...tosta oman itsensä arvostamisesta ja hyväksymistä vielä
Teinisenähän se on uskomattoman herkkää, kun koko kroppa muuttuu mielenmaailmasta puhumattakaan. Itseään ei tunne kotoisaksi siinä murroksessa ja sitä ottaa kaikki ulkoapäin tulevat kommentit suodattamattomana suoraan itseensä...ja toisen läpänheitto voi olla sellainen piikki sydämessä, että se vainoaa pitkän ajan mukanaan...jos ei ole keinoja käsitellä asiaa eikä pohjalla sitä kohtuullisen vankkaa käsitystä omasta itsestään, siitä että on hyvä tyyppi kaikkinensa ja että on sitä itseluottamusta, mikä ei ihan heti lähde horjuttamaan...
Jotenkin sitä toivoo, että ite osaisin vanhempana luotsata näitä omiani sillä tavalla eteenpäin, että näkisivät jatkossakin tuon oman itsensä vahvuuden ja kyvykkyyden ja ymmärtäisivät oikeesti sen asian, että meistä jokainen on erilainen ja siksi niin kovin arvokas
. Kunnioitus itseään sekä muita kohtaan - se on avainjuttu. Meissä jokaisessa on niin hurjasti mahdollisuuksia ja ennen kaikkea sitä elämännälkää, mitä kukaan ei missään tilanteessa saa ottaa, riistää pois.
Toivottavasti saan ylläpidettyä tätä herkyyttä itsessäni sekä lapsissani ja vallankin tätä puheyhteyttä
. Että ei ikinäkoskaanmilloinkaan tulis sellaista asiaa ja tilannetta, etteikö siitä voisi mun kanssa puhua ja avautua. Ja että saisin omalta osaltani heidät huomaamaan, että ympärillään on paljon positiivisuutta ja hyviä, ihania asioita ja ihmisiä, jotka niin ikään ovat oppimassa yhteisiä elämisensääntöjä hyvässä hengessä.
Jatkuvaa oppimistahan tämä on, itellänikin
. Paljon on vielä harjoiteltavaa ja omaksumista mullakin...oma akilleenkantapääni taitaa olla se, että en osaa ottaa vastaan luonnollisesti mitään kehuja yhtään niin mistään mutta - kyllä tämä tästä
, rinta rottingilla ja pää pystyssä ja hymy kasvoilla
. Ja ennen kaikkea - omaa itseään suuresti rakastaen ja hyväksyen
.
Mä oon hyvä tyyppi
. Mutta - niin oot säkin
*pus*
