The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Nyt vaan alkaa loppumaan aika. Vika viikko lomaa ja mies tekee yövuoroja sunnuntaiaamuun asti, kiva. Toisin sanoen aikaa tehdä näitä juttuja on päivittäin aina muutama tunti. Muksun aikaa tähän ei tuhlata. Jostain syystä tänä aamuna ei tehnyt mieli kuudelta alkaa pesemään ikkunaa yms.
Niin, onhan siinä tietysti tuokin.
Mutta ei kuitenkaan paniikkia, tekee sen mitä ehtii ja pystyy :)
 
Toinen kuppi kahvia ja sitten puuhailemaan. Miehelle just sanoin aamulla, että listalla olevat tekemättömät työt on tehtävä loppuun tämän viikon aikana. Töiden jälkeen en jaksa enää kotona revitellä. Ilme oli tällainen :notworthy:
 
Harjaatteko hiukset kuivina vai märkinä suihkun jälkeen ?

Mä olen harjannut aina märkinä.



Jos olet lainkaan kiinnostunut hiustenhoidosta, olet varmasti kuullut, että hiuksia ei saisi harjata märkinä. Todellisuudessa asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Good Housekeeping haastatteli kampaaja Meri Kate O'Connoria, jonka mukaan hiuksia saa kyllä harjata märkinä. Käsittelyssä tulee vain olla erityisen varovainen.

– Monissa kampaamoissa käytetään luonnonharjaksista valmistettuja harjoja. Kunhan annat harjasten kuivua kunnolla käyttökertojen välillä, ei esteitä hiusten harjaamiselle ole.

Hyvälaatuinen hiusharja on hyvä sijoituskohde, sillä hiukset eivät kierry sen ympärille ja katkeile. Ongelmia syntyy monien suosimista muovisista harjoista, joiden piikkien päissä on pienet pallot. Pallot ovat harjan erillinen osa, joten märät hiukset voivat kiertyä niiden ympärille ja katketa.

Hiuksia ei kuitenkaan tarvitse harjata märkinä. Esimerkiksi moni kiharahiuksinen harjaa hiuksensa ennen suihkua ja selvittää märkien hiusten suurimpia takkuja vain sormillaan. Näin kiharan kimmoisuus säilyy paremmin, sillä harjaaminen saattaa latistaa kiharoita.

Mikäli harjaat hiuksesi niiden ollessa märät, tee se hellästi. Jos harja repii hiuksia, se myös katkoo niitä.
 
Tajusin justiinsa kun kalenterii katsoin...olin jo mielessäni suunnitellu et saan ensviikonloppuna hyvästä seurasta seuraa niin paskanmarjat...ei sillä olekaan vapaata,prkl!:devil:
Kaipa sitä voi sit viikolla kysyy vaikka onkin töissä...mut ei se mitään haittaa,ainakaan ennen ole. No,se saa sit antaa hartiahieronnan :D
 
Harjaatteko hiukset kuivina vai märkinä suihkun jälkeen ?

Mä olen harjannut aina märkinä.



Jos olet lainkaan kiinnostunut hiustenhoidosta, olet varmasti kuullut, että hiuksia ei saisi harjata märkinä. Todellisuudessa asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Good Housekeeping haastatteli kampaaja Meri Kate O'Connoria, jonka mukaan hiuksia saa kyllä harjata märkinä. Käsittelyssä tulee vain olla erityisen varovainen.

– Monissa kampaamoissa käytetään luonnonharjaksista valmistettuja harjoja. Kunhan annat harjasten kuivua kunnolla käyttökertojen välillä, ei esteitä hiusten harjaamiselle ole.

Hyvälaatuinen hiusharja on hyvä sijoituskohde, sillä hiukset eivät kierry sen ympärille ja katkeile. Ongelmia syntyy monien suosimista muovisista harjoista, joiden piikkien päissä on pienet pallot. Pallot ovat harjan erillinen osa, joten märät hiukset voivat kiertyä niiden ympärille ja katketa.

Hiuksia ei kuitenkaan tarvitse harjata märkinä. Esimerkiksi moni kiharahiuksinen harjaa hiuksensa ennen suihkua ja selvittää märkien hiusten suurimpia takkuja vain sormillaan. Näin kiharan kimmoisuus säilyy paremmin, sillä harjaaminen saattaa latistaa kiharoita.

Mikäli harjaat hiuksesi niiden ollessa märät, tee se hellästi. Jos harja repii hiuksia, se myös katkoo niitä.
Jos annan kuivua ennen harjaamista sen takkukasan selvittely vaurioittaa aivan taatusti pahemmin kuin märkänä harjaaminen
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä