*halaan*
Eipä noita Elämän juonia tiedä, eikä välillä ymmärräkään, että mitä on milläkin siirrollansa ja tapahtumallansa ajatellut tai tarkoittanut...eikä kaikelle löydykään mitään sen kummempaa selitystä. Kaikella vain on se oma aikansa...tai näin ainakin itse ajattelen. Voihan niistä halutessaan lähteä etsimään merkityksiä, jotain suunnan antajaa, ja tehdä tulkintoja mutta - ei niitäkään kannata liiaksi lähteä pohtimaan/analysoimaan.
Totta kai niitä raskaimpia tilanteita, asioita, pohtii enempi koska ovathan nekin suuresti koskettaneet ja vallankin jos/kun suurista, rakkaista menetyksistä on kyse niin sitä ehkä mieluusti lähtisikin hakemaan ja löytämään sitä tarkoitusta... Mutta ne menetyksetkin vain on selvitettävä itselleen ja osattava kääntää voimavaraksi
. Muovaavathan ne ihmistä, toisinaan isosti ravistavat, mutta sekin on ollut sitä matkan tekoa, johon aina osallistuvat ne ympärillä olevat ihmiset ja tapahtumat
Onneksi on näitä mukana kulkijoita ja suuria opettajia
...laitan tämän tähän, tämä on mua jollain lailla puhutellut
Opettele vesipisaroiden viisaus:
Yhdessä, yksitellen kimmeltäen
me koverramme lopulta reiän
kovimpaankin kiveen.
Ole nöyrä onnen opille:
Onnea voi
vain jakaa!
Opi leivän salaisuus:
Vain murrettu leipä
on kokonainen leipä.
Ole rohkea, rakasta rajattomasti:
Rakkautensa kokoinen
jokainen on.
T. Tabermann