Ei paljoakaan uutta kuulu... Kävin eilen juttelemassa neuvolassa (ei siis äitiysneuvolakäynti vaan keskustelu tilanteesta). Terkka oli ihan ymmärtäväinen ja hänellä oli kokemusta vastaavista tilanteista. Hän ymmärsi meidän molempien kantoja ja tuntoja. Toisaalta hänkään ei nähnyt sitä, miten kolmas lapsi kaataisi koko homman. Ja sanoi, että onko meillä oikeasti edes mitään "sosiaalisia syitä", joiden perusteella keskeytys voitaisiin myöntää... Ne pitää keksimällä keksiä, ellei sano vain sitä, että mies ei halua. Onhan sekin tietysti syy, mutta se ei tee minun päätöksestäni mitenkään varmaa.
Ollaan juteltu miehen kanssa paljon. Hän on myöntänyt, että ei tämä tilanne ihan kokonaan ole vain minun syytäni, mutta että suurimmaksi osaksi on ja että hän sen takia kokisi edelleen tulleensa petetyksi jos en aborttiin kykene. Eilen sitten käytiin läpi sitä, miksi hän ei kolmatta lasta haluaisi. Se kuulemma rajoittaisi hänen elämäänsä aivan liikaa eikä toisi mitään lisäarvoa elämään. Minä kyllä tavallaan ymmärrän nuo pointit ja hyväksyisin ne, jos me ihan puhtaalta pöydätlä keskustelisimme tässä, että yritettäisiinkö kolmatta. Nyt on kuitenkin vahinko jo tapahtunut ja minusta tässä tilanteessa pitäisi oiekasti miettiä, voisimmeko elää asian kanssa. Miehellä ei ole mitään halua siihen. Ja hän en edelleenkään yhtään ymmärrä, miten keskeytys olisi minulle niin vaikea asia.
Olenhan minäkin sitä mieltä, että perheemme olisi ollut ihan sopiva 2-lapsisena, mutta kun se kolmas nyt olisi tuloillaan niin minun on hyvin vaikea enää sitä estää. Ja mielestäni olen miehen tähän asti päästänyt niin helpolla lasten hoidon ja heidän kanssaan olemisen suhteen, että oikeasti hänellä ei pitäisi olla oikeutta valittaa asemastaan. Eihän kolme ole tietenkään sama kuin kaksi, mutta kun hän viipottaisi omissa harrastuksissaan niin melko samahan se sitten olisi, olisikon kotona kahden vai kolmen kanssa. Näin kärjistetysti sanottuna.
Mies on vaatinut, että puhumme tunnoistamme nyt ilman ajatusta sille, mihin lopputulokseen tässä päädymme. Mutta se on minulle tosi vaikeaa. En minä voi unohtaa, mistä tässä on kysymys. Ja miehelle taas ei ole tullut yhtään konkreettiseksi se, mistä on kysymys... Yritin patistaa häntä juttelemaan esim. tutulle neuvolan terkalle mutta taitaa olla turha toivo. Hänen mielessään elämä muuttuu sietämättömäksi kolmannen lapsen myötä, ja lisäksi olisin hänet pettänyt, niin ei tässä hänen mielestään ole kuin yksi vaihtoehto.