Näitä avautumisia kun lukee, niin ei voi kuin ihmetellä, että ihmiset elävät parisuhteessakin kuin kahdessa eri todellisuudessa. On mies omassaan ja nainen sitten omassa sfäärissään. Arjessa mikään ei kohtaa, parisuhteessa mikään ei kohtaa, eikä lastenkaan tultua mikään arvo / elämän todellisuus kohtaa. Missä helvetin itsekeskeisyyden keitaassa te kaikki elätte? Mulle ei vaan aukene. Aina on toisen vika, kun MINUN TUNTEET NYT.. ja jne.. Itse olen ihan nainen vaan, elänyt 15 vuotta onnellisessa parisuhteessa, jossa mies kuuntelee, kun minä itsekin kuuntelen miehen juttuja. Annan tilaa, kootkoon vaikka sen auton moottorin keittiönpöydällä - rakastan kuitenkin. Jos mies on stressaantunut, niin usein sen jo arvaankin ja koetan auttaa. Viikonloppuisin lähdetään aina jonnekin viettämään aikaa pois kotiympyröistä, kummallekin jotain muuta kuin rutiinissa kierintää. Samoin työstressit unohtuu... Kun viettää aikaa sen rakkaimman kanssa, jakaa elon surut ja onnet, ei ole aikaa yksin luoda itselleen tunnetyhjiötä, jossa vaan voi loukata.