Vauvasta tuli vankila :(

[QUOTE="M33";30732353]Yllättävän usein kuuluu jonkun valittavan, ettei tiennyt tai osannut ollenkaan arvata, miten kamalaa pienen lapsen vanhempana on. Mistäköhän tällainen johtuu? Onko se aitoa tiedon puutetta, vai blokkaako lapsia haluava mielestään kaikki negatiiviset viestit. Minulle on itsestäänselvää, että lapsen kanssa voi olla juuri tuollaista kuin ap kuvailee. Kertomuksessa ei ole kerrassaan mitään poikkeuksellista.[/QUOTE]

Minusta tuossa on paljon poikkeuksellista, jos nyt ihan lähdetään siitä että lapsi on ollut yhteinen päätös ja missä isä nyt on?
Rankkaa vauvan hoito varmasti on, mutta kamalaa ei toivottavasti ainakaan kokoajan.

 

[QUOTE="M33";30732907]Tämä juuri minuakin ihmetyttää. Olisiko sitten niin, että vauvakuume sumentaa järjellisen ajattelun ja saa ottamaan holtittomia riskejä?[/QUOTE]

Aapeen tapauksessa se mies (ja rakkaus tätä kohtaan) taisi sumentaa ajatukset kun suostui tekemään lapsen miehen sitä halutessa.

 

Annoin vauvalle korviketta ja kiinteitä, katsotaan joko nukkuisi paremmin. Miehen isovanhemmat ovat nyt luvanneet auttaa mikä on suuri helpotus. Helpotus on myös luopua täydellisyyden tavoittelusta imetyksen suhteen. En enää lue imetystukisivustoa tai mitään imetykseen liittyvää jatkossa.

M33 voisit olla todella mun ex-mies, rasittava besserwisser hänkin. Kun pohdin lastenhankintaa ja esitin toiveeni keskittyä uraani, hän aina jaksoi sanoa että kyllähän sitä lapsettomuutta kadutaan, kyllä me kahdestaan pärjätään. Taisipa vielä ehdottaa alkuraskaudessa itse jäävänsä vauvan kanssa kotiin.

Miksi sitten hänelle tulikin yllätyksenä isyys kun hän NIIN HYVIN tiesi omat voimavaransa ja miten lapsen kasvatus on haastavaa...?! Vaan muuttuikin mieli kun se itkevä vauva annettiin syliin. Miehen on helppoa, peruu isyytensä jos ahdistaa. Äitiyttä ei voi perua.
Eikö miehet tiedä ennen vauvaa miten rankkaa vauvanhoito on? Miksi niin monen ukko luikkii pakosalle?

 

Imettää ei ole pakko. Vauvan kanssa pääse melkein mihin vaan ja myös saalille. Mä kävin itse saalille muutama kerta vauvan ja 3n lapsen kanssa, eli neljän lapsen kanssa, vauva oli mun lähellä ja lapset leikkivät huonessa. Lapsen kanssa myös pääse autolla mihin vaan, matkoille ja jos sun mies töissä niin uskon jonkin verran on rahoja niin saa esim. mll kautta jonkun jos haluat vaikka baarissa käydä. Ei se elämä loppu vaikka lapset tulevat, tiedän on vaikeita aikoja varmasti, eikä ole helppoa kun lapset tulevat, mutta sä enemmän ryömit nyt itsesäälissä, enkä pahalla sanon sen, tiedän vaan että vauvankin kanssa pääse mihin vaan ja hoitoa pakko pyytä ja vaatia, myös sun miehelle on pakko osallistua siihen .

 

[QUOTE="M33";30732528]Tämä on kyllä hyvin paljastava kommentti. Ajattelevatko jotkut vanhemmaksi ryhtyneistä todellakin, ettei mitään voi tietää ilman omaa kokemusta? Miksipä sitten turhaan antaa painoarvoa omille havainnoille, lähipiirin kokemuksille, tutkimustiedolle ja tunnetuille tosiasioille. Eihän se, että Jannen kieli jäi kiinni kylmään rautaan, nyt hyvänen aika tarkoita että niin voisi käydä minulle. Faktat ovat vain tunteiden ja kokemuksen tiellä.[/QUOTE]

Siis mää kulen nauruun! menehän siitä pätemästä, kunnet selvästikkään täs aiheesta tiedä

Kyllä, et voi tietää millaista on pienen lapsen kanssa, jos sinulla ei ole siitä kokemusta. Se on yksinkertaista. Oletko oikeasti noin tyhmä?

 

Imettää ei ole pakko. Vauvan kanssa pääse melkein mihin vaan ja myös saalille. Mä kävin itse saalille muutama kerta vauvan ja 3n lapsen kanssa, eli neljän lapsen kanssa, vauva oli mun lähellä ja lapset leikkivät huonessa. Lapsen kanssa myös pääse autolla mihin vaan, matkoille ja jos sun mies töissä niin uskon jonkin verran on rahoja niin saa esim. mll kautta jonkun jos haluat vaikka baarissa käydä. Ei se elämä loppu vaikka lapset tulevat, tiedän on vaikeita aikoja varmasti, eikä ole helppoa kun lapset tulevat, mutta sä enemmän ryömit nyt itsesäälissä, enkä pahalla sanon sen, tiedän vaan että vauvankin kanssa pääse mihin vaan ja hoitoa pakko pyytä ja vaatia, myös sun miehelle on pakko osallistua siihen .

Imettää ei ole pakko... Tiedän, mutta aina sitä haluaisi lapselleen parhaan elämänalun. Vauvan kanssa ei pääse "mihin vaan". Kerroin jo aiemmin että jo pelkkä vauvakahvilassa ja muskarissa käynti on silkkaa huutoa. Ajattelit että vauva ei huuda siellä lapsiparkissa...?
Baarissa en ole käynyt enkä käy. Jos minulle suodaan puolikin tuntia aikaa ilman vauvaa, lähden hölkkäämään ulos tai viikkaan pyykit. Baari on ollut ihan viimeisenä mielessä...

Sinulla on selvästi osallistuva mies, normaali, työssäkäyvä, rahaakin on. Siksi et ymmärtäisi tilannettani, joten jätetään tämä tähän... :/

Pääasia että hoitoapua on tulossa mummulta ja papalta. En valita siksi etten jaksaisi lapsen kanssa, kyllä häntä jaksaa vaikka väsyttää. Lapsi on rakas ja ihana, enkä antaisi häntä minnekään pois. Mutta suomalaisen yhteiskunnan eristäytyvyys ja yksinäisyys, toisten syyllistäminen ja etenkin äitien arvostelu aiheuttaa minulle masennusta. Jotkut miehet leikkivät parisuhdetta, tekevät lapsia ja alkavatkin itsekkäiksi ku*ipäiksi hylkäämällä äidin ja lapsen. Väitän että useissa etelän maissakin äitejä arvostetaan enemmän, ja suku on tukena. Täällä Suomessa vaan syytetään ja osoitetaan sormella, kun yksin ei jaksa kaikkea.
Kukaan ei sano halaistua sanaa miehen toiminnasta, koska se tuntuu olevan ok. Äidinhän vika se lapsi on, mies on vaan "harhautunut individualisti", jonka oikeus on paeta tilanteesta.

 

Niin, mutta jos uskoo jaksavansa vaativankin vauvan kanssa toisen vanhemman tuella, pitääkö oikeasti sen takia jättää lapsi tekemättä, että ei jaksaisi ilman apua jos jääkin heti yksin? Mihin kaikkeen pitää oikein varautua?

Kyllä, minusta pitäisi jättää lapsi tekemättä jos tietää ettei jaksaisi sitä hoitaa yksin. Tottakai, eikö tämä ole selvää? Puoliso voi kuolla, vammautua, sairastua, häipyä... Ei nämä nyt kovin harvinaisia tapauksia ole, pikkulapsiaikahan on kaikkein eroaltteinta aikaa. Tervettä järkeä voi käyttää - siihen ei tarvitse varautua että meteoriitti tippuu päähän, mutta ainakin nämä perusvaikeukset (puoliso häipyy, lapsi on sairas, ei ole tukijoukkoja) pitäisi olla tiedostettu ja mietitty läpi. Lapsi on isoin mahdollinen sitoumus, kyllä sen hankinnassa pitää ottaa huomioon edes nuo yleisimmät vaikeudet! Kauhistuttaa, jos niiden huomioiminen on oikeasti näin harvinaista kun tästä ketjusta ymmärtää - olen kuvitellut, että jokainen punnitsee nämä. Mutta selittää paljon, jos näin ei tosiaan ole.

Tottakai apua saa ja pitää hakea jos sitä tarvitsee. MUTTA ei lapsenhankintaa voi sen varaan laskea - että tietää jo ettei em. yleisissä hankaluuksissa pärjää, mutta hankkii silti ja ajattelee että kyllä Joku Muu hoitaa jos ei itse kykenekään. Eihän asuntolainaakaan oteta sillä ajatuksella, että tietää ettei sitä ole varaa maksaa hetkeäkään jos jää työttömäksi!

Vaikuttaa tosiaan siltä, että ihmisten itsetuntemuksessa ja etenkin riskienhallintakyvyssä on äärimmäisen isoja puutteita. Huh.

 

Kyllä, et voi tietää millaista on pienen lapsen kanssa, jos sinulla ei ole siitä kokemusta. Se on yksinkertaista.

Tämä ei pidä paikkaansa. Asioita voi tietää aivan hyvin myös ilman omaa kokemusta. Miksi ihmeessä kukaan väittäisi muuta?

 

[QUOTE="Realisti";30733243]Kyllä, minusta pitäisi jättää lapsi tekemättä jos tietää ettei jaksaisi sitä hoitaa yksin. Tottakai, eikö tämä ole selvää? Puoliso voi kuolla, vammautua, sairastua, häipyä... Ei nämä nyt kovin harvinaisia tapauksia ole, pikkulapsiaikahan on kaikkein eroaltteinta aikaa. Tervettä järkeä voi käyttää - siihen ei tarvitse varautua että meteoriitti tippuu päähän, mutta ainakin nämä perusvaikeukset (puoliso häipyy, lapsi on sairas, ei ole tukijoukkoja) pitäisi olla tiedostettu ja mietitty läpi. Lapsi on isoin mahdollinen sitoumus, kyllä sen hankinnassa pitää ottaa huomioon edes nuo yleisimmät vaikeudet! Kauhistuttaa, jos niiden huomioiminen on oikeasti näin harvinaista kun tästä ketjusta ymmärtää - olen kuvitellut, että jokainen punnitsee nämä. Mutta selittää paljon, jos näin ei tosiaan ole.

Tottakai apua saa ja pitää hakea jos sitä tarvitsee. MUTTA ei lapsenhankintaa voi sen varaan laskea - että tietää jo ettei em. yleisissä hankaluuksissa pärjää, mutta hankkii silti ja ajattelee että kyllä Joku Muu hoitaa jos ei itse kykenekään. Eihän asuntolainaakaan oteta sillä ajatuksella, että tietää ettei sitä ole varaa maksaa hetkeäkään jos jää työttömäksi!

Vaikuttaa tosiaan siltä, että ihmisten itsetuntemuksessa ja etenkin riskienhallintakyvyssä on äärimmäisen isoja puutteita. Huh.[/QUOTE]

Väärin on aina hyvä ymmärtää. Ei avun hakeminenkaan tarkoita sitä, että joku muu hoitaa sitten kaiken. Tuskinpa kukaan niin ajattelee.

Itse en ainakaan ajattele että minun pitäisi selvitä esim. puolison kuolemasta täysin yksin. Onneksi. Että kun minä nyt tiedän että varmaan tukea ja apua todennäköisesti tarvitsisin, niin enpä hanki puolisoa sitten ollenkaan kun se saattaa kuolla. Tai en hanki lasta, koska tod.näk. en jaksaisi häntä omaan kuolemaani saakka yksin hoitaa, jos hän sattuisi olemaan erityisen vaikeasti vammainen. Onneksi voin ajatella, että noissa tilanteissa minulla olisi mahdollisuus ulkopuolisten apuun.

Ja eikai ap tässä olekkaan mistään sillalta hyppäämässä vauvan kanssa, vaan ihan vaan kyselemässä apua ja neuvoa ja vertaistukea tilanteeseen. Johon sunlaiset hyppäs ilkkumaan että "mitäs teit lapsen, etkö YHTÄÄN ajatellut" - ei vaikuttanut teidän jutut siltä että apua saa ja pitää pyytää, vaan teidän tarkoitus oli vain saada ap tuntemaan itsensä tyhmäksi ja syylliseksi. Daijut.

 

[QUOTE="Realisti";30733243]Kyllä, minusta pitäisi jättää lapsi tekemättä jos tietää ettei jaksaisi sitä hoitaa yksin. Tottakai, eikö tämä ole selvää?

Tottakai apua saa ja pitää hakea jos sitä tarvitsee. MUTTA ei lapsenhankintaa voi sen varaan laskea - että tietää jo ettei em. yleisissä hankaluuksissa pärjää, mutta hankkii silti ja ajattelee että kyllä Joku Muu hoitaa jos ei itse kykenekään. [/QUOTE]

Vauvan kyllä JAKSAA hoitaa yksin kun on pakko, mutta se ei ole lapsen edun mukaista. Ei ole lapsen edun mukaista ettei äiti jaksa edes jutella hänelle. Onneksi tänään on parempi päivä, mutta eilisen kaltaisia epätoivon tunteita mahtuu vauva-aikaan.

En lakkaa koskaan ihmettelemästä, mitä ihmettä meidän suomalaiselle yhteiskunnalle on tapahtunut. Ei voi puhua enää empatiasta, sympatiasta tai lähimmäisenrakkaudesta. IHMINEN TARVITSEE TOISTA, aina me tarvitsemme toistemme apua. Ei kukaan voi eristäytyä yhteiskunnasta ja olla muiden avusta riippumaton, mahdotonta! Näin on myös lasten kanssa.

Minua kauhistuttaa miten vieraantuneita olemme toisistamme ihmisinä, miten eristäydymme jopa omasta perheestämme ja suvustamme. Me suomalaiset ollaan varmaan maailman yksinäisimpiä ihmisiä.
Sanotaan että lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä. Se piti ennen vanhaan hyvin paikkansa. Nykyään naapurin lapsille ei saa edes puhua, saati käskyttää tekemästä pahojaan. Ei ole mummuja tai vaareja, setiä tai tätejä kasvattamassa lapsia, puuhailemassa heidän kanssaan. Lehdessä luki vasta että lapset eivät enää tiedä miten leikkiä ulkona, kun ovat niin uppoutuneita videopeleihinsä...

Hukumme individualismiin, sokeudumme ja joudumme tuuliajolle. Ei ihme että itsemurhatilastot ovat Suomessa näin korkeat, ja tietotekniikka vielä enemmän eristää meidät toisistamme. Ja lapsemme.

Kyllä, jaksan hoitaa lapseni yksinkin. En tiennyt että avun pyytäminen ja sen ääneen sanominen, jopa anonyymisti, on väärin. En häpeä sitä että myönnän olevani ihminen ja inhimillinen olento. Minä tarvitsen muita ihmisiä, lapseni tarvitsee muita ihmisiä. Me hukumme yksinäisyyteen kodissamme. Me emme kaipaa anonyymia syyllistämistä ja ihmettelyä netissä. Me haluamme IHMISEN, jolla on kasvot ja nimi, hoitoapua ja seuraa.
Mutta nykyään avun pyytäminen on heikkouden osoitus... Olet white trash-väkeä.

Joskus en tiedä masentaako mua raskauden ja synnytyksen vuoksi, yksinjäämisen vuoksi vai sen takia että luen liikaa täältä netistä teidän syyllistäjien kirjoituksia ja avautumisia. Eräs kirjoitti että ota vauva vaunuihin ja lähde kahvilaan. Sen teenkin nyt, sillä myös tämä netissä surffailu aiheuttaa lisää tuskaa ja masennusta.

Ja ensiviikolla vauva mummulle sekä papalle. Ja ei, en tunne siitäkään häpeää!

 

[QUOTE="Realisti";30733243]
Vaikuttaa tosiaan siltä, että ihmisten itsetuntemuksessa ja etenkin riskienhallintakyvyssä on äärimmäisen isoja puutteita. Huh.[/QUOTE]

Ja kyllä, kun olin nuori sinkku ajattelin juuri noin, etenkin osoittelin lapsiperheitä syyttävällä sormella. Mutta sitten sain itse lapsen ja aikuistuin.

Elämä ei ole hallinnassamme. Voimme tehdä valintoja mutta emme voi aina valita niiden seurauksia. Emme ole jumalia, emmekä voi edeltä ymmärtää ja tuntea tunteita joita tunnemme kun asia tapahtuu omalle kohdalle.

Eihän toisen ihmisen puolison kuolemakaan satu, se tuntuu pahalle ja sinä tiedät että se tuntuu pahalle, mutta tunnet sen surun vasta sitten kun se tapahtuu sinulle itsellesi.

 

No jo olet tilanteeseen vauvan tehnyt! Kaikki isovanhemmat holisteja, isä hylännyt lapsensa...hei eiks sunkin mielestä ole ihan oma vika kun oot tehnyt lapsen tuohon tilanteeseen.

Ai vittu miten hyödyllinen kommentti <3

 

[QUOTE="Realisti";30733243]Kyllä, minusta pitäisi jättää lapsi tekemättä jos tietää ettei jaksaisi sitä hoitaa yksin. Tottakai, eikö tämä ole selvää? Puoliso voi kuolla, vammautua, sairastua, häipyä... Ei nämä nyt kovin harvinaisia tapauksia ole, pikkulapsiaikahan on kaikkein eroaltteinta aikaa. Tervettä järkeä voi käyttää - siihen ei tarvitse varautua että meteoriitti tippuu päähän, mutta ainakin nämä perusvaikeukset (puoliso häipyy, lapsi on sairas, ei ole tukijoukkoja) pitäisi olla tiedostettu ja mietitty läpi. Lapsi on isoin mahdollinen sitoumus, kyllä sen hankinnassa pitää ottaa huomioon edes nuo yleisimmät vaikeudet! Kauhistuttaa, jos niiden huomioiminen on oikeasti näin harvinaista kun tästä ketjusta ymmärtää - olen kuvitellut, että jokainen punnitsee nämä. Mutta selittää paljon, jos näin ei tosiaan ole.

Tottakai apua saa ja pitää hakea jos sitä tarvitsee. MUTTA ei lapsenhankintaa voi sen varaan laskea - että tietää jo ettei em. yleisissä hankaluuksissa pärjää, mutta hankkii silti ja ajattelee että kyllä Joku Muu hoitaa jos ei itse kykenekään. Eihän asuntolainaakaan oteta sillä ajatuksella, että tietää ettei sitä ole varaa maksaa hetkeäkään jos jää työttömäksi!

Vaikuttaa tosiaan siltä, että ihmisten itsetuntemuksessa ja etenkin riskienhallintakyvyssä on äärimmäisen isoja puutteita. Huh.[/QUOTE]

Mä olen äiti n. 50-vuotta jos luoja suo. Eihän kukaan jätä lasta tekemättä vaan koska 1-2-vuotta on rankkaa.

 

[QUOTE="M33";30733256]Tämä ei pidä paikkaansa. Asioita voi tietää aivan hyvin myös ilman omaa kokemusta. Miksi ihmeessä kukaan väittäisi muuta?[/QUOTE]

Tietää joo, mutta ei tuntea.

 

Näkeekö se vauva niistä vaunuista mitään? Jos ei, niin kokeilepa jo puoli-istuvaa asentoa, heti kun ilmat antaa myöten. Viihtyy sata kertaa paremmin, kun saa tuijotella maisemia ja ihmisiä. Saat näin lenkkeiltyä ja liikuttua paremmin. Rupeaa olemaan jo sen ikäinen, että saat tuupattua tuolle vaikka maissinaksun kätösiin, ja sekin auttaa viihtymään. Kaikkea pientä kannattaa yrittää.

Tiedän, että tuo on vaikea tilanne. Omakohtainen kokemus takana. Tuntui välillä(tai no aika usein), etten selviä hengissä. Mutta luojan kiitos lapset kasvaa

 

Imettää ei ole pakko... Tiedän, mutta aina sitä haluaisi lapselleen parhaan elämänalun. Vauvan kanssa ei pääse "mihin vaan". Kerroin jo aiemmin että jo pelkkä vauvakahvilassa ja muskarissa käynti on silkkaa huutoa. Ajattelit että vauva ei huuda siellä lapsiparkissa...?
Baarissa en ole käynyt enkä käy. Jos minulle suodaan puolikin tuntia aikaa ilman vauvaa, lähden hölkkäämään ulos tai viikkaan pyykit. Baari on ollut ihan viimeisenä mielessä...

Sinulla on selvästi osallistuva mies, normaali, työssäkäyvä, rahaakin on. Siksi et ymmärtäisi tilannettani, joten jätetään tämä tähän... :/

Pääasia että hoitoapua on tulossa mummulta ja papalta. En valita siksi etten jaksaisi lapsen kanssa, kyllä häntä jaksaa vaikka väsyttää. Lapsi on rakas ja ihana, enkä antaisi häntä minnekään pois. Mutta suomalaisen yhteiskunnan eristäytyvyys ja yksinäisyys, toisten syyllistäminen ja etenkin äitien arvostelu aiheuttaa minulle masennusta. Jotkut miehet leikkivät parisuhdetta, tekevät lapsia ja alkavatkin itsekkäiksi ku*ipäiksi hylkäämällä äidin ja lapsen. Väitän että useissa etelän maissakin äitejä arvostetaan enemmän, ja suku on tukena. Täällä Suomessa vaan syytetään ja osoitetaan sormella, kun yksin ei jaksa kaikkea.
Kukaan ei sano halaistua sanaa miehen toiminnasta, koska se tuntuu olevan ok. Äidinhän vika se lapsi on, mies on vaan "harhautunut individualisti", jonka oikeus on paeta tilanteesta.

Mies ei auttaa ikinä, kun aina töissä . Mutta ehkä olen huono sanomaan sinulle mitään, kun äiti auttaa meitä ja opiskelijä tyttö, koska olen kans yrittäjä, silti lasten kanssa mun on pakko olla paljon ja ei sekään helppoa ole, kun on neljä täällä ja päässä aina vain työ asioita, joudun myös aika usein tekemään työt ja jopa kokoukset lasten kanssa ja ei se mikään herkkua ole, hekin huutavat ja nuorin on sama ikäinen kuin sinunkin lapsi. Ehkä jos ei työt niin olisi helpompi. Mä olin kans joskus vankina kun synnytin 2 ensimmäistä lasta, silloin ei ollut mistään apua tai en halunnut apua, 3 vuotta kotona vaan, toisalta olin aika vähän kotona, kun aina halusin mennä johonkin lasten kanssa, kyllä vauvat huutavat, mutta eivät jaksa huuta ihan kokoajan. Ymmärrän sinua hyvin, mutta äitinä oleminen ei ole helppoa niin kuin monet luulevat. Pyytä vaan rohkeasti apua, kyllä apua saa jos vaadit kovasti.

 

Ap, paljon sinulla on ikää?

Ajattele, tämä kestää vain hetken vauva kasvaa.
nyt ei tarV itse muuta kui olla vauvan kanssa.

Toivottavasti tulevaisuudessa saat usein mummun ja papan luoksesi tuomaan iloa.
mummu tekee hyvät ruuat ja leipoo. Muista pyytää, he ovat sinulle apu.

 

[QUOTE="M33";30732353]Yllättävän usein kuuluu jonkun valittavan, ettei tiennyt tai osannut ollenkaan arvata, miten kamalaa pienen lapsen vanhempana on. Mistäköhän tällainen johtuu? Onko se aitoa tiedon puutetta, vai blokkaako lapsia haluava mielestään kaikki negatiiviset viestit. Minulle on itsestäänselvää, että lapsen kanssa voi olla juuri tuollaista kuin ap kuvailee. Kertomuksessa ei ole kerrassaan mitään poikkeuksellista.[/QUOTE]

No mulla esim kokemusta vauvoista jotka syövät ja nukkuvat pienenä ja isomapana hyvät päikkärit missä vain. Tämmösiä mä hoidin. Sitten omani oli kaikkea muuta. En tajunnu miten paljon semmonen voi valvoa, itkeä ja olla vailla syliä KOKO ajan. Mies oli ollu kuvioissa 6v ennen lapsen syntymää, en tosiaan osannu aatella että se silleen käyttäytyy kun se senkin kauan kaipaama lapsi vihdoin syntyi. Eipä herraa kiinnostanu ei ja vauva oli vain rasite.
Ap, kuulostat todella uupuneelta. Nyt sun kannattaa vaatia sitä apua ja kertoa vaikka neuvolassa että olet konkreettisen avun tarpeessa, keskustelu jonkun kanssa ei riitä.
Minäkin avauduin eikä siitä koitunu mitään pahaa/harmia. Apua sain.

 

Avun saa myös soittamalla suoraan lastensuojeluun Perhetyöntejijälle.

 

Onneksi ei ole tullut hankituksia lapsia sillä lähden huomenna kahdeksi viikoksi aurinkolomalle. Koittakaa kestää kirkuvien kakaroidenne kanssa. Siis en tarkoita tätä millään pahalla. Elämän on täynnä valintoja. Itse haluan matkustella lämpimiin maihin ja rentoutua lomilla, toiset haluaa hankkia lapsia. Jokainen toki tekee itse omat valintansa.

 

[QUOTE="Kalle";30733527]Onneksi ei ole tullut hankituksia lapsia sillä lähden huomenna kahdeksi viikoksi aurinkolomalle. Koittakaa kestää kirkuvien kakaroidenne kanssa. Siis en tarkoita tätä millään pahalla. Elämän on täynnä valintoja. Itse haluan matkustella lämpimiin maihin ja rentoutua lomilla, toiset haluaa hankkia lapsia. Jokainen toki tekee itse omat valintansa.[/QUOTE]

no eipä tuo ap vaikuta paljon mitään,miettineen kun ryhty lapsentekohommiin.

 

Menisin käymään psykologilla kuitenkin. Saat hetken selvitellä tunteitasi siellä. Ja ehkä psykologilla voisi olla ideoita vastuun jakamiseen arjessa. Täytyyhän tuon miehen enemmän vastuuta ottaa. Ja sinun sitä hänelle luovuttaa.

 

Hienoa ap että olet hoitoapua saamassa. Mielestäni sinun kannattaa ehdottomasti yrittää järjestää omaa aikaa ja lepoa vaikka isovanhempien avulla, jotta et löydä itseäsi kohta aivan loppuun palaneena ja masentuneena. Vauvallesi parasta on ehdottamasti hyvinvoiva äiti joten huolehdi omasta mielenterveydestäsi. Kun saat välillä vähän relata niin pystyt nauttimaan vauvastakin eikä se enää tunnu pelkältä suorittamiselta.

Piti tuohon imettämiseen kommentoida, että kannattaa toki pullollekin opetella, jotta sitä hoitoapua pystyy ottamaan vastaan. Mutta ei imettämistäkään lopettaa tarvi. Ala vaan lisäämään soseiden määrää, niin ehkä se tissille takertuminen helpottaa.

 

[QUOTE="M33";30732353]Yllättävän usein kuuluu jonkun valittavan, ettei tiennyt tai osannut ollenkaan arvata, miten kamalaa pienen lapsen vanhempana on. Mistäköhän tällainen johtuu? Onko se aitoa tiedon puutetta, vai blokkaako lapsia haluava mielestään kaikki negatiiviset viestit. Minulle on itsestäänselvää, että lapsen kanssa voi olla juuri tuollaista kuin ap kuvailee. Kertomuksessa ei ole kerrassaan mitään poikkeuksellista.[/QUOTE]

Ihmiset voi arvioida omat voimavaransa väärin. Luulevat saavansa sen ns. helpon lapsen ja tuleekin sitten se tunnin välein herättelevä. Jos lapsen oikeasti haluaa, niin ne vauvavuodet on vaan pakko kestää vaikka joillakin ne tuottaa tuskaa. Meillä oli molemmat helppoja ja hyvinnukkuvia, enkö kyllä tiedä kuinka olisin jaksanut pitkään kestävää univelkaa. En olisi siltikään jättänyt lapsiani tekemättä, enemmän ne antaa kuin ottaa ja ylvalvomusetkin yleensä jossain vaiheessa helpottaa. Lapsia ei vaan rakasta, heihin rakastuu, ihan päätä pahkaa. Sitä ei voi lapsettomat tajuta.

 

Jos sä olet viisi kuukautta imettänyt, niin älä huoli, sun lapsi on jo saanut parhaan alun. Korvikkeen antaminen lisänä ei pilaa enää mitään. Plussaa jos jaksat vielä ohessa imettää, mutta jos korvike auttaa, niin anna mennä . Todella monella lähipiirissä on tullut maidon kanssa ongelmia juuri tuossa vajaan puolen vuoden kohdilla. Aika mystistä, koska joka paikassa toitotetaan miten maito kyllä riittää, jos on kerran alkanut tulla riittävästi. Itse en enää varauksettomasti usko tuohon.