Miten joku voi pitää yli kolmevuotiasta täysin kotihoidossa?

Se on varmasti aika paljon vanhempien aktiivisuudesta kiinni. Jos ei kiinnosta tai jaksa tarjota lapselle virikkeitä, niin parempihan se on hoitoon viedä. Mutta lapselle kavereita ja tekemistä ja kaikkea tarpeellista voi tarjota myös ilman sitä päivähoitoa, jos vaan haluaa. Ei se kotihoito tarkoita sitä, että siellä kotona sitten kanssa ollaan, jatkuvasti.

 

Se on varmasti aika paljon vanhempien aktiivisuudesta kiinni. Jos ei kiinnosta tai jaksa tarjota lapselle virikkeitä, niin parempihan se on hoitoon viedä.

Olen tuosta sitä mieltä, että vanhemmuus velvoittaa aina tiettyihin asioihin. Mikään ei saa olla kiinni siitä, kiinnostaako vai ei.

 

Tää on taas melkosta yleistämistä. Eiköhän jokainen äiti ja isä ajattele, mikä on parhaaksi juuri sille omalle lapselle/perheelle. Meillä lapsi oli kanssani kotona 3,5 vuotiaaksi. Meidän lapselle tuo vaikutti olevan juuri sopiva ikä lähteä päiväkotiin. Lapsella oli ikäistään seuraa ennen päiväkotia ja minulla oli kaikki maailman aika lapselleni. Nää on niitä juttuja, että taatusti olisin myöhemmin katunut, jos en olisi näin toiminut. Mutta edelleen: jokainen lapsi/perhe on erilainen ja muiden tapaa toimia on typerää lähteä arvostelemaan.

 

Kyllä tuon ikäinen jo kaveria kaipaa. Kannattas ainakin johonkin kerhoon viedä, että tutustuisi muihin lapsiin

 

Olen tuosta sitä mieltä, että vanhemmuus velvoittaa aina tiettyihin asioihin. Mikään ei saa olla kiinni siitä, kiinnostaako vai ei.

Mielenkiintoista. Mihinkäs kaikkeen se vanhemmuus velvoittaa? Ja velvoittaako se vain äitejä, vai muitakin lapsen lähisukulaisia?

 

Ei minusta ole tarvetta viedä jos kavereita riittää muutenkin, esim on suunnilleen samanikäisiä sisaruksia ja naapurissa läjä kavereita joiden kanssa ollaan kaikki illat pihassa jne. 5-6 vuotias toki tarvii harjoittelua myös ryhmässä toimimisessa, mutta en näe sitä minään maailmanloppuna jos lapsi menisi suoraan eskariin pelkästä kotihoidosta.

 

Espoossa on kyllä vaikea löytää ikäistä seuraa 4-5 -vuotiaalle. Puistoissa ei ole yli kolmevuotiaita, eikä perhekerhossa.
Tuon ikäinen kaipaa jo kavereita, eikä jaksa hengata koko päivää mamman ja vauvan kanssa.
Ehkä niitä lapsia oli ennen pitkin pihoja ja puistoja, vaan ei ole enää. Kaikki ovat virikehoidossa.

 

Muihin aikuisiin tutustumiseen, ikätovereiden kanssa leikkimiseen tai ryhmässä toimimiseen ei edellytetä sitä, että oma vanhempi on poissa saatavilta. Ainoa tuntemani ihminen, jonka 3v kotihoidettu ei ole kerhossa tai omissa harrastuksissa, on itse lto, ja kyseessä on temperamentiltaan hyvin hitaasti lämpenevä ja turvallisuushakuinen lapsi. En keksi miksi hänet pitäisi viedä kerhoon väkisin, en usko minäkään että se olisi kyseisen lapsen etu. Perheen kaksi muuta lasta ovat erilaisia, niin kuin lapset tuppaa olemaan. Eikä sitä temperamenttia karaisemalla muuteta, eikä väkisin kynnysten ylittämiset helpota tulevien kynnysten ylittämistä (ts. väkisin kerhoon jättäminen ei tuo mitään valmiutta jäädä hoitoon tai mennä kouluun).

Musta taas on ihan sairas ajatus, ettei 3-vuotiaalle riittäisi normaali, aktiivinen perhearki, vaan joku koulutettujen ihmisen laitoksessa järjestämä suunnitelman mukainen tavoitteellinen varhaiskasvatus olisi välttämätöntä ettei lapsi kasva kieroon.

Oma 3-vuotiaani on kyllä kerhossa koska tykkää siitä ja uskon että siitä on tälle kyseiselle lapselle hyötyä, ja kieltämättä minäkin nautin kahdesta kevennetystä iltapäivästä viikossa. Mutta eiköhän tuo ihmiseksi kasvaisi kotonakin (käydään mm. avoimessa päiväkodissa ja liikuntaleikkiryhmässä yhdessä).

 

[QUOTE="...";30634145]Espoossa on kyllä vaikea löytää ikäistä seuraa 4-5 -vuotiaalle. Puistoissa ei ole yli kolmevuotiaita, eikä perhekerhossa.
Tuon ikäinen kaipaa jo kavereita, eikä jaksa hengata koko päivää mamman ja vauvan kanssa.
Ehkä niitä lapsia oli ennen pitkin pihoja ja puistoja, vaan ei ole enää. Kaikki ovat virikehoidossa.[/QUOTE]

Näimpä. Mutta ehkäpä jossain maaseudulla on toisin. Meillä on lapset kerhossa(espoossa) 3 krt viikossa, lisäksi heillä on 2-3 kaveria joiden kanssa leikkivät vapaa-ajalla sännöllisesti. Lisäksi tietysti toistensa kanssa leikkivät. Varmasti 'pärjättäis' ilman tuota kerhoa mutta a) se on lapsista hauskaa ja b) minusta on kiva saada lapsivapaa lepohetki kun tukiverkkoja ei muuten juuri ole.

 

Muihin aikuisiin tutustumiseen, ikätovereiden kanssa leikkimiseen tai ryhmässä toimimiseen ei edellytetä sitä, että oma vanhempi on poissa saatavilta. Ainoa tuntemani ihminen, jonka 3v kotihoidettu ei ole kerhossa tai omissa harrastuksissa, on itse lto, ja kyseessä on temperamentiltaan hyvin hitaasti lämpenevä ja turvallisuushakuinen lapsi. En keksi miksi hänet pitäisi viedä kerhoon väkisin, en usko minäkään että se olisi kyseisen lapsen etu. Perheen kaksi muuta lasta ovat erilaisia, niin kuin lapset tuppaa olemaan. Eikä sitä temperamenttia karaisemalla muuteta, eikä väkisin kynnysten ylittämiset helpota tulevien kynnysten ylittämistä (ts. väkisin kerhoon jättäminen ei tuo mitään valmiutta jäädä hoitoon tai mennä kouluun).

Musta taas on ihan sairas ajatus, ettei 3-vuotiaalle riittäisi normaali, aktiivinen perhearki, vaan joku koulutettujen ihmisen laitoksessa järjestämä suunnitelman mukainen tavoitteellinen varhaiskasvatus olisi välttämätöntä ettei lapsi kasva kieroon.

Oma 3-vuotiaani on kyllä kerhossa koska tykkää siitä ja uskon että siitä on tälle kyseiselle lapselle hyötyä, ja kieltämättä minäkin nautin kahdesta kevennetystä iltapäivästä viikossa. Mutta eiköhän tuo ihmiseksi kasvaisi kotonakin (käydään mm. avoimessa päiväkodissa ja liikuntaleikkiryhmässä yhdessä).

Meillä esikoinen on juuri tuollainen hitaasti lämpenevä temperamentiltaan. Vihasi perhekerhoon, muskariin yms. paikkoihin lähtöä. Edes meille kotiin ei olisi pahimmassa vaiheessa saanut kukaan puolituttu tulla. Minua syyllistettiin siitä, etten lasta vie enemmän eri paikkoihin, jotta "karaistuisi". Onneksi tajusin itse, mikä lapselleni on parhaaksi. 4-vuotiaana aloitti päivähoidon, eikä kyllä hetkeäkään liian myöhään.

 

No kun toi 5v vihasi käydä päiväkodissa 2pv viikossa jossa kukaan ei puhu samaa kieltä. En sitten pakottanut kun ei ollut mitään tarvetta hoidolle. Kielen olisin halunut, että oppii mutta tuo 2pv on liian vähän. Ei ollut siis tilaa 5pv kuten olisimme toivoneet...

Onneksi kerhot ja harrastukset alkaa kuukauden päästä, tekee ihan hyvää jo noin isolle olla edes yksi harrastus jos se päiväkoti ei täytä lapsen arkea. Voisin tietty itsekin viedä telinevoimisteluun ja opettaa lasta, mutta kiva jos saan opettajan opettamaan ja muita lapsia ympärille. Vähän helpompaa.

 

Joskus on myös lapsen sairauden takia pakko pitää lapsi kotona ilman muita kontakteja. Ihan terve ja normaalisti kehittynyt lapsi on vaikka vuoteen ei olla käyty julkisissa sisätiloissa, kerhoissa, tarhoissa, synttäreillä tai missään missä on muutamaa ihmistä enemmän. Puhetaidot ja motoriikka edistyneempää kuin keskinmäärin ikäisillään. Eristyksissäkin lapsi kehittyy normaalisti, kunhan saa rakkautta ja huolenpitoa.

 

Oletteko katsoneet Erilaiset perheet -sarjan jakson Furun perheestä, jossa lapset ovat yläasteelle saakka kotiopetuksessa? Siinä vähän vertailupohjaa ja toisenlaista näkemystä virikkeellisyydestä ja seurasta.

Erilaiset perheet - MTV Katsomo - Ohjelmat - Jaksot

 

Meillä olivat kotihoidossa eskariin asti, vuorotyö molemmilla ja kotona hoitaja tarvittavina päivinä.

Käytiin toki muskarissa ja perhekerhoissa.

Ei ole haitannut kehitystä millään tavoin, ehkä paremminkin päinvastoin.

 

Mistä tämä varhaiskasvatus hysteria on tullut?
En voi käsittää mitä niin ihmeellistä siellä päiväkodissa on mitä ei koti oloissa voi sille lapselle antaa.
Näkeehän sen jo nyt nyky nuorisossa mitä se laitos elämä tuo tullessaan, en uskalla edes kuvitella mitä jälkiä tämä nykyinen Subjektiivinen hoito jättää niihin lapsiin.
Varhainen hylkääminen on lapsen kehitykselle myrkkyä.

 

Minä olen kotona noin 4-vuotiaan lapsen kanssa. Toinen lapseni on osapäivähoidossa kuntoutuksellisista syistä(kehityshäiriö). En ole kokenut hoitoa tarpeelliseksi toiselle lapselleni. Kaiken huipuksi lapsi on vielä erittäin arka ollut syntymästä asti, mutta nyt tänä talvena reipastunut hyvin paljon. Anopilta olen saanut sättimistä, että lapseni kuuluisi hoitoon ja varsinkin pienempänä kuulin tätä kun lapsi vierasti anoppiakin hyvin paljon. Tällä ei kyllä mitään tekemistä sen kanssa että 2-vuotiaani oli kotona.

 

Millähän hiivtilla meidän isovanhemmista ja vanhemmista kasvoi toimintakykyisiä ihmisiä kun päivähoitoa ei nykymuodossaan edes ollut?

 

Niin lasten itseluottamuksen kasvatusta, äidin ja sisarusten läheisyyttä, rauhallinen ympäristö, syliin pääsee aina ja joku joka oikeasti kuuntelee. Kohta 5 vuotias osaa pyytää, että jäädään äiti kotiin. Tuolla se katselee kirjaa rauhassa eikä kukaan ole repimässä käsistä. Lapsi ei myöskään siedä kovia ääniä jolloin kodin ympäristö sopii paremmin kuin meluisa päiväkoti. Kun seuraa tarvitsee niin lähdetään pihalle tai pyydetään muu kotihoidossa oleva kaveri kylään. Meidänkin lapsella oli pienempänä puheen viivästymää mutta kummallisesti on pttanut kiinni muita vaikka onkin kotihoidossa. Itseltä se vaatii vähän, ei voi vaan maata sohvalla.

 

Lasten ollessa pieniä olin pph. Samalla kun hoitolapset sai laadukasta varhaiskasvatusta, siitä nautti omatkin. Kuten jo joku yllä kirjoitti... Ihan normi päiviä ulkoiluineen, retkineen ja monipuolista puuhastelua rinnakkain vapaan leikin kanssa. Eipä se ihmeitä vaadi joslapsella ei ole erityisiä tukitarpeita. Ja jos on, niin pienellä perehtymisellä ja konsultaatio ERYTin kanssa, niin osaa tarjota muutakin kuin "normilapsen" tarpeisiin ohjelmaa.

 

Lisään vielä, että kuinka ihanaa on olla tähän aikaan kotona ja syödä rauhassa aamupalaa. Vaikka esimerkiksi oman isäni mielestä oli parempi, että lapset tottuisivat jo pienestä siihen, että aamulla revitään ylös kukonlaulun aikaa. Ja lapsia pidetään ulkopuolisessa hoidossa missä miljoona muuta lasta, etteivät vaan opi liian hyvälle. Ja parempi vielä jos hoitopaikka vaihtuisi välillä koska aikuisenakin työpaikatkin vaihtuu yhtenään...

 

Muihin aikuisiin tutustumiseen, ikätovereiden kanssa leikkimiseen tai ryhmässä toimimiseen ei edellytetä sitä, että oma vanhempi on poissa saatavilta. Ainoa tuntemani ihminen, jonka 3v kotihoidettu ei ole kerhossa tai omissa harrastuksissa, on itse lto, ja kyseessä on temperamentiltaan hyvin hitaasti lämpenevä ja turvallisuushakuinen lapsi. En keksi miksi hänet pitäisi viedä kerhoon väkisin, en usko minäkään että se olisi kyseisen lapsen etu. Perheen kaksi muuta lasta ovat erilaisia, niin kuin lapset tuppaa olemaan. Eikä sitä temperamenttia karaisemalla muuteta, eikä väkisin kynnysten ylittämiset helpota tulevien kynnysten ylittämistä (ts. väkisin kerhoon jättäminen ei tuo mitään valmiutta jäädä hoitoon tai mennä kouluun).

Ei perustemperamenttia tietenkään muuteta tai pidäkään muuttaa, mutta tietysti lasten pitää oppia ja vähän niinkuin "karaistuakin" muihinkin ihmisiin kuin omaan perheeseen. Minulla on vähän vastaava lapsi, hän oli pienenä reilun vuoden perhepäivähoidossa ja 3-4-vuotiaana vain leikkipuistossa, koska silloin (kuten nytkin) olin osa-aikatyössä. Vaikka minulla se leikkipuistoon (siis sellaiseen leikkipuistotoimintaan, jossa hoitotädit oli lapsia hoitamassa/valvomassa) vieminen olikin osa-aikatyön vuoksi tarpeellista, ei vain lapsen sosiaalistamiseksi, niin väitän että siitä oli lapselle hyötyä verrattuna täysin kotihoitoon. Hitaasti lämpenevällä menee aikansa tottua uusiin ihmisiin ja uuteen ympäristöön, mutta kyllä hän leikkipuistosta ajallaan kavereita sai. Yhtä niistä tapaa edelleen säännöllisesti, vaikka on jo siirtynyt päiväkotiin osa-aikaiseksi.

Samoin minusta juuri tuon hitaasti lämpiävyyden ja arkuuden vuoksi oli syytä aloittaa lapsen oma harrastus varhain. 3-4-vuotiaiden harrastuksissa saa yleensä olla vanhemmat mukana, eikä kukaan kummastele tai kiusaa, jos sen ikäinen vielä vanhemmiltaan turvaa välillä hakee. Paljon vaikeampaa olisi aloittaa harrastus vaikka nyt vain reilua vuotta myöhemmin, lapsen ollessa 5-vuotias, koska nyt lasten jo odotetaan pärjäävän harrastuksessa ilman vanhempia. Eikä hitaasti lämpeävä lapseni olisi varmaankaan pärjännyt, jos nyt kylmiltään oltaisiin harrastus aloitettu ja sinne yksin jätetty. Mutta kun on jo tottunut muihin lapsiin ja ohjaajiin, sekä ylipäätään harrastamiseen muiden aikuisten johdolla, ei ole mitään ongelmaa jäädä yksin harrastukseen, vaikka sitä aloitettaessa lapsi juoksi usein itku kurkussa vanhemman syliin harrastuksessa, kun häntä jännitti niin kovasti.

Jos meidän luonteeltaan varaukselliselta lapselta aina kysyisi, että aloitetaanko harrastus, meneekö hän leikkipuistoon, kaverin synttäreille jne. ja hänen vastauksensa mukaan olisi toimittu, niin eihän me muuta oltaisi tehtykään kuin möllötetty kotona. Mutta kyllä se on lapsen etu, että rohkaistaan ja kohtuudella työnnetään eteenpäin, sillä vaikka uusien asioiden aloittaminen ja uusien ihmisten kohtaaminen on lapselle lähtökohtaisesti vaikeaa, hänellä on kuitenkin loppujen lopuksi kivaa uusissa jutuissa pienen alkujännityksen mentyä ohi. Ja kun näin on toimittu, tuntuu lapselle olevan koko ajan helpompaa kohdata uusia asioita ja ihmisiä. Kyllä siis totuttamisella, tai vaikkapa sillä "karaisemisella" voidaan parantaa lapsen kykyä pärjätä näissä tilanteissa. Toimii aikuisellakin, minultakin esiintymisjännitys laimeni siedettävälle tasolle ihan harjoituksen ja itsensä pakottamisen myötä.

 

Helposti voi pitää yli kolmivuotiaan täysin kotihoidossa. Toki se "vaatii" hoitajalta (meillä äiti) jonkin verran viitseliäisyyttä jotta lapsi saa kokemuksia maailmasta. Ei mitään "katsopa videoita kun äiti tässä surffailee netissä" vaan oikeasti on puuhailtava lapsen kanssa eikä vain pidettävä häntä säilytyksessä kotona.

Nyt olen netissä koska tuo kohta viisi vuotta täyttävä piirtelee eikä todellakaan edes halua minun roikkuvan vieressään tällähetkellä.

Meillä leivotaan yhdessä, tutkitaan luonnon ihmeitä, tehdään lumitöitä ja opetellaan käytössääntöjäkin siinä sivussa.

Ja kun lapsi saa nukkua silloin kun häntä nukuttaa (meillä aamu-unisuutta) niin kaikilla on kivempi päivä. Kyllä lapsi ennättää tottumaan aikaisiin aamuihin sitten myöhemminkin, ei ole mitään tarvetta vielä ennen esikoulua opetella oman rytminsä vastaisia aikatauluja.

 

Mun lapset eivät koskaan olleet päiväkodissa, kotona olivat eskariin asti. Nyt ovat jo koululaisia, molemmat kivoja, rentoja ja laiskanpulskeeita esiteinejä. Eivät kumpikaan ota stressiä, koulut sujuu ysin tasolla. Molemmat lukevat paljon, liikkuvat, soittavat, puuhailevat ja välillä syljeskelevät kattoon. Meillä ei ole pleikkaa, koska kumpikaan ei halunnut (kysytty on). Kännykällä ja padilla tosin menee paljon aikaa, telkkarin edessä ei niinkään. Kavereita molemmilla on. Puheterapiassa käytiin harjottelemassa R kuntoon.

Äitinä tietty aika subjektiivinen näkemys omista Mutta eiköhän nuo ihan ihmisiksi kasva, virikevajeesta huolimatta.

Ihan samalla tavalla kun päiväkotiuran tehneet lapset. Kunnon ihmisiä niisäkin kasvaa.

 

Helposti voi pitää yli kolmivuotiaan täysin kotihoidossa. Toki se "vaatii" hoitajalta (meillä äiti) jonkin verran viitseliäisyyttä jotta lapsi saa kokemuksia maailmasta. Ei mitään "katsopa videoita kun äiti tässä surffailee netissä" vaan oikeasti on puuhailtava lapsen kanssa eikä vain pidettävä häntä säilytyksessä kotona.

Nyt olen netissä koska tuo kohta viisi vuotta täyttävä piirtelee eikä todellakaan edes halua minun roikkuvan vieressään tällähetkellä.

Meillä leivotaan yhdessä, tutkitaan luonnon ihmeitä, tehdään lumitöitä ja opetellaan käytössääntöjäkin siinä sivussa.

Ja kun lapsi saa nukkua silloin kun häntä nukuttaa (meillä aamu-unisuutta) niin kaikilla on kivempi päivä. Kyllä lapsi ennättää tottumaan aikaisiin aamuihin sitten myöhemminkin, ei ole mitään tarvetta vielä ennen esikoulua opetella oman rytminsä vastaisia aikatauluja.

Nyt alkoi kiinnostaa, miten tämä rahallisesti järjestyy? Työttömyyskorvauksilla, etätöillä (mitä lapsi tekee sen aikaa?), miehen rahoilla (eikö huolestuta oma eläke?), lottovoitolla vai miten?

 

[QUOTE="Jenis";30635980]Nyt alkoi kiinnostaa, miten tämä rahallisesti järjestyy? Työttömyyskorvauksilla, etätöillä (mitä lapsi tekee sen aikaa?), miehen rahoilla (eikö huolestuta oma eläke?), lottovoitolla vai miten?[/QUOTE]

Pienet tulot, pienet menot. Voi olla esim. säästöjä, vuokratuloja, tehdä töitä iltaisin (oletus, että puoliso on tällöin lapsen/lasten kanssa).

Itseäni ei huoletuta oma eläke sen enempää kuin töissä ollessa, onhan eläkejärjestelmä muutenkin kovin epäluotettavan oloinen. Velkaa tulee valtiolle valtavia määriä vuosittain, lapsia syntyy vain vähemmän ja ikäpyramidi kapenee pohjasta, saako nykyään työssä käyvät eläkkeitään muutenkaan?

Meillä kokemusta useammasta sukupolvesta ilman päivähoitoa. Itselläni on säästöjä, joiden avulla pystyn olla kotona. Maksan puolet asumiskuluista, n. puolet lasten kuluista ja omat ostokseni.

Omassa lapsuudessani äitini teki 2-4 h työpäivää iltaisin, kun isäni oli lasten kanssa. Uskon isän maksaneen perheen kuluja silti enemmän, en ole kysynyt. Aika vähänhän tässä jää vanhemmille yhteistä aikaa, lähinnä viikonloput. Ei ilmeisesti vanhempiani haitannut. Työ liittyi äitini harrastukseen ja ilmeisesti kävi samalla myös harrastuksesta, vaikka siitä palkkaa saikin.

Äidin äiti hoiti työssä käyvien siskojensa lapsia ja töihin mennessään toinen näistä siskoista jäi puolestaan lapsia hoitamaan. Ei ehkä nykyaikaan soveltuva. Isä puolestaan oli veljensä kanssa kotona, koska siellä oli mummu hoitamassa. Tämä käy nykyäänkin, jos mummu itse ehdottaa ja on hyväkuntoinen ja innokas lapsia hoitamaan.

Monet varmaan miehen rahoilla ja niin minäkin mielelläni tekisin, jos miehellä vain olisi iso palkka ja kiinnostusta elättää minua sillä. Nykyinen palkka kuitenkin on pieni. Miehellä on rahaa vievempiä harrastuksia ja auto toisin kuin minulla, joten ylimääräistä ei jää kummallakaan. Omat säästöni olen siis laskenut melko tarkkaan, koska tulevat loppumaan nykyisellä rahanmenolla, josta kovin paljon ei voi enää karsia. Mieluummin kuitenkin olen kotona lasten kanssa säästöilläni kuin ison osan ajasta töissä ja enemmän rahaa käytettävissä.

Huom! En sano, että kaikille nämä onnistuisivat tai olisivat mitenkään mahdollisia. Vastasin vain tuohon kysymykseen. Enkä sano sitäkään, että niiden, joilla nämä onnistuisivat, täytyisi toimia noin. Tässä vain omia esimerkkejä onnistumisesta.