No, niimpä jjj. Mä meinasin olla niin paska ihminen, että laittasin tuon mun esikoisen osapäivähoitoon, kun vauva syntyy ja aivan täysin ja pelkästään itsekkäästi ajatella sitä, että en jumalauta halua sitä psykoottista uupumusta uudelleen, minkä sain synnytyksen jälkeen esikoisen kanssa.
Mä teen kaikkeni, että mä jaksan uuden vauvan kanssa ja mitä täällä palstallaki saa lukea on; "Miks pitää tehdä lisää lapsia, jos tietää että ei kuitenkaan jaksa? Oma vika, kun on tyhmä!" ja mun äiti "kysyppä *nimi* mitä se on mieltä siitä, että laitetaan lapsi päiväkotiin, vaikka on itse kotona" tai "kyllä sitä aina vaan jaksaa, kyllä sä jaksat! ei *nimi* tartte laittaa päiväkotiin".
Mä apina en tajunnut varautua siihen, mitä paskaa muiden ihmisten kommentointi ja mielipiteet tulee olemaan vauvan syntymän jälkeen. En voinut arvatakkaan, kuinka huono äiti olen, kun en onnistunut imettämisessä (laiska, en vaan yrittänyt tarpeeksi) tai kun masennuin, uuvuin, enkä jaksanut (siis kun kyllähän sitä jaksaa, kun vaan ottaa sen asenteen), tissimaitoa sen pitää olla.
Jumalauta, jos siel intiassa ollaan yhtään empaattisempii ja sen sijaan, että perheessä pelätään sitä, mitä joku muu ajattelee ja vingutaan sitä, että kyllä sä jaksat, kyllä sä jaksat, tarjoudutaan tuleen sulle avuksi vaikka kuinka pitkäksi aikaa, niin jo ois väkipakollakin helpompaa.
Ja hei, mulla oli helppo lapsi. Kai mulla oli vaikeeta vaan siks, ku mun elämä on ollut niin helppoa? Camoon, nyt ihan oikeesti.