Lasten hoidon/kasvatuksen rankkuus on suomalainen ilmiö

Itse en kyllä edes tajunnut mitä aloittaja hakee tällä keskustelulla.. Intiassa lapsen kasvatus ei ole rankkaa vaan pelkkää ruusuilla tanssimista ja meillä suomalaisilla kaikki vaan on kauheeta ja ikävää.
On se kyllä onni käynyt sinulla kun olet intialaisen miehen löytänyt/saanut.
Itsellä pieni vauva kotona ja tottakai välillä on rankempia hetkiä ja välillä helpompia. Elämä tosiaan on. Jokaisella on omat kokemukset ja rankkuutensa lastenhoidossa. Ja se että ap täällä nyt marttyyrina viisastelee intialaisella lastenhoidolla ei varmasti helpota ketään.
Voin vannoa että kyllä siellä intiassakin varmasti jokaisella äidillä tai isällä on ollut omat hetkensä jaksamisen kanssa.
Olisiko maailma sitten parempi paikka eikä suomalaisia arvosteltaisia jaksamisesta jos oltaisiin vaan kaikki hiljaa ja märehdittäis sisään päin.
Olen sitä mieltä että jos on jollain rankkaa tai pahamieli tms niin herttinen sanokoon siitä ja saakoon kaiken avun mitä on tarjolla!!!
Ap:n kaltaiset marttyyrit jotka teinivuosinaan on Intiassa ollut hihhuloimassa ja sieltä oman tuliaisen mukaansa ottanut jättäköön mielipiteensä omaan arvoonsa. Kiitos.

 

Kysyitkö ap mitä Intiassa tyttösikiöille tehdään? Googlaa intian puuttuvat tytöt ja naiset.

 

Mahtaako ap:n mies kuulua Intian hyväosaisiin, kenellä oikeasti varaa ruokaan, kunnon kotiin ja lastenhoitajiin.

Intiassa edelleen suuret erot köyhien ja rikkaiden. Meneppäs slummiin kysymään onko rankkaa. Tai googleta naisen asema. Intiassa edelleen nainen siirtyy miehen sukuun avioituessa eikä naisen koulutusta nähdä kovinkaan tarpeellisena vähänkään köyhempien joukossa. Joten nainen on tarkoitettu tekemään poikia miehen sukuun

 

Joo, mä kans aloin miettimään aloituksen nähtyäni, ettei varmaan puhuta ihan keskiverto-intialaisista.Siellä abortoidaan tyttöjä paljon, ja lapsia myös edelleen hylätään syntymän jälkeen kuolemaan (nimenomaan tyttöjä).
Tottakai rikkaalla kansanosalla voi olla stressitöntä lasten kanssa, kyseisessä maassa on mun käsittääkseni kaikilla rikkailla useita palvelijoita, siellä se kuuluu kulttuuriin.

Luulen et aika moni äiti Suomessakin puhuisi lastenhoidosta ja vauva-ajasta aivan eri lailla, jos joku muu kävis pesemässä pyykit, laittamassa ruuan ja siivoamassa, ja siihen päälle lähisuku tarjoaisi lastenhoito apua säännöllisesti..

Ja todettakoon et mulla on monta lasta ja olen nauttinut vauva-ajasta paljon, myös sen kanssa joka oli sairas ja jonka kanssa herättiin vähintään muutaman tunnin välein, eikä voitu poistua kotoa ulos ensimäiseen puoleen vuoteen muuta kuin sairaalaan jatkuvan laitehoidon takia.
Eikä mulla isommat ole olleet päivähoidossakaan.
Mutta ymmärrän hyvin, jos joku helpommassakin tilanteessa oikeasti väsyy, ihmisen unenpuutteen kestokyky on aika yksilöllistä. Suomessakin tilanne varmaan muuttuis helpommaksi jos lapsiperheisiin saisi helposti kotiapua.

 

Tavallan totta aloitus...mutta kaikki ap:n faktat persiistä. Joo, ehkä se äiti jaksaa siellä Intiassa paremmin, tukiverkostojensa avulla. Mutta sielläpä saa vaikka läimiä lastaan jos sikseensä tuntuu...mies saa käydä surutta vieraissa...jos mies lopettaa elannon antamisen niin äippä lapsineen on tyhjän päälläetc etc.

Että jos sitten ne pinkit lasit otettas pois päältä. Onhan tuo jo kultuurisidonnaistakin. Eihän intiassa mikään ole niin justiin. Tehdään kun jaksetaan, miten jaksetaan. Se on toki ihana elämän asenne mutta aika kaukana meidän maailmasta. Ja vaikka kuinka kauniilta se kuulostaa niin kolikolla on aina toinen puoli.

Länsimaiden ongelma lienee toisaalta täydellisyyteen pyrkimys. Ja toisaalta "ongelma" siitä että lapsia tulee kohdella hyvin. Meillä ei väsyksissäkään lasta tintata. ...tai tapeta. Jos nyt muistan Intian työajoilta oikein niin oman lapsen saa tappaa jos ei kykene huolehtimaan tai muutoin katsoo että niin on tarpeen tehdä? Ainakin joissain maan kultuurisuuntauksissa....Muistan vaan kun tuota kauhistelin.

Me oltaisiin lasten kanssa Suomessakin onnellisempia ilman ääretöntä kasvatus-viidakkoa.Meille tuputetaan joka suunnasta siitä miten lapsi traumatisoituu milloin mistäkin. Mitä lapset voi syödä jottein loppuelämä ole pilalla jne jne. Sanoisin siis että näemme vaan kaikki hemmetin puut,mutta emme metsää. Toki tukiverkostojen puute on miinus sinällään. Joskaan en itse ainakaan ole innostunut siitäkään että minun pitäisi tässä koko miehen suku elättää...kun tarpeeksi on että oma pesua saadaan ruokittua.

 

Ja ehkä ruotsalainenkin. Tai ylipäänsä länsimainen. Voin kertoa, että mieheni on intialainen, eikä hänen kotimaassaan lasten saamista ja kasvatusta koeta rankkana. Olen kysynyt tätä useilta intialaisilta, miehiltä ja naisilta, vanhemmilta ja nuoremmilta. Siellä päinvastoin kutsutaan lapsia stress bustereiksi, stressin lievittäjiksi. Että mitäpä tähän sanotte?

Sen huomaa että intiassa kasvatus on lepsua kun se ei ole rankkaa, joukkoraiskataan yms.

 

No onhan elämä lasten hankinnan jälkeen muuttunut hiukan "rankemmaksi". Kai se on krooninen väsymys ja oman ajan puute. Kulttuuri eroilla voinee selittää asiaa. Intiassa tuskin naiset ovat saaneet kouluttautua, luoda uraa ja harrastaa vaikka mitä. Sitten syntyy lapset. Oma "elämä" näivettyy (ainakin pikkuvauva ajaksi). Ei ole muita apuja kuin oma mies. Muualla kovin yleistä, että on kotiapua, siivoojaa, sukua ympärillä jotka auttavat. Muissa kulttuureissa asuu monet sukupolvet samassa asunnossa. Suomessa isovanhemmat harrastavat omia juttuja tai asuvat kaukana. Lastenlasten hoito ei kiinnosta.

 

En ehdi lukea nyt koko ketjua, mutta kannattaa muistaa, että Suomessa on varmaan sallitumpaa puhua vanhemmuuden rankkuudesta ja myös negatiivisista tunteista. Äitimyytti tms ei vaikuta täällä yhtä paljon, kun äitiyttä ei nähdä naisen "ainoana urana".

Se, mitä ihmiset sanovat, ei aina kerro totuutta. Voi hyvinkin olla, että ne intialaisetkin äidit ovat väsyneitä, mutta kieltävät asian jopa itseltään. Ei liene sattumaa, että juuri Suomessa, Ruotsissa ja muissa länsimaissa, joissa naisen asema on parempi ja jossa naisilla on omat uransa, rahansa ja harrastuksensa jne. naiset myös puhuvat äitiyden väsyttävistä puolista. Täällä ei myöskään oleteta, että nainen jaksaa yksin, vaan miehen edellytetään osallistuvan - niin ei ole kaikkialla muualla.

 

Niin, se on niin subjektiivista se rankkuuden kokemus. Muistan, että minua pienten kaksosten kanssa suututti sellaisten yhden "perusvauvan" (koliikkiset ja sairaat lapset asia erikseen) äitien valitus kuinka on rankkaa, kun itselläni oli samat hommat, heräilyt ja syötöt ym.kaksinkertaisina. Ja väsyneimmilläni olin ihan katkerakin kaikille, ketkä saavat kantaa, synnyttää ja hoitaa vain yhden vauvan kerrallaan.

Esikoiset nyt 4 v ja kuopus 8kk, ja edelleen tuntuu luksukselta että toisella kierroksella tarvitsi synnyttää ja hoitaa vain yksi lapsi.

Jälkikäteen tarkasteltuna olen kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, miten onnekkaita olemme olleet. Kaksoset alkoivat nukkua läpi yön heräämättä 4-kuisina, kuopus 2-kuisena. Kellään ei ole ikinä ollut esim.*yhtään korvatulehdusta, sairastelun vuoksi meillä ei ole heräilty kuin satunnaisesti. Etenkin kuopuksen kanssa en ole univelkaantunut kuin ihan ekoina viikkoina enkä missään vaiheessa ole kokenut ylivoimaista väsymystä.

Kai tässä pätee jokin kauhun tasapaino. Minún molemmat raskaudet ovat olleet vaikeita, samoin synnytykset. Viimeisin synnytys päätyi teho-osastolle kun itseltä meinasi henki lähteä. Sain myös pahat vauriot, jotka tuottavat edelleen välillä kipua. Olen ollut vuodepotilaana pitkään molempien synnytysten jälkeen. Olisihan se nyt kohtuutonta, että näiden lisäksi vielä vauvatkin olisi olleet hankalimmasta päästä.

Hyviä pointteja yhteisöllisyydetä tässä ketjussa. Voisi meidänkin perhe olla aika eri jamassa, jos ei olisi hyvät tukiverkostot. Että siinä mielessä voitaisiin ottaa oppia vaikka sitten sieltä Intiasta. Yksin pärjäämisen ihannointi on minusta mennyt vähän överiksi tässä omassa kulttuurissamme.

Ja anteeksi OT, mutta Pin jos vielä luet tätä, saanko kysyä minkä ikäinen lapsi/lapsia sinulla on? Ja nukutaanko teillä ollenkaan :O Olen uusi palstalla, en tunne tilannettanne. Näiden viestien perusteella käsitin kyllä että yöheräilyjä on hirmuisesti ja on jatkuneet pitkään? Vilpittömästi toivon teille jaksamista ja parempia aikoja, toivottavasti helpottaa!

 

Kyllä minä uskon että pikkulasten ja vauvojen vanhempien väsymys on ihan universaalikokemus, ei kulttuurisidonnainen tai kansallisuuteen sidottu. Kulttuurista riippuen sitten asiaa käsitellään eri tavoilla, esim. toisissa kulttuureissa ei ole tapana valittaa vaikka kuinka kärsisi, etenkään julkisesti. Toisissa kulttuureissa on parempi yhteisöllisyys kuin toisissa. Toisissa kulttuureissa vaatimukset lasten kasvatuksen ja hoidon suhteen on erilaiset kuin toisissa. Intia ja Suomi on aikana kaukana toisistaan, kun mietitään näitä asioita....

 

No, niimpä jjj. Mä meinasin olla niin paska ihminen, että laittasin tuon mun esikoisen osapäivähoitoon, kun vauva syntyy ja aivan täysin ja pelkästään itsekkäästi ajatella sitä, että en jumalauta halua sitä psykoottista uupumusta uudelleen, minkä sain synnytyksen jälkeen esikoisen kanssa.

Mä teen kaikkeni, että mä jaksan uuden vauvan kanssa ja mitä täällä palstallaki saa lukea on; "Miks pitää tehdä lisää lapsia, jos tietää että ei kuitenkaan jaksa? Oma vika, kun on tyhmä!" ja mun äiti "kysyppä *nimi* mitä se on mieltä siitä, että laitetaan lapsi päiväkotiin, vaikka on itse kotona" tai "kyllä sitä aina vaan jaksaa, kyllä sä jaksat! ei *nimi* tartte laittaa päiväkotiin".

Mä apina en tajunnut varautua siihen, mitä paskaa muiden ihmisten kommentointi ja mielipiteet tulee olemaan vauvan syntymän jälkeen. En voinut arvatakkaan, kuinka huono äiti olen, kun en onnistunut imettämisessä (laiska, en vaan yrittänyt tarpeeksi) tai kun masennuin, uuvuin, enkä jaksanut (siis kun kyllähän sitä jaksaa, kun vaan ottaa sen asenteen), tissimaitoa sen pitää olla.

Jumalauta, jos siel intiassa ollaan yhtään empaattisempii ja sen sijaan, että perheessä pelätään sitä, mitä joku muu ajattelee ja vingutaan sitä, että kyllä sä jaksat, kyllä sä jaksat, tarjoudutaan tuleen sulle avuksi vaikka kuinka pitkäksi aikaa, niin jo ois väkipakollakin helpompaa.

Ja hei, mulla oli helppo lapsi. Kai mulla oli vaikeeta vaan siks, ku mun elämä on ollut niin helppoa? Camoon, nyt ihan oikeesti.

Toivottavasti et oikeasti ole noin poikki jo ennen lapsen syntymää!!! Kyllä varmasti kaikki tuntuu vaikealta tuollaisella asenteella.

Tavallaan toivoisi, ettei päivähoitoa olisi olemassakaan, niin ihmiset eivät tekisi lapsia suoraan päiväkotien uumeniin.

 

!

 

Minä en ole koskaan ollut väsynyt äiti lasten takia. En koskaan. Yöheräilyt ovat olleet arkipäivää yli 10 vuotta, imettänyt elämästäni jo 6vuotta, opiskellut lasten ollessa kotona kaksi ammattia, harrastanut ja kuntoillut. Uskon, että joillain voi olla rankkaa mutta miksi minut aina lytätään, kun sanon että minulla ei ole ollut?

 

Joillakin ne lapset vaan heräilee esimerkiksi enemmän kuin toisella, siksi toinen väsyy pahemmin. Toisella voi olla ero juuri käynnissä jolloin väsyy pienemmästäkin helpommin. Jokainen väsyy jos on tarpeeksi tekijöitä, ihan turhaa kokea mitään ylimielisyyttä, et ole enää terve jos et väsähdä mihinkään. Silloin pelkäisin jo lasten puolesta, koska ihan jokainen ihminen väsyy rajuun valvomiseen. Se joka muuta väittää, ei ole todellisuudessa edes valvonut kunnolla tai valehtelee. Väsymys on fyysistä eikä siihen auta asenne mitenkään kun mennään tarpeeksi syvälle unettomuuden kokemiseen.

 

Joillakin ne lapset vaan heräilee esimerkiksi enemmän kuin toisella, siksi toinen väsyy pahemmin. Toisella voi olla ero juuri käynnissä jolloin väsyy pienemmästäkin helpommin. Jokainen väsyy jos on tarpeeksi tekijöitä, ihan turhaa kokea mitään ylimielisyyttä, et ole enää terve jos et väsähdä mihinkään. Silloin pelkäisin jo lasten puolesta, koska ihan jokainen ihminen väsyy rajuun valvomiseen. Se joka muuta väittää, ei ole todellisuudessa edes valvonut kunnolla tai valehtelee. Väsymys on fyysistä eikä siihen auta asenne mitenkään kun mennään tarpeeksi syvälle unettomuuden kokemiseen.

Yksi lapsistani nukkui tunnin pätkissä ja nukahti vain liikkeeseen. Tätä kesti melkein vuoden. Samaan aikaan kärsin selkävaivoista, tulin raskaaksi ja viimeistelin opintojani. Vanhemmat lapset olivat olemassa myös. Ulkopuoliset luulivat minulla olevan rankkaa, mutta rehellisesti en kokenut asiaa niin. Miksi olen epänormaali?

 

Yksi lapsistani nukkui tunnin pätkissä ja nukahti vain liikkeeseen. Tätä kesti melkein vuoden. Samaan aikaan kärsin selkävaivoista, tulin raskaaksi ja viimeistelin opintojani. Vanhemmat lapset olivat olemassa myös. Ulkopuoliset luulivat minulla olevan rankkaa, mutta rehellisesti en kokenut asiaa niin. Miksi olen epänormaali?

Ilmeisesti sait kuitenkin nukkua, jopa tunnin pätkiä? Et sinä muuten olisi jaksanut mitenkään, se nyt on ihan selvä. Ihminen tarvitsee tietyn määrän unta pysyäkseen edes järjissään, joten jokin tarinoissasi mättää. Tajuat varmaan itsekkin ettei tarpeeksi syvää väsymystä jaksa yksikään ihminen. Jos olet jaksanut hyvällä mielellä ilman mitään väsymystä niin joko sait kuitenkin nukutuksi jossain välissä tai sitten en voi uskoa että olet ihan terve.

 

Yksi lapsistani nukkui tunnin pätkissä ja nukahti vain liikkeeseen. Tätä kesti melkein vuoden. Samaan aikaan kärsin selkävaivoista, tulin raskaaksi ja viimeistelin opintojani. Vanhemmat lapset olivat olemassa myös. Ulkopuoliset luulivat minulla olevan rankkaa, mutta rehellisesti en kokenut asiaa niin. Miksi olen epänormaali?

Mikä on normaali yöunesi määrä?

 

Ilmeisesti sait kuitenkin nukkua, jopa tunnin pätkiä? Et sinä muuten olisi jaksanut mitenkään, se nyt on ihan selvä. Ihminen tarvitsee tietyn määrän unta pysyäkseen edes järjissään, joten jokin tarinoissasi mättää. Tajuat varmaan itsekkin ettei tarpeeksi syvää väsymystä jaksa yksikään ihminen. Jos olet jaksanut hyvällä mielellä ilman mitään väsymystä niin joko sait kuitenkin nukutuksi jossain välissä tai sitten en voi uskoa että olet ihan terve.

Minulle varmaan sitten riittivät ne ~tunnin pätkissä nukutut yöt, koska aivan terve olen. Enkä kokenut sitäkään vaihetta elämässäni rankkana. Mutta miksi minut lynkataan, kun sanon että se ei ollut mielestäni rankkaa? En ole arvostellut / vähätellyt muiden tuntemuksia, jaoin vain sen miten itse olen asian kokenut.

 

Vauvan ja lapsen hoito on rankkaa, kun sen yrittää tehdä hyvin ja yrittää kehittyä siinä jatkuvasti. Kun yrittää tarjota parastaan ja kasvattaa ja opettaa lapsestaan entistäkin parempi yksilö. Parempi kuin aiemmat sukupolvet. Tämä erohan on aika selvä kehittyinellä mailla ja kolmansilla mailla, joissa elo on muutenkin sitä sun tätä.

Toki asiat voi tehdä helpomminkin ja panostaa vähän vähemmän, eikä miettiä turhia eikä ottaa stressiä, eihän se silloin niin rankkaa ole Näin myös työelämässä, mutta kuka saakaan lopulta parhaan tilin ja millä ansioilla, sitä sopii miettiä.

 

Minulle varmaan sitten riittivät ne ~tunnin pätkissä nukutut yöt, koska aivan terve olen. Enkä kokenut sitäkään vaihetta elämässäni rankkana. Mutta miksi minut lynkataan, kun sanon että se ei ollut mielestäni rankkaa? En ole arvostellut / vähätellyt muiden tuntemuksia, jaoin vain sen miten itse olen asian kokenut.

Sanoinkin juuri että jotkut joutuvat heräilemään enemmän kuin toiset ja siksi he ovat väsyneempiä, eivät nuku tuntiakaan putkeen.

 

Minulle varmaan sitten riittivät ne ~tunnin pätkissä nukutut yöt, koska aivan terve olen. Enkä kokenut sitäkään vaihetta elämässäni rankkana. Mutta miksi minut lynkataan, kun sanon että se ei ollut mielestäni rankkaa? En ole arvostellut / vähätellyt muiden tuntemuksia, jaoin vain sen miten itse olen asian kokenut.

Ei kukaan arvostellut tai lynkannut sinua. Yksi kirjoittaja vastasi tekstiisi ihan asiallisesti. Ja oikeassahan hän olikin siinä, että ihminen tarvitsee tietyn määrän unta, toki se unentarve on myös yksilöllinen. Ja tilapäisesti voi tulla toimeen vähän vähemmälläkin unella. Ja mitä siihen rankkuuden kokemiseen tulee, niin sehän on yksilöllistä - toisen mielestä on rankkaa heräillä tunnin välein joka yö, toisen mielestä sitten taas vaikka hiekkalaatikolla istuskelu on rankkaa.

Miksi koit, että sinua arvosteltiin tai että sinut jopa lynkattiin?

 

Sanoinkin juuri että jotkut joutuvat heräilemään enemmän kuin toiset ja siksi he ovat väsyneempiä, eivät nuku tuntiakaan putkeen.

Ja jotkut ovat todella väsyneitä herättyään "vain" muutaman kerran yössä. Kyllä ymmärrän. Mutta jos sanoo ääneen, ettei olo tuntunut rankalta vaikkei kaikki ollutkaan "ruusuilla tanssimista" leimataan ylimieliseksi vaikka tuo esiin vain oman näkökantansa.

Nykyään nukun normaalisti, tuohon aikaan tunteja ei laskenut vaan nukkui vaan niin pitkään kuin pystyi.

 

Ja jotkut ovat todella väsyneitä herättyään "vain" muutaman kerran yössä. Kyllä ymmärrän. Mutta jos sanoo ääneen, ettei olo tuntunut rankalta vaikkei kaikki ollutkaan "ruusuilla tanssimista" leimataan ylimieliseksi vaikka tuo esiin vain oman näkökantansa.

Nykyään nukun normaalisti, tuohon aikaan tunteja ei laskenut vaan nukkui vaan niin pitkään kuin pystyi.

Jotain tilannetajua voisi tietysti olla. Jos toinen valittaa lastenhoidon, valvomisen tai jatkuvan heräilyn rankkuutta, on aika typerää mennä siihen kohtaan sanomaan jotain, että "minusta se ei ollut yhtään rankkaa".

Eikä kyse ole vain tästä asiasta. Jos toinen sanoo, että on vaikea jaksaa lenkkeillä X matkaa, on vähän epäkohteliasta vastata siihen "aijaa, mä taas jaksan tosi hyvin juosta sen". Tai jos toinen sanoo olevansa masentunut, ei oikea vastaus ole "mä en oo koskaan ollu masentunut!"

Kyllähän tuollaisesta huonosta tilannetajusta tulee vähän ylimielinen vaikutelma.

 

Ja jotkut ovat todella väsyneitä herättyään "vain" muutaman kerran yössä. Kyllä ymmärrän. Mutta jos sanoo ääneen, ettei olo tuntunut rankalta vaikkei kaikki ollutkaan "ruusuilla tanssimista" leimataan ylimieliseksi vaikka tuo esiin vain oman näkökantansa.

Nykyään nukun normaalisti, tuohon aikaan tunteja ei laskenut vaan nukkui vaan niin pitkään kuin pystyi.

Sanoitko tuo ei tuntunut rankalta jollekin väsyneelle äidille? Millainen empatiakykysi on?

Meillä naapurin äiti totesi ettei vauva herättele öisin, kunness sitten oli ihan käärmeissään kun keskelle yötä sattui pidempi sähkökatko eikä tuttipullon lämmitys onnistunut... jäi epäselväksi miksi hän halusi minun ajattelevan ettei lapsi herättele. omaa väsymystäni en hänelle valitellut vaikka lapsi herätteli öisin lähemmäs 2 v. Asti siitäkin selvittiin, kiitos mieheni.

 

Mä en myöskään ymmärtänyt aloitusta niin, että sillä tarkoitettaisiin ääripäitä, vaan ihan keskivertovauvojen vanhempia.

Itse en ole kokenut vauva-/pikkulapsiaikaa raskaana. Mitään erityisen rankkaa ei ollutkaan. Molemmat lapset ovat olleet huonoja nukkumaan niin päivä- kuin yöuniakin, mutta ehkä kuulun sitten niihin, jotka pärjäävät vähemmälläkin unella. Tukiverkkoa ei ollut ja mieskin oli paljon töissä, eli hoidin lapset käytännössä yksin. Sain lapset kolmen ja neljänkympin puolivälissä, mutta ikäkään ei ole haitannut (täällä kun usein kirjoitetaan, että pitää tehdä lapset nuorena, jotta jaksaa). Lapseni ovat myös olleet temperamentiltaan "vaativia", mutta toisaalta olen itse ottanut mahd. relasti, enkä ole tuntenut paineita miltään suunnalta.