Lasten hoidon/kasvatuksen rankkuus on suomalainen ilmiö

Ymmärsin kyllä itse aloituksen hieman yleisemmäksi kuin kahden ihmisen väliseksi väittelyksi.
Varmasti joka kansakunnassa on ihmisiä joilla on kaikkien normien mukaan rankkaa ja niitä keillä on helppoa. Jos mietitään Kiinaa, Intiaa, suomea, Turkkia mahdollisesti voidaan karkeasti sanoa että rikkailla on hieman enemmän mahdollista olla helppoa kuin hyvin köyhällä vaikka eihän tämäkään pois sulkevasti.
Mutta siis pointtini. Se mitä tämä harmaa alue tekee, valittaako kuinka on rankkaa vai sanooko että ihan lomaa olla kotona. Suomessa nyt moni sanoo että on rankkaa vaikka sama tilanne katsottaisiin muuallakinpäin maailmaa kovin helpoksi.

Ahaa no kun otettiin esimerkiksi kahden ihmisen yöheräily niin ajattelin, että voin yhtenä äitinä sitten vastata tähän. Olen todella pahoillani että osallistuin tähän, poistun nöyrästi keskustelusta.

 

Mä en koe omaa perhe-elämääni rankkana. Vauva-ajat on olleet ihana, taaperon kanssa iloinnut taitojen kehittymistä jne.

Mun mielestä se kaikki rankkuus tulee kodin ulkopuolelta. Jo neuvolassa "kytätään" että mitä pitäisi oppia mihinkin mennessä. Samalla joka puolella toitotetaan mitä ja miten pitäisi syödä (meillä käytetään kevyt maitoa ja oivariinia ja olen sen vuoksi suunnilleen saatanasta seuraava). Ja vaatetus, voi hyvä luoja sentään! Pitäisi olla sitä ja sitä merkkiä lapsille puettuna mutta silti ei saisi olla liian kallista ettei vaikuta pröystäilyltä.
Että teetpä niin tai näin siinä on aina jotain huonoa! Niin ja auta armias jos kerrot kuinka hyvin teillä lasten kanssa menee, siinä saa vilkuiluja nokanvartta pitkin. Jos taas lapsi on vilkas ja koko ajan menossa, et osaa kasvattaa ja pitää kuria yllä.

Ehkä siellä Intiassa on rennompaa...

 

Esimerkki vanhemmuuden arvostamisesta:

Kerrot suomalaiselle, jenkille, afrikkalaiselle, e-eurooppalaiselle ja suomenmustalaiselle, että sinulla on lapsi.
Kaikki muut ihastelevat ja ovat ihan, että "wow, upeaa! Saanko nähdä kuvan? Voooi, niin kaunis lapsi! Olet todella onnekas!" ...ja mustalainen lisää tuohon vielä (manneäänellä): "se lapsi on Herran siunauuus".

Suomalainen vastaa: "Miksä teit sen?".

Nämä on siis mun omia kokemuksia ja voi olla, että suomalaisetkin vastaisivat erillä tavalla, jos olisin saanut lapseni standardi-iässä ja -tilanteessa.

 

Mjn, totta tosiaan, Intiassakin on tätä, että ei voi sanoa, että on rankkaa. Mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin esimerkiksi Japanissa. Ja yhteisöllisyys on yksi ihan avaintekijä!

Perinteisesti esim. mieheni kulttuurissa joku suvun naispuolisista tulee auttamaan uuden vauvan kanssa ja viipyy niin kauan, että äiti (vanhemmat) ehtii levätä ja on joku koko ajan tarvittaessa auttamassa ja ns. lapsen vahtina. Monesti tämä nainen viettää perheen kanssa ensimmäiset 3-6 kuukautta tarpeen mukaan. Myös isovanhemmat yleensä rakastavat lapsenlapsia ihan älyttömästi, joten jos asutaan lähellä heitä, he ottavat lapset mielellään hoitoon niin paljon kuin perhe haluaa. Samaten kaikki serkut ja muut on innoissaan lapsista, joten tukiverkkoja löytyy melkoisen laajasti. No, tämä tietysti mun kokemus asiasta. Aina on toisenkinlaisia tilanteita. Mutta yleensä tämmöistä Intiassa on. Yhteisöllistä. Mutta parhaimmillaan se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koko suku on koko ajan rasitteena ja kintereillä "nuuskimassa", vaan tukena silloin kun tarvitaan.

Toivottavasti meillä ei koskaan hyvinvointivaltio romutu ja perheet saisi jatkossakin apua myös yhteiskunnalta - esimerkiksi isovanhemmat ja muu perhe ei aina asu lähellä tai ole hyväkuntoisia, elossa. Ulkomailla sitä oppii aina arvostamaan!! Vaikkei juuri omaa napaa koskekaan, niin jotain toista perhettä ja lasta voi koskea Asutko siis ulkomailla intialaisen miehesi kanssa, jos saa kysyä missä päin?

Itse en haluaisi koskaan viedä lapsilta ilmaista, laadukasta ja tasavertaista koulutusjärjestelmää. Sää on sieltä ja syvältä, mutta muuten täällä on asiat hemmetin hyvin ja ihmettelen kovasti ellet ole sitä oppinut!

 

Hg ei taida seurata mitä ympärillä tapahtuu.. Suomessa ei asiat ole enää hyvin. Eriarvoistumista, syrjintää, ikärasismia. Terveyspalvelut heikkenevät jatkuvasti, veroja nostetaan, kansalaiset ajetaan hemmetin ahtaalle! Työpaikat katoavat maailmalle ja hallitus on täysi vitsi!

 

kuten Ciervo jo mainitsi, suomessa pitää naisen pärjätä YKSIN ja varmistaa selustaa, että todellakin pärjää myös yksinhuoltajana jos on tarvis.

Luulisin, että vaikka siellä Intiassa mies tuo palkan taloon ja isovanhemmat auttaa paljon, todennäköisesti jopa asuvat samassa kämpässä. Tai on palvelusväkeä.

Täällä kun jätät ikkunat pesemättä, niin joku tekee ls-ilmon...

 

Toivottavasti meillä ei koskaan hyvinvointivaltio romutu ja perheet saisi jatkossakin apua myös yhteiskunnalta - esimerkiksi isovanhemmat ja muu perhe ei aina asu lähellä tai ole hyväkuntoisia, elossa. Ulkomailla sitä oppii aina arvostamaan!! Vaikkei juuri omaa napaa koskekaan, niin jotain toista perhettä ja lasta voi koskea Asutko siis ulkomailla intialaisen miehesi kanssa, jos saa kysyä missä päin?

Itse en haluaisi koskaan viedä lapsilta ilmaista, laadukasta ja tasavertaista koulutusjärjestelmää. Sää on sieltä ja syvältä, mutta muuten täällä on asiat hemmetin hyvin ja ihmettelen kovasti ellet ole sitä oppinut!

Siitä olen samaa mieltä, että nämä yhteiskunnan tarjoamat tuet ovat kultaakin kalliimpia - ja nimenomaan lapsille. Mutta olisihan se mahtavaa, jos läheisten kesken meininki olisi sama kuin aloittajan kuvaama intialainen yhteisöllisyys. Kaikki yhteiskunnan tarjoama tuki on tehokkaampaa, jos läheiset ovat avun tarvitsijan käytettävissä myös. Kaikilla sitä tilannetta ei ole, valitettavasti.

 

Hg ei taida seurata mitä ympärillä tapahtuu.. Suomessa ei asiat ole enää hyvin. Eriarvoistumista, syrjintää, ikärasismia. Terveyspalvelut heikkenevät jatkuvasti, veroja nostetaan, kansalaiset ajetaan hemmetin ahtaalle! Työpaikat katoavat maailmalle ja hallitus on täysi vitsi!

Perus valitusta anteeksi vaan.. Täältä voi muuttaa pois, jos tuntuu että muualla on asiat auvoisemmin ja se itse asiassa monesti opettaa aivan älyttömästi, mitä se on olla kun ei yhteiskunnalta heru mitään apua. Kadotat rahasi, kämppäsi avaimen tai vaikka menetät työsi yhtäkkisesti niin mitään apua et saa. Ulkomaalaisena kun kavereita ei hirveästi ole, niin siinä todella opit, että mitä se on olla yksin tässä maailmassa! Täytyy olla lahopää jos ei opi arvostamaan noin perusasioiden hoitumista omassa kotimaassa.

 

Ahaa no kun otettiin esimerkiksi kahden ihmisen yöheräily niin ajattelin, että voin yhtenä äitinä sitten vastata tähän. Olen todella pahoillani että osallistuin tähän, poistun nöyrästi keskustelusta.

Niin äitinä voitkin, mutta on täysin järjetöntä olettaa aloittajan keskustelevan juuri sinusta ja niin että sinä edustat nyt yhtäkkiä kaikkia suomen äitejä. Tokkopa on silti marttyyriksi alkaa jos yrittää selittää aloitusta, joka näemmä meni yhtä ohi kuin aikaisempi kommenttinikin.

Poistun kai kontaten ja nöyristtellen maan alle.

 

Perus valitusta anteeksi vaan.. Täältä voi muuttaa pois, jos tuntuu että muualla on asiat auvoisemmin ja se itse asiassa monesti opettaa aivan älyttömästi, mitä se on olla kun ei yhteiskunnalta heru mitään apua. Kadotat rahasi, kämppäsi avaimen tai vaikka menetät työsi yhtäkkisesti niin mitään apua et saa. Ulkomaalaisena kun kavereita ei hirveästi ole, niin siinä todella opit, että mitä se on olla yksin tässä maailmassa! Täytyy olla lahopää jos ei opi arvostamaan noin perusasioiden hoitumista omassa kotimaassa.

Sait väärän kuvan tekstistäni. Olen erittäin iloinen siitä että olen syntynyt suomeen ja olen täällä saanut elää ja olla. En muuttaisi täältä pois mistään hinnasta.

Mutta meiltä on hyvinvointivaltio katoamassa. Se pelottaa ja surettaa. Itsenäisyys on viety ja meitä viedään kuin pässiä narussa. Ei ole sisua enää!

 

No kuulostaapas tuo PIN lapselliselta marttyyrilta, hän poistuu nyt...

Mä todella tiedän mitä väsymys on, sain aikoinaan kaksi vaikeasti vammaista (autismi) ylivilkasta lasta terveiden lisäksi. Yhdellä terveellä paha koliikki ja heti sen perään kaksi erityislasta. Valehtelematta minä ja mieheni emme nukkuneet kymmeneen vuoteen muuta kuin muutamia lyhyitä hetkiä. En oikeasti vieläkään tiedä kuinka selvisimme. Kärsimme tuolloin esim. dementia-oireista (30-vuotiaina) ja masennuksesta, tietenkin. Nyt olemme lähes toipuneet, vaikein tai vilkkain autisti ei enää asu kotona. Elämä on.

 

Esimerkki vanhemmuuden arvostamisesta:

Kerrot suomalaiselle, jenkille, afrikkalaiselle, e-eurooppalaiselle ja suomenmustalaiselle, että sinulla on lapsi.
Kaikki muut ihastelevat ja ovat ihan, että "wow, upeaa! Saanko nähdä kuvan? Voooi, niin kaunis lapsi! Olet todella onnekas!" ...ja mustalainen lisää tuohon vielä (manneäänellä): "se lapsi on Herran siunauuus".

Suomalainen vastaa: "Miksä teit sen?".

Nämä on siis mun omia kokemuksia ja voi olla, että suomalaisetkin vastaisivat erillä tavalla, jos olisin saanut lapseni standardi-iässä ja -tilanteessa.

Toisaalta täällä aletaan vähitellen ymmärtämään sellaistakin ilmiötä, kuin vapaaehtoinen lapsettomuus. Mutta joo, lapsiin ei suhtauduta varauksettomasti siunauksena enää. Omassakin lähipiirissä me vauvauutisiin yksinomaan positiivisesti suhtautuvat ollaan vähemmistössä. Hirvittää kertoa joillekin kavereille omat vauvauutiset, kun tietää, millainen paskamylly selän takana alkaa jauhaa...

 

Eikös jossain kohtaa voida myös kyseenalaistaa tämän ainokaisen intialaisen keskustelukulttuurin ja todellisuudessa hän onkin näe jolla on ollut aivan kamala lapsivuodeaika ja aika sekä hyvä käytös on muuttanut todellisuuden hänelle tuollaiseksi mitä kommenteissa.

 

sivistysvaltioissa nyt on joku pakkomielle täydellisyyteen ja se täydellisyys tarkoittaa nätisti puunattuja lapsia joille pitää tarjota lapsille soipivia kehittäviä virikkeitä. Lisäksi pitää tehdä asiat jonkun tieteilijän kulloinkin parhaaksi katsomalla tavalla mikä vaihtelee vuosikymmenittäin.
lisäksi tietysti pitäisi vielä olla nätti ja hyväkroppainen äiti joka harrastaa ja kehittää itseään. Toki myös käydä töissä.

sitten ihmetellään kun ihmisillä on vaikeaa. eikä siihen auta perheneuvolat ja neuvolat, perhetyöntekijät ja pyskologit tai virikepäivähoito ja mammakerhot. ennemminkin päinvastoin.
Missään mualla kuin ns sivistysvaltioissa lastenhoito ei ole viimeiseen asti tutkittua tiedettä, määräyksiä, suosituksia eikä missään muualla ketään kiinnosta onko lapsi saanut päivittäin vartin liikaa tai liian vähän kehittävää tekemistä.

 

Sait väärän kuvan tekstistäni. Olen erittäin iloinen siitä että olen syntynyt suomeen ja olen täällä saanut elää ja olla. En muuttaisi täältä pois mistään hinnasta.

Mutta meiltä on hyvinvointivaltio katoamassa. Se pelottaa ja surettaa. Itsenäisyys on viety ja meitä viedään kuin pässiä narussa. Ei ole sisua enää!

No ehkä silloin sitten loputkin arvostaa mitä ennen oli ja parhaimmassa skenaariossa yhteisöllisyys ja lähimmäisten auttaminen lisääntyy..?

 

[QUOTE="Huh";30551814]No kuulostaapas tuo PIN lapselliselta marttyyrilta, hän poistuu nyt...

Mä todella tiedän mitä väsymys on, sain aikoinaan kaksi vaikeasti vammaista (autismi) ylivilkasta lasta terveiden lisäksi. Yhdellä terveellä paha koliikki ja heti sen perään kaksi erityislasta. Valehtelematta minä ja mieheni emme nukkuneet kymmeneen vuoteen muuta kuin muutamia lyhyitä hetkiä. En oikeasti vieläkään tiedä kuinka selvisimme. Kärsimme tuolloin esim. dementia-oireista (30-vuotiaina) ja masennuksesta, tietenkin. Nyt olemme lähes toipuneet, vaikein tai vilkkain autisti ei enää asu kotona. Elämä on.[/QUOTE]

Kiitos haukuista, tuliko mieleesi että elän sitä juuri nyt. Itken tälläkin hetkellä kun en enää jaksa, että jos tämä loukkaantumisherkkyys ja lapsellisuus ihmetyttää niin mieti millaisessa mielentilassa se toinen ehkä kirjoittaa. En ole päässyt tätä vielä pakoon.

 

Kiitos haukuista, tuliko mieleesi että elän sitä juuri nyt. Itken tälläkin hetkellä kun en enää jaksa, että jos tämä loukkaantumisherkkyys ja lapsellisuus ihmetyttää niin mieti millaisessa mielentilassa se toinen ehkä kirjoittaa. En ole päässyt tätä vielä pakoon.

Eipä nyt kuule ole kovinkaan itseään helpottavaa kaataa omaa pahaa oloaan toisen syyksi.
Onneksi on voimia kuitenkin kirjoittaa tuollaisia tänne. Sekä herkässä tilassa olevana olisi hyvin viisasta jättää tämä palsta lukemattakin. Ei ilkeilemällä saa muuta kuin ilkeilyä takaisin. Aloita oma ketju, jossa mainitsee että nyt olis aika hyville tsemppiviesteille niin eiköhän niitä ala tulemaan.

 

Minä en oikeasti ymmärrä miten intialainen äiti jaksaa muka paremmin esimerkiksi Pinin kokemat yöheräilyt. Oma maalaisjärkeni kyllä sanoisi, että asia selittyy esimerkiksi sillä, että suvun naiset ovat auttamassa, eikä sillä, että intiassa vain asenne on erilainen.

Ap:kin puhuu nyt vain Intiasta ja käsittääkseni vain yhdestä henkilöstä, vaikka aloituksessa annetaan ymmärtää, että kyse on Suomi vs muu maailma -asetelmasta.

Ja todellakin ymmärrän Pinin mielipiteet. Hän jos kuka on niihin oikeutettu.

 

[QUOTE="Pöh";30551863]Eipä nyt kuule ole kovinkaan itseään helpottavaa kaataa omaa pahaa oloaan toisen syyksi.
Onneksi on voimia kuitenkin kirjoittaa tuollaisia tänne. Sekä herkässä tilassa olevana olisi hyvin viisasta jättää tämä palsta lukemattakin. Ei ilkeilemällä saa muuta kuin ilkeilyä takaisin. Aloita oma ketju, jossa mainitsee että nyt olis aika hyville tsemppiviesteille niin eiköhän niitä ala tulemaan.[/QUOTE]

En ole kaatanutkaan toisten syyksi, syy on ihan selkeä: Jatkuva unettomuus.
Luulin että on ok puhua omasta tilanteesta koska kuulun tällä hetkellä niihin väsyneisiin vanhempii, niihin suomalaisiin jolla on rankkaa ja valittaa kun otettiin esimerkiksi ap:n toimesta kaksi ihmistä. Voin puhua yleisemminkin meistä väsyneistä suomalaisista vanhemmista jos se nyt on sitten oikein. Se nöyrä poistumisviesti oli kyllä lähinnä vitsi, olisin voinut laittaa hymiön niin olisi tajuttu.

 

Herranjestas sentään, katsokaapa suurten kaupunkien päivähoidossa olevien lasten kansalaisuuksia, niin tiedätte, että Suomessa lasten hoito on ERITTÄIN rankkaa myös mamuilla! Yksi vuotiaatkin viedään hoitoon joka päivä vaikka itse ollaan kotona. Suurin osa mamuistahan on tunnetusti työttöminä, paitsi aivan ku

 

No en yhtään ihmettele, jos elämä tuntuu rankalta - oli lapsia tai ei - kun niin monelta ihmiseltä tuntuu puuttuvan myötäelämisen taito ja kohteliaat käytöstavat. Sen sijaan, että väsynyttä tuettaisiin edes yhdelllä lauseella niin kommentit ovat juuri näitä "NOH SELLAISTA SE KUULE ON HE HE" tai sitten marmatusta siitä, kuinka uupuneen pitäisi ottaa vain itseään niskasta kiinni ja muistaa, että jollakin muulla on saletisti paljon rankempaa, sää vaan liiottelet ja valitat turhasta, nih.

 

No, niimpä jjj. Mä meinasin olla niin paska ihminen, että laittasin tuon mun esikoisen osapäivähoitoon, kun vauva syntyy ja aivan täysin ja pelkästään itsekkäästi ajatella sitä, että en jumalauta halua sitä psykoottista uupumusta uudelleen, minkä sain synnytyksen jälkeen esikoisen kanssa.

Mä teen kaikkeni, että mä jaksan uuden vauvan kanssa ja mitä täällä palstallaki saa lukea on; "Miks pitää tehdä lisää lapsia, jos tietää että ei kuitenkaan jaksa? Oma vika, kun on tyhmä!" ja mun äiti "kysyppä *nimi* mitä se on mieltä siitä, että laitetaan lapsi päiväkotiin, vaikka on itse kotona" tai "kyllä sitä aina vaan jaksaa, kyllä sä jaksat! ei *nimi* tartte laittaa päiväkotiin".

Mä apina en tajunnut varautua siihen, mitä paskaa muiden ihmisten kommentointi ja mielipiteet tulee olemaan vauvan syntymän jälkeen. En voinut arvatakkaan, kuinka huono äiti olen, kun en onnistunut imettämisessä (laiska, en vaan yrittänyt tarpeeksi) tai kun masennuin, uuvuin, enkä jaksanut (siis kun kyllähän sitä jaksaa, kun vaan ottaa sen asenteen), tissimaitoa sen pitää olla.

Jumalauta, jos siel intiassa ollaan yhtään empaattisempii ja sen sijaan, että perheessä pelätään sitä, mitä joku muu ajattelee ja vingutaan sitä, että kyllä sä jaksat, kyllä sä jaksat, tarjoudutaan tuleen sulle avuksi vaikka kuinka pitkäksi aikaa, niin jo ois väkipakollakin helpompaa.

Ja hei, mulla oli helppo lapsi. Kai mulla oli vaikeeta vaan siks, ku mun elämä on ollut niin helppoa? Camoon, nyt ihan oikeesti.

 

Eiköhän se olen yksilöllistä kuitenkin, tuo rankkuus.

Itse lähdin puolivuotiaan lapsen ja energisen koiran yksinhuoltajaksi, ja lapsi heräsi sen 25 kertaa yössä tuonne 2,5-vuotiaaksi asti. Jestas sentään, että missä kunnossa olin. Ilman tukiverkostoa. Pakko oli lähtee parantaa tilanne siitä, että ensimmäiseksi annoin koiran eteenpäin, kun olin aikani eloa kokeillut. Koira oli mulle hyvin rakas, mutta en kertakaikkiaan jaksanut/pystynyt olemaan hyvänä omistajana. Ja kaiken lisäksi se koissu inhos lapsia.
Toisilla taas on niin hyvä tukiverkosto ja helppo lapsi, että mikäs siinä elellessä.

 

Tää on taas niin älytöntä yleistämistä et morjens.

Mä oon herännyt nyt vuoden ajan kahden tunnin välein tai useammin. Päikkäreitä ei voi nukkua kun esikoinen ei nuku niitä enää. Voin kertoa et on v*tun rankkaa enkä yhtään epäröi sanoa sitä ääneen.

Oliko ap:n pointti nyt se että
1) jos olisin jonkun mun maalainen niin tää ei tuntuisi niin rankalta
2) koska olen suomalainen valitan liikaa -> mun pitäisi vaan valittaa vähemmän

Niin tai näin, v*ttu syyllistäminen ei auta ja aamuviideltä valvoessa tekis mieli lyödä tollaisia jeesustelijoita. Ei oo näkynyt täällä yhtään hyvinvointivaltiota heräilemässä mun puolesta. Mitenköhän mun elämä olis parempaa jos asuisin Intiassa? Olis varaa palkata lastenhoitaja?

 

Uni on kumminkin yksi ihmisen perustarpeista ja jos ei saa vuosiin nukkua kunnon unia alkaahan se vanne kiristää päätä. Ei se tarkoita ettei rakastaisi lapsiaan tai valittaisi siitä että joutuu niitä hoitamaan.

Joissain maissa on tapana, että suku asuu saman katon alla tai lähekkäin ja lapset hoidetaan yhdessä. Toisissa maissa tai yhteiskuntaluokissa taas on tapana työntää lapset heti synnyttyään lastenhoitajalle ja myöhemmin sisäoppilaitokseen. Itse en olisi missään nimessä halunnut äitiä tai anoppia edes naapuriin tai muuten puuttumaan asioihini, toki olen kiitollinen että he ovat olemassa ja ovat aina olleet valmiit hoitamaan mun katrastani mutta jokapäiväiseen arkeen en olisi kumpaakaan halunnut