Myönnän olevani kateellinen näille "napsahdin kerrasta raskaaksi"-tyypeille.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kitikiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kitikiti

Vieras
Olisi hienoa itsekin tulla helpolla raskaaksi. Mutta ei, ei pelkoa moisesta.

Esikoista yritettiin lähes vuosi. Kuopus syntyi esikoisen ollessa 6v. Tässä välissä ei mitään ehkäisyä käytössä, kaksi keskenmenoa kuitenkin, esikoisen ollessa 2v ja 4v.

Nyt kuopus on kohta 2v. Eikä meillä koko tänä aikana ole ollut ehkäisyä ja kolmas lapsi olisi tervetullut, mutta ei, ei onnistu. Ensimmäinen vuosi synnytyksen jälkeen oltiin meiningillä "tulee jos on tullakseen, ei stressata". Mutta kyllä tässä taas alkaa ottamaan nuppiin! Varsinkin kun kohta joku taas kertoo iloiset uutiset ja että kerrasta onnistui.

Tikutan ovikset, on lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan ja arvot on pitkään olleet loistavat. Miehen siittiöissä ei vikaa. Mulla säännöllinen kierto. On koitettu clomifenit ja vaikka mitkä.
En juo enkä polta, mies juo satunnaisesti mutta ei tupakoi. Syödään terveellisesti eikä kumpikaan ole ylipainoinen.

Välillä tulee olo, että eikö me olla sopivia vanhemmiksi kun aina kestää niin jumalattoman kauan?

Ja joo, on ihmisiä jotka eivät koskaan onnistu saamaan omia lapsia. Isot halaukset heille! Siihen nähden rutinani on turhaa ja varmasti loukkaa monia lapsettomia.
 
Hmm, en tiedä mitä sanoisin. Jaksuja.

Itse olen napsahtanut 3 kertaa kerrasta raskaaksi. Mutta sitten takana on myös kaksi keskenmenoa ja yhtä yritettiin näin ollen 10 kuukautta. Eli ei se niin aina mene ettei mitään ongelmia olisi tai tulisi, vaikka esim. eka olis saanut helposti alkunsa :) Te kuitenkin olette saaneet kaksi lasta, joten ainakin se kolmas on teille vielä ihan mahdollinen. Maailman raivostuttavin neuvo mutta koita olla stressaamatta ja tikuttelematta, yleensä se tärppää kun vaan unohtaa koko asian. Mutta eihän se helppoa ole. Mulla ei ole koskaan vielä tärpännyt tikuttamalla vaikka ollaan terveitä, raittiita, nuoria, mulla säännöllinen kierto ja ovistestitkin näytti plussaa juuri ihan kaikkien taiteen ja tieteen sääntöjen mukaan ja ovikset tuntui ja peittoja heiluteltu, vaan ainoastaan niistä kierroista joissa en ole sen kummemmin koko asiaa ajatellut on sitten tärpännyt.
 
Vaimoni tuli raskaaksi kerta laakista ja synnytti terveen tytön. Ex-muija yritti saada itseään raskaaksi pari vuotta eikä tärpännyt älkää kysykö miksi maho on eksä :).

Kyllä oma lapsi on aina oma lapsi sitä rakastetaan ja palvotaan kuin kukkaa kämmenellä. Naisille, kun tulee tuota ikää riittävästi niin ei enää tärppää ei sille minkään mahda siinä vaiheessa naisille tulee tarve todistaa "en olisikaan halunnut tulla raskaaksi" vaikka syy on LAPSETTOMUUDESSA.

Miksi naiset eivät pysty tunnustamaan mahouttaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen isä;30427515:

Jotkut naiset ei oikeasti halua lapsia. Miksi tätä on niin vaikea tajuta? Itse tiedän tällaisia naisia jotka ovat sanoneet jo hyvin nuoresta asti, että eivät halua lapsia. Miksi edes pitäisi haluta.

Itse taas olen tiennyt hyvin nuoresta lähtien, että haluan lapsia.
 
[QUOTE="Kaarina";30427524]Jotkut naiset ei oikeasti halua lapsia. Miksi tätä on niin vaikea tajuta? Itse tiedän tällaisia naisia jotka ovat sanoneet jo hyvin nuoresta asti, että eivät halua lapsia. Miksi edes pitäisi haluta.

Itse taas olen tiennyt hyvin nuoresta lähtien, että haluan lapsia.[/QUOTE]

Nainen haluaa saada lapsen/lapsia, mutta ei kykene tulemaan raskaaksi ja sen jälkeen väittää ettei olisikaan halunnut lapsia, vaikka se johtuu siitä ettei kykene saamaan lapsia.

Miksi totuutta ei voi myöntää?

Mikäli ei kykene saamaan lapsia eikö sitä pysty sanomaan en kykene saamaan lapsia.

Eikö hedelmättömillä ole suuta sanoa asiaa niinkuin se on?
 
Ei se muuta vaadi raskaaksi tulo nyt maha jo aika piukeana ja hetki lähellä onnea kaikille raskaana oleville nauttikaa siitä älkää välittäkö lapsettomien puheista ne ovat vain kateellisten höpinää.
 
Tiedän tunteen. Meillä on 3 lasta ja olen tikuttanut ovista 20vuotta joka kierrossa. Kaikilla on ikäeroa melkein 8vuotta. Mitään ehkäisyä ei käytetty eikä mitään vikaa löytynyt. Kuitenkin tulin raskaaksi 3 kertaa 8vuodein välein. Onneksi.

Nuorimmaisen ollessa 5kk raskauduin mutta meni kesken , tämän jälkeen en ole tullut raskaaksi. Menee varmaan taas 8vuotta että neljännen saa.
 
Me yritimme esikoista vajaa 7 vuotta :(
Kakkonen tuli ´jopa´neljässä vuodessa. Kolmonen vain 2 vuoden yrittämisen jälkeen.

Sitten kävi vahinko, ehkäisy petti. Lapsettomuustausta varmaan teki sen,että aborttia ei edes harkittu. Innostuimme vauvasta kovasti.
Kuoli synnytykseen :(

Nyt haaveissa vielä vauva <3
 
lapsettomuuden ja sekundäärisen lapsettomuuden syitä on varmasti monia, mutta minusta kuulostaa aina niin pahalta, kun sanotaan, että tikutin ovista niin ja niin kauan. luulen, että tämä itsessään voi olla se syy. ihminen ottaa kauhean stressin asiasta ja silloin luonto hoitaa asian niin, että raskaus ei ala.
 
Alkuperäinen kirjoittaja useamman äiti;30429016:

Minä uskon myös tähän.
Raskauduin tuon vajaan 7 v yrittämisen jälkeen,kun siskoni sanoi että pitää vaan lopettaa yrittäminen. Keskityin muihin asioihin. Tärppäsi nopeasti!
 
Alkuperäinen kirjoittaja useamman äiti;30429016:
lapsettomuuden ja sekundäärisen lapsettomuuden syitä on varmasti monia, mutta minusta kuulostaa aina niin pahalta, kun sanotaan, että tikutin ovista niin ja niin kauan. luulen, että tämä itsessään voi olla se syy. ihminen ottaa kauhean stressin asiasta ja silloin luonto hoitaa asian niin, että raskaus ei ala.

No minä esim. tikutan ovista ihan tuon kilpirauhasen vajaatoiminnankin takia. Jos kilpparissa häikkää, en ovuloi. Ja tällöin on aika ottaa labrat ja miettiä mitä lääkityksen kanssa tehdään, nostetaanko annosta ja kuinka paljon. Nyt on onneksi pitkään ovulaatiotkin olleet kohdillaan.

Tsempit kaikille joilla yritys vain venyy ja venyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja useamman äiti;30429016:
lapsettomuuden ja sekundäärisen lapsettomuuden syitä on varmasti monia, mutta minusta kuulostaa aina niin pahalta, kun sanotaan, että tikutin ovista niin ja niin kauan. luulen, että tämä itsessään voi olla se syy. ihminen ottaa kauhean stressin asiasta ja silloin luonto hoitaa asian niin, että raskaus ei ala.

Minäkin allekirjoitan tämän ihan kokemuksesta. Olen tullut aina raskaaksi silloin, kun olen luopunut toivosta. Kahden ensimmäisen kohdalla meni kauan, kolmas sai alkunsa taas kertalaakista, epätodennäköiseen aikaankin vielä.
 
Nainen haluaa saada lapsen/lapsia, mutta ei kykene tulemaan raskaaksi ja sen jälkeen väittää ettei olisikaan halunnut lapsia, vaikka se johtuu siitä ettei kykene saamaan lapsia.

Miksi totuutta ei voi myöntää?

Mikäli ei kykene saamaan lapsia eikö sitä pysty sanomaan en kykene saamaan lapsia.

Eikö hedelmättömillä ole suuta sanoa asiaa niinkuin se on?

Sama juttuhan tuo on miehilläkin. Mun miehen ystävä yritti vaimonsa kanssa lasta vuosikausia, lopulta rupesi sanomaan että hoidot oli jo niin rankkoja ja vaimo alkoi tuntua pakkomielteiseltä että hän olisi valmis lopettamaan. Hänen mielestä olisi kuulemma ihan ok jäädä lapsettomaksi. Heillä on molemmilla hyvät ammatit, kohta loppuun maksettu viihtyisä asunto hyvällä paikalla ja ilman lapsia tuo asunto olisi heille ihan hyvänkokoinen eikä isommasta tarvisi haaveilla. He voisivat matkustella kaukomaille joka talvi ja varaa jäisi hienompaan moottoripyörään ja aikaa harrastuksille jne. Hän alkoi puhua kuinka lapseton elämä on loppupelissä parempikin kuin lasten saaminen.

Kun vaimo sitten viimeisistä hoidoista tuli raskaaksi ja raskaus pääsi turvallisille viikoille tuo tuleva isä oli niin onnesta soikea kuin vaan voi ja tulevaisuus lapsen kanssa kuulosti niin paljon mahtavammalle kuin ilman lasta.

Eli olisiko sama juttu naisillakin? Kun alkaa näyttää ettei lasta saa, yrittää hyväksyä tilanteen ja luoda tulevaisuudensuunnitelmia ilman lapsia ja saada elämän tuntumaan siltä että näin on juuri hyvä. Sitäpaitsi, miksi kenenkään pitäisi sen julkisemmin tunnustaa lapsettomuutensa? Onko joidenkin jotka eivät ole elämässään saavuttaneet muuta kuin ne lapset kivempi säälitellä sitä lapsettomaksi jäänyttä ystäväänsä kuin huomata että ilman lastakin tämän ystävän elämä on mielenkiintoisempaa ja hän on monessa asiassa menestynyt paremmin, mikä pahinta; kehtaa vielä olla tyytyväinen elämäänsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja entäs kun;30429092:

Mies pystyy vaihtamaan naisen hedelmälliseen, mutta hedelmätön nainen ei muutu hedelmälliseksi.
 
Mitään tieteellistä näyttöä ei ole siitä että unohda asia niin johan onnistuu. Tutkimuksissa on tullut ilmi, että jos pari yrittää vaikka viisi vuotta lasta niin sinne mahtuu kausia jolloin asia on ollut enemmän poissa mielestä, joten vaikka kuinka unohtaisi asian niin se ei tee ketään raskaaksi. Ainoa mikä oikeasti auttaa on mitauttaa hormoninsa ja jos niissä häikkää niin lääkitys päälle ja jos se ei auta niin takaisin lääkärin puheille ja lapsetttomuushoitoihin ja se yleensä kyllä auttaa. Itselläni 10 vuotta kolmen lapsen välissä ja mistä puhun. Kaksi viimeistä on tulleet rankoilla hoidoilla tosin ensimmäisestä hoidosta, mutta kuitenkin. Vikaa ei ole koskaan löytynyt, mutta silti en ole raskautunut luonnollisesti kuin kaksi kertaa ja toinen meni kesken. Tiedän valitettavasti näytä ensimmäisestä kierrosta raskautuneita joilla takana monta aborttia ja eräällä tutullani erittäin suuria vaikeuksia olla äiti. Toki johtuu varmaan muustakin kuin kertalaakista raskautumisesta, mutta ei se ainakaan asiaa ole helpottanut.
 
Mun on pakko myöntää että satun itse kuulumaan näihin kerrasta raskaaksi tyyppeihin. Jos vaan voisin jakaa tätä muillekin tai tietäisin mikä on se "taika", auttaisin. Mutta eihän se mene niin. Enkä itse sille voi mitään että heti tulee raskaaksi kun "yritys" alkaa.

Mun mielestä sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että eikö ansaitsisi lasta tai ei sopisi vanhemmaksi. Joillakin se vaan on vaikeampaa. Ja stressaaminen vaan pahentaa sitä, vaikeampi varmasti olla stressaamatta varsinkaan kun ei ala raskautta kuulua.

Tunnen suurta sympatiaa niitä kohtaan joilla raskautuminen on vaikeaa ja vähän syyllisyyttäkin, vaikkakin mielestäni turhaan koska ei mun raskautuminen ole keneltäkään pois. Vaikka se satuttais.
 
Nuo tikuttelut sun muut lisää sitä stressiä :( olen itse tullut raskaaksi eka yrityksistä ja lapsia viisi. Kuudetta kuumeillut jonkin aikaa ja sille lupa nyt annettu. Itselläni on myös killpparin vajis. Se ei ole vaikuttanut raskaaksi tulemiseen. Tikuttelua en ole harrastanut, kun tulee niin tulee ajatuksella menty. Ennnen en osannut ajatella mitään ovis tuntemuksia mutta nyt jo tiedän milloin on. Sinulla kun on jo lapsia niin tiedät ettei se ole kuitenkaan pois suljettu että raskaudut vielä.
 
Tarkistakaa käyttämänne käsikauppalääkkeet sekä reseptilääkkeet. Tulehduskipulääkkeet burana, ketorin, pronaksen ym. aiheuttavat aikaisia keskenmenoja sekä laskevat hedelmällisyyttä. Kuuriluontoisesti käytettynä tai muuten usein napsittuna saattaa joillakin vaikuttaa. Parasetamolilla ei toistaiseksi tiedetä olevan vaikutusta hedelmällisyyteen.
 
Yhteistyössä