Aborttiketju, puolesta-vastaan

"M33"
Abortti on paitsi moraalisesti hyväksyttävää, myös jokaisen naisen moraalinen velvollisuus. Ei ole mitään julmempaa tekoa kuin pakottaa ihminen syntymään maailmaan ja sen kärsimyksiin. Syntyminen ei ole moraalisesti hyvä asia, koska siitä koituu ihmiselle väistämättä voimakasta epämukavuutta, kipua ja tuskaa sydänsuruista sairauksiin ja pettymyksistä vääjäämättömään kuolemaan. On väärin pakottaa ketään kokemaan tällaista. Vastaavasti siitä, ettei pääse syntymään jai kokemaan elämän mukavia puolia, ei ole mitään haittaa. Ihminenhän ei ole silloin paikalla harmittelemassa asiaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Aborttiin johtaneita sosiaalisia syitä pidetään yleensä huonoina ja väärinä. Ajatellaan tavallinen tarina, perheessä kaksi lasta pienellä ikäerolla, äiti ollut vähän väsynyt, isä tekee pitkää päivää, että saadaan asuntolaina maksettua ja yt-pelko persiissä ei voi kieltäytyä lisävuoroista. Parisuhde jäänyt vähälle huomiolle ja riitelyä on kun kumpikin väsyjä tahollaan. Ehkäisy pettää. Palstan mielipide on, että nainen saa vielä yhden lapsen, eilä yritä hakea töitä seuraavaksi. Väsytään lisää, kenties tulee ero ja kolme lasta saa tuta mitä se meinaa, pienin ei opi toista vanhempaa kunnolla tuntemaan.

Tai ehkä äidin väsymys pahenee masennukseksi, hän vie vuosia voimavaroja niin kunnalta kuin perheeltäänkin voimatta olla elättäjä, puoliso, äiti täysin voimin.

Naisen elämän puolesta valinnan tekeminen ei ole välitön hengenvaara joka kerta. Vastuunsa kantaminen taas on hyvä teko. Pienen Tiffanyn kuolemaan jättänyt äiti vapautuu UK:ssa vankilasta piakkoin. 3v lapsi oli nähnyt nälkää viimeisen elinvuotensa, ainoana hupina tapetin repiminen pikku siru kerrallaan seinästä. Ei vuodevaatteita, vain pahoin nälkiintynyt lapsiraukka, joka oli ollut kuolleena niin kauan, että kärpäsen toukkia oli ruumiissa. Perjantaina oli äiti tsekannut lasta, kuolleen oli pari päivää. Kuolinsyynä sen laatuinen keuhkokuume, joka riehuu yleensä nälänhätäalueiden lapsissa. Sano Tiffanylle, että oli parwmpi hänen syntyä.
 
vierassss
Tietyllä tapaa olen aborttia vastaan.
Kun nykymaailmassa meillä on Marsissa mönkijä ja kuussa on käyty ja tähän voidaan luetella loputtomiin listaa ihmiskunnan saavutuksista, niin miten ihmeessä yhden hedelmöittymisen estäminen on niin saatanan vaikeaa joillekin? Toisin sanoen, pitäisikö niille, jotka haluavat abortin, suorittaa samantien sterilisaatio tai lobotomia (tai molemmat)?

Listataanpa:
- kondomi
- ehkäisypillereiden laaja valikoima
- minipillerit
- kuparikierukka
- hormonikierukka
- ehkäisykapseli
- pessaari-spermisidi-yms. yhdistelmä
- vasektomia, sterilisaatio
- jälkiehkäisypilleri

Ja vielä pitää ruikuttaa jostain abortista.

Okei, ymmärretään että vahinkoja sattuu. Vahingon sattuessa hankitaan jälkiehkäisypilleri.
Entä jos lapsi on vammainen tai vaarantaa äidin terveyden? Tätähän ei voi mitenkään estää eikä sitä voi mitenkään yhdynnän hetkellä tietää. Sallitaan.
 
- kondomi: voi revetä, voi jäädä vaginaan. Täysin oikein käytettynä ei ole siltikään 100 % tehokas.
- ehkäisypillereiden laaja valikoima, mm. minipillerit: kaikki ei voi käyttää näitä, esim.veritulppariskin naiset, eikä sivuvaikutukset ole harmittomia. Teho ei 100 %. Oksennustauti voi jo viedä oikein otetun pilsun tehon.
-kuparikierukka: ei sovi esim.runsaista menkoista kärsiville
- hormonikierukka: multa jouduttu ottamaan pois komplikaatioiden vuoksi, tuskin olen ainoa
- ehkäisykapseli: hormonit ei sovi kaikille edelleenkään
- pessaari-spermisidi-yms. yhdistelmä: pessaaria ei saa Suomesta ellei ole kohdunlaskeumapotilas ja silloinkin se on muuhun kuin ehkäisyksi
- vasektomia, sterilisaatio: kriteerit on tiukat, 25v kahden lapsen vanhempi ei saa vaikka haluais
- jälkiehkäisypilleri: eipä sitä aina voi tietää ehkäisyn epäonnistuneen. Pikkuveljeni syntyi vaikka kuparikierukka oli paikoillaan.
 
hohhoijjaa.
"Pieni neuvo, opettele lainaamaan teksti mihin kommentoit."

Kun en osaa lainata kun yhtä viestiä kerrallaan joten paljo helpompaa laittaa kaikki samaan. Ja mitä väliä sillä on miten niitä lainaa jos tulee näinkin ymmärretyks (lainausmerkithän niissä on)?

"kukaan vastaa tai edes noteeraa tekstiäsi."

Ei sun ois mikään pakko vastata eikä noteerata niitä ;) mutta kosvastippa täällä tuntuu vastaan sanomista olevan..

"No se äiti, jonka elämän se lapsi syntymällään pilasi."

Miks se äiti pitäs lapsen ittellään?

"Olen itse syntynyt tällaiselle äidille ja kyllä, toivon, että hän olisi ymmärtänyt tehdä abortin. "

Höpö höpö :D uskotko ite tohon? Jos et haluais olla mieluummin elossa, et yksinkertasesti ENÄÄ OIS!

"Kuparikierukka mahdollistaa hedelmöittymisen, mutta ei sen kiinnittymistä. "

Itse asiassa enssijanen ehkäsyteo perustuu juurikin siihen ettei se edes hedelmöity.. Ja kyllähän se kaiketi kiinnittymisenkin mahdollistaa.

"Ei ole mitään julmempaa tekoa kuin pakottaa ihminen syntymään maailmaan ja sen kärsimyksiin."

Siellä taas trollin provo asialla :D no, eihän kuolemaan pakotus ookaan yhtään julmaa ei...

"On väärin pakottaa ketään kokemaan tällaista."

Ole sitten pakottamatta itteeskään siihen :LOL: vai menikö se pupu taas pöksyyn kun oma pää oiskin pölkyllä.

"Tai ehkä äidin väsymys pahenee masennukseksi, hän vie vuosia voimavaroja niin kunnalta kuin perheeltäänkin voimatta olla elättäjä, puoliso, äiti täysin voimin. "

Näin voi käydä ja vielä todennäkösemmin abortin jälkeen.

"Sano Tiffanylle, että oli parwmpi hänen syntyä. "

Sano että oli parempi kuolla, joko väkivalloin abortissa tai syntymän jälkeen, kuin päätyä ajoissa kunnon ihmisten hoiviin.

"miten ihmeessä yhden hedelmöittymisen estäminen on niin saatanan vaikeaa joillekin?"

Niinpä, miten ois vaikka useempi menetelmä yhdessä? Ja miksei ne mitkään hormonit käy joillekin? Tulee pari ikävää näppyä vai?
 
"Jenis"
... ja esim. mulle ei käy hormonaalinen ehkäisy aurallisen migreenin takia (pillerit pahentaa). Mut on steriloitu, ja jos se jostain syystä pettäisi niin aivan taatusti tekisin abortin. Ei yhtään lasta enää meille, kiitos. Maailmassa on liikaa ihmisiä jo muutenkin.
 
nohh
Puolesta totta kai. Lapsi ansaitsee hyvän elämän ja vanhemmat, jotka haluavat lapsen, haluavat toimia lapsensa parhaaksi ja kasvattaa hänet rakkaudella. Lapsi ei ansaitse elämää epätoivottuna tai vanhempia, jotka eivät kykene hänestä huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi äidillä on oikeus keskeyttää raskaus jo ennen, kuin mitään lasta on olemassa.
 
eli sopis
Migreenin takia lopetetaan vaan synteettistä estrogeenia sisältävät valmisteet. Eli luonnon estrogeeni ja pelkkä progestiini käy.

"Maailmassa on liikaa ihmisiä jo muutenkin. "

Eli tepetaan ne ylimääräset? Aloettasko vaikkapa....... SUSTA?

"Lapsi ei ansaitse elämää epätoivottuna tai vanhempia, jotka eivät kykene hänestä huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla."

Ja lässyn lää..... kun edelleen se ADOPTIOkin on keksitty!!

" oikeus keskeyttää raskaus jo ennen, kuin mitään lasta on olemassa. "

Mitä siinä tarvii "keskeyttää" jos mitään ei oo olemassakaan?? :LOL: haloooo......
 
"Henna"
Mä olen omiani pitänyt vauvoina siitä hetkestä alkaen, kun se punainen viiva on piirtynyt raskaustestiin.

Abortin ymmärrän, jos äidin henki on vaarassa tai sikiö ei ole terve.
Mutta silti mulla ei ole oikeutta kritisoida tai pitää ketään tappajana jos päätyvät aborttiin muista syistä. Toki surku mun käy niitä pieniä jotka eivät saa mahdollisuutta elämään, mutta sen pidän omana tietonani. En usko, että abortti on helppo valinta kenellekään, joten he eivät mun tuomintaani kaipaa.
 
nohh
Migreenin takia lopetetaan vaan synteettistä estrogeenia sisältävät valmisteet. Eli luonnon estrogeeni ja pelkkä progestiini käy.

"Maailmassa on liikaa ihmisiä jo muutenkin. "

Eli tepetaan ne ylimääräset? Aloettasko vaikkapa....... SUSTA?

"Lapsi ei ansaitse elämää epätoivottuna tai vanhempia, jotka eivät kykene hänestä huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla."

Ja lässyn lää..... kun edelleen se ADOPTIOkin on keksitty!!

" oikeus keskeyttää raskaus jo ennen, kuin mitään lasta on olemassa. "

Mitä siinä tarvii "keskeyttää" jos mitään ei oo olemassakaan?? :LOL: haloooo......
Ei naisella pidä olla mitään velvollisuutta olla yhdeksää kuukautta raskaana saattaakseen lapsen adoptioon. Turhaa touhua kun raskauden voi keskeyttää ajoissa.

Sinustako alkio on jo lapsi? :LOL: halooooooo.....
 
Migreenin takia lopetetaan vaan synteettistä estrogeenia sisältävät valmisteet. Eli luonnon estrogeeni ja pelkkä progestiini käy.

"Maailmassa on liikaa ihmisiä jo muutenkin. "

Eli tepetaan ne ylimääräset? Aloettasko vaikkapa....... SUSTA?

"Lapsi ei ansaitse elämää epätoivottuna tai vanhempia, jotka eivät kykene hänestä huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla."

Ja lässyn lää..... kun edelleen se ADOPTIOkin on keksitty!!

" oikeus keskeyttää raskaus jo ennen, kuin mitään lasta on olemassa. "

Mitä siinä tarvii "keskeyttää" jos mitään ei oo olemassakaan?? :LOL: haloooo......
Minkälainen ihminen ehdottaa toisen, jo syntyneen ihmisen tappamista? Niistä pikku alkioista kasvaa myös aikuisia, pitääkö ne tappaa sitten? Miksi nähdä syntymisen vaivaa?

Adoptio... Jos kaikille syntyville lapsille olisi onnellinen adoptiokoti, lastenkoteja ei liene olisikaan? Kiinassa ja Romaniassa ei sidottaisi vauvoja sänkyyn ettei ne tipu eikä ne joutuisi kadulle kerjäämään ja myymään itseään ennen kouluikää? Kaunis mutta utopinen ajatus tuo kaikki abortoitavat lapset adoptioon
 
Kaks seikkaa

1. Abortin vastustajat eivät ota kuuleviin korviinsa, ettei adoptio ole autuaaksi tekevä ratkaisu.

2. Jos Abortti traumatisoi naisen väistämättä ja vielä pahemmin kuin mikään lapseen liittyvä, niin missä ne ?ymmenet tuhannetjärkkyneet naiset on?
 
  • Tykkää
Reactions: Bitch ja Tepadj
turhaa touhua
"Turhaa touhua kun raskauden voi keskeyttää ajoissa. "

Joidenkin mielestä siis oman lapsen elämä on "turhaa touhua". Toivottavasti sulla ei ole omia lapsia eikä koskaan tule olemaankaan.
Ja muista sitten tämä jos joskus ite tarvisit elintärkeää apua, "turhaa touhua" eikä tartte auttaa :)

"Sinustako alkio on jo lapsi?"

Sinustako alkiot ja sikiöt ei oo syntymättömiä lapsia? Oletko mielestäs ihminen? :LOL:

"Jos kaikille syntyville lapsille olisi onnellinen adoptiokoti, lastenkoteja ei liene olisikaan?"

Kerro nyt miks sitten on ne vuosikausien adoptiojonot jos systeemit pelittää joka paikassa?? Oisko ihan jostain muusta kiinni kun kotien olemattomuudesta?

"adoptio ole autuaaksi tekevä ratkaisu."

Ja tappaminenko sit on?

"ymmenet tuhannetjärkkyneet naiset on? "

Piilossa tietenkin, tai sitten tänkaltasissa keskusteluissa puolstelemassa sokealla kiihkoraivolla tekojaan....
 
valovuodet
"En oikein näe, että sivistysvaltio enää tuohon haksahtaisi."

Sivistyksestä ollaan kaukana niin kauan kunn mielipuolinen lasten teurastus jatkuu.

"näilläkin tavallisilla naisilla on oikeus aborttiin. "

Tavalliset eli tervejärkiset nnaiset ei tarvi eikä käytä näin kammottavaa "oikeutta".
 
"Turhaa touhua kun raskauden voi keskeyttää ajoissa. "

Joidenkin mielestä siis oman lapsen elämä on "turhaa touhua". Toivottavasti sulla ei ole omia lapsia eikä koskaan tule olemaankaan.
Ja muista sitten tämä jos joskus ite tarvisit elintärkeää apua, "turhaa touhua" eikä tartte auttaa :)

"Sinustako alkio on jo lapsi?"

Sinustako alkiot ja sikiöt ei oo syntymättömiä lapsia? Oletko mielestäs ihminen? :LOL:

"Jos kaikille syntyville lapsille olisi onnellinen adoptiokoti, lastenkoteja ei liene olisikaan?"

Kerro nyt miks sitten on ne vuosikausien adoptiojonot jos systeemit pelittää joka paikassa?? Oisko ihan jostain muusta kiinni kun kotien olemattomuudesta?

"adoptio ole autuaaksi tekevä ratkaisu."

Ja tappaminenko sit on?

"ymmenet tuhannetjärkkyneet naiset on? "

Piilossa tietenkin, tai sitten tänkaltasissa keskusteluissa puolstelemassa sokealla kiihkoraivolla tekojaan....
Kerroppa sinä miksei lastenkodeissa olevat ja adoptiojonot kohtaa? Voisiko olla niin, ettei kukaan halua isompaa lasta vaan heille pitäisi jonkun synnyttää vastasyntynyt? Jos todella haluaa lasta ei ala nirsoilemaan vaan ottaa mitä annetaan. Hoidettaisiin ensin näille jo olemassa oleville lapsille hyvät kodit ja tehtäisiin vasta sitten uusia
 
Toki voit täyttää jos siltä tuntuu, mutta tässä kohtaa lienee syytä varoittaa että synnyttyään lapsella on lain mukaan tiettyjä oikeuksia joita sikiöllä ei ole. Saattaa siis häkki heilahtaa.
Laki ja laki. Lait on ihmisten määräämiä, niitä muutetaan jatkuvasti. Täällä palstalla on jotkut lain noudattajat harmistuneet siitä ehdotuksesta että terveydenhuoltohenkilöstölle suotaisiin omantunnonvapaus abortin avustamiseen liittyen. Jos se lakiehdotus menisi läpi, niin sit teidän pitäisi kovasti kehua sitä uutta lakia?
 
  • Tykkää
Reactions: Owl

Jos se menisi läpi niin sen kanssa vain pitäisi elää. Sen asian suhteen olen edelleen sitä mieltä että sen lauluja laulat kenen leipää syöt
 
No en usko, että sitä katsottaisiin hyvällä yhteiskunnassamme. Jos ajatellaan järkevästi niin moniongelmaiset ihmiset eivät ole parhaita lasten kasvattajia. Heitän myös mutulla, että jo kohdusta lähtien aliravittu, päihteisiin koukutettu (kyllä, myös nikotiini koukuttaa) lapsi, jonka vanhemmilla ei ole kykyjä tai jaksuja olla lapsen kanssa, niin tällainen lapsi useammin seuraa vanhempiensa polkuja kuin kykenee jättämään sen noidankehän.

Kuolema ei ole pahin asia. Pahinta on, jos lapsi kärsii. Olen itse tehnyt lastensuojeluilmoituksen ex-tuttavan lapsista, joiden kotona oli merkittävä väkivallan uhka. Vaikka se kohdistuisi vain toiseen vanhempaan, millaista on yrittää mennä maate, kun toista vanhempaa potkitaan tai jotain, viereisessä huoneessa? Tai kuten exäni, joka sai lapsuudessaan usein kotona ruoaksi vain vettä ja vehnäjauhoja, päätyi sitten huostaanotetuksi. Onko se ihmisarvoista elämää? Ihmisille annetaan eläintenpitokieltoja, mutta lapsia saa pukata kuka vaan, kärsimään vuosikausia, luultavasti loppuikänsä.
No miksei sun exäsi tee itsaria? Siis en sitä toivo, mutta jos hänet olisi pitänyt abortoida niin miksei tapa itseään nyt, kun on tätä elämää nähnyt?
Silloin toteutuisi edes se että ihminen itse saisi päättää kuolemastaan.
 
Yhteistyössä