Jaksaako kaikki muut sairaan puolison rinnalla?

Siis jos kyse ei ole alkoholismista, skitsofreniasta tms. Puolisollani on sairaus, joka on vaikuttanut jo pitkään hänen ja koko perheen elämään. Sitä ei voi parantaa, mutta se ei enää pahenekaan. Mutta se on aiheuttanut sen, että puolisoni ei voi elää normaalia elämää. Käytännössä hän aika paljon nukkuu ja on vaan kotona. Juuri mitään ei enää voi tehdä. Sairaus on vaikuttanut hänen mielialaansa aika vahvasti ja elämänhalu on lähes nollassa.

Meillä on lapsia ja käytännössä minä pyöritän yksin arkea ja kaikki, mitä lasten kanssa ikinä tehdään uimahalleista ulkomaanmatkoihin, on minun yksin tehtävä.

Samaan aikaan parisuhde voi tosi huonosti. Käytännössä mitään yhteistä ei enää ole, läheisyyttä ei, ei tehdä mitään yhdessä. Riitoja, kyräilyä, huonoa ilmapiiriä. Se ei johdu vain tuosta sairaudesta, mutta on sekin varmaan osasyy, siis koko tämä elämäntilanne.

Aiemmin jaksoin kun odotin että kaikki palaisi ennalleen. Nyt kun on selvinnyt, että niin ei tule käymään - koskaan - ahdistaa ajatus että loppuelämä olisi tätä. En tiedä, olisiko silloin helpompi jatkaa, jos vielä rakastaisimme toisiamme kuten ennen ja olisi se sama suhde joka meillä oli ennen. Nyt tuntuu, että puoliso on minulle taakka ja yhteinen elämä on vankila. Tuntuu vaan moraalittomalta ja väärältä erota sairaasta ihmisestä. En vaan tiedä, mistä löytäisin voimia ja motivaatiota jatkaa hänen rinnallaan.

Tuntuu pahalta nähdä perheitä yhdessä rannalla ja kahviloissa, katsoa facebookista toisten lomakuvia - kun itseltä sellainen on lopullisesti taakse jäänyttä elämää, siis se että perheen kanssa tehtäisiin yhdessä jotain.

 

Onko sun mahdollista saada vertaistukea?

Itse olen sitä mieltä, että jos ette enää ole puolisoita, ei ole niitä tunteita enää, olet hoitaja ja kotiapulainen niin ehkä olisi parempi laittaa lusikat jakoon?

 

Onko sun mahdollista saada vertaistukea?

Itse olen sitä mieltä, että jos ette enää ole puolisoita, ei ole niitä tunteita enää, olet hoitaja ja kotiapulainen niin ehkä olisi parempi laittaa lusikat jakoon?

Olisitko samaa mieltä, jos itse olisit sairastunut puoliso ja mies ajattelisi sinusta noin?

 

Meillä miehellä AD/HD-diagnoosi. Ei huoli siihen lääkitystä. Ja kyllä tässä jaksaminen on aika kortilla!

 

En ole sentään hoitaja, koska hänen sairautensa on sellainen, ettei se vaadi hoitoa - vaikka elämään rajoittaakin. Olen vertaistukea miettinyt, mutta ainoat mitä olen löytänyt ovat olleet sellaisia pariskunnille tarkoitettuja, ja puolisoni ei halua lähteä sellaiseen.

Jos hän ei olisi sairas, olisi niin helppo erota. Tuntuu että olen kauhean paha ihminen kun haluaisin aloittaa uuden elämän ja jättäisin hänet yksin - tilanteeseen, jossa hänellä ei sairautensa aiheuttamien rajoitteiden vuoksi ole samanlaista mahdollisuutta uuteen elämään. Hän ei myöskään pysty enää käymään töissä. eli hän olisi sitten täysin Kelan ja sosiaalitoimiston varassa.

 

Tuntuu että omakin mieliala on jatkuvasti maassa. Tuntuu että elämä on kadonnut jonnekin

 

[QUOTE="MIIMI";30100352]Olisitko samaa mieltä, jos itse olisit sairastunut puoliso ja mies ajattelisi sinusta noin?[/QUOTE]

Olen se sairastunut puoliso.

 

Ehdottomasti vertaistukea ensimmäiseksi! Kaikenlaisiin asioihin on järjestöjä ja ryhmiä. Jos et halua kertoa meille miehesi sairautta, etsi netistä. Tai ota vaikka yhteyttä siihen pariskuntien ryhmän vetäjään ja kysy, olisiko sellaista vertaistukiryhmää, jonne sinä voit mennä. Hän varmasti osaa neuvoa eteenpäin. Älä jää yksin!

 

Ensiksi tulee mieleen että mikä se sellainen sairaus on jota ei voi parantaa. En tarkoita sitä että ei voisi olla parantumattomia sairauksia, vaan paremminkin että sitä onko todella tehty kaikki tehtävissä oleva asian eteen. Jos kaikki lääketieteen rajoissa tehtävissä oleva olisi tehty, siirtyisin länsimaisen lääketieteen rajojen ulkopuolelle. Kiikuttaisin mieheni energiahoitajalle, miettisin ruokavalion kuntoon yms.

 

Mun mies on jaksanut mua kohta 9v vaikka monenlaisia sairauksia mulla ja muitakin vastoinkäymisiä. Joutuu mua suht monessa jutuissa auttamaan ja pojan kanssa tekemään juttuja joihin en itse pysty.

 

Ensiksi tulee mieleen että mikä se sellainen sairaus on jota ei voi parantaa. En tarkoita sitä että ei voisi olla parantumattomia sairauksia, vaan paremminkin että sitä onko todella tehty kaikki tehtävissä oleva asian eteen. Jos kaikki lääketieteen rajoissa tehtävissä oleva olisi tehty, siirtyisin länsimaisen lääketieteen rajojen ulkopuolelle. Kiikuttaisin mieheni energiahoitajalle, miettisin ruokavalion kuntoon yms.

Kaikki on tehty, mitä lääketiede voi. Ruokavalioremontteja on kokeiltu, niistä ei ollut apua. Ja se olisi ollut ehkä ainoa, mikä olisi voinut auttaa - nuo energiahoidot eivät nyt taida tähän lajiin auttaa, ikävä kyllä... Ja siis suurin osa olisi jo parantunut ja jatkanut normaalia elämää, puolisollani kävi vain huono tuuri. Lääkäreiden ainoa neuvo on, että täytyy vaan koittaa pärjätä sairauden aiheuttamien ongelmien kanssa - vaikka hyvin tietävät, että normaali elämä on käytännössä mahdotonta

 

[QUOTE="noo";30100403]Ehdottomasti vertaistukea ensimmäiseksi! Kaikenlaisiin asioihin on järjestöjä ja ryhmiä. Jos et halua kertoa meille miehesi sairautta, etsi netistä. Tai ota vaikka yhteyttä siihen pariskuntien ryhmän vetäjään ja kysy, olisiko sellaista vertaistukiryhmää, jonne sinä voit mennä. Hän varmasti osaa neuvoa eteenpäin. Älä jää yksin![/QUOTE]

No, koitan kysellä. Tunnen kyllä yhden pariskunnan josta toisella on tuo sama sairaus. Mutta heidän kohdallaan vähän eri, koska ensinnäkin heillä sairaus saatiin kuriin eikä vaikuta normaalielämään, ja toiseksi - mikä tärkeintä - heillä on ilmeisesti parisuhde kuitenkin kunnossa. Meillähän se suhdekin rakoilee ja rakoili jo ennen tuota sairautta.

 

ymmärrän täysin, vaikka itse olen sairastunut mieleltäni olen monesti miettinyt miten mieheni on minua jaksanut. Vastoinkäymiset on vahvistaneet mutta sen verran törkeitä temppuja olen tehnyt, jotka johtunut täysin omasta sairaudesta. Muutama vuosi sitten mieheni sairastui työuupumukseen, sain kokea myös itse sen huolen ja ahdistuneisuuden, mutta koskaan ei käynyt mielessäni että lähtisin suhteesta. Mielestäni parisuhde on muutakin kuin pumpulista viikonloppuhuumaa. olen kiitollinen miehelleni enkä edes tohdi pitää häntä itsestään selvyytenä. Rakkaus on arvostusta ja kiitollisuutta. Myötätuntoa

 

[QUOTE="Väsynyt";30100431]Kaikki on tehty, mitä lääketiede voi. Ruokavalioremontteja on kokeiltu, niistä ei ollut apua. Ja se olisi ollut ehkä ainoa, mikä olisi voinut auttaa - nuo energiahoidot eivät nyt taida tähän lajiin auttaa, ikävä kyllä... Ja siis suurin osa olisi jo parantunut ja jatkanut normaalia elämää, puolisollani kävi vain huono tuuri. Lääkäreiden ainoa neuvo on, että täytyy vaan koittaa pärjätä sairauden aiheuttamien ongelmien kanssa - vaikka hyvin tietävät, että normaali elämä on käytännössä mahdotonta [/QUOTE]

Jätä aluksi se naamakirja jos se rokkii kateutta.

Lääketiede ei tosiaan pysty kaikkeen. On suuri harha edes kuvitella niin. Mutta ruokapuolessa kaikki sairaat ovat liian yksin muutenkin:
Ei olla enää vain yksittäistapauksia. Tervehtymislistaus - karppaus.info :: keskustelufoorumi

 

siis jos se FB r u o k k i i kateutta, jätä SE. (---En minäkään tarvi sitä!)

Täytyyhän sun joka tapauksessa itsekin syödä, ja lasten? Varmaan voisit tehdä ruokaa, mikä soii myös sairaalle?

Alunperinkin se vaiva voi johtua jostakin ravinnon osasta:-(

http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?p=1158713&sid=48f13e46af50484cd17091ba37e62b66#p1158713

 

siis jos se FB r u o k k i i kateutta, jätä SE. (---En minäkään tarvi sitä!)

Täytyyhän sun joka tapauksessa itsekin syödä, ja lasten? Varmaan voisit tehdä ruokaa, mikä soii myös sairaalle?

Alunperinkin se vaiva voi johtua jostakin ravinnon osasta:-(

GMO - karppaus.info :: keskustelufoorumi

Ymmärrän kyllä, jos pettymys on suuri - vai olivatko sun odotukset liian suuret?
SUOMEN ERIKOISLÄÄKÄRIYHDISTYS RY

 

Kyllä mä olen sen myötä- ja vastamäen luvannut ihan tosissani. Kumpikaan meistä ei ole sairastunut vakavasti tai pitkäaikaisesti, joten tuntumaa ei ole. Mun ukkokulta ei kyllä missään nimessä olisi helppo sairas, hän kiukuttelisi ja syyttäisi sairaudestaan koko muuta maailmaa mutta kyllä mä yrittäisin jaksaa

 

siis jos se FB r u o k k i i kateutta, jätä SE. (---En minäkään tarvi sitä!)

Täytyyhän sun joka tapauksessa itsekin syödä, ja lasten? Varmaan voisit tehdä ruokaa, mikä soii myös sairaalle?

Alunperinkin se vaiva voi johtua jostakin ravinnon osasta:-(

GMO - karppaus.info :: keskustelufoorumi

Kaikki on businessta eikä tosiaan auta muuta kuin tuottamaan osakkeenomistajille aina vaan parempaa voittoa:
Schering-Plough Oy | Kauppalehti.fi

 

siis jos se FB r u o k k i i kateutta, jätä SE. (---En minäkään tarvi sitä!)

Täytyyhän sun joka tapauksessa itsekin syödä, ja lasten? Varmaan voisit tehdä ruokaa, mikä soii myös sairaalle?

Alunperinkin se vaiva voi johtua jostakin ravinnon osasta:-(

GMO - karppaus.info :: keskustelufoorumi

Itse asiassa naamakirja on minulle aika tärkeä väylä pitää yhteyttä niin ystäviin kuin kollegoihin yms. En viitsi vaan lomakuvien takia jättää sitä. Kysehän ei ole muiden lomista, vaan omista toiveistani ja unelmistani, mutta toki ne lomakuvat konkretisoivat sen, mitä en itse voi tehdä.

Siis tottakai voin tehdä ruokaa, joka sopii meille kaikille, mutta en jaksaisi olla yksin vastuussa tästä arjen pyörittämisestä. En siis jaksa enää. Kaikkia ruokia puolisoni ei tosin syö, koska on jättänyt pois mm. vehnän (ja myös sokerin), mutta hän syö sitten silloin jotain muuta, jos ruuassa on jotain vehnää.

Tämä on sellainen sairaus, jonka varsinaista aktivoitumissyytä ei tiedetä - voihan olla, että jokin ruuassa on ollut osatekijä. Ainoa tekijä silti ei, tai se ei ole todennäköistä. Mutta sairaus on jo tehnyt niin paljon pahaa elimistössä, että enää sitä ei voi korjata millään ruokavaliomuutoksella. Oireita olisi ehkä voinut lieventää, mutta puolisolleni se ei auttanut. Jotkut muut ovat saaneet apua joistain ruokavaliomuutoksista, ja niitä kokeiltiin tuloksetta. Karppaustakin on kyllä kokeiltu.

 

Ymmärrän kyllä, jos pettymys on suuri - vai olivatko sun odotukset liian suuret?

Nyt täytyy kysyä, että mitä tarkoitat - siis suuret odotukset mitä kohtaan? Lääketiedettä, paranemista vai parisuhdetta ja perhe-elämää?

 

Voin ihan avoimesti myöntää, että mikäli mieheni sairastuisi joko fyysisesti tai psyykkisesti siten, että hän olisi pitkään masentunut, alakuloinen, alavireinen, elämänhaluton jne. eikä tilanteeseen olisi muutosta näkyvillä, haluaisin avioeron.

En todellakaan haluaisi elää sellaisen ihmisen kanssa, joka imisi muista perheenjäsenistään kaiken voiman ja energian ja jonka elämä pyörisi lähinnä vain sen ympärillä, että miten paskaa kaikki on. Tuollaista miestä en ole aikanaan rinnalleni valinnut, enkä tuollaisen miehen kanssa todellakaan elämääni jatkossakaan viettäisi.

Joku alakuloisuuskausi olisi ihan ok. Mutta jos tuota olisi luvassa koko loppuelämän, niin kiitos, mutta ei kiitos.

Ja mikäli tilanne olisi toisinpäin, eli minä kokisin elämän pelkäksi paskaksi, eikä löytyisi oikein halua edes olla ja elää, niin ymmärtäisin täysin, jos mieheni haluaisi eron. Itse asiassa mun olisi todella vaikeata ymmärtää sitä, jos hän EI haluaisi erota, sillä mikä järki olisi olla edelleen naimisissa, jos rakkaus jne. on jo sammunut? Johtuu se sitten sairaudesta, tai ihan mistä tahansa.

 

Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä. Miksi se pitäisi viettää niin että velvollisuudentunteesta pysyy suhteessa jossa ei ole rakkautta ja omat voimavarat loppuu? minä ottaisin ja lähtisin.

 

[QUOTE="Väsynyt";30100677]Nyt täytyy kysyä, että mitä tarkoitat - siis suuret odotukset mitä kohtaan? Lääketiedettä, paranemista vai parisuhdetta ja perhe-elämää?[/QUOTE]

No paranemista ja samalla tietysti lääketiedettä - muustahan en voi aavistella mitään.
Salainen osakassopimus jakaa vallan Terveysrahastossa - HS.fi - Talous

 

Ainakin voisit miehelle sanoa, että on pakko lähteä sinne vertaistukiryhmiin tms tai otat eron.
En ehkä itsekään jaksaisi tilannetta. on kurja jättää sairasta, mutta ei sen voi antaa sairastuttaa loppuperhettä.

 

No paranemista ja samalla tietysti lääketiedettä - muustahan en voi aavistella mitään.
Salainen osakassopimus jakaa vallan Terveysrahastossa - HS.fi - Talous

Muistaakseni suurin osa paranee/kuntoutuu niin, että voi elää normaalia elämää. Muutamalla prosentilla ilmeisesti käy kuten puolisollani eikä tilanne paranekaan. Eli ei siis ollut liian suuret odotukset, lähinnä kai vaan huono onni.