jos äiti tekee itsemurhan heti raskauden jälkeen

Täällä adoptiosta asiaa: http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/adoptiot/kotimaiset-adoptiot/

 

Mun mielestä on törkeää väittää itsemurhaa säälittäväksi ja raukkamaiseksi.

Se joka niin tekee ei ole tosiaankaan koskaan joutunut kokemaan niin suurta tuskaa että edes harkitsee itsensä tappamista. Kukaan ei tee sellaista huvikseen.

 

Itsemurhaa ei mitenkään, ikinä, voi verrata syöpään! Sinulla ei ole näköjään itsemurhaa tehnyttä omaista, kun voit edes verrata noin.

Minun mieheni teki itsemurhan ja traumatisoi kaikki läheisensä asialla, juuri noin kuten edellä puhuttiin. Hän itse pääsi helpoimmalla. Jätti muut selviämään tuskasta ja Miksi-kysymyksistä. Suruni vaihtui nopeasti katkeruuteen, vihasta olen jo päässyt yli, mutta katkeruutta vastaan kamppailen. Teki mies todella vittumaisen teon sisaruksillee, lapsilleen ja minulle. Ystävät myös ovat hyvin järkyttyneitä eivätkä ymmärrä vieläkään. Kuten en minäkään. Raukkamainen teko kaikkia muita kohtaan!

Joku mielenterveyden sairaus itsemurhan tehneellä on, ei kait kukaan sellaista huvikseen tee. Tai tahallaan ihan silkkaa vittumaisuuttaan.

 

:hug:
No, kerran sulla ei ole menetettävää kun meinaat itsesi tappaa, niin kokeile Jeesusta. Apu tulee jollain tapaa, lyhyellä tai pidemmällä aikavälillä.

 

Meinasin just sanoa samaa, että mene seurakuntaan, Jeesus auttaa kyllä.

 

Koita uskoontuloa, monet ovat päässeet uskomattomista tilanteista sen avulla.
Esimerkiksi minä pääsin päihteistä.

 

Sullahan on hieno asenne omaistasi kohtaan, joka sairasti kuolemaan johtavaa sairautta? Olisiko sama asenne jos hän olisi kuollu vaikka syöpään?

Ai onko viinan juonti ja kännissä töpeksiminen kuolemaan johtava sairaus? Kännissä uhitellut kun suuttunut jonkun sanomisista, ja tappanut itsensä sitten että voisi järkyttää muita... No sori vaan, ei onnistunut. Lähinnä ihmisiä vaan ärsytti ja suututti. Itsehän hän siinä otti mahdollisuuden esim. tavata uuden rakkauden tai alkaa uuden elämän, ei me muut siitä kärsitä, me jatketaan sitten vaan ilman häntä.

Mun puolesta kaikki itsemurhakandidaatit vois lähettää joukkona Intiaan, niin näkisivät mitä on oikea kurjuus.

 

Itsemurhaa ei mitenkään, ikinä, voi verrata syöpään! Sinulla ei ole näköjään itsemurhaa tehnyttä omaista, kun voit edes verrata noin.

Minun mieheni teki itsemurhan ja traumatisoi kaikki läheisensä asialla, juuri noin kuten edellä puhuttiin. Hän itse pääsi helpoimmalla. Jätti muut selviämään tuskasta ja Miksi-kysymyksistä. Suruni vaihtui nopeasti katkeruuteen, vihasta olen jo päässyt yli, mutta katkeruutta vastaan kamppailen. Teki mies todella vittumaisen teon sisaruksillee, lapsilleen ja minulle. Ystävät myös ovat hyvin järkyttyneitä eivätkä ymmärrä vieläkään. Kuten en minäkään. Raukkamainen teko kaikkia muita kohtaan!

Juuri noin. Itsemurhan tekijä on mun silmissä raukka. Onko itsemurhan tekijä muka ainoa joka on tuntenut suurta tuskaa tai kärsinyt mielenterveysongelmista. Tuskin on. Mutta sen verran pitää olla selkärankaa ettei halua tuottaa sitä tuskaa läheisille, jos oma elämä on jo tuskaa. Tai sitten pitää olla tosi itsekäs. Ei mulla ole mitään sympatioita itsarin tehnyttä omaistani kohtaan. Jätti vielä muille velat ja pahan mielen.

 

Mä oon ajatellut itsemurhaa. Tai sillä tavalla, että olen todella paljon toivonut kuolemaa, ikinä en ole ajatellut että uskaltaisin tekoihin asti. Mutta jokaisella sillalla miettinyt, että tosta jos hyppäis. Jos ajais päin kalliota. Jos uis niin pitkälle, että ei jaksais enää ja hukkuis. Ampuis ittensä, hirttäis, ottais lääkkeitä.

En oo sekuntiakaan koskaan ajatellut, että sillä teolla haluaisin keneltäkään sääliä, ymmärystä tai edes itkua. Jos henkisesti on ollut kuollut monta vuotta, ei ole sillä tavalla olemassa enää sitä omaa egoa, jonka ympärillä voisi pyöriä vaikka samaan aikaan koko elämä, tai sen rippeet, on tiukasti kietoutunut pienen mustan mytyn ympärille, ja kaikki muu on sulkeutunut ulkopuolelle. Itsemurha on selkeästi ainoalta oikealta tuntuva vaihtoehto, koska itseä ei enää ole. Siksi ei voi kokea sitäkään, että kukaan jäisi itsemurhan jälkeen suremaan tai säälimään, tai että se toisi mitään lohtua tai että sillä näyttäisi kenellekään mitään. Kyse on oikeastaan ollut vaan siitä, että on ollut jo kuollut, monta vuotta, mutta ei ole lopettanut hengittämistä. Ja sitä hengittämisen lopettamista kaipaa enemmän kuin mitään. Että ei tarvitse enää olla.

Ja tällä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa, joka impulsiivisuuttaan tappaa itsensä suutuksissa tai kännipäissä. Itsensä tappamiseen ei johda aina samat syyt. Se, että joku mulkku tappaa itsensä yhden vastoinkäymisen takia, näyttämisenhalusta kännipäissään ei tarkoita sitä, että jonkun toisen kohdalla se itsemurha olisi yhtä turha, tarpeeton, itsekäs ja merkityksetön teko. Se on vaan sitä, että lopulta saa lakata hengittämästä, eikä tarvi kannatella koneistona valmiiksi henkisesti kuollutta raatoa.

 

Itsemurhaa ei mitenkään, ikinä, voi verrata syöpään! Sinulla ei ole näköjään itsemurhaa tehnyttä omaista, kun voit edes verrata noin.

Minun mieheni teki itsemurhan ja traumatisoi kaikki läheisensä asialla, juuri noin kuten edellä puhuttiin. Hän itse pääsi helpoimmalla. Jätti muut selviämään tuskasta ja Miksi-kysymyksistä. Suruni vaihtui nopeasti katkeruuteen, vihasta olen jo päässyt yli, mutta katkeruutta vastaan kamppailen. Teki mies todella vittumaisen teon sisaruksillee, lapsilleen ja minulle. Ystävät myös ovat hyvin järkyttyneitä eivätkä ymmärrä vieläkään. Kuten en minäkään. Raukkamainen teko kaikkia muita kohtaan!

kuinka nopeasti tunteet muttuvat, eli kauanko meni surusta vihaan?

 

[QUOTE="epätoivoinen";30053269]Kiitos mutta mä olen saanut jo tarpeeksi tästä useita vuosia hoidossa, monta laitosjaksoa takana, massiivinen määrä lääkkeitä, 10vuotta psykoterapiaa eikä mikään auta. En kuitenkaan halua lasta vahingoittaa ja tämä 9kk mennään vaikka hammasta purren. Lapsen isä on ihana ja hänestä tulee varmasti hyvä isä.[/QUOTE]

Oletko sä selvittänyt, miten nuo lääkkeet vaikuttaa kehittyvään sikiöön? Toivottavasti selvität, jos lapsen aiot pitää. Toivottavasti muutat mielesi itsemurhan suhteen, aina on toivoa.

 

Suru ja viha vaihteli. Todella kovaa ja usein. Kunnes tuli katkeruus. Se on pahin. Siitä en selviä ilman terapiaa. Itsellä ei ole ikinä ollut mielenterveysongelmia, mutta nyt kuulemma akuutti stressireaktio (miehen teosta johtuen) muuttumassa ahdistushäiriöksi, koska en vain pääse tästä yli. Rakastan niin liikaa edelleen. Olen koittanut kaikkea, mutta hyvin vaikea päästä yli. Tosin teosta vasta vuosi.

 

Mun kokemus on kuitenkin että ne jotka oikeasti haluaa tappaa itsensä, ei ne puhu tai kirjoita asioista, vaan ne vaan tekee sen. Niinkun tuttu teki, se vaan yhtäkkiä myi omaisuutensa tori.fi:ssä ja sitten vaan teki sen. Eikä ne tosissaan olevat kiusaa itteensä vuosikausia miettimällä että missä ja miten.

Ne jotka pyörittelee asiaa, puhuu ja uhkailee asialla, tai kirjoittelee niin ei ne yleensä ole täysillä itseään tappamassa. Huomion kerjäämistä, mutta onhan se sekin sairaus ettei osaa muulla tavoin hankkia huomiota muilta kuin omaa henkeään uhkailemalla.

 

Mun kokemus on kuitenkin että ne jotka oikeasti haluaa tappaa itsensä, ei ne puhu tai kirjoita asioista, vaan ne vaan tekee sen. Niinkun tuttu teki, se vaan yhtäkkiä myi omaisuutensa tori.fi:ssä ja sitten vaan teki sen. Eikä ne tosissaan olevat kiusaa itteensä vuosikausia miettimällä että missä ja miten.

Ne jotka pyörittelee asiaa, puhuu ja uhkailee asialla, tai kirjoittelee niin ei ne yleensä ole täysillä itseään tappamassa. Huomion kerjäämistä, mutta onhan se sekin sairaus ettei osaa muulla tavoin hankkia huomiota muilta kuin omaa henkeään uhkailemalla.

Mistä sä tiedät, mitä ne on nimettöminä kirjoittaneet asiasta? En minäkään puhu kenellekään itseni tappamisesta. Tai kirjoita nimelläni. Edes samalla nimimerkillä, jos joskus kirjoitan. Mä en ole tekoon asti päässyt, koska mulla ei ole selkärankaa niin paljon, että uskaltaisin. Pelkään lapsiin kohdistuvaa häpeää, en muuta.

 

Mistä sä tiedät, mitä ne on nimettöminä kirjoittaneet asiasta? En minäkään puhu kenellekään itseni tappamisesta. Tai kirjoita nimelläni. Edes samalla nimimerkillä, jos joskus kirjoitan. Mä en ole tekoon asti päässyt, koska mulla ei ole selkärankaa niin paljon, että uskaltaisin. Pelkään lapsiin kohdistuvaa häpeää, en muuta.

Erona on juuri tuo, eli et uskalla tehdä sitä ja mietit lapsiasi. Sen takia kirjoitat täällä. Jos ihminen on tehnyt selkeän ratkaisun, hän on sen kanssa sinut ja tyyni. Ja sitten vaan tekee sen.

Ihmiset jotka pallottelee asialla eivät ole tehneet päätöstä asiassa. Jos tosissaan haluaa tästä maailmasta pois niin ei se raskaus tai lapset sitä estä.

 

Lukematta koko ketjua läpi, olen jotenkin "ylpeä" aloittaja sinusta! Olet päättänyt että annat mahdollisuuden tulevalle lapsellesi vaikka itse kärsit kovasti! Voisit olla itsekäs ja tehdä lopun elämääsi ja lapsen elämään nyt! Tiedät, että vauva on viaton ja haluat että hän saa elää vaikket itse sitä omalle kohdalle enää toivoisikaan Laitat tässä kohtaa toisen tarpeet omiesi edelle joten ei sinulla voi olla niin paha olla ettetkö jaksaisi itsekkin, usko pois <3!! Tai voi toki, mutta tulee vain mieleen että moni tuossa tilanteessa ei kyselisi tätä kysymystä täällä vaan olisi toiminut jo, sinä kuitenkin ajattelet tulevaa lasta etusijalla, se on tärkeintä! Pyydä apua neuvolasta, koska sulla itselläsi on todella paha olla!! Sain sellaisen vaikutuksen että olet asian kanssa tosissasi, siksi koitan korostaa että tuleva lapsesi on todellakin ansainnut noin empaattisen ja epäitsekkään äidin, mitä sinä olet!! Hanki itsellesi ja tulevalle vauvalle apua!! Lapsi tulee tarvitsemaan sinua ja kun pääset toivottavasti itsekkin jaloillesi joskus, huomaat että sinäkin nautit lapsestasi ja elämästä hänen kanssaan <3 Tsemppiä ap!!

 

Mun kokemus on kuitenkin että ne jotka oikeasti haluaa tappaa itsensä, ei ne puhu tai kirjoita asioista, vaan ne vaan tekee sen. Niinkun tuttu teki, se vaan yhtäkkiä myi omaisuutensa tori.fi:ssä ja sitten vaan teki sen. Eikä ne tosissaan olevat kiusaa itteensä vuosikausia miettimällä että missä ja miten.

Ne jotka pyörittelee asiaa, puhuu ja uhkailee asialla, tai kirjoittelee niin ei ne yleensä ole täysillä itseään tappamassa. Huomion kerjäämistä, mutta onhan se sekin sairaus ettei osaa muulla tavoin hankkia huomiota muilta kuin omaa henkeään uhkailemalla.

Älysit sentään kirjoittaa että SINUN KOKEMUKSESI joka perustuu yhden ihmisen tekoihin, ei fakta tai totuus.
Kaikki ei todellakaan mene ton kaavan mukaan vaikka iso osa 'tapan itseni yhyy'-huutelijoista haluaa vain huomiota. Silti on myös niitä jotka vaikkapa yrittävät kertoa pahasta olostaan ja siitä että haluavat tappaa itsensä odottaen että ehkä joku välittäisi ja edes yrittäisi auttaa. Mutta kun kukaan ei ole kiinnostunut ko. ihmisen ajatuksista niin sitten päättävät lopullisesti että aivan sama se sitten on..

 

Älysit sentään kirjoittaa että SINUN KOKEMUKSESI joka perustuu yhden ihmisen tekoihin, ei fakta tai totuus.
Kaikki ei todellakaan mene ton kaavan mukaan vaikka iso osa 'tapan itseni yhyy'-huutelijoista haluaa vain huomiota. Silti on myös niitä jotka vaikkapa yrittävät kertoa pahasta olostaan ja siitä että haluavat tappaa itsensä odottaen että ehkä joku välittäisi ja edes yrittäisi auttaa. Mutta kun kukaan ei ole kiinnostunut ko. ihmisen ajatuksista niin sitten päättävät lopullisesti että aivan sama se sitten on..

Ei perustu yhden ihmisen tekoon, vaan useisiin kokemuksiin. Mm. oma itsemurhayritys 16-vuotiaana jolloin väliintulo pelasti henkeni aukaisi silmät.

Ne jotka kertoo pahasta olostaan ja etsii auttajaa, eivät ole vielä ymmärtäneet että ihmisen pitää ensin auttaa itseään. Itsemurhayritys ja itsemurha-ajatukset tuntuvat nyt vanhempana lapsellisilta ja itsekkäiltä. Olinkin tuolloin todella itsekeskeinen ja naiivi, ja kuljin laput silmillä.

Olisi ollut pelkkää tyhmyyttä, jos olisin onnistunut. Olisin hukannut kaikki vaikeat, hankalat ja ihanat asiat mitä sen jälkeen on tapahtunut.

Valitan, mutta en vain kykene empatiaan tässä asiassa. Ei mua ainakaan muiden empatiat auttaneet itsemurha-ajatuksista yli, vaan oma päätös ja sisäinen oivallus. Sisäinen oivallus on kuitenkin niin henkilökohtainen asia, että ei sitä voi toisille selittää tai auttaa muita saavuttamaan sitä. Sen voi ihminen tehdä vaan itse itselleen.

 

Tällä palstalla harva tuntuu ymmärtävän mielen sairauksia. Tosi kamalia kommentteja tässä ketjussa. Syvästi masentunut ja joku ALS-potilas voi olla kuolinavun suhteen yhtä tarvitsevia.

 

Minua niin jaksaa surettaa tuo yleistys, että se joka asiasta puhuu (itsemurhasta siis) ei sitä tee. Hirveää väärää luuloa ja yleistämistä Puhun nyt ihan entisen työn tuomalla pitkällä kokemuksella, en mutu-tuntumalla.

Ap, voi toivon sinulle voimia, ja mahdollisuutta löytää apua elämääsi :hug: jos kuitenkin olisi olemassa se toinen vaihtoehto sitten aikanaan. Toivon, että jaksat etsiä, ja saat apua.

 

s[QUOTE="Jepulis";30053752]Täällä adoptiosta asiaa: Kotimaiset adoptiot - Pelastakaa Lapset ry[/QUOTE]

 

Kannattaa muuten ottaa henkivakuutus... ihan siis ajatellen, että jos sen itsemurhan tekee.
Toisaaltaan, tässä tilanteessa minäkin ehdottaisin terapiaa tai sitten vaikka kääntymistä jonkin seurakunnan puoleen. Eläminen on kuitenkin ihan kivaa ja kannattaisi katsoa se loppuun asti.

 

Eläminen on kuitenkin ihan kivaa ja kannattaisi katsoa se loppuun asti.

:headwall:

 

Kannattaa muuten ottaa henkivakuutus... ihan siis ajatellen, että jos sen itsemurhan tekee.

Turha ottaa. Vakuutusehdot rajaavat itsemurhan pois.

 

Kannattaa muuten ottaa henkivakuutus... ihan siis ajatellen, että jos sen itsemurhan tekee.
Toisaaltaan, tässä tilanteessa minäkin ehdottaisin terapiaa tai sitten vaikka kääntymistä jonkin seurakunnan puoleen. Eläminen on kuitenkin ihan kivaa ja kannattaisi katsoa se loppuun asti.

Eläminen ei ole aina kivaa mutta siitä voi tulla sellaista. Ongelma on vain että itsemurhan tekevät ovat menettäneet toivonsa että siitä voisi tulla kivaa.

Toisaalta minusta jokaisella tulisi olla oikeus päättää elämänsä silloin kun haluaa harkinta-ajan jälkeen.