Te, jotka viette lapsenne varhain päivähoitoon....

ja selityksenä on se, että on PAKKO. Pakko maksaa asuntoa, autoa, venettä... mitä vain. Olen pitkään jo ihmetellyt sitä, että miksi pitää saada kaikki HETI? Miten oli omien vanhempiesi aikaan: oliko teillä jo iso hieno talo ja pari autoa pihassa ollessanne vuoden ikäisiä? Ei minun vanhemmillani ainakaan ollut. Pienestä ollaan aloitettu. Isä kävi töissä ja äiti hoiti meitä kotona. Meillä oli onnellinen lapsuus.

Ja nyt joku sanoo, että onhan se lapselle kivaa, että on iso talo eikä tarvii asua ahtaasti. Onhan se varmasti, mutta ei se pieni lapsi kärsi siitä, että asutaan ahtaasti. Teini-ikäinen ehkä jo ärsyyntyisi. Ja mitä sillä kaikella hienolla omaisuudella tekee, jos sitä ei ehdi käyttämään? Lapsihan on yleensä sen väh. 8 tuntia päivästä hoidossa.

Tällaista asiaa tässä vain pohdin ja kun olen jutellut vanhempien ihmisten kanssa niin tämä samainen ajatus on vanhemman kansan suusta myös kuultu. Oma aika on arvokkainta mitä pienelle lapselle voitte antaa. Sitä aikaa ei enää jälkikäteen saa lunastettua.

 

No oisko pitänyt myydä sukutalo ja muuttaa vuokralle/halvempaan kämppään sen takia, että olisi ollut rahaa olla lähes 10 vuotta kotona? Ja menettää samalla oma ammattitaito?

 

Kuinka vanhojen ihmisten kanssa olet jutellut? 70-luvulla lapset menivät hoitoon usein alle puolivuotiaina. Äitiysloma oli sen n. 3 kuukautta.

 

Se on valinta.

Lähipiirissä on näitä PAKKO tapauksia, siis esim. mies jättää yhtäkkiä ja pitää mennä töihin jotta rahat riittää edes pieneen kerrostaloasuntoon itsellä. Se on PAKKO.

Sit on näitä jotka huokailee isossa rempatussa tai uudessa omakotitalossa että onpas sulla luksusta kun voit olla kotona 3 vuotta. Niin, kai nyt voin kun olemme valinneet asua sen aikaa ahtaasti kerrostalossa vuokralla. En sanoisi että meillä on "luksusta", jostain mekin olemme joutuneet luopumaan.

 

No jos tuohon minun aloitukseeni viittasit niin mitä ehdotat? Myydään talo ja auto? Kerro toki miten voisi olla kotona pidempään?

 

Kuinka vanhojen ihmisten kanssa olet jutellut? 70-luvulla lapset menivät hoitoon usein alle puolivuotiaina. Äitiysloma oli sen n. 3 kuukautta.

Meillä ainakin suvussa kaikki mummot ovat joutuneet menemään heti töihin (60-70-luku). Siksi he pitääkin äärettömän hienona mahdollisuutena nykyistä systeemiä, jossa saa olla kotona sen 3 vuotta. He kuulemma olisivat käyttäneet mahdollisuuden hyväkseen ja ovat iloisia että mekin olemme niin omien lasten kohdalla valinneet, koska on rikkaus että lapsi saa olla ensimmäiset vuodet kotona ja elää ilman nykymaailman kiireitä aikatauluja

 

hohoijaa, miten oli vanhempaan aikaan. mä olisi ollut iki onnellinen lapsena,jos olisin hoitoon päässyt. yksin jouduin olemaan paljon, kun äiti ja isi puursi maatalon töissä aamusta ilta myöhään. eikä siihen aikaan kukaan kyselly, että pärjäätkö sisällä, se oli vaan pärjättävä. ja kun oli niin pieni, ettei pärjännyt nökötit vasikkakarsinassa navetetoinnin ajan tai jossain kärryssä pellon reunalla. ennen ihmiset teki töitäkin rutkasti enemmän kuin nykyisin. antaa niiden tienata rahaa sitä venettä tai taloa varten, ja toteuttaa unelmiaan mitä ne nyt ovat. kiva kun kaikki ei oo kotirouvina valittamassa miten raskasta se on. tai kun ei oo rahaa, ei oo rahaa. ei oo rahaa mutta hoidan lapset kotona oli sitä tai ei. tai sitä, kun mies on aina töissä ja haluaa työpäivän jälkeen levähtää, eikä heti jaksa viihdyttää pikkurouvaa ja lapsia

 

Mulla oli onnellinen lapsuus, ja menin pienenä päiväkotiin. Viihdyin siellä hyvin. Eri ratkaisut on hyviä eri ihmisille.

 

En koe, että meillä olisi ollut mitään hienoa ja suurta, mutta silti oli mentävä töihin, että saatiin kaikki maksettua. Meillä siis paritalon puolikas 3h+keittiö ja auto. Lapsilla siis yhteinen huone. Miehen palkka ei vaan riittänyt pakollisiin menoihin, niinpä menin töihin, kun nuorin lapsi oli reilun vuoden. Ja todellakin olisin mielelläni jatkanut lusmuilua kotona, mutta minkäs teit! Tiedän, ettei lapsilla ole hätää hoidossa. Pieni ryhmä, 8päivää/kk ja 2-6h/päivä.

 

ja selityksenä on se, että on PAKKO. Pakko maksaa asuntoa, autoa, venettä... mitä vain. Olen pitkään jo ihmetellyt sitä, että miksi pitää saada kaikki HETI? Miten oli omien vanhempiesi aikaan: oliko teillä jo iso hieno talo ja pari autoa pihassa ollessanne vuoden ikäisiä? Ei minun vanhemmillani ainakaan ollut. Pienestä ollaan aloitettu. Isä kävi töissä ja äiti hoiti meitä kotona. Meillä oli onnellinen lapsuus.

Ja nyt joku sanoo, että onhan se lapselle kivaa, että on iso talo eikä tarvii asua ahtaasti. Onhan se varmasti, mutta ei se pieni lapsi kärsi siitä, että asutaan ahtaasti. Teini-ikäinen ehkä jo ärsyyntyisi. Ja mitä sillä kaikella hienolla omaisuudella tekee, jos sitä ei ehdi käyttämään? Lapsihan on yleensä sen väh. 8 tuntia päivästä hoidossa.

Tällaista asiaa tässä vain pohdin ja kun olen jutellut vanhempien ihmisten kanssa niin tämä samainen ajatus on vanhemman kansan suusta myös kuultu. Oma aika on arvokkainta mitä pienelle lapselle voitte antaa. Sitä aikaa ei enää jälkikäteen saa lunastettua.

Minä aloin olla paska- mutsi kolmannen kotonaolo vuoden jälkeen. Minusta tuli v- mäinen vaimo ja kyllästynyt sekä äkäinen äiti. Rahallista pakkoa ei ollut. Minä kyllästyin siihen paskaan raatamiseen aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Olen osa- aikaisesti töissä ja miljoonatuhatkertaa onnellisempi äiti ja vaimo. Sitäkautta myös mieheni on onnellisempi. Lapsetkin vaikuttaa oikein onnellisille. Viihtyvät päivähoidossa ja kotona.
Tietysti on aina joku, joka on eittämättä sitä mieltä, että olen pilannut lasteni elämän, kun en ollut hoitamassa täysipäiväisesti kotia siihen asti, että ne täyttää 18 vuotta.

 

"kiva kun kaikki ei oo kotirouvina valittamassa miten raskasta se on. "

"Ja todellakin olisin mielelläni jatkanut lusmuilua kotona, mutta minkäs teit!"

"olen pilannut lasteni elämän, kun en ollut hoitamassa täysipäiväisesti kotia siihen asti, että ne täyttää 18 vuotta. "

Tästä huomaa kenellä kolahti.

 

"kiva kun kaikki ei oo kotirouvina valittamassa miten raskasta se on. "

"Ja todellakin olisin mielelläni jatkanut lusmuilua kotona, mutta minkäs teit!"

"olen pilannut lasteni elämän, kun en ollut hoitamassa täysipäiväisesti kotia siihen asti, että ne täyttää 18 vuotta. "

Tästä huomaa kenellä kolahti.

Joudun tuottamaan pettymyksen. Ei kolahtanut. Tiedän tehneeni juuri niin, kuin meille parasta oli.
Olen vain lopen kyllästynyt tähän syyllistämiseen, mitä naiset toisilleen tekevät. Sinä kärkijunassa iloitsemassa, jos joku vaikka kokeekin syyllisyyttä jättäessään lapset hoitoon. Helvetin hieno homma. Sä voit olla ylpeä itsestäsi.

 

"kiva kun kaikki ei oo kotirouvina valittamassa miten raskasta se on. "

"Ja todellakin olisin mielelläni jatkanut lusmuilua kotona, mutta minkäs teit!"

"olen pilannut lasteni elämän, kun en ollut hoitamassa täysipäiväisesti kotia siihen asti, että ne täyttää 18 vuotta. "

Tästä huomaa kenellä kolahti.

Mä en ymmärrä.. Jos vanhempi tuntee huonoa omaatuntoa hoitoonlaittamisesta mutta pakko mennä töihin että eletään, niin mitä tää syyllistäminen auttaa?

 

Joudun tuottamaan pettymyksen. Ei kolahtanut. Tiedän tehneeni juuri niin, kuin meille parasta oli.
Olen vain lopen kyllästynyt tähän syyllistämiseen, mitä naiset toisilleen tekevät. Sinä kärkijunassa iloitsemassa, jos joku vaikka kokeekin syyllisyyttä jättäessään lapset hoitoon. Helvetin hieno homma. Sä voit olla ylpeä itsestäsi.

En ole sitä mieltä että olet pilannut lastesi elämän Sinä itse marttyyriyden puuskassa niin totesit.

 

Mä en ymmärrä.. Jos vanhempi tuntee huonoa omaatuntoa hoitoonlaittamisesta mutta pakko mennä töihin että eletään, niin mitä tää syyllistäminen auttaa?

Eiköhän tuossa kahdessa ekassa kohtaa lähdetty ihan itse syyllistämään kotona olevia lusmuilusta jne

 

[QUOTE="kysyn";30051988]No oisko pitänyt myydä sukutalo ja muuttaa vuokralle/halvempaan kämppään sen takia, että olisi ollut rahaa olla lähes 10 vuotta kotona? Ja menettää samalla oma ammattitaito?[/QUOTE]

Jotkut elää elämänsä sinkkuna tai lapsettomana, jos haluavat asettaa muut asiat lasten edelle.

 

ei mulla kyllä ole koskaan ollut autoa eikä taloa vaan vuokrakämppä 70-luvun kerrostalossa. Eikä tule ikinä olemaankaan

 

Ihanteeni olisi ollut, että lapsi olisi ollut kotihoidossa 2-vuotiaaksi. Koska lapsen isä ei kuitenkaan suostunut hoitamaan osuuttaan, lapsi meni hieman aiemmin päivähoitoon (perhepäivähoitajalle), koska itse en todellakaan kotiäityidestä nauttinut saati kokenut oikeaksi, että juuri minun pitää kaikki uhraukset tehdä, vaikka lapsella on isäkin. Toki joustin jonkin verran, olisin mieluiten palannut töihin jo lapsen ollessa vuoden ikäinen, mutta ihan niin pientä ei omatunto sallinut hoitoon laittaa, kun taloudellista pakkoa ei ollut.

Se minua jaksaa aina ihmetyttää miksi näissä keskusteluissa syyllistetään äitejä, vaikka lähes kaikki äidit kyllä vähintään osuutensa hoitaa ja lapsi olisi saanut olla kotihoidossa ainakin sen 2-3-vuotta, jos isä olisi pitänyt yhtä paljon perhevapaita.

 

Ei kyllä kolahtanut täälläkään!
ja siis oltais voitu vissiin myydä kämppä ja auto ja lähteä vuokralle. Näin ei kuitenkaan tehty! Lapset on tyytyväisiä ja hyvinvoivia. Itteääkin jo ärsyttää, että jäin vielä selittelemään.
Hienoa kuitenkin, että olet voinut itse tehdä toisenlaisen ratkaisun!

 

En ole sitä mieltä että olet pilannut lastesi elämän Sinä itse marttyyriyden puuskassa niin totesit.

Ei, vaan totesin, että joku on eittämättä sitä mieltä, että olen pilannut lasteni elämän laittaessani heidät hoitoon. Ja nähdäkseni tällä palstalla se on monen kotiäidin mielestä mieltä järisyttävää, miten kukaan voi tehdä lapselleen jotain niin kamalaa. Ja sitten on se tyyppi, jonka mielestä kotiäidit pilaa lastensa elämän.

Koittakaan nyt vähän ajatella napaanne pidemmälle. Ei tässä touhussa ole mitään järkeä. Naurettavaa syyllistämistä puolin ja toisin. Mä en usko ihmisen olevan niin särkyvä, että se menee aivan pilalle jokaisesta vähänkin väärästä liikkeestä. Tiedän lapsia, jotka on olleet päivähoidossa ja niitä, joiden äidit on olleet himassa. Näin lähemmäs nelikymppisinä ne on kaikki ihan normaaleja vailla sen suurempia traumoja. Kumpikin porukka. Ihan tyytyväistä ja tavallista väkeä.

 

En koe, että meillä olisi ollut mitään hienoa ja suurta, mutta silti oli mentävä töihin, että saatiin kaikki maksettua. Meillä siis paritalon puolikas 3h+keittiö ja auto. Lapsilla siis yhteinen huone. Miehen palkka ei vaan riittänyt pakollisiin menoihin, niinpä menin töihin, kun nuorin lapsi oli reilun vuoden. Ja todellakin olisin mielelläni jatkanut lusmuilua kotona, mutta minkäs teit! Tiedän, ettei lapsilla ole hätää hoidossa. Pieni ryhmä, 8päivää/kk ja 2-6h/päivä.

Mitäs lusmuilit kotona? Olisit laittanut viidesti päivässä ruoan, ulkoiluttanut, askarrellut ja leikkinyt lasten kanssa, käynyt retkillä, herännyt aamulla aikaisin laittamaan päivän askareet alulle jne.... Päiväkodissa henkilökunta tekee näitä samoja asioita eikä heitä haukuta lusmuilijoiksi tms.

Lapsien kotihoito ei ole sama asia, kuin jonkun työtä vieroksuvan yhteiskunnasta vieraantuneen lusmuilu. Ehdottomasti arvostus äideille, jotka lapsensa kotona hoitavat näiden ollessa pieniä. Jos hoidat ja huollat lapsesi kotona asianmukaisesti, ei siinä tarvitse sohvalla maata ja ihmetellä maailman menoa.

 

ja selityksenä on se, että on PAKKO. Pakko maksaa asuntoa, autoa, venettä... mitä vain. Olen pitkään jo ihmetellyt sitä, että miksi pitää saada kaikki HETI? Miten oli omien vanhempiesi aikaan: oliko teillä jo iso hieno talo ja pari autoa pihassa ollessanne vuoden ikäisiä? Ei minun vanhemmillani ainakaan ollut. Pienestä ollaan aloitettu. Isä kävi töissä ja äiti hoiti meitä kotona. Meillä oli onnellinen lapsuus.

Ja nyt joku sanoo, että onhan se lapselle kivaa, että on iso talo eikä tarvii asua ahtaasti. Onhan se varmasti, mutta ei se pieni lapsi kärsi siitä, että asutaan ahtaasti. Teini-ikäinen ehkä jo ärsyyntyisi. Ja mitä sillä kaikella hienolla omaisuudella tekee, jos sitä ei ehdi käyttämään? Lapsihan on yleensä sen väh. 8 tuntia päivästä hoidossa.

Tällaista asiaa tässä vain pohdin ja kun olen jutellut vanhempien ihmisten kanssa niin tämä samainen ajatus on vanhemman kansan suusta myös kuultu. Oma aika on arvokkainta mitä pienelle lapselle voitte antaa. Sitä aikaa ei enää jälkikäteen saa lunastettua.

Älä kärjistä. Ne, joilla on hulppea kartano meren rannalla, autoa ja venettä ja ties mitä, pystyvät kyllä pari vuotta elämään sen parempituloisemman rahoilla - oli se sitten nainen tai mies. Mutta entäs, jos on kyse siitä, että on käytävä töissä, jotta saadaan pidettyä se tuiki tavallinen kerrostalokolmio? Tai jos perheessä tosiaan on niitä isompia lapsia - koululaisia tai teinejä - joita kohtaan olisi väärin ahtautua pieneen yksiöön tai kaksioon vain siksi, että nuorimmainen saa olla vuoden pidempään kotona (ja samaan aikaan ne isommat lapset eivät saa, koska kaipaavat jo sen verran omaa tilaa, etteivät halua tuoda kavereita siihen perheen ainoaan huoneeseen)?

Ratkaiosu ei aina ole sekään, että myy perheen asunnon ja muuttaa vuokralle - säästöä ei synny, jos asunnosta on olemassa lähinnä lainaa, ja voihan perhe asua jo valmiiksi vuokralla.

Ja en puhu omasta tilanteestani, meillä ei kumpikaan vanhemmista ole kotivanhempi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta silti olemme hoitaneet esikoisen kotona 3-vuotiaaksi ja aikomus olisi tehdä samoin nuoremmankin kohdalla. Olemme myös jakaneet vanhemmuuden tasa-arvoisesti, eli meillä ei ole mitään kotiäiti-systeemiä.

 

Ketjua lukematta, musta on kiva viettää kesä alakouluikäisten kanssa mökillä. Mökille tullaan autolla, muulla ei pääse, ja isi tulee omalla autolla kun töistä pääsee. Mulla isompi oli melkein neljä kun vein hoitoon, pienempi reilu kaks. Yhtään pitempään en halunnut kotona olla, ei oo mun juttu. Lisään vielä että aika moni teini ei haluu mökille isin ja äidin kanssa, joten nautin nyt. Teinit jääköön kotiin aikanaan jos siltä tuntuu. Puolen tunnin ajo kotiin jos tarvii mennä.

 

Naurettavaa syyllistämistä puolin ja toisin.

No nimenomaan Meillä lapset saa olla kotona pitkään, mutta en usko pätkääkään että ne kärsis jos menisivät vaikka 2-vuotiaana hoitoon.

Se on vaan huvittava ilmiö, miten omaa valintaa puolustaessa aina muistetaan vähintään rivien välistä tölvästä sitä toista puolta. Ja koskee ihan molempia osapuolia.

 

Mitäs jos olis pakko, mennä töihin heti kun lapsi oli sen reilut
9kk vaikka asuttiin vuokralla, ei ollut autoa eikä mökkiä, ei ulkomaanmatkoja jne? Mies opiskeli 6 vuotta, nyt tosin tienää noin 150 000e vuodessa, joten hukkaan ei opiskelut meneet. Minä oli työssä ja opiskelin sitten miehen jälkeen. Lapset haluttiin kuitenkin nuorina. Ja uskokaa vaan, ne lapset on ihan normaaleja nuoria aikuisia kaikki kolme. Nuorin lukiossa, toiset nyt töissä, mutta yksi aloittaa kohta koulun ja yksi lukee pääsykokeisiin ja hakee yliopistoon ensi keväänä ihan tosissaan. Terveitä, sosiaalisia ja normaaleja ovat, työtekeviä ja elämässä pärjääviä.