Mä oon varmaan jotenkin kamala ihminen

Koska mulla ei ole ketään.

Mä en ole yhdenkään sukulaisen kanssa tekemisissä, ei ystäviä, naapureita tai työkavereita. Anoppi on ainut. Miehen veljetkään ei käy tai miehen kaverit.

Mussa on pakko olla jotain pahasti vialla. Ei kenenkään kuulu olla näin.. yksin.

Mä oon sosiaalinen, kuunteleva ja avulias. Mä en hauku muita, omaan aika positiivisen asenteen elämään ja oon reipaa ja tuottelias. Mä oon yrittänyt pysyä kiireisenä ja toiveikkaana, mutta nyt alkaa pakka hajoamaan käsiin. Mä en jakaa enää että ihmiset lähtee mun elämästä. Kukaan ei välitä. Kukaanbei edes tullut mun pojan 2v synttäreille.

Voiko elämässä pärjätä yksin?

 

Mulla on viime vuosina ollut samanlaista ja olen päätellyt, että se johtuu yksinkertaisesti kulttuuristamme. Tällaiseksi se on tullut. Ja jos jotain juhlia järjestetään, ihmisille on tärkeintä se, mitä ruokaa tarjotaan ja miltä ihmisten ulkonäkö vaikuttaa. Yhteisöllisyys, empaattisuus, henkevät ja antoisat keskustelut, ei niistä kukaan piittaa. - Sinänsä lohdullista, että olet eka ihminen, jonka tiedän havainneen ihan saman kuin minä.

 

Kuulostaapa oudolta.:O:|

 

Kyllä elämässä voi pärjätä yksin, mutta toivon, että löydät vielä ihmisiä ympärillesi :hug:

 

Mulla on viime vuosina ollut samanlaista ja olen päätellyt, että se johtuu yksinkertaisesti kulttuuristamme. Tällaiseksi se on tullut. Ja jos jotain juhlia järjestetään, ihmisille on tärkeintä se, mitä ruokaa tarjotaan ja miltä ihmisten ulkonäkö vaikuttaa. Yhteisöllisyys, empaattisuus, henkevät ja antoisat keskustelut, ei niistä kukaan piittaa. - Sinänsä lohdullista, että olet eka ihminen, jonka tiedän havainneen ihan saman kuin minä.

Hommatkaa toisenlaisia ystäviä, vaikka ulkomaalaisia.:attn:

 

Ne on just säälittäviä, tulleet kyvyttömiksi edes keskustelemaan muuta kuin nälvimällä, eivät osaa mitenkään tavoittaa toista ihmistä ystävällisesti, rääkäisevät "Onpa outoa" tai "Hanki ulkomaalainen kaveri", kommentteja, jotka surkuhupaisasti todistavat suomalaisen yhteisöllisyyden rappiotilan.

 

että kun ihmisellä on liikaa luonnetta, ts. ei myötäile toisten kotkotuksia tai ota vastaan kaikkea paskaa, ei nykymassa enää suosi.
Kyllä ihmisen on saatava olla aidosti se mitä on, eikä mikään tossu.

 

Ne on just säälittäviä, tulleet kyvyttömiksi edes keskustelemaan muuta kuin nälvimällä, eivät osaa mitenkään tavoittaa toista ihmistä ystävällisesti, rääkäisevät "Onpa outoa" tai "Hanki ulkomaalainen kaveri", kommentteja, jotka surkuhupaisasti todistavat suomalaisen yhteisöllisyyden rappiotilan.

Eiku ihan oikeasti. Ulkomaalainen ystävä vois olla ihan hyvää vaihtelua.
Mun mielestä "lämpimämmistä kulttuureista" tulee ne parhaat ystävät ja he pysyvät ikuisesti, vaikka olisi pitkiäkin aikoja ettei livenä tapaile!:heart: Mä en ole niin suomalaisen kulttuurin perään. Toki suomestakin löytyy "kansainvälisiä tyyppejä" mutta he taitavat löytyä jo mun kaveripiiristä.

 

[QUOTE="Samuel";30017716]että kun ihmisellä on liikaa luonnetta, ts. ei myötäile toisten kotkotuksia tai ota vastaan kaikkea paskaa, ei nykymassa enää suosi.
Kyllä ihmisen on saatava olla aidosti se mitä on, eikä mikään tossu.[/QUOTE]

Ei varmaan ihan tuulesta temmattua tuo!

Mä kyllä ihmettelen suuresti jotakin laumasielumeininkiä.

Ja mitä enemmän erilaisia persoonia, erilaisine kokemuksineen, sitä rikkaampaa ystävä/ystäväpiiri on.

 

meidän lasten synttäreillä käy mun sisko lapsensa kans ja mun täti. Ollaan kyl tekemisis muutaman muunki sukulaisen kans mutta ei ne meillä koskaan käy. Mulla on yks ystävä mut se asuu nykyään kauempana ja ollaan tekemisis lähinnä puhelimitse/fb:s.

Miehellä on paljonkin kavereita mutta ei nekään meillä käy juurikaan.

Lasten takia välillä surettaa... Mua ei oikeestaan haittaa muuten. Vaikka olishan toisaalta kaverikin kiva.

 

Ei minullakaan ole. Yhtään ketään, paitsi perhe. Tosin minula oli joskus jopa muutama ystävä, mutta siitä on jo niiiin monta vuotta aikaa. Eipä tämä sinua varmaan auttanut, mutta ajattelin vain mainita että et tosiaan ole ainoa!

 

Omat kaverit käyttivät niin paljon päihteitä, että saivat kaikki kenkää kaveripiiristäni.
Joskus on parempi olla vaan yksin, mutta vain hetkellisesti.
Pitkäkestoinen yksinäisyys (vuosia) tekee ainakin minut onnettomaksi.

Kyllä sieltä elämästä joskus jotain positiivistakin tulee, vaikka cackaa sataisi ovista ja ikkunoista sisään tällähetkellä.
Kaksi ihanaa omaa poikaa tuo iloa elämääni nykyään.

 

Niin.. Miehen kaveripiiri on aika ulkomaalaispainoitteinen (englannista jne),mutta silti nekin on jättäytynyt meidän elämästä.

Mä oon aina tehnyt helposti kavereita, mutten ystäviä, ja ne vähätkin ystävät lähti kun menin naimisiin ja sain lapsen, vaikka lapsi ei ikinä vaikuttanut mun elämään nähdä, käydä ulkona, kahvilla jne.. En tiiä. Kai jotkut ihmiset on luonnostaan suosittuja, ja jotkut, niin kuin minä, taas ei.

Olis kiva nähdä itsensä toisen perspektiivissä, että tietäisi missä tekee väärin .

 

Minulla ei ole myöskään ainoatakaan ystävää. Töitäni teen yksin, joten ei ole työkavereitakaan. Sisko käy joskus kylässä ja joskus olen tekemisissä vanhempieni kanssa. Miehen vanhempia näemme säännöllisesti, mutta enhän minä heidän kanssaan nyt niin kaveri ole. Muodolliset välit. Eikä ole kavereita miehelläkään.

Minä en vaan tajua, miten ihmisiin tutustutaan. Kukaan ei ikinä ota minuun kontaktia, minä joskus yritän, mutta olen todella kömpelö siinä varmaan, kun mikään ei ole johtanut tutustumiseen. Olen sen verran ujo, että joudun aika paljon miettimään ja tsemppaamaan, että saan jotakin sanottua. Minä ihmettelen, miten ihmiset kavereita saa. Vetää kyllä mielen matalaksi.

 

Nii.... kumpikaan vanhemmistani ei edes kysynyt mitä teemme juhannuksena.. eikä mieheni vanhemmat. Eikä kukaan mieheni 6 sisaruksesta, vaikka lapsiperheitä ovat kaikki.

 

[QUOTE="Samuel";30017716]että kun ihmisellä on liikaa luonnetta, ts. ei myötäile toisten kotkotuksia tai ota vastaan kaikkea paskaa, ei nykymassa enää suosi.
Kyllä ihmisen on saatava olla aidosti se mitä on, eikä mikään tossu.[/QUOTE]

Höpöhöpö. Toi on kyllä pahinta puppua, mitä olen kuullut.

 

Nii.... kumpikaan vanhemmistani ei edes kysynyt mitä teemme juhannuksena.. eikä mieheni vanhemmat. Eikä kukaan mieheni 6 sisaruksesta, vaikka lapsiperheitä ovat kaikki.

No ootko sä ajatellut, että miksei ihmiset viihdy sun lähellä?

 

No ootko sä ajatellut, että miksei ihmiset viihdy sun lähellä?

Minä olen ajatellut, että muut ehkä vaistoaa, että jännitän sosiaalista tilannetta ja en ole rento. Että ehkä siksi kukan ei ota kontaktia. Minä en kuitenkaan puhu mitään hassuja tai sopimattomia asioita.

 

Minä olen ajatellut, että muut ehkä vaistoaa, että jännitän sosiaalista tilannetta ja en ole rento. Että ehkä siksi kukan ei ota kontaktia. Minä en kuitenkaan puhu mitään hassuja tai sopimattomia asioita.

Mikä sua sitten jännittää sosiaalisissa tilanteissa? Koetko sä muita ihmisiä kohtaan alemmuutta?
Se, että joku ei ole rento seurassani, saa oloni todella epämukavaksi, jolloin helposti alan vältellä tilanteita, jossa joutuisin olemaan kyseisen ihmisen seurassa. Jotkut taas voi kokea toisen ihmisen rentouden puutteen ylimielisyytenä ja tuomitsevuutena.

 

Nii.... kumpikaan vanhemmistani ei edes kysynyt mitä teemme juhannuksena.. eikä mieheni vanhemmat. Eikä kukaan mieheni 6 sisaruksesta, vaikka lapsiperheitä ovat kaikki.

Joo sama. Miehellä monta veljeä, mutta kukaan ei käy koskaan edes vaikka lähekkäin asutaan.

Mä en koe olevani mitenkään.. Pirttihirmu tai säällittävä ihminen. Normaaleja työssäkäyviä, järkeviä ja rentoja. En mä tiiä. Mä oon aina ollut sellanen ettei mun jutut jostain syystä kiinnosta ketään. Ei auta mikään vaikka kuinka yritän muuttaa itseäni. Mä en oo se ketä lähestytään esim leikkipuistoissa. Nojoo. Nytkin ollaan jussi keskenämme. Kivaa

 

Mikä sua sitten jännittää sosiaalisissa tilanteissa? Koetko sä muita ihmisiä kohtaan alemmuutta?
Se, että joku ei ole rento seurassani, saa oloni todella epämukavaksi, jolloin helposti alan vältellä tilanteita, jossa joutuisin olemaan kyseisen ihmisen seurassa. Jotkut taas voi kokea toisen ihmisen rentouden puutteen ylimielisyytenä ja tuomitsevuutena.

Kai se on se, että en tiedä mitä sanoa. Eilen koetin taas yhden ihmisen kanssa jutella. Vähän kysyin, millasta työtä se tekee ja kuuntelin ja kommentoin jotakin positiivista. Sitten se oli hiljaa. Alkoi iskeä paniikki, että sanoinko nyt jotakin kummallista sittenkin. Sitten koetin juhannuksesta ja säästä puhua. Oli niin kankeaa, että aika äkkiä luovutin ja hävisin paikalta. Minä en tajua, miten ei edes small talk onnistu.

 

Kai se on se, että en tiedä mitä sanoa. Eilen koetin taas yhden ihmisen kanssa jutella. Vähän kysyin, millasta työtä se tekee ja kuuntelin ja kommentoin jotakin positiivista. Sitten se oli hiljaa. Alkoi iskeä paniikki, että sanoinko nyt jotakin kummallista sittenkin. Sitten koetin juhannuksesta ja säästä puhua. Oli niin kankeaa, että aika äkkiä luovutin ja hävisin paikalta. Minä en tajua, miten ei edes small talk onnistu.

Mitä jos sä et yrittäisi väkisin puhua ihmisille, jos sulla ei ole mitään sanottavaa? Ei hiljaa olemisessa ole mitään vikaa.

 

Mua inhotaan välillä paljonkin mutta toisaalta mulla on kavereita mukavasti. Toisaalta mua itseä ärsyttää aika moni. Mun lapset on samanlaisia siinä mielessä olen huomannut. Ehkä sä tarvitsisit sellaisia kavereita kuin mä. En osaa sanoa miten se olis mahdollista kun munlaiset on tiiviisti omissa porukoissaan eikä me oteta herkästi mukaan.

 

Mitä jos sä et yrittäisi väkisin puhua ihmisille, jos sulla ei ole mitään sanottavaa? Ei hiljaa olemisessa ole mitään vikaa.

Miten ihmisiin sitten tutustutaan, jos niille ei puhuta? Tai no siis mistä minun olisi sitten pitänyt puhua? Eikö sää, työ ja muu yleinen ole puheenaiheita, joilla on turvallista ottaa kontaktia? Mitä sinä puhut ihmisille, jos koetat saada kontaktia?

 

Mua inhotaan välillä paljonkin mutta toisaalta mulla on kavereita mukavasti. Toisaalta mua itseä ärsyttää aika moni. Mun lapset on samanlaisia siinä mielessä olen huomannut. Ehkä sä tarvitsisit sellaisia kavereita kuin mä. En osaa sanoa miten se olis mahdollista kun munlaiset on tiiviisti omissa porukoissaan eikä me oteta herkästi mukaan.

Niin, niinhän se menee. Ja aika moni uusi tuttavuus on vähän myös puhunut ettei jaksa tehdä enää ystäviä kun on niitä vanhoja ja hyviä. Oon melkein 30, joten tässä iässä se ystävyyden luominen on aika tuskan takana. Monilla on ne 20 saadut ystävät pitkään, ja mulla ne hyvät ystävät juuri katosi. Puff vaan lähtivät kun sain lapset Jooo. Kyllä mä oon aika tyytynen tähän yksinäisyyteen, tehnyt elämästä sellaista että nautin, mutta silti se aina välillä mietityttää ja vähän harmittaa miehen puolesta.