Hei! En ole koskaan tällä palstalla kirjoitellut, mutta ajattelin vastata tähän ketjuun tätä aihetta googlailevien avuksi. Itse olin siis tänään paksusuolen tähystyksessä ja ei kyllä ollut yhtään niin kamala kokemus kuin monet nettikirjoittelijat antavat ymmärtää. Toimenpiteessä eniten jännitti mielestäni se, oliko suoli tyhjentynyt kunnolla vai ei. No, olihan se.
Olin siis jo ennen operaatiotakin melko rauhallinen, mutta otin varoiksi puolikkaan annoksen Diapamia ja vahvemman Panacodin. Lääkäri ja hoitajat olivat erittäin mukavia ja rentoja, mikä lultavasti vaikutti kokemukseen paljon. Onnistuin kuulemma olemaan todella rento ja suolessani oli vain kaksi tiukempaa mutkaa, joten toimenpide ei sattunut ollenkaan! Kerran vain tunsin kipeähkön kouraisun, mutta sekään ei ollut mielestäni mitään verrattuna esim. koviin menkkakipuihin..
Koko touhu oli ohi parissakymmenessä minuutissa ja menisin vaikka heti uudestaan, jos tarvetta olisi. Mitään kammoa en siis todellakaan saanut, eikä kokemus todellakaan lukeudu elämäni kivuliaimpiin hetkiin. Itseäni auttoi suolen tarkailu monitorista. Jotenkin keskityin siihen näkymään niin täysillä, että tuntui kuin vatsan muljahtelu olisi liittynyt johonkin muuhun tapahtumaan, eikä siihen, että sisälleni työnnetään letkua.. Syyttäkää vaikka lääkitystäni, mutta onnistuin kai meditoimaan ítseni johonkin irralliseen tilaan, haha.