Kyllä se nuoruuden romantisoitu idealismi viimestään päältä 30-kymppisenä karisee, kun on katseltu sitä renttuilua ihan riittämiin. Nykyinen mies on nk. kunnon mies, ehkä jostain tylsä (ts. hoitaa velvollisuutensa töissä ja kotona, puhuu, pussaa ja hieroo selkää, ainakin pyydettäessä), mutta mulle juuri täydellinen. Täytynee myöntää, että nuorempana tuskin olisin kiinnostunut just ton kunnollisuuden tähden, mut nyt se on parasta mitä tiedän.
Ei tarvinnut edes etsiä, kun kaverin illanistujaisissa istahti viereen ja siihen jämähti.