[QUOTE="hhh";29748209]Ne jotka valittaa että yhteiset rahat vie vapauden...mä tulkitsen että heillä todella on ongelma raha käytössä. Ei parisuhteessa kaiken tarvitsekaan olla mulle_kaikki_heti_nyt. Perhe kompleksia tarttee kuitenkin katsoa kokonaisuutena, eikä vaan pitää kiinni omista oikeuksistaa tuhlata rahansa mihin haluaa. Jotenkin tää ääretön omista penneistä kiinni pitäminen kuuluu enemmän keskenkasvuisille. Anteeksi vaan, mut en ihmettele jos riitoja tulee.[/QUOTE]
Ensinnäkään minä en valita, vaan totean, että omat rahat tuo itsenäisyyttä ja luo tasa-arvoa. Perhettä katsotaan tietenkin omana kokonaisuutenaan. Kokonaisuus tarkoittaa myös ajallista kokonaisuutta, eli ei sitä kuka saa käyttää mitäkin rahoja tässä tai ensi kuussa, vaan miten perhe pärjää 15 vuoden päästä. Sinne asti vaikuttavia päätöksiä tehdään nyt, juuri tänään ja joka ikinen päivä.
Eihän se, että on omat rahat, tarkoita sitä, että ei olisi yhteisiä rahoja. Minä laitan joka kuukausi lähes 45% nettotuloistani yhteiselle taloustilille, jätän omalle käyttötilille 3% ja lopuilla kerrytän omaa varallisuuttani. Vaimo tekee samaa hieman eri jakosuhteessa. Meillä on siis sekä omat, että yhteiset rahat. Yhteisiä rahoja menee se mitä menee, eli kumpikaan ei törsää, eikä myöskään seuraa yhteisiä menoja nihilistisesti.
Se mikä tarkoittaa sinulle "ääretöntä penneistä kiinni pitämistä" tarkoittaa minulle nöyrää ja pitkäjänteistä pyrkimystä vapautua kaikista taloudellisista rajoitteista, jotta voisin todella elää. Hitaammalle lukijalle selitän jo tässä, että se todella eläminen ei tarkoita valtavaa määrää törsättävää rahaa, vaan nimenomaan riippumattomuutta rahasta. Sellainen paradoksihan tässä toki on, että kun en ole ajatellut intiaaniksi ryhtyä, niin riippumattomuus rahasta tarkoittaa juurikin rahavarojen kerryttämistä.
En tiedä miten voisin osoittaa taloudellisessa mielessä enempää rakkautta perheelleni, kuin siirtää pitkäjänteisesti ja jääräpäisesti n. puolet nettovaroistani vähintään inflaatiosuojattuun jemmaan, enkä kuitenkaan edellytä toiselta osapuolelta samaa. Toisin toimien, esim. jättäen nuo varat perheen impulssiivisen kulutuksen armoille, raahaten jälkikasvua Särkänniemeen, ostaen vaimolle käsilaukkuja ja itselle moottoripyörän jne. kokisin olevani vastuuntunnoton hetkessä elävä mulkku.
Jos osun nyt kohta kotimatkalla rekan keulaan, niin vakuutusmaksujen lisäksi kaikki säästöni menee tietenkin perheen hyväksi. Jos selviän hengissä kotiin saakka ja yllätän vaimon ja naapurin ukon keittiön pöydältä, niin arvatkaa harmittaako omat rahat? Tai sama homma toisin päin. Vaihdetaan vaan naapurin ukko akaksi
Minä en odota edellisiä skenaarioita, enkä epäile ketään mistään, mutta tuollaisia vaan tapahtuu joka ikinen päivä jossain päin Suomea täysin odottamatta.
Minulle avioliitto on liitto, jossa kaksi yksilöä on yhteensä enemmän kuin ominaisuuksiensa summa. Taloudellisessa mielessä liitto mahdollistaa molemmille paremmat yhteiset ulkoiset puitteet elämälle. Kaikkien omien rahojen luovuttaminen yhteiseen kasaan tarkoittaisi molempien yksilöiden heikentymistä, jolloin myös kokonaisuus heikkenee. On täysin älyvapaa moraalisääntö tai edes oletus, että yhtään mistään pitäisi luopua pelkän luopumisen, saati jonkun rakkauden osoituksen nimissä. Paskat. On molemmille eduksi, että avioliitosta poimitaan rehellisesti rusinat pullasta ja ollaan samalla yhdessä tiiminä vahvempia. Minä ainakin rakastan mieluiten itsenäistä, vahvaa ja omilla jaloillaan seisovaa naista, joka ei ole riippuvainen minusta kuin tunnetasolla ja lapsensa isänä. Kaikenlainen muu riippuvuus on uhka liitolle.