Oletko sinä kenenkään paras ystävä?

tiiät ite kun odotat tarpeeks kauan. mä vaan en ole näkemässä kun myönnät mun olleen oikeessa.

joo no ihan sama näkisinkö vaikka koskaan häntä enää, koska jos sä viiden vuoden jälkeen itket edelleen sitä että läheisesi sairastui ja kärsi niin ettet voi sitä heti lopettaa, niin se vaan on kuin sisarusrakkautta. Ikinä ei kuole.

 

[QUOTE="vieraana";29741683]Mä olen ainakin ystävälleni paljon tärkeämpi ja läheisempi kuin hänen veljensä.[/QUOTE]

Ymmärrän tosi hyvin, joskus mäkin oon miettinyt et olen varmaan aika outo kun rakastan häntä melkein enemmän kun isoveikkaani

 

ootas +20 v niin tuskin päivää sanotte enää toisillenne.

Sama kuin HG:lla, ollaan tunnettu kakarasta asti ja nyt puolivälissä viittäkymmentä ollaan tosi läheisiä ystäviä edelleen. Ollaan niin samalla aaltopituudella ku vaan voi olla..

 

joo no ihan sama näkisinkö vaikka koskaan häntä enää, koska jos sä viiden vuoden jälkeen itket edelleen sitä että läheisesi sairastui ja kärsi niin ettet voi sitä heti lopettaa, niin se vaan on kuin sisarusrakkautta. Ikinä ei kuole.

antaa olla, sulla ei ole aavistustakaan mistä mä kirjotan.

 

En. En taida olla edes kenenkään ystävä, tai kaveri, tuttava vaan muutamalle.

 

Olen tai ainakin näin on sanottu. Tämän ystävän olen tuntenut 25 vuotta ja ystävyys on jatkunut eri mittaisista välimatkoista ja erilaisista elämäntilanteista huolimatta. Puhumattakaan siitä, että ollaan molemmat välillä ihan onnettomia pitämään yhteyttä.

 

Sisarusrakkaus voi olla mitä syvintä, ja sisarussuhde on usein se elämän pitkäkestoisin suhde. Veri on vettä sakemapaa jne.

Mutta aina se ei sitä ole, ei sisaruus / veljeys ole mikään tae hyvälle tai syvälle suhteelle.

 

Olen, kahdenkin ihmisen. Heistä toinen on minun paras ystäväni.

 

En ole

 

Sisarusrakkaus voi olla mitä syvintä, ja sisarussuhde on usein se elämän pitkäkestoisin suhde. Veri on vettä sakemapaa jne.

Mutta aina se ei sitä ole, ei sisaruus / veljeys ole mikään tae hyvälle tai syvälle suhteelle.

Mä en ole tavannut ketään kuka ei tuntisi mustasukkaisuutta, kateutta omaa veljeään/siskoaan kohtaan joskus, mutta myös pohjatonta rakkautta. Toisin kun rakkaussuhteissa niin sisarukselle antaa anteeksi ja toivoo aina vain hyvää toiselle, se on minusta ehdottominta rakkautta.

 

Happygirl sä oot taas kauniissa vauhdissa tässä ketjussa Sulla on usein hienoja ajatuksia näistä tärkeistä asioista.

 

Mä en ole tavannut ketään kuka ei tuntisi mustasukkaisuutta, kateutta omaa veljeään/siskoaan kohtaan joskus, mutta myös pohjatonta rakkautta. Toisin kun rakkaussuhteissa niin sisarukselle antaa anteeksi ja toivoo aina vain hyvää toiselle, se on minusta ehdottominta rakkautta.

Ja ketään ei voi vihata niin syvästi kuin omaa sisarusta. Kenellekään en ole sanonut niin rumasti kuin siskolleni, eikä kukaan muu sitä antaisi anteeksi. En todellakaan toivo aina hyvää, vaikka pohjimmiltani kyllä.

 

[QUOTE="ystis";29741778]Ja ketään ei voi vihata niin syvästi kuin omaa sisarusta. Kenellekään en ole sanonut niin rumasti kuin siskolleni, eikä kukaan muu sitä antaisi anteeksi. En todellakaan toivo aina hyvää, vaikka pohjimmiltani kyllä.[/QUOTE]

niimpä! Kukaan muu kuin sisarus tai rakkain ystävä ei hyväksy sua heikkouksineen paremmin<3 tunteiden skaala kuuluu siihen suhteeseen.

 

Mä en ole tavannut ketään kuka ei tuntisi mustasukkaisuutta, kateutta omaa veljeään/siskoaan kohtaan joskus, mutta myös pohjatonta rakkautta. Toisin kun rakkaussuhteissa niin sisarukselle antaa anteeksi ja toivoo aina vain hyvää toiselle, se on minusta ehdottominta rakkautta.

kyllä minä olen tavannut sisaruksia, jotka eivät toivo toisilleen mitään hyvää.

En nyt puhu itsestäni, enkä sisaruksisitani, mainittakoon selvennykseksi.

Ja ihmisiä, joita sisaruussuhde on suorastaan myrkytänyt. Vaikka välinsä katkaisi, verenperintö yhdistää ja vanhempien perintö erottaa.

Ystävänsä voi valita, sisariaan, vanhempiaan ja lapsiansa ei.

 

Lisään vielä omaan vastaukseeni että olen oikeastaan ihan tyytyväinen ettei ole ystäviä, eikä varsinkaan ketään pidä minua parhaana ystävänään. Kamalan kuormittavalta tuntuisi "ylimääräiset" ihmissuhteet tässä elämäntilanteessa.
Ei ole paineita soitella kellekään, kyläillä kenenkään kanssa tms. Riittää kun morjestaa jos vastaan tulee.

 

En taida olla enää. Siinä kävi niin, että minä menin naimisiin, ystäväni ei. Minua ei enää kiinnostanut hengailla menopaikoissa. Kun meille syntyi lapsia, kiinnostuksenkohteemme poikkesivat suuresti toisistaan. Ystäväni kävi meillä kylässä kyllä. Odottelin, että kunhan hänkin vakiintuu, ystävyytemme lämpenee. Niin ei ole käynyt vielä. Ystäväni ei edes seurustele, ei ole löytänyt sopivaa kumppania.

 

En ole. Tosi kovasti olisin halunnut olla kyllä, mutta ei mulla ole yhtään ystävää/kaveria.

 

Näissä ketjuissa ei saa koskaan vastata, että puolisoni. Koska se on kuulemma ihan eri asia.

Olen puolisoni paras ystävä.

 

No itse asiassa en ole käynyt koskaan hänen kanssaan baarissa enkä teinivuosina viettänyt aikaa juurikaan, koska hän sairastui vakavasti. Ja vielä viiden vuoden jälkeen (ja ehkä vieläkin) kyyneleet tulee samantien silmiin kun ajattelen sitä.:| Ei ole mitään väliä näkisinkö vaikka koskaan enää häntä niin ne lapsuusmuistot jotka sain viettää hänen ja hänen perheensä kanssa hitsasi meidät yhteen niin kun siskokset. Mut muiden kavereiden kohdalla olisin valmis pistää välit poikki, mut hän on kun sisko<3 jos sulla on sisaruksia nii tiedät

Voi kuule, sisarusten välitkin voivat olla huonot. Mylla on pikkusisko jota en ole nähnyt vuosiin, jonka kanssa en ole jutellut vuosiin, joka ei halua olla facebook-ystäväni ja jolta viimeksi on tullut rahankerjäysviestkin vissiin 2 vuotta sitten. Eli ei kyllä sinun viestisi mitenkään pidä paikkaansa

 

Kyllä. Olemme olleet toistemme parhaat ystävät lapsuudesta asti. Tiedämme toisistamme kaiken kipeimmistä asioista parhaimpiin. Puhumme päivittäin, oikeasti olemme yhteydessä välillä tunneittain.

 

Mulla on erittäin hyviä ystäviä, mutta olenko jonkun paras ystävä, en osaa sanoa, eikä se ole minulle tärkeää. Minulle tärkeintä on se, että minulla on ystäviä joihin voin luottaa kuin kallioon. Elämässäni on ihmisiä, jotka tekisivät vuokseni miltei mitä vaan samoin kuin minä tekisin heidän vuokseen. Se on minulle tärkeää.

 

Näissä ketjuissa ei saa koskaan vastata, että puolisoni. Koska se on kuulemma ihan eri asia.

Olen puolisoni paras ystävä.

Sama täällä. Muuten en sitten oikein tiedä. Olen jotenkin varmaankin rajoittunut.
En vaan osaa. Olen kävelevä pettymys.

 

Olen Yksi arvokkaimmista asioistani elämässäni.

 

Joskus parikymppisenä eräs ystävä sanoi, että olen hänen paras ystävänsä. Pelästyin hurjasti, sillä hän ei todellakaan ollut minun, lähimainkaan. Hänellä oli paljon pitkältä ajalta ystäviä, me oltiin tunnettu tuossa vaiheessa parisen vuotta. Muutenkaan hän ei käyttäytynyt hyvän ystävän tavoin. Tämän jälkeen otin aika reilusti etäisyyttä, hämmennyin niin kovasti.

Tänään minulla on muutamia ystäviä eri elämänvaiheista ja eri elämäntilanteissa. Eräs erityisen rakas pyysi juuri kummiksi jo toiselle lapsistaan (olemme siis jo yhden kummeja ja kohta toisenkin). Mutta en mäkään osaa enkä halua arvottaa ystäviäni paremmuusjärjestykseen. Varsinkin, kun ovat niin erikohdissa. On ystävä lapsuuden kotikaupungista - asuu ulkomailla ja harvoin nähdään, mutta ihana ystänä. Opiskeluajoilta mukaan tarttunut - varsin läheinen. Nettimaailman vertaistukiryhmässä viistoista vuotta sitten tutustuttu ja erittäin lämmin ystävyys. Naapuruston upea naisporukka - parannetaan maailmaa yhdessä iltaa istuen. Lasten harrastusten kautta yhteen ajautuneet ihmiset - heidän kanssaan viihdyn ja tiettyinä*ajanjaksoina vietän aikaa enemmän kuin kenenkään muun

 

En, enää.

Mulla on ollu elämäni aikana kaksi parasta ystävää, joiden paras ystävä myös olin.

Molemmista mut on erottanu ryyppääminen ja miehet. Lapsuudenystävä alkoi "juosta" miesten peräs siinä vaihees ku mä olisin mieluummin istunu sen kans jossain vaan juomas ja juttelemas. Ystävyys päättyi lopulta helkkarinmoiseen riitaan (kännissä) johon sekotettiin muitakin ihmisiä.
Tokaan ystävään tutustuin teini-iäs. Ryypättiin ja rällättiin ja parannettiin maailmaa. Yhdellä reissulla (oltiin jo täysi-ikäisiä) sitten kännipäissään saatiin jostain mitättömästä asiasta riita aikaiseksi. No ei siinä, riidelty oltiin ennenkin mutta jostain syystä jotain katkes tuolloin. Muutaman kuukauden päästä yritettiin paikata tilannetta mutta molemmilla oli uus mies ja ne vei tahoilleen. Ollaan silti tapailtu toisinaan ja joskus käyty baariskin mutta jokin vaan puuttuu.

Mun paras ystävä on sisko mutta mä en oo sen paras ystävä.