G:Kenen mielestä lapsiperhe-elämä on tylsää?

  • Viestiketjun aloittaja gallup
  • Ensimmäinen viesti
Mutta entä jos on kuullut, että homejuusto maistuu happamalta ja on maistanut muita happamia ruokia eikä ole pitänyt niistä? Silloinkaan ei toki voi olla varma pitäisikö homejuustosta, mutta kai silloin on jo perusteltua olettaa, että ei pitäisi siitä?

Tätä asiaa nyt on muutenkin vähän vaikeaa verrata ruokaan kun kysymys on koko elämää koskevista päätöksistä. Meillä on nykymaailmassa niin paljon valintoja, että ihmisen on yksinkertaisesti pakko tehdä päätöksiä, jotka eivät pohjaudu suoraan kokemukseen asiasta vaan aikaisimpiin kokemuksiin samankaltaisista asioista ja itsetuntemukseen. Ei esimerkiksi ole mahdollista kokeilla kaikkia mahdollisia ammatteja vaan on ihmiset olettavat, että tietyt ammattit sopisivat heille ja toiset eivät. Ei myöskään ole mahdollista vain kokeilla sopiiko vanhempana olo itselle, joten päätös on pakko tehdä muiden kokemusten ja itsetuntemuksen avulla.
Ei voi olla varma, ei. Ihminen pystyy täysin elämään asiaa vasta kun hänellä on omakohtaista kokemusta.
 
M32
Et voi silti tietää, siis TIETÄÄ, että minkälaista on lapsiperhe-elämä kun et ole etkä tule sellaista kokemaan.
En väitä tietäväni, miten sinä tai kukaan mukaan kokee lapsiperhe-elämän. Jokaisen kokemus on varmasti aivan omanlaisensa. Tämä johtuu siitä, että ihmisillä on erilaisia persoonallisuudenpiirteitä, arvoja ja olosuhteita. Tiedän kutenkin sekä lapsiperhe-elämästä että omista mieltymyksistäni tarpeeksi, jotta voin sanoa, että hyvin todennäköisesti pitäisin sitä tylsänä.

Aivan toisena asiana olen muuten samaa mieltä tuosta, etteivät haasteellisuus ja merkityksellisyys ole mitenkään synonyymejä. Minusta elämän on tarkoitus olla mukavaa ja leppoisaa ilman turhaa ponnistelua. Kyllähän sitä itselleen tärkeiden asioiden vuoksi voi nähdä vaivaa, mutta vaivannäkö ja hankaluudet eivät itsessään palkitse.
 
vierasa
Ei voi olla varma, ei. Ihminen pystyy täysin elämään asiaa vasta kun hänellä on omakohtaista kokemusta.
Eikä kukaan ole muuta väittänytkään. Ihan samalla tavalla kuin sinä et voi tietää minkälaista narkkarina eläminen on, jos et ole koskaan ollut narkkari. Mutta tarkoittaako se sitä, että sinulla ei saa olla asiasta mielipidettä etkä voi olettaa minkälaisena kokisit asian?
 
Mitä se sit niinkö tarkottaa? Ei mulla kyllä tylsää ole mutta jos joutuu olemaan pitkään neljän seinän sisällä kuten silloin kun ollaan flunssakierteessä niin sitten alkaa kyllä tylsistyttää.
 
Keittiönoita
No ei ole. Mutta mulla onkin sellaiset lapset, jotka on pitäneet huolen siitä, ettei elämä ole päässyt käymään tylsäksi. Ja vielä aikuisinakin pitävät huolen siitä, että muori pysyy skarppina ... "mutsi hei, ostin täältä Meksikosta koiranpennun, mutta saan sen vaan Madridiin asti..." :LOL:
 
Eikä kukaan ole muuta väittänytkään. Ihan samalla tavalla kuin sinä et voi tietää minkälaista narkkarina eläminen on, jos et ole koskaan ollut narkkari. Mutta tarkoittaako se sitä, että sinulla ei saa olla asiasta mielipidettä etkä voi olettaa minkälaisena kokisit asian?
Kovasti yritit väittää että homejuusto ei ole hyvää vaikka se on oikeasti ihan himpatin hyvää, ja mä tiedän mistä puhun.:p:rolleyes:
 
[QUOTE="lise";29627770]En ymmärrä miksi joidenkin mielestä elämän on tarkitus olla vaikeeta? Mä ainakin tykkään helposta ja mukavasta elämästä, jossa on paljon rikkaita kokemuksia.[/QUOTE]

Sama juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29627767:
No ei ole. Mutta mulla onkin sellaiset lapset, jotka on pitäneet huolen siitä, ettei elämä ole päässyt käymään tylsäksi. Ja vielä aikuisinakin pitävät huolen siitä, että muori pysyy skarppina ... "mutsi hei, ostin täältä Meksikosta koiranpennun, mutta saan sen vaan Madridiin asti..." :LOL:
:D:heart:
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;29627782:
Ketä kiinnostaa joku lapsien tekeminen? Onhan tässä maailmassa jo tarpeeksi ihmisiä. Eikö ole järkevämpää elää itselleen ja nauttia elämästä?
Mä elänkin, Ja niille lapsilleni, Ja muille mulle rakkaille elollisille olennoille. Ja ystävilleni.
 
vierasa
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;29627782:
Ketä kiinnostaa joku lapsien tekeminen? Onhan tässä maailmassa jo tarpeeksi ihmisiä. Eikö ole järkevämpää elää itselleen ja nauttia elämästä?
Järkevämpää kyllä, mutta päätös tehdä tai olla tekemättä lapsia perustuukin useimmiten tunteisiin, ei järkeen.
 
Aivan varmasti elämästä voi nauttia ilman lapsia. Ei kai kukaan sellaista ole väittänytkään.

Mutta minulle lapsettomaksi jääminen, olisi kyllä ollut kovin kipeä asia. Ja varmasti ollut varjona elämälleni vuosia.

Mutta ei kai kaikkia nautintoja elämästä olisi vienyt. Olisin mä silti varmaan tykännyt homejuustosta:xmas:
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
M32
Ja totuus sitten on, että toiset nauttii elämästään oli lapsia tai ei :D
Kyllä. Juuri heidän pitäisikin miettiä lapsettomaksi jäämistä. Meitä on täällä planeetalla liikaa, ja erityisesti liikaa meitä on luonnonvaroja rohmuavissa länsimaissa. Se, ettei hanki lapsia, on suurin ekoteko, jonka ihminen voi tehdä. Puhumattakaan kaikista henkilökohtaisista eduista, joita lapsettomuuteen liittyy.
 
Niin, siis minä nautin elämästäni ja minulla on lapsia. Sinä nautit myös, ja sinulla ei ole lapsia.

Ja ekotekoja on muitakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
[QUOTE="lise";29627770]En ymmärrä miksi joidenkin mielestä elämän on tarkitus olla vaikeeta? Mä ainakin tykkään helposta ja mukavasta elämästä, jossa on paljon rikkaita kokemuksia.[/QUOTE]

No aapee kysyikin tylsyydestä? Minusta ilman haasteita aika käy todella pitkäksi, mutta kyllähän niitä tulee joka puolelta ilmna lapsiakin. Mutta on minusta vanhemmuus aika vastuullinen homma kun toinen ihminen on riippuvainen sinusta 18 vuotta joten sinänsä aika paljon sitoo, mutta ilmeisesti antaakin..? Miksi muuten ihmiset tekisi ne lapsensa? :D
 
lauramarjatta
Mää nyt jankkaan tätä mut mä olen äiti, kohta kahden lapsen äiti, ja musta tämä perhe-elämä on tosi tylsää!

Mulla ei ollut ikinä vaikeuksia löytää haasteita elämääni ennen lapsia. Nyt ne haasteet on vaan todella tylsiä: joka päivä pitää tehdä ruokaa, viihdyttää, mennä ulos jne jne jne jne ikuinen rumba.

Mä todellakin puuhaan lapsen kanssa kaikenlaista, mutta ei se mitenkään kiinnostavaa tai ihmeellistä ole. Ennen lapsia sain tylsästä elämästäni tehtyä kiinnostavaa varsin helposti.

Nyt esimerkiksi ryhtyisin kirjoittamaan väitöskirjaa, jos ei olisi lasta. Koska on, odotan niin kauan kunnes on varaa jäädä pois töistä ainakin osittain. Tässä elämäntilanteessa sitä ei vaan voi käyttää iltoja ja viikonloppuja kirjastossa istumiseen.

Joo moni on saanut elämäänsä sisällön lasten myötä. Minä en. Mun elämä oli rikasta ja täysipainoista ennen lapsiakin!

Nyt lähinnä sinnittelen eteenpäin päivä kerrallaan ja yritän nauttia niistä hetkistä, kun saan tehdä mitä oikeasti haluan. Uskon, että vielä koittaa se päivä, että palaan omaan normaaliin elämääni - sitten, kun lapset ovat riittävän itsenäisiä. Mutta siihen menee kai ainakin 10-15 vuotta. Ei musta mitenkään lohdullinen ajatus, että kyllä elämä taas kymmenen-viidentoista vuoden kuluttua on ei-tylsää...
 
Yhteistyössä