Jos se ruoka on tehty ainesosista joista ei tykkää, niin eikö silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa että ei pidä siitä, vaikkei olisi maistanutkaan? Jos ei esimerkiksi yhtään tykkää oliiveista, valkosipulista ja homejuustosta, niin onko lapsellista sanoa että ei tykkää homejuustovalkosipulioliivipiirakasta?Mulle tulee tästä mieleen lapsi joka väittää ruokaa pahaksi, vaikka ei ole edes maistanut sitä.
Ja ihmisethän tekevät jatkuvasti päätöksiä tällä samalla periaattella. Todennäköisesti Lispettikin on esimerkiksi valinnut oman alansa sillä perusteella mistä hän on kiinnostunut ja mistä ei ole kiinnostunut. Ihmisen ei tarvitse kokeilla lääkärinä tai opettajana oloa tietääkseen, että se olisi heistä tylsä työ.Jos se ruoka on tehty ainesosista joista ei tykkää, niin eikö silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa että ei pidä siitä, vaikkei olisi maistanutkaan? Jos ei esimerkiksi yhtään tykkää oliiveista, valkosipulista ja homejuustosta, niin onko lapsellista sanoa että ei tykkää homejuustovalkosipulioliivipiirakasta?
Tuollaisista vihjauksista lapsellisuuteen tulee mieleen.. no, se että ei ole ihan älykkäin ihminen, ja yrittää muka keksiä jonkin hienon heiton yhtään miettimättä että sopiiko se edes tilanteeseen. Ei sopinut, kuten ehkä piirakkaesimerkistäni ymmärrät. Jokaisella aikuisella kun on sen verran tietoa lapsiperhe-elämän "reseptistä", että osaa varmasti omalla kohdallaan arvioida ilman maistamista onko se itselleen mieluista vai tylsää.
Onko vaikea elämä mielestäsi tavoiteltavaa? (Ja ennen kuin joku urpo tulee valittamaan, en väitä, että elämä lasten kanssa olisi vaikeaa.)Elämä ilman lapsia olisi pidemmän päälle liian helppoa ja tylsää.
No todellakin jos kaikki pyörii oman itsensä ja puolison ympärillä (tai vaikka miten ison lähipiirin) niin liian pitkään jatkuessa se alkais tuntua merkityksettömältä. Haasteet antaa paljon enemmän kun ottaa.Onko vaikea elämä mielestäsi tavoiteltavaa? (Ja ennen kuin joku urpo tulee valittamaan, en väitä, että elämä lasten kanssa olisi vaikeaa.)
Minulla on lapsia, mutta en osaa ajatella, että he olisivat ainoa oikea haaste elämälle. On niin paljon muutakin, mitä voi tavoitella. Tai: olla tavoittelematta.No todellakin jos kaikki pyörii oman itsensä ja puolison ympärillä (tai vaikka miten ison lähipiirin) niin liian pitkään jatkuessa se alkais tuntua merkityksettömältä. Haasteet antaa paljon enemmän kun ottaa.
Ensinnäkin mun mielestä noilla kahdella lauseella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja toiseksi voihan ihmisellä olla paljo muitakin haasteita elämässä kuin lapset. Ja itse asiassa kuulostaa vähän surulliselta, jos lapset nähdään haasteena.No todellakin jos kaikki pyörii oman itsensä ja puolison ympärillä (tai vaikka miten ison lähipiirin) niin liian pitkään jatkuessa se alkais tuntua merkityksettömältä. Haasteet antaa paljon enemmän kun ottaa.
Sä vääntelet asiaa. Jos maistamatta väität homejuustoa pahaksi, niin siehän et oikeasti tiedä mistä puhut.Jos se ruoka on tehty ainesosista joista ei tykkää, niin eikö silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa että ei pidä siitä, vaikkei olisi maistanutkaan? Jos ei esimerkiksi yhtään tykkää oliiveista, valkosipulista ja homejuustosta, niin onko lapsellista sanoa että ei tykkää homejuustovalkosipulioliivipiirakasta?
Tuollaisista vihjauksista lapsellisuuteen tulee mieleen.. no, se että ei ole ihan älykkäin ihminen, ja yrittää muka keksiä jonkin hienon heiton yhtään miettimättä että sopiiko se edes tilanteeseen. Ei sopinut, kuten ehkä piirakkaesimerkistäni ymmärrät. Jokaisella aikuisella kun on sen verran tietoa lapsiperhe-elämän "reseptistä", että osaa varmasti omalla kohdallaan arvioida ilman maistamista onko se itselleen mieluista vai tylsää.
Niin mutta huolehtiminen ja kasvattaminen antaa niiin paljon enemmän. Mun kaveri sanoikin et "susta tulis kyllä kunnon kanaemo" kun oltiin kahvilla ja minä höpöttelin sen pari vuotiaan lapsen kanssa, hurahtaisin täysin äitiyteen.Minulla on lapsia, mutta en osaa ajatella, että he olisivat ainoa oikea haaste elämälle. On niin paljon muutakin, mitä voi tavoitella. Tai: olla tavoittelematta.
Voi voi tietysti! Mutta ei läheskään samoin kun lapsen kasvattaminen. Tämä on mun mielipide vain, eikä mulla ole lapsia vielä. Minusta merkityksellisyys on todella tärkeää, en vois koskaan esim. motivoitua vapaaehtoistyöhön jos se tuntuisi turhalta. Tai kouluttautua alalle josta valmistuu työttömäksi. Tai ottaa puolison jolla ei ole samoja tulevaisuuden suunnitelmia.Ensinnäkin mun mielestä noilla kahdella lauseella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja toiseksi voihan ihmisellä olla paljo muitakin haasteita elämässä kuin lapset. Ja itse asiassa kuulostaa vähän surulliselta, jos lapset nähdään haasteena.
Antaa enemmän? Enemmän kuin mikä?Niin mutta huolehtiminen ja kasvattaminen antaa niiin paljon enemmän. Mun kaveri sanoikin et "susta tulis kyllä kunnon kanaemo" kun oltiin kahvilla ja minä höpöttelin sen pari vuotiaan lapsen kanssa, hurahtaisin täysin äitiyteen.
Mutta entä jos on kuullut, että homejuusto maistuu happamalta ja on maistanut muita happamia ruokia eikä ole pitänyt niistä? Silloinkaan ei toki voi olla varma pitäisikö homejuustosta, mutta kai silloin on jo perusteltua olettaa, että ei pitäisi siitä?Sä vääntelet asiaa. Jos maistamatta väität homejuustoa pahaksi, niin siehän et oikeasti tiedä mistä puhut.
Mulla on omakohtaista kokemusta asiasta. Ei lapsiperhe-elämä ollut yhtään sellaista, miksi olin sen kuvitellut.
Eli kyllä sitä täytyi ensin maistaa, ennen kuin siitä pystyi pitämään.
Muut ilon aiheet elämässä =) Matkustelu ja juhliminen on esimerkiksi ihanaa, mutta ei silti tuo samaa tyydytystä mitä ihmissuhteet huonoinakin hetkinä.Antaa enemmän? Enemmän kuin mikä?
Mutta eihän merkityksellisyys ja haastellisuus ole sama asia. Vapaaehtoistyö voi olla merkityksellistä vaikka siinä ei olisikaan haasteita. Tuo kuulostaa nyt siltä, että mielestäsi lapsen saaminen on merkityksellistä, koska se on suurin haaste mitä elämässä voi kohdata ja se kuulostaa mielestäni oudolta. Ei lapsi välttämättä ole suurin haaste jonka tulet elämässäsi kohtaamaan ja toisaalta taas lapsi on merkityksellinen ihan muista syistä kuin siitä, että se tuo haastetta elämään.Voi voi tietysti! Mutta ei läheskään samoin kun lapsen kasvattaminen. Tämä on mun mielipide vain, eikä mulla ole lapsia vielä. Minusta merkityksellisyys on todella tärkeää, en vois koskaan esim. motivoitua vapaaehtoistyöhön jos se tuntuisi turhalta. Tai kouluttautua alalle josta valmistuu työttömäksi. Tai ottaa puolison jolla ei ole samoja tulevaisuuden suunnitelmia.
Antaisi enemmän SULLE. Ja sitäkään et tiedä, koska sulla ei oo lapsia. Lapsettomalle, joka ei halua lapsia, lapsiperhe-elämä ei taatusti anna enemmän ilon aiheita kuin ne lukuisat muut ihanat asiat elämässä.Muut ilon aiheet elämässä =) Matkustelu ja juhliminen on esimerkiksi ihanaa, mutta ei silti tuo samaa tyydytystä mitä ihmissuhteet huonoinakin hetkinä.
Arggh, en tarkoita et siksi koska se antaa haasteita Vaan koska se on ajoittain myös raskasta ja vaikeaa, niin se ei todellakaan ole tylsää. Minusta kasvattaminen on jatkuvaa vuorovaikutusta jossa oppii myös itsestään ja elämästä, mutta varsinkin se palkinto kun näet lapsen oppivan ja kehittyvän on joku antoisin<3Mutta eihän merkityksellisyys ja haastellisuus ole sama asia. Vapaaehtoistyö voi olla merkityksellistä vaikka siinä ei olisikaan haasteita. Tuo kuulostaa nyt siltä, että mielestäsi lapsen saaminen on merkityksellistä, koska se on suurin haaste mitä elämässä voi kohdata ja se kuulostaa mielestäni oudolta. Ei lapsi välttämättä ole suurin haaste jonka tulet elämässäsi kohtaamaan ja toisaalta taas lapsi on merkityksellinen ihan muista syistä kuin siitä, että se tuo haastetta elämään.
En kyllä ajatellut matkustelua ja juhlimista, kun sanoin että on muutakin mitä elämässä tavoitella. Esimerkiksi työ on monelle sellainen, joka antaa paljon ja monella eri elämänalueella. Tunnen ihmisiä, jotka eivät ole jääneet eläkkeelle koskaan. Samoin kaikki ne miljoonat eri harrastukset mitä ihminen voi vapaassa maassa harrastaa. Ihmissuhteita on muitakin, kuin suhteet omaan lapseen. On ystäviä, sisaruksia, sukulaisia...Muut ilon aiheet elämässä =) Matkustelu ja juhliminen on esimerkiksi ihanaa, mutta ei silti tuo samaa tyydytystä mitä ihmissuhteet huonoinakin hetkinä.
Mulla taas tulee hurahtamisesta mieleen äiti, joka lakkaa olemasta mitään muuta kuin äiti. Äiti, jota ei kiinnosta parisuhde. Äiti, jota ei kiinnosta ystävät. Äiti, jota ei kiinnosta harrastukset. Äiti, joka lasten kasvaessa pilaa suhteensa lapsiin roikkumalla heissä liikaa, koska hänellä ei ole muuta elämää.Ei äitiys ole mulle ainakaan mikään sellainen hurahtanmisjuttu. Toki olen jokaisen lapseni kohdalla ollut heihin ihastunut ja hullaantunut ( joskaan en lasten kasvettua ihan kokoaikaisesti vaan hullaantunut |O)
Äitiys ei ole mikään leikki tai näppärä harraste, haasteellisena vanhemmuuden näen ja koen useinkin. Mutta ei se ole mikään sellainen, johon voisin sanoa hurahtaneeni, niinkuin vaikka hetkittäin johonkin musikkiin, elokuviiin ja ruokiin ( tämä on se suurin hurahduttajani yleensä )
Äitiydestä ei pääse pois, se on muuttanut minua ihmisenä ehkä eniten. Tuonut minuun paljon lisää ulottuvuuksia, myös sellaisia, joiden vuoksi ole itsestäni ylpeäimilläni.
Et ehkä tarkoittanut Happy Girl tuota, mutta sana hurahtaminen herättää minussa sellaisen mielikuvan, että johonkin vähän hurahdetaan, asian kanssa söpöstellään. näperellään ja hehkutetaan ja hihkutaan. Mutta sitten into voi laantua.
Äitiys ei ole minulle sellaista, se on sinetöity ihon alle. Eikä se lakkaa olemasta.
Vaikka hetkittäin, olisi aika kiva, jos ei olisi kenenkään äiti. :ashamed:
Kasvattaminen ja vuorovaikutus on toistoa toiston perään, jossa kyllä kerkeää tylsistymään jopa minunlainen ihminen joskus. Se on samanlaista arkea kuin kaikki muukin.Arggh, en tarkoita et siksi koska se antaa haasteita Vaan koska se on ajoittain myös raskasta ja vaikeaa, niin se ei todellakaan ole tylsää. Minusta kasvattaminen on jatkuvaa vuorovaikutusta jossa oppii myös itsestään ja elämästä, mutta varsinkin se palkinto kun näet lapsen oppivan ja kehittyvän on joku antoisin<3
tuo vaara on aina olemassa. Äitiydenkilven taakse pääsee elämässä montaa asiaa pakoon.Mulla taas tulee hurahtamisesta mieleen äiti, joka lakkaa olemasta mitään muuta kuin äiti. Äiti, jota ei kiinnosta parisuhde. Äiti, jota ei kiinnosta ystävät. Äiti, jota ei kiinnosta harrastukset. Äiti, joka lasten kasvaessa pilaa suhteensa lapsiin roikkumalla heissä liikaa, koska hänellä ei ole muuta elämää.