G:Kenen mielestä lapsiperhe-elämä on tylsää?

Minulla ei ole koskaan tylsää, oikeasti.

 

Mulle tulee tästä mieleen lapsi joka väittää ruokaa pahaksi, vaikka ei ole edes maistanut sitä.

Jos se ruoka on tehty ainesosista joista ei tykkää, niin eikö silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa että ei pidä siitä, vaikkei olisi maistanutkaan? Jos ei esimerkiksi yhtään tykkää oliiveista, valkosipulista ja homejuustosta, niin onko lapsellista sanoa että ei tykkää homejuustovalkosipulioliivipiirakasta?

Tuollaisista vihjauksista lapsellisuuteen tulee mieleen.. no, se että ei ole ihan älykkäin ihminen, ja yrittää muka keksiä jonkin hienon heiton yhtään miettimättä että sopiiko se edes tilanteeseen. Ei sopinut, kuten ehkä piirakkaesimerkistäni ymmärrät. Jokaisella aikuisella kun on sen verran tietoa lapsiperhe-elämän "reseptistä", että osaa varmasti omalla kohdallaan arvioida ilman maistamista onko se itselleen mieluista vai tylsää.

 

Ei miulla ole tylsää. Töissä on tylsää, kotona ei ikinä

 

Jos se ruoka on tehty ainesosista joista ei tykkää, niin eikö silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa että ei pidä siitä, vaikkei olisi maistanutkaan? Jos ei esimerkiksi yhtään tykkää oliiveista, valkosipulista ja homejuustosta, niin onko lapsellista sanoa että ei tykkää homejuustovalkosipulioliivipiirakasta?

Tuollaisista vihjauksista lapsellisuuteen tulee mieleen.. no, se että ei ole ihan älykkäin ihminen, ja yrittää muka keksiä jonkin hienon heiton yhtään miettimättä että sopiiko se edes tilanteeseen. Ei sopinut, kuten ehkä piirakkaesimerkistäni ymmärrät. Jokaisella aikuisella kun on sen verran tietoa lapsiperhe-elämän "reseptistä", että osaa varmasti omalla kohdallaan arvioida ilman maistamista onko se itselleen mieluista vai tylsää.

Ja ihmisethän tekevät jatkuvasti päätöksiä tällä samalla periaattella. Todennäköisesti Lispettikin on esimerkiksi valinnut oman alansa sillä perusteella mistä hän on kiinnostunut ja mistä ei ole kiinnostunut. Ihmisen ei tarvitse kokeilla lääkärinä tai opettajana oloa tietääkseen, että se olisi heistä tylsä työ.

 

Elämä ilman lapsia olisi pidemmän päälle liian helppoa ja tylsää.

 

Elämä ilman lapsia olisi pidemmän päälle liian helppoa ja tylsää.

Onko vaikea elämä mielestäsi tavoiteltavaa? (Ja ennen kuin joku urpo tulee valittamaan, en väitä, että elämä lasten kanssa olisi vaikeaa.)

 

Onko vaikea elämä mielestäsi tavoiteltavaa? (Ja ennen kuin joku urpo tulee valittamaan, en väitä, että elämä lasten kanssa olisi vaikeaa.)

No todellakin jos kaikki pyörii oman itsensä ja puolison ympärillä (tai vaikka miten ison lähipiirin) niin liian pitkään jatkuessa se alkais tuntua merkityksettömältä. Haasteet antaa paljon enemmän kun ottaa.

 

No todellakin jos kaikki pyörii oman itsensä ja puolison ympärillä (tai vaikka miten ison lähipiirin) niin liian pitkään jatkuessa se alkais tuntua merkityksettömältä. Haasteet antaa paljon enemmän kun ottaa.

Minulla on lapsia, mutta en osaa ajatella, että he olisivat ainoa oikea haaste elämälle. On niin paljon muutakin, mitä voi tavoitella. Tai: olla tavoittelematta.

 

No todellakin jos kaikki pyörii oman itsensä ja puolison ympärillä (tai vaikka miten ison lähipiirin) niin liian pitkään jatkuessa se alkais tuntua merkityksettömältä. Haasteet antaa paljon enemmän kun ottaa.

Ensinnäkin mun mielestä noilla kahdella lauseella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja toiseksi voihan ihmisellä olla paljo muitakin haasteita elämässä kuin lapset. Ja itse asiassa kuulostaa vähän surulliselta, jos lapset nähdään haasteena.

 

Jos se ruoka on tehty ainesosista joista ei tykkää, niin eikö silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa että ei pidä siitä, vaikkei olisi maistanutkaan? Jos ei esimerkiksi yhtään tykkää oliiveista, valkosipulista ja homejuustosta, niin onko lapsellista sanoa että ei tykkää homejuustovalkosipulioliivipiirakasta?

Tuollaisista vihjauksista lapsellisuuteen tulee mieleen.. no, se että ei ole ihan älykkäin ihminen, ja yrittää muka keksiä jonkin hienon heiton yhtään miettimättä että sopiiko se edes tilanteeseen. Ei sopinut, kuten ehkä piirakkaesimerkistäni ymmärrät. Jokaisella aikuisella kun on sen verran tietoa lapsiperhe-elämän "reseptistä", että osaa varmasti omalla kohdallaan arvioida ilman maistamista onko se itselleen mieluista vai tylsää.

Sä vääntelet asiaa. Jos maistamatta väität homejuustoa pahaksi, niin siehän et oikeasti tiedä mistä puhut.

Mulla on omakohtaista kokemusta asiasta. Ei lapsiperhe-elämä ollut yhtään sellaista, miksi olin sen kuvitellut.
Eli kyllä sitä täytyi ensin maistaa, ennen kuin siitä pystyi pitämään.

 

Minulla on lapsia, mutta en osaa ajatella, että he olisivat ainoa oikea haaste elämälle. On niin paljon muutakin, mitä voi tavoitella. Tai: olla tavoittelematta.

Niin mutta huolehtiminen ja kasvattaminen antaa niiin paljon enemmän. Mun kaveri sanoikin et "susta tulis kyllä kunnon kanaemo" kun oltiin kahvilla ja minä höpöttelin sen pari vuotiaan lapsen kanssa, hurahtaisin täysin äitiyteen.

 

Ensinnäkin mun mielestä noilla kahdella lauseella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja toiseksi voihan ihmisellä olla paljo muitakin haasteita elämässä kuin lapset. Ja itse asiassa kuulostaa vähän surulliselta, jos lapset nähdään haasteena.

Voi voi tietysti! Mutta ei läheskään samoin kun lapsen kasvattaminen. Tämä on mun mielipide vain, eikä mulla ole lapsia vielä. Minusta merkityksellisyys on todella tärkeää, en vois koskaan esim. motivoitua vapaaehtoistyöhön jos se tuntuisi turhalta. Tai kouluttautua alalle josta valmistuu työttömäksi. Tai ottaa puolison jolla ei ole samoja tulevaisuuden suunnitelmia.

 

En usko, että lapset ovat merkittävässä asemassa elämässäni sen mahdollisen ja ajoittaisen tylsyyden muodostamisessa.


Enkä ole ajatellut että elämäni lapsiperheellisenä olisi jotenkin tylsempää, kuin aikana, jolloin lapsia ei ollut.

Ja mitä lasten leikkeihin tulee, mä en ole sellaista suolapatsaana tuijotellut. Olen usein leikkinyt mukana, ja oikeasti nauttinut siitä.=)

Ja sitten taas jos lapset ovat leikkineet keskenään / kavereittensa kanssa olen nauttinut siitä hetkellisestä läsnäolovelvottomuudesta, jonka se on suonut.


Tänään on tylsä päivä, lapsia en ole juuri edes nähnyt. Lapsilla ei ole ollut tylsää, minulla on. Mutta ihan sellaista itseaiheutettua tylsyyttä, laiskuutta ja passiivisuutta.

Työlämmäksi joltain osin on elämä lasten myötä muuttunut, mutta ei tylsemmäksi.

 

Niin mutta huolehtiminen ja kasvattaminen antaa niiin paljon enemmän. Mun kaveri sanoikin et "susta tulis kyllä kunnon kanaemo" kun oltiin kahvilla ja minä höpöttelin sen pari vuotiaan lapsen kanssa, hurahtaisin täysin äitiyteen.

Antaa enemmän? Enemmän kuin mikä?

 

Sä vääntelet asiaa. Jos maistamatta väität homejuustoa pahaksi, niin siehän et oikeasti tiedä mistä puhut.

Mulla on omakohtaista kokemusta asiasta. Ei lapsiperhe-elämä ollut yhtään sellaista, miksi olin sen kuvitellut.
Eli kyllä sitä täytyi ensin maistaa, ennen kuin siitä pystyi pitämään.

Mutta entä jos on kuullut, että homejuusto maistuu happamalta ja on maistanut muita happamia ruokia eikä ole pitänyt niistä? Silloinkaan ei toki voi olla varma pitäisikö homejuustosta, mutta kai silloin on jo perusteltua olettaa, että ei pitäisi siitä?

Tätä asiaa nyt on muutenkin vähän vaikeaa verrata ruokaan kun kysymys on koko elämää koskevista päätöksistä. Meillä on nykymaailmassa niin paljon valintoja, että ihmisen on yksinkertaisesti pakko tehdä päätöksiä, jotka eivät pohjaudu suoraan kokemukseen asiasta vaan aikaisimpiin kokemuksiin samankaltaisista asioista ja itsetuntemukseen. Ei esimerkiksi ole mahdollista kokeilla kaikkia mahdollisia ammatteja vaan on ihmiset olettavat, että tietyt ammattit sopisivat heille ja toiset eivät. Ei myöskään ole mahdollista vain kokeilla sopiiko vanhempana olo itselle, joten päätös on pakko tehdä muiden kokemusten ja itsetuntemuksen avulla.

 

Antaa enemmän? Enemmän kuin mikä?

Muut ilon aiheet elämässä =) Matkustelu ja juhliminen on esimerkiksi ihanaa, mutta ei silti tuo samaa tyydytystä mitä ihmissuhteet huonoinakin hetkinä.

 

Voi voi tietysti! Mutta ei läheskään samoin kun lapsen kasvattaminen. Tämä on mun mielipide vain, eikä mulla ole lapsia vielä. Minusta merkityksellisyys on todella tärkeää, en vois koskaan esim. motivoitua vapaaehtoistyöhön jos se tuntuisi turhalta. Tai kouluttautua alalle josta valmistuu työttömäksi. Tai ottaa puolison jolla ei ole samoja tulevaisuuden suunnitelmia.

Mutta eihän merkityksellisyys ja haastellisuus ole sama asia. Vapaaehtoistyö voi olla merkityksellistä vaikka siinä ei olisikaan haasteita. Tuo kuulostaa nyt siltä, että mielestäsi lapsen saaminen on merkityksellistä, koska se on suurin haaste mitä elämässä voi kohdata ja se kuulostaa mielestäni oudolta. Ei lapsi välttämättä ole suurin haaste jonka tulet elämässäsi kohtaamaan ja toisaalta taas lapsi on merkityksellinen ihan muista syistä kuin siitä, että se tuo haastetta elämään.

 

Itse en koe elämääni tylsäksi, koko ajan tapahtuu jotakin. Mun elämä oli kylä tylsempää (ja helpompaa) viimeiset vuodet ennen lapsia. Toki me käydään säännöllisesti perhekerhoissa, puistoissa ja ystävillä ja rutiineja toki on, mutta ei se oma työpaikkakaan nyt niin vallan mahtava ollut. Silloin kun mies on kotona, tehdään kyllä paljon samoja juttuja lasten kanssa kuin tehtiin ennen kahdestaan. Toki ne asiat toteutuu vähän erilailla. Esim. ilman lapsia kylpylässä lilluttiin ja juotiin drinksuja, nyt juostaan lasten perässä ja lasketaan vesiliukumäkiä.

Maailmanympärimatkalle en tästä kyllä lähtis enkä reppuissaajaksi, mutta niitä en halunnut tehdä ennenkään enkä haluaisi nytkään. Toki sellaisen maailmanmatkaajan mielestä mun elämä olisi tylsää, jokainen on pitää eri asioista.

 

Ei äitiys ole mulle ainakaan mikään sellainen hurahtanmisjuttu. Toki olen jokaisen lapseni kohdalla ollut heihin ihastunut ja hullaantunut ( joskaan en lasten kasvettua ihan kokoaikaisesti vaan hullaantunut |O)

Äitiys ei ole mikään leikki tai näppärä harraste, haasteellisena vanhemmuuden näen ja koen useinkin. Mutta ei se ole mikään sellainen, johon voisin sanoa hurahtaneeni, niinkuin vaikka hetkittäin johonkin musikkiin, elokuviiin ja ruokiin ( tämä on se suurin hurahduttajani yleensä )

Äitiydestä ei pääse pois, se on muuttanut minua ihmisenä ehkä eniten. Tuonut minuun paljon lisää ulottuvuuksia, myös sellaisia, joiden vuoksi ole itsestäni ylpeäimilläni.

Et ehkä tarkoittanut Happy Girl tuota, mutta sana hurahtaminen herättää minussa sellaisen mielikuvan, että johonkin vähän hurahdetaan, asian kanssa söpöstellään. näperellään ja hehkutetaan ja hihkutaan. Mutta sitten into voi laantua.

Äitiys ei ole minulle sellaista, se on sinetöity ihon alle. Eikä se lakkaa olemasta.

Vaikka hetkittäin, olisi aika kiva, jos ei olisi kenenkään äiti. :ashamed:

 

Muut ilon aiheet elämässä =) Matkustelu ja juhliminen on esimerkiksi ihanaa, mutta ei silti tuo samaa tyydytystä mitä ihmissuhteet huonoinakin hetkinä.

Antaisi enemmän SULLE. Ja sitäkään et tiedä, koska sulla ei oo lapsia. Lapsettomalle, joka ei halua lapsia, lapsiperhe-elämä ei taatusti anna enemmän ilon aiheita kuin ne lukuisat muut ihanat asiat elämässä.

 

Mutta eihän merkityksellisyys ja haastellisuus ole sama asia. Vapaaehtoistyö voi olla merkityksellistä vaikka siinä ei olisikaan haasteita. Tuo kuulostaa nyt siltä, että mielestäsi lapsen saaminen on merkityksellistä, koska se on suurin haaste mitä elämässä voi kohdata ja se kuulostaa mielestäni oudolta. Ei lapsi välttämättä ole suurin haaste jonka tulet elämässäsi kohtaamaan ja toisaalta taas lapsi on merkityksellinen ihan muista syistä kuin siitä, että se tuo haastetta elämään.

Arggh, en tarkoita et siksi koska se antaa haasteita Vaan koska se on ajoittain myös raskasta ja vaikeaa, niin se ei todellakaan ole tylsää. Minusta kasvattaminen on jatkuvaa vuorovaikutusta jossa oppii myös itsestään ja elämästä, mutta varsinkin se palkinto kun näet lapsen oppivan ja kehittyvän on joku antoisin<3

 

Muut ilon aiheet elämässä =) Matkustelu ja juhliminen on esimerkiksi ihanaa, mutta ei silti tuo samaa tyydytystä mitä ihmissuhteet huonoinakin hetkinä.

En kyllä ajatellut matkustelua ja juhlimista, kun sanoin että on muutakin mitä elämässä tavoitella. Esimerkiksi työ on monelle sellainen, joka antaa paljon ja monella eri elämänalueella. Tunnen ihmisiä, jotka eivät ole jääneet eläkkeelle koskaan. Samoin kaikki ne miljoonat eri harrastukset mitä ihminen voi vapaassa maassa harrastaa. Ihmissuhteita on muitakin, kuin suhteet omaan lapseen. On ystäviä, sisaruksia, sukulaisia...

Kaikki eivät halua samaa. Ja vaikka se elämänsisältö tulisi matkustelusta (joka on ihanaa) ja juhlimisesta (joka sekin joskus hauskaa) niin sinä tai kukaan ei voi sanoa toisen puolesta, antaako joku enemmän vai ei.

 

Ei äitiys ole mulle ainakaan mikään sellainen hurahtanmisjuttu. Toki olen jokaisen lapseni kohdalla ollut heihin ihastunut ja hullaantunut ( joskaan en lasten kasvettua ihan kokoaikaisesti vaan hullaantunut |O)

Äitiys ei ole mikään leikki tai näppärä harraste, haasteellisena vanhemmuuden näen ja koen useinkin. Mutta ei se ole mikään sellainen, johon voisin sanoa hurahtaneeni, niinkuin vaikka hetkittäin johonkin musikkiin, elokuviiin ja ruokiin ( tämä on se suurin hurahduttajani yleensä )

Äitiydestä ei pääse pois, se on muuttanut minua ihmisenä ehkä eniten. Tuonut minuun paljon lisää ulottuvuuksia, myös sellaisia, joiden vuoksi ole itsestäni ylpeäimilläni.

Et ehkä tarkoittanut Happy Girl tuota, mutta sana hurahtaminen herättää minussa sellaisen mielikuvan, että johonkin vähän hurahdetaan, asian kanssa söpöstellään. näperellään ja hehkutetaan ja hihkutaan. Mutta sitten into voi laantua.

Äitiys ei ole minulle sellaista, se on sinetöity ihon alle. Eikä se lakkaa olemasta.

Vaikka hetkittäin, olisi aika kiva, jos ei olisi kenenkään äiti. :ashamed:

Mulla taas tulee hurahtamisesta mieleen äiti, joka lakkaa olemasta mitään muuta kuin äiti. Äiti, jota ei kiinnosta parisuhde. Äiti, jota ei kiinnosta ystävät. Äiti, jota ei kiinnosta harrastukset. Äiti, joka lasten kasvaessa pilaa suhteensa lapsiin roikkumalla heissä liikaa, koska hänellä ei ole muuta elämää.

 

Arggh, en tarkoita et siksi koska se antaa haasteita Vaan koska se on ajoittain myös raskasta ja vaikeaa, niin se ei todellakaan ole tylsää. Minusta kasvattaminen on jatkuvaa vuorovaikutusta jossa oppii myös itsestään ja elämästä, mutta varsinkin se palkinto kun näet lapsen oppivan ja kehittyvän on joku antoisin<3

Kasvattaminen ja vuorovaikutus on toistoa toiston perään, jossa kyllä kerkeää tylsistymään jopa minunlainen ihminen joskus. Se on samanlaista arkea kuin kaikki muukin.

 

Mulla taas tulee hurahtamisesta mieleen äiti, joka lakkaa olemasta mitään muuta kuin äiti. Äiti, jota ei kiinnosta parisuhde. Äiti, jota ei kiinnosta ystävät. Äiti, jota ei kiinnosta harrastukset. Äiti, joka lasten kasvaessa pilaa suhteensa lapsiin roikkumalla heissä liikaa, koska hänellä ei ole muuta elämää.

tuo vaara on aina olemassa. Äitiydenkilven taakse pääsee elämässä montaa asiaa pakoon.