Voisitko ystävystyä ihmisen kanssa joka on joskus ollut psykoosissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja galluppi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

galluppi

Vieras
Entä jos saisit tietää jonkun nykyisen ystäväsi, kaverisi, sukulaisesi yms. olleen psykoosissa, niin pitäisitkö häneen yhteyttä kuten ennenkin tai suhtautuisitko kuten ennenkin? Jos et niin millä tavalla ja miksi et?
 
Tietenkin voisin ystävystyä. Eikä suhtautumiseni muuttuisi mitenkään ystävääni, jos saisin tietää hänen ollaan joskus psykoosissa.

Jos tuo kaikki on mennyttä, niin mitä sen on väliä?

Hieman eri asia toki silloin, jos pyskoosi on päällään, tai ihmisen elämä on kaikilta osin sellaista, että se psykoosi sitä menoa kohta paukahtaa päälle. Mutta jos ihminen noin noin niin kuin suunnilleen normaali, mutta sairastunut joskus pyskoosiin, niin eipä se mua kyllä mitenkään haittaisi.

En tietääkseni tosin tunne yhtään ihmistä, joka olisi psykoosin kokenut, joten en aivan käytännössä tiedä, että miten se ihmiseen vaikuttaa...siis noin niin kuin jälkikäteen. Mutta jos psykoosin jälkeen ihminen on ainakin suunnilleen normaali, niin en näe ongelmaa.
 
  • Tykkää
Reactions: BootyPeppi
No eipä se, että joskus on ollut psykoosissa, näy välttämättä ihmisestä mitenkään. Lähipiirissä on ihminen, joka on sairastanut niin pahan masennuksen, että vajosi psykoosiin. Oikealla lääkityksellä ja terapialla tilanne on rauhoittunut ja hän on työssään ja ihan entisensä.
Toki töitten kautta tunnen ihmisiä, joiden mielenterveyden häiriöt ovat kroonistuneet eivätkä he pärjää ilman tukea ja apua. Harva heistäkään vaarallinen on, erikoisia toki moni.
 
Minulla on ystävä, joka on ollut nuorempana psykoosissa, luuli osaavansa lentää ja hyppäsi kolmannesta kerroksesta ja mursi molemmat nilkkansa. Nykyisin hän on ihan terve, kertonut avoimesti sairastamisestaan.
 
Voisin ystävystyä, jos psykoosi ja mielenterveysongelmat ovat menneisyyttä. En, mikäli ihmisen käytös on jotenkin outoa, epävakaata ja epäluotettavaa tai hän on yksinkertaisesti jotenkin "raskasta" seuraa. En myöskään ole valmis kenenkään terapeutiksi, eli jos alkaisi tulemaan liian rankkaa juttua, luulisin ottavani aika nopeasti etäisyyttä.
 
Mulla oli ennen ystävä jolla oli taustalla psykoosi. Se teki hänestä todella varovaisen, ilmeisesti pelkäsi psykoosin uusivan ja hän teki kaikkensa ettei se uusisi. Ystävyyttämme se ei haitannut, mutta taisin silti jossain vaiheessa tehdä tahtomattanikin jotain väärin, ystävyys hiipui eikä enää palannut vaikka yritinkin ylläpitää edes jonkinlaista yhteyttä välillämme.
 
vastauksista näkee miten tyhmiä ihmisiä täällä palstalla on. Miksi täällä ei kysytä kehtaisitko liikkua lihavan ystävän kanssa? Joo en kehtaisi, kertoo heikosta itsekurista kun on läski
 
vastauksista näkee miten tyhmiä ihmisiä täällä palstalla on. Miksi täällä ei kysytä kehtaisitko liikkua lihavan ystävän kanssa? Joo en kehtaisi, kertoo heikosta itsekurista kun on läski

Muistappa olla siellä koulussa tarkkana ja kuunnella mitä ope selittää. Tietäisit sinäkin että psykoosilla ja lihavuudella on vissi ero. Myös pedofiilillä ja negrofilialla on ero. Ymmärrän kyllä että te teinarit tykkäätte niin kovin ottaa kantaa joka asiaan vaikka teillä ei ole mitään käsitystä oikeastaan mistään. Sinäkin sitten 5 vuoden päästä jo naureskelet omalle kirjoitukselle kun luulit olevasi niin varma ja vertasit kaikkia asioita keskenään. :)
 
En ottaisi etäisyyttä, mutta kokemuksesta tiedän, että toiset ottavat. Mieheni on jopa uskaltautunut naimisiin kanssani, vaikka psykoosi löytyy historiastani. Ja tuo historia ei todellakaan kuulu nykypäivääni, eikä näy päälle päin mitenkään.
 
No tottakai pitäisin. Miksi tuollainen tieto muuttaisi mitään?
 
Mä oon ollut psykosissa. Nyt olen terve, mutta mun on myös pidettävä huolta terveydestäni. Olen hyvä työssäni, sosiaalisesti suosittu, ja aina avoimesti puhunut sairauksistani, sen mitä olen jaksanut. Kukaan ympärilläni ei ole onneksi ollut niin tyhmä, että luulee niistä puhumista joksikin ihme tilittämiseksi. Muutama kundikaveri ei aikoinaan jaksanut. Toi ''en mä voi sun terapeutiksi ryhtyä'' on vihoviimeisin paskalause jonka oon kuullut. En mä ole silloin tarvinnut terapeuttia, mulla on ollut sellaiinen jo, mä olen kaivannut ystävää. Silloin sairaana koin että asioista uskalsi puhua vähemmän. Ystävät meni ihan paniikkiin kun oli niin raskaita juttuja, vaikka mä vaan yritin avata että tällästä tää mun elämä on oikeesti välillä. Ne teki siitä itselleen kriisin, enkä halunnut rasittaa, niin en juuri puhunut. Nykyään on ystävätkin vaihtuneet parempiin, ja kerron mielellänikin elämäntarinaani. Tää on mun elämää, nää on asioita jotka on mulle tapahtuneet, ja puhun niistä siinä missä muut puhuvat omista asioistaan, mitä ikinä ne sitten ovatkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Joxu
No ilman muuta voisin. Itsellänikin mahtaa ties mitä kummitella papereissa, ja hullujenhuoneella tutustuin moneenkin psykoottiseen. Se oli aika mielenkiintoista sinällään.
Luulen myös tuntevani ihmisiä joilla on täytynyt kyllä jonkinlaisen pahemman mielenhäiriön kriteerit täyttyä, vaikkei diagnoosia ja hoitoa koskaan ole saanutkaan.
 

Uusimmat

Yhteistyössä