Kuinka hyvin lapset selviävät erosta

Kertokaa miten hyvin lapset selviävät erosta ja muutosta. Tunnen, että erottava olisi, mutta sisällä jäytää kauhea pahaolo ja syyllisyys valmiiksi. Mitä jos pilaan lapseni elämän?
Saattaisin saada asunnon sellaiselta paikalta ettei lapsen tarvitse vaihtaa koulua, mutta kavereita ei taida siellä päin asua. Vuosi sitten jo harkittiin eroa ja lapsellekin ehdittiin puhua (oltiin jo tosi varmoja). Lapsi meni jotenkin ihan shokkiin ja edelleenkin välillä sivulauseessa saattaa muistuttaa, että hyvä kun asutaan kaikki yhdessä tai onneksi ei asuta kerrostalossa (viitaten muuttoon ja eroon). Tiedän, että erotilanteessa isä ei osaa käyttäytyä fiksusti ja turvallisen oloisesti vaan varmaan antaa lapselle ymmärtää, että nyt on jotain kamalaa tapahtumassa ja syypää siihen on äiti.
Tiedän, että ero tulee olemaan minullekin todella vaikeaa ja tulen taloudellisesti jäämään varsinkin aluksi todella pulaan, joten omakin jaksaminen tulee olemaan kortilla. Pelkään etten voi luoda lapselleni mukavaa alkua uudessa kodissa enkä jaksa vastaan ottaa kiukuttelua ja auttaa häntä hänen omassa surussaan.
Ikää lapsella siis 8 vuotta ja luonteeltaan aika herkkä ja suhtautuu arasti uusiin tilanteisiin.

Kertokaa jooko kokemuksia ja mielellään niitä selviytymistarinoitakin.

 

riippuu niin lapsesta. toiset selviää hykvin ja toiset huonommin. lasta auttaa, jos se etävanhempi, oli se sitten äiti tai isä pitää säännöllisesti yhteyttä ja huomioi lapsen. niin että lapsi ei tunne tulleensa hylätyksi. yleensä sitä vaikeampaa lapselle on hyväksyä asia, mitä vanhempi lapsi on.

 

Lapset oireilevat ja kärsivät joka tapauksessa, mutta kuinka paljon riippuu yksilöllisistä eroista ja siitä kuinka ero suoritetaan.

Aikuisilta lapsena eron kokeneista voit kysyä miten ero vaikuttaa heihin aikuisina. Tässä on jotain asiasta Vanhempani erosivat -miten minulle kävi? - Väestöliitto

 

Riippuu ihan lapsesta ja vanhemmista. Mikäli molemmat vanhemmat pystyvät toimimaan asiallisesti ja yhteinen vanhemmuus säilyy, lapsella on hyvä mahdollisuus selvitä erosta oikein hyvin. Jos taas aletaan tekemään lasten kautta kiusaa exälle, eniten kärsivät lapset. Omat mahdolliset paskat tuntemukset exää kohtaan on pakko sivuuttaa lasten asioita hoidettaessa. Oma pahaolo puretaan ihan muiden henkilöiden kuin exän, tämän suvun tai lasten kanssa.

On hyvä valmistautua tekemään myös isoja kompromissejä, esim. mahdollisten tulevien parisuhteiden osalta.

 

Eihän tuota voi kukaan etukäteen tietää. Paljon se riippuu teistä aikuisista.

Miksi haluat erota? Ja miksi olet varma, että mies ei osaa hoitaa asiaa "siististi"? Voisko ajatella viikko/viikko systeemiä kun lapsi jo noin iso? Isäkin pysyy kuvioissa ja saa toteuttaa vanhemmuuttaan ja lapsi viettää puolet ajasta tutussa kodissa?

Sitä vielä ihmettelen, että miks sillon vuosi sitten ootte puhuneet lapselle erosta, kun asia oli vielä (selvästikin) epävarmaa. Itse en olis missään nimessä toiminut näin.

En tiedä. Keittiöpsykologiaa. Itse en ole eronnut.

 

Kiitos vastauksista. Tokihan se on juuri vanhemmista pitkälti kiinni miten ero hoituu, mutta en voi vaikuttaa kuin omaan käyttäytymiseeni, valitettavasti. Ei tulisi mieleenkään purkaa pahaa oloa lapseen tai käyttää lasta kiusaamisen välineenä exää kohtaan. Olisin valmis tekemään kaikkeni, että lapsella olisi hyvä ja turvallinen olla.

Eron syitä en nyt ala puimaan koska se olisi pitkä juttu. Sanotaanko näin, että syyt ovat kyllä painavat. Vuosi sitten asia oli jo täysin varmaa, mutta kaatui suurimmaksi osaksi taloudellisiin syihin. En vain saanut järjesteltyä asioita. Kaduttaa tottakai, että ehdimme lapselle puhua.
Mies myös ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen halusi ja lupasi muuttua, ajattelin, että lapsen takia se on vielä kokeiltava. Arvaatte varmaan miten kävi. Sen jälkeen olen pohtinut ja järjestellyt asioita. Nyt olisi asunto taas tarjolla.
Tiedän miten mies käyttäytyy erotilanteessa siitä miten hän vuosi sitten käyttäytyi. Hän ei myöskään halua muuttaa niin lähelle meitä, että vuoroviikkosysteemi onnistuisi, ehdotin kyllä. Se olisi ollut mielestäni lempein vaihtoehto lapselle, mutta mies ei selkeästi tuollaisessa tilanteessa kykene miettimään lasta. Tiedän, että hän myös tulee yrittämään kaikenlaista kiusaa minua kohtaan ja hankaloittaa nykyisen kotimme myyntiä, jotta joudun mahdollisimman pahaan ahdinkoon. Sekin tuli selväksi vuosi sitten.

 

Ero voi aiheuttaa elinikäiset vammat. Ero on aina vanhempien täydellinen epäonnistuminen.

 

Kiitos vastauksista. Tokihan se on juuri vanhemmista pitkälti kiinni miten ero hoituu, mutta en voi vaikuttaa kuin omaan käyttäytymiseeni, valitettavasti. Ei tulisi mieleenkään purkaa pahaa oloa lapseen tai käyttää lasta kiusaamisen välineenä exää kohtaan. Olisin valmis tekemään kaikkeni, että lapsella olisi hyvä ja turvallinen olla.

Eron syitä en nyt ala puimaan koska se olisi pitkä juttu. Sanotaanko näin, että syyt ovat kyllä painavat. Vuosi sitten asia oli jo täysin varmaa, mutta kaatui suurimmaksi osaksi taloudellisiin syihin. En vain saanut järjesteltyä asioita. Kaduttaa tottakai, että ehdimme lapselle puhua.
Mies myös ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen halusi ja lupasi muuttua, ajattelin, että lapsen takia se on vielä kokeiltava. Arvaatte varmaan miten kävi. Sen jälkeen olen pohtinut ja järjestellyt asioita. Nyt olisi asunto taas tarjolla.
Tiedän miten mies käyttäytyy erotilanteessa siitä miten hän vuosi sitten käyttäytyi. Hän ei myöskään halua muuttaa niin lähelle meitä, että vuoroviikkosysteemi onnistuisi, ehdotin kyllä. Se olisi ollut mielestäni lempein vaihtoehto lapselle, mutta mies ei selkeästi tuollaisessa tilanteessa kykene miettimään lasta. Tiedän, että hän myös tulee yrittämään kaikenlaista kiusaa minua kohtaan ja hankaloittaa nykyisen kotimme myyntiä, jotta joudun mahdollisimman pahaan ahdinkoon. Sekin tuli selväksi vuosi sitten.

Vuoroviikkojärjestelmä on mainettaan parempi, joten älä siitä huolehdi.

 

Kun mietin tuttuja lapsia joiden vanhemmat ovat eronneet niin lähes poikkeuksetta lapset ovat liian nuorina joutuneet käsittelemään valtavan määrän ristiriitaisuuksia, heidät on laitettu kohtaamaan pian vanhempien uusia kumppaneita, erot ovat tulleet lapsille ns. puskista.
En oikeasti keksi yhtäkään tuttua lasta joka ei olisi erosta voimakkaastikin kärsinyt. Tosin syynä ovat olleet itsekkäät ja typerät vanhemmat, tukkanuottasilla olevat vanhemmat maksimoivat omien lastensa kärsimyksen.
Yksi epeli-mies lähti vieraan naisen matkaan ilman ennakkovaroitusta edes vaimolleen, siinä oli lapsilla ihmettelemistä kun isi tuli uuden avopuolisonsa kanssa lapsia katsomaan muutama viikko iskän häipymisen jälkeen.
Puhumattakaan lapsia kuormittavista huoltajuuskiistoista jotka jatkuvat vuositolkulla.

Silti olen ehdottomasti sitä mieltä että riitaisat liitot ja sellaiset joissa ongelmiin ei löydy ratkaisua ja lapset kärsivät sitä todistaessaan, on syytä lopettaa. Kun vain silloin muistaisivat vanhemmat ajatella lasten etu edellä ja löytäisivät kompromissit taistelematta.

 

Kun mietin tuttuja lapsia joiden vanhemmat ovat eronneet niin lähes poikkeuksetta lapset ovat liian nuorina joutuneet käsittelemään valtavan määrän ristiriitaisuuksia, heidät on laitettu kohtaamaan pian vanhempien uusia kumppaneita, erot ovat tulleet lapsille ns. puskista.
En oikeasti keksi yhtäkään tuttua lasta joka ei olisi erosta voimakkaastikin kärsinyt. Tosin syynä ovat olleet itsekkäät ja typerät vanhemmat, tukkanuottasilla olevat vanhemmat maksimoivat omien lastensa kärsimyksen.
Yksi epeli-mies lähti vieraan naisen matkaan ilman ennakkovaroitusta edes vaimolleen, siinä oli lapsilla ihmettelemistä kun isi tuli uuden avopuolisonsa kanssa lapsia katsomaan muutama viikko iskän häipymisen jälkeen.
Puhumattakaan lapsia kuormittavista huoltajuuskiistoista jotka jatkuvat vuositolkulla.

Silti olen ehdottomasti sitä mieltä että riitaisat liitot ja sellaiset joissa ongelmiin ei löydy ratkaisua ja lapset kärsivät sitä todistaessaan, on syytä lopettaa. Kun vain silloin muistaisivat vanhemmat ajatella lasten etu edellä ja löytäisivät kompromissit taistelematta.

Niin..
Olen vuosia "peitellyt" lapselta ongelmiamme. En usko, että hän on tähän asti kärsinyt liitossamme erityisesti. Olen aina yrittänyt pitää huolen ettei kuule riitoja jne. Olen tavallaan alistunut kohtalooni ja riidat välttääkseni niellyt asiat ja yrittänyt itsekkin unohtaa ne. Nyt alan olla väsynyt ja oma mielenterveys tiukilla. Tai sitten olen saanut sen verran ikää etten enää halua alistua mihin vaan. Mies osaa olla välillä todella ilkeä ja itsekäs enkä haluaisi hänen oppivan tuollaista miehen mallia. Luulen myös, että pikkuhiljaa alkaa lapsikin ymmärtää enemmän asioita ja huomaa miten isä äitiä kohtelee.. Minulla on myös vanhempi lapsi joka jo muuttanut kotoa pois. Häneltä saan aika-ajoittain kuulla kuinka ei kestä katsoa vierestä liittoamme. Siksi kuulemma muutti poiskin niin aikaisin

Mitähän ihmettä tässä pitäisi tehdä.. Tiedän, että lapsi tulee kärsimään henkisesti erosta, mutta myös taloudellinen ahdinko tulee vaikuttamaan lapsen elämään. Luultavasti en saa oikein kalustettua uutta kotia ja harrastuksista täytyy karsia jne..

 

Muistan jo lapsena sen miten isä ja äiti riitelivät. Ei ollut alkoa tai väkivaltaa, mutta sellaisen kireän ja huonon ilmapiiri aistii kyllä.
Toivoin monesti että vanhemmat eroaisivat. Näin että äidillä oli kurja olla. Muistan riitoja ja surua ja hiljaisuutta.

Kärsii lapsi sellaisestakin.

Vanhemmat erosivat kun olin 20v, nykyisin ovat keskenään kavereita ja tapaavat säännöllisesti toisiaan. Molempien luo on nyt kiva mennä. (meillä oli jo lapsi kun erosivat ja lapsenkin kanssa oli kurja mennä kun sama ikävä tunnelma siellä oli lähes aina)

Tämäkin puoli on olemassa....

 

Niin ja taloudellinen juttu on aika pieni.

Siis noin pieni lapsi nauttii monesta ilmaisesta asiasta (retket, luistelu, leffailta kotona, lättykestit, ystävät, kirjastoretki, irtokakkienhaku pyörällä, jumppatuokio, miekkailu sanomalehdillä....)

Ja tukeakin voi saada (sossut, diakoni voi hyvinkin tukea lapsen harrastusta, perhe, kummit, sukulaiset....) ja käytetyt huonekalut ja muut käy yhtä hyvin. Ei lasta haittaa vaikka nukkua retkipatjalla muutama kuukausi, sehän on seikkailua.

 

Mun vanhemmat erosi kun olin 8-vuotias, ja mulla on asiasta ihan 'hyvä' kokemus. Näin vanhempiani ihan samalla lain kuin ennenkin eroa, ja vanhemmilla oli ja on hyvät välit. Ei heillä mikään "ongelma-avioliitto" tosin ollutkaan, joten vaikuttaahan sekin. Äitini oli sittemmin viiden lapsen yksinhuoltaja (ikähaarukka 6-16) ja oli lasten kans kotona joten järkikin sanoo että rahaa ei tullut ovista ja ikkunoista, mutta aina meillä oli ruokaa ja puhtaat vaatteet; mä en lapsena/nuorena edes huomannut että rahasta oli puutetta.

Uusia puolisoita ei ollut/en tiedä olleen moneen moneen vuoteen eron jälkeen. Kumpikin vanhempani löysivät lopulta uuden onnen, ovat uusissa naimisissa ja kaikin puolin siis on mielestäni että eivät jääneet meidän lasten takia siihen avioliittoon.

 

no jos sinä otat eron niin syypää olet sinä. V ituttaa tollaset itsekkäät ihmiset jotka pakenee ongelmia.

hei jos olet ottanut alusta asti kynnysmaton osan,etkä aidosti ole ollut oma itsesi,se ei ole miehesi vika!

mitä teidän pitäisi tehdä-> no sinun pitäisi sitoutua liittoosi ja ymmärtää että ei se ole aina muillakaan helppoa,ongelmia tulee ja menee, se on kiinni vain siitä osataanko ne ratkoa vai jätetäänkä ne käsittelemättä.

riidat avioliitossa voivat tarkoittaa sit että toinen tai molemmat tuntee olonsa turvattomaksi ja etsii sitä yhteyttä toiseen ehkä väärällä tavalla. Jos miehesi kritisoi on vihainen yms. hän todennäköisesti on hädissään,peloissaan,pettynyt.

oletko sinä puhunut tutneistasi,osaatko tuoda julki tunteesi ja tarpeesi loukkaamatta toista?

luulen että sinä olet niinkuin minun mies ja eniten minua ärsyttää se että mies pelkää ihan aiheettomasti riitelyä,kun siinä ei ole mitäämn pelättävää, se tarkoittaa vain sitä että toisella tai molemmilla on pahaolla jonkun asian takia, jos asiasta puhuu se selviää mutta jos on niinkuin monun mies, ei uskalla olal kenenkään kanssa erimieltä ja sitten jupisee itsekseen->kerää pahaaoloa sisäänsä ja syyttää siitä puolisoa ja avioliittoa vaikka ihan itse on valinnut vaieta.

kyllä minäkin olin ilkeä ja vihainen kun mie soli pitkään seksuaalisesti haluton se loukkasi,eikä hän halunnut keskustella kanssani vaan VAIKENI-> jonka minä tulkitsin niin ettei hän välitä, vaikka oikeasti hän vaikeni koska oli paniikissa->sulkeutui. Minä näin kuitenkin vain sen että hän oli hiljaa ja näytti siltä että asia ei häntä kosketa joten koin että hän ei minua rakasta,eikä välitä.

olin miehelle aina vain vihaisempi ja vihaisempi koska hän jätti minut henkisesti yksin! ->mies tulkitsi että vihaan häntä.

lopuksi olin valmis lähtemään jo itsekkin, olin joka päivä vihainen miehelle,en jaksanut katsoa välinpitämättömyyttä ja tunteettomuutta. minua ärsytti kun mies ei sanonut koskaan vastaan, eikä myös ottanut tarpeitani huomioon(mikä oli ilmeisesti kostoa minulle siitä kun olin vihainen).

halusimme molemmat samaa asiaa mutta koska reagoimme vastakkaisilla tavoilla, emmekä siis tienneet/nähneet oikeita tunteita käytöksen takana, ajauduimme kauemmaksi ja kauemmaksi. Lapset oli suunniltaan kun muutettiin eri asuntoihin ja niin olin lopulta minäkin. Aloin etsiä tietoa ja lopulta alettiin miehen kanssa käytä netissä parikurssia ja alettiin ymmärtämään se että kummankaan käytöksessä ei ollut kyse välinpitämättömyydestä,ei vihasta tms. vaan peloista!ASioista on tärkeä puhua niiden oikeilla nimillä.

menkää pariterapiaan niin vältytte turhalta erolta.

ps.jos et osaa pitää puoliasi,niin ajaudut samaan tilanteeseen seuraavassakin suhteessasi, mutta lapset kokevat turhia menetyksiä sanoin sinä ja miehesi.

http://www.sexpo.fi/palvelut/nettineuvonta/halukkuus-haluttomuus/

Vastaamme numerossa 0800-90044 (maksuton)
ti klo 16-18, to klo 18-20,
la klo 14-16

Voit keskustella nimettömänä ammatti-ihmisen kanssa seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista.

https://www.perheaikaa.fi/nettikurssit/ ja käykää tämä, opettele ymmärtämään mitä on tapahtunut ja miksi,sitten alatte luoda positiivisempaa ilmapiiriä,sillä on paljon vaikutusta sun tunteisiin mitä ajattelet. olet tenyt miehen kanssa lapsen,olet rakastunut mieheen joskus,nuo samat asiat on hänessä edelleen. jos ajattelee jatkuvasti virheitä ja puutteita ei huomaa sitä hyvää.

ps.kaikkien kauhistukseksi meillä riidellään vaikka lapsi on paikalla(ei seksistä tietenkään, ei haukuta eikä käydä käsiksi) mutta saatetaan olla erimieltä ja korottaa ääntä, lopulta sovitaan ja siten lapset oppii että riitely ei ole maailmanloppu! niin minunkin lapsuuden perheessä tehtiin ja hyvä niin, olisi kamalaa elää jatkvuassa konfliktien pelossa siksi että pelkäisi turhaan riitelyä.eikä uskaltas siten sanoa mitään.

näe ap se että sinä tarvitset apua. ja sitten teidän parisuhde.

 

[QUOTE="minttu";29516830]no jos sinä otat eron niin syypää olet sinä. V ituttaa tollaset itsekkäät ihmiset jotka pakenee ongelmia.

hei jos olet ottanut alusta asti kynnysmaton osan,etkä aidosti ole ollut oma itsesi,se ei ole miehesi vika!

mitä teidän pitäisi tehdä-> no sinun pitäisi sitoutua liittoosi ja ymmärtää että ei se ole aina muillakaan helppoa,ongelmia tulee ja menee, se on kiinni vain siitä osataanko ne ratkoa vai jätetäänkä ne käsittelemättä.

riidat avioliitossa voivat tarkoittaa sit että toinen tai molemmat tuntee olonsa turvattomaksi ja etsii sitä yhteyttä toiseen ehkä väärällä tavalla. Jos miehesi kritisoi on vihainen yms. hän todennäköisesti on hädissään,peloissaan,pettynyt.

oletko sinä puhunut tutneistasi,osaatko tuoda julki tunteesi ja tarpeesi loukkaamatta toista?

luulen että sinä olet niinkuin minun mies ja eniten minua ärsyttää se että mies pelkää ihan aiheettomasti riitelyä,kun siinä ei ole mitäämn pelättävää, se tarkoittaa vain sitä että toisella tai molemmilla on pahaolla jonkun asian takia, jos asiasta puhuu se selviää mutta jos on niinkuin monun mies, ei uskalla olal kenenkään kanssa erimieltä ja sitten jupisee itsekseen->kerää pahaaoloa sisäänsä ja syyttää siitä puolisoa ja avioliittoa vaikka ihan itse on valinnut vaieta.

kyllä minäkin olin ilkeä ja vihainen kun mie soli pitkään seksuaalisesti haluton se loukkasi,eikä hän halunnut keskustella kanssani vaan VAIKENI-> jonka minä tulkitsin niin ettei hän välitä, vaikka oikeasti hän vaikeni koska oli paniikissa->sulkeutui. Minä näin kuitenkin vain sen että hän oli hiljaa ja näytti siltä että asia ei häntä kosketa joten koin että hän ei minua rakasta,eikä välitä.

olin miehelle aina vain vihaisempi ja vihaisempi koska hän jätti minut henkisesti yksin! ->mies tulkitsi että vihaan häntä.

lopuksi olin valmis lähtemään jo itsekkin, olin joka päivä vihainen miehelle,en jaksanut katsoa välinpitämättömyyttä ja tunteettomuutta. minua ärsytti kun mies ei sanonut koskaan vastaan, eikä myös ottanut tarpeitani huomioon(mikä oli ilmeisesti kostoa minulle siitä kun olin vihainen).

halusimme molemmat samaa asiaa mutta koska reagoimme vastakkaisilla tavoilla, emmekä siis tienneet/nähneet oikeita tunteita käytöksen takana, ajauduimme kauemmaksi ja kauemmaksi. Lapset oli suunniltaan kun muutettiin eri asuntoihin ja niin olin lopulta minäkin. Aloin etsiä tietoa ja lopulta alettiin miehen kanssa käytä netissä parikurssia ja alettiin ymmärtämään se että kummankaan käytöksessä ei ollut kyse välinpitämättömyydestä,ei vihasta tms. vaan peloista!ASioista on tärkeä puhua niiden oikeilla nimillä.

menkää pariterapiaan niin vältytte turhalta erolta.

ps.jos et osaa pitää puoliasi,niin ajaudut samaan tilanteeseen seuraavassakin suhteessasi, mutta lapset kokevat turhia menetyksiä sanoin sinä ja miehesi.

Halukkuus/haluttomuus | Sexpo-säätiö

Vastaamme numerossa 0800-90044 (maksuton)
ti klo 16-18, to klo 18-20,
la klo 14-16

Voit keskustella nimettömänä ammatti-ihmisen kanssa seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista.

https://www.perheaikaa.fi/nettikurssit/ ja käykää tämä, opettele ymmärtämään mitä on tapahtunut ja miksi,sitten alatte luoda positiivisempaa ilmapiiriä,sillä on paljon vaikutusta sun tunteisiin mitä ajattelet. olet tenyt miehen kanssa lapsen,olet rakastunut mieheen joskus,nuo samat asiat on hänessä edelleen. jos ajattelee jatkuvasti virheitä ja puutteita ei huomaa sitä hyvää.

ps.kaikkien kauhistukseksi meillä riidellään vaikka lapsi on paikalla(ei seksistä tietenkään, ei haukuta eikä käydä käsiksi) mutta saatetaan olla erimieltä ja korottaa ääntä, lopulta sovitaan ja siten lapset oppii että riitely ei ole maailmanloppu! niin minunkin lapsuuden perheessä tehtiin ja hyvä niin, olisi kamalaa elää jatkvuassa konfliktien pelossa siksi että pelkäisi turhaan riitelyä.eikä uskaltas siten sanoa mitään.

näe ap se että sinä tarvitset apua. ja sitten teidän parisuhde.[/QUOTE]



Onpa mukava kun joku tietää meidän parisuhteen asiat näin hyvin.. Noo, kyllä vähän tällaiseen varauduinkin kun tänne kirjoitin.
Lyhyesti..olen yrittänyt puhua, olen todellakin yrittänyt puhua, kirjoittanutkin. Mies ei oikein kykene, joitain syitäkin siihen on päätelty, mutta se ei helpota meidän parisuhteemme tilannetta. Mies oli suhteemme alkuvuosina ajoittain riitatilanteissa väkivaltainen, minulle jäi myös siitä hyvin varovainen olo riitojen suhteen. Nyt kun yritän keskustella jostain ihan asiallisesti saattaa mies ylläen vetää herneen nenään ja alkaa huutamaan minulle "painu vittuun vitun apina!" ja ihan sama onko lapsi vieressä, ei vaan jaksa kuunnella minua. Tällaisessa tilanteessa vetäydyn enkä kokeile mihin johtaa. Läksytän kyllä miestä myöhemmin, mutta aina ajoittain tekee tuollaista uudelleen. Jos jutellaan jostain mukavasta kaikki voi olla tosi hyvin, mutta heti kun tarvitsisin vaikka apua johonkin..
Myöskään en pysty auttamaan häntä alkoholiongelmansa kanssa joka ajoittain lähtee lapasesta. Lapsi ei tiedä miten iskän takia meillä on vähän rahaa tai kuinka suunnitelmat peruuntuivat iskän krapulan takia, mutta minä tiedän.
Pariterapiaan mies ei lähde. Täysi punainen vaate. Ehdotettu on tosi monesti.

Olen mielestäni hemmetin sitoutunut ollut liittoomme. Olen kestänyt vaikka ja mitä. Kynnysmatoksi olen muuttunut ajan kanssa kun mies on nakertanut itsetuntoni olemattomiin. Nyt haluaisin kuitenkin saada sen takaisin.

 

Minttu on kyllä taas aivan pihalla ohjeineen. Toki on olemassa lukuisia parisuhteita, joissa luovutetaan liian helposti ja joissa asiat olisi vielä korjattavissa, jos molemmilla on siihen tahtoa.

Mutta. Ja tässä tulee se iso mutta, yleensä kun ollaan eroamassa, ollaan jo tilanteessa, jossa toisella tai kummallakaan ei enää ole sitä tahtoa sen parisuhteen korjaamiseen. Ja yksin on mahdotonta sitä parisuhdettaan korjata. Tuo menkää terapiaan on niin läpi kuultu lause, se auttaisi varmasti monia, mutta milläs raahaat sen haluttoman puolisosi sinne terapiaan?

Kyllä monessa parisuhteessa se tilanne vaan on ajatunut siihen, että yksinkertaisesti mitään ei enää ole tehtävissä ja silloin tuollainen Mintun tarjoama jeesustelu on vain märkkä rätti vasten naamaa. Sitä parisuhdetta kun ei yksin korjata vaikka miten olisi halua ja sitoutumista. Ja jossain vaiheessa tulee se raja vastaan, jolloin se sitoutuminen muuttuu vain ja ainoastaan haitalliseksi. Väkivaltaa, alistamista tai alkoholismia ei pidä eikä saa sietää parisuhteessa. Jos sillä toisella osapuolella ei ole halua muuttua ja korjata omia(!) puutteitaan, ei se puoliso voi niitä tämän puolesta korjata.

Lapsi kärsii tuollaisessa suhteessa pidemmän päälle ihan varmasti enemmän, kun jos eroatte ja on sitten ainakin yksi tasapainoinen ja onnellinen vanhempi.

 

Vuoroviikkojärjestelmä on mainettaan parempi, joten älä siitä huolehdi.

Minusta sen maine on, että se on ainoa vaihtoehto ja parasta lapsille. Itse en ole samaa mieltä.

Erosta voi selvitä ilman suuria traumoja, ainakin pienimmät lapset.