I
"Itku"
Vieras
Pää todella sekaisin!
Meillä ennestään kaksi lasta. Yksi molempia joten siihen "oli hyvä lopettaa. " molemmilla ollut aina ajatuksissa että kaksi.
Asunto on juuri passelin kokoinen meille. Molemmille lapsille omat huoneet. Auto menisi sillä isompi lapsi menee jo ensi vuonna kouluun joten hän ei istuinta enää tarvitse. Kaikki alkoi olla jo helpompaa. Lapset omatoimisia ja auttavaisia. Nuorempikin on "jo" neljä. Kaikki vauvatavarat on jo laitettu eteenpäin joten meillä ei ole mitään. Vauvalle ei olisi edes onaa huonetta vaikka ei sitä heti vielä tarvitsekaan. Perhelipuilla et pääse enää mihinkään ja menot kasvaa muutenkin. Varsinkin kun ei ole enää mitään tavaraa. Kaikenlisäksi minulla alkaa alan vaihto tammikuussa eli aloitan opiskelut. Nekin jäisi tauolle. Fiilikset ovat TODELLA ristiriitaiset.
Sairauden seurauksena (ei mitään vakavaa) pillerit petti ja tässä sitä ollaan.
Mies oli vuosi-kaksi takaperin sitä mieltä että ei enää lapsia, eikä ole koskaan juuri vauvoista edes välittänyt, paitsi omista tietty. Itse olin kiikun kaakun, mutta totuin ajatukseen että ei enää. Sen sijaan veljelleni syntyi vauva johon on ihan haltioitunut, haluaa aina sylitellä ja katsoo niin lumoutuneesti. Kysyinkin että onko vauva kuume herännyt mutta ei kuulemma.
Silloin kun tämä tapahtui oli puhe että vain vähän aikaa yhdynnässä ja loput muuten ihan varmuuden vuoksi. Mies kuitenkin hoiti hommat loppuun asti. Miten mulle tuli sellainen tunne että tekikö "tahallaan".. Miten niin ei voi lopettaa kun tietää mitä voisi mahdollisesti käydä, vaikka mahdollisuus pieni.. Onko alkanut salaa toivoa lasta muttei ole sitä itsekkään tiedostanut tai myöntänyt itselleen. Ja näin ajatteli että tulee jos on tullakseen..
Vähän purku apua kaipaisin..
Meillä ennestään kaksi lasta. Yksi molempia joten siihen "oli hyvä lopettaa. " molemmilla ollut aina ajatuksissa että kaksi.
Asunto on juuri passelin kokoinen meille. Molemmille lapsille omat huoneet. Auto menisi sillä isompi lapsi menee jo ensi vuonna kouluun joten hän ei istuinta enää tarvitse. Kaikki alkoi olla jo helpompaa. Lapset omatoimisia ja auttavaisia. Nuorempikin on "jo" neljä. Kaikki vauvatavarat on jo laitettu eteenpäin joten meillä ei ole mitään. Vauvalle ei olisi edes onaa huonetta vaikka ei sitä heti vielä tarvitsekaan. Perhelipuilla et pääse enää mihinkään ja menot kasvaa muutenkin. Varsinkin kun ei ole enää mitään tavaraa. Kaikenlisäksi minulla alkaa alan vaihto tammikuussa eli aloitan opiskelut. Nekin jäisi tauolle. Fiilikset ovat TODELLA ristiriitaiset.
Sairauden seurauksena (ei mitään vakavaa) pillerit petti ja tässä sitä ollaan.
Mies oli vuosi-kaksi takaperin sitä mieltä että ei enää lapsia, eikä ole koskaan juuri vauvoista edes välittänyt, paitsi omista tietty. Itse olin kiikun kaakun, mutta totuin ajatukseen että ei enää. Sen sijaan veljelleni syntyi vauva johon on ihan haltioitunut, haluaa aina sylitellä ja katsoo niin lumoutuneesti. Kysyinkin että onko vauva kuume herännyt mutta ei kuulemma.
Silloin kun tämä tapahtui oli puhe että vain vähän aikaa yhdynnässä ja loput muuten ihan varmuuden vuoksi. Mies kuitenkin hoiti hommat loppuun asti. Miten mulle tuli sellainen tunne että tekikö "tahallaan".. Miten niin ei voi lopettaa kun tietää mitä voisi mahdollisesti käydä, vaikka mahdollisuus pieni.. Onko alkanut salaa toivoa lasta muttei ole sitä itsekkään tiedostanut tai myöntänyt itselleen. Ja näin ajatteli että tulee jos on tullakseen..
Vähän purku apua kaipaisin..