Mies haluaisi lähteä miesporukalla reissuun, ja kysyi mielipidettäni

Matka suuntautuisi ihan kotimaahan ja kestäisin viitisen päivää. Mukana olisi neljä muuta ukkomiestä ja matkan tarkoituksena olisi hiihtäminen tuolla pohjoisen hangilla. Tuota ovat tehneet useina vuosina, joskus me "akatkin" on oltu mukana tuolla. Parina viime vuotena homma on jäänyt, koska kaikista ukkoporukan jäsenistä on tullut isiä.

Mies kysäisi mielipidettäni, enkä rehellisesti sanoen oikein innostunut. Ei siinä muuten mitään, mutta kiva sitten itse nököttää kolmen lapsen kanssa täällä kotona - mun kun ei ole mahdollisuutta säästää sellaista summaa, että lasten kanssa erillistä reissua ilman miestä voisin lähteä tekemään. Mukava olisi kuitenkin itse johonkin päästä...

Silti, en haluaisi olla mikään kusipää akka, joka torppaa kaikki miehensä haluamiset. Yksin olo täälläkään ei silti kovasti houkuta, kuten jo kerroinkin. Enkä nyt oikein tiedä, mitä miehelle sanoisin.

Mies tuumasi, että minun pitää kertoa mielipiteeni mahdollisimman pian - jälkeenpäin ei kuulemma halua kuulla valituksia, minkä toki ymmärränkin.

En tiedä, mitä te sijassani tekisitte?

 

Eihän Leville ole menossa hiihtelemään?

 

Mies voisi minun puolestani lähteä, tottakai.

 

Toivottaisin miehelle hyvää matkaa.

Ja miksi sinun pitäisi mennä matkalle lasten kanssa? Entä jos sinä menet vuorostasi yksin tai kavereiden kanssa myöhemmin ja mies jää lasten kanssa?

 

Eihän Leville ole menossa hiihtelemään?

Ei ole menossa Leville...

 

[QUOTE="vieras";29204815]Toivottaisin miehelle hyvää matkaa.

Ja miksi sinun pitäisi mennä matkalle lasten kanssa? Entä jos sinä menet vuorostasi yksin tai kavereiden kanssa myöhemmin ja mies jää lasten kanssa?[/QUOTE]

Sama.

 

Hei camoon, viitisen päivää! Ei se nyt ole niin pitkä aika etteikö sen aikaa yksin pärjäisi lasten kanssa. Ja kuten joku toinenkin sanoi: voithan sinäkin sitten vastavuoroisesti mennä yksin tai kavereidesi kanssa jonnekin, jolloin vastavuoroisesti miehesi olisi lasten kanssa.

 

[QUOTE="vieras";29204815]Toivottaisin miehelle hyvää matkaa.

Ja miksi sinun pitäisi mennä matkalle lasten kanssa? Entä jos sinä menet vuorostasi yksin tai kavereiden kanssa myöhemmin ja mies jää lasten kanssa?[/QUOTE]

Miehen kanssa tuossa jutusteltiin ja Mies sanoi, ettei pärjäisi lasten kanssa kuin korkeintaan päivän. Tuntuu siis ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin joko lähteä lasten kanssa tai mököttää kotosalla. Jos perheen kesken tehtäisiin yhteinen reissu, niin se olisi totta kai ok, mutta siitä ei mies innostu.

Äh, en edelleenkään oikein kiinnostu tästä miehen matkakuumeesta... Kai mun sitten täytyy vain ns. poistua omalta mukavuusalueeltani ja toivottaa hyvää matkaa. Tuntuu vain että mä olen aina muutenkin se, jonka menoista/tarpeista tingitään,.. ja että taas ne saavat väistyä.

 

Hanki omakin elämä niin tuo ei ole ongelma. Meillä ainakin reissuillaan molemmat vuorollaan omien kavereiden tai sisarusten kanssa, eikä toinen koe "jäävänsä yksin kotiin" vaan toivottaa hyvää matkaa. Miehellä on kaveri jolla on avopuoliso joka ei miestä mihinkään päästä, ainakaan ilman parin viikon mykkäkoulua tms ja sille miehelle nauretaan...

 

[QUOTE="vieras";29204815]Toivottaisin miehelle hyvää matkaa.

Ja miksi sinun pitäisi mennä matkalle lasten kanssa? Entä jos sinä menet vuorostasi yksin tai kavereiden kanssa myöhemmin ja mies jää lasten kanssa?[/QUOTE]

Eihän se nyt käy, miehen on saatava vapaata myös silloin kun on vaimon vuoro lomailla.

 

[QUOTE="vieras";29204833]Hei camoon, viitisen päivää! Ei se nyt ole niin pitkä aika etteikö sen aikaa yksin pärjäisi lasten kanssa. Ja kuten joku toinenkin sanoi: voithan sinäkin sitten vastavuoroisesti mennä yksin tai kavereidesi kanssa jonnekin, jolloin vastavuoroisesti miehesi olisi lasten kanssa.[/QUOTE]

Vastailinkin jo tossa edeltävään viestiin jossa sanottiin suunnilleen samaa... Eli siis käytiin tuossa pikakeskustelu miehen kanssa ja mies tuumi, ettei pärjäisi lasten kanssa kuin korkeintaan päivän... On siis jotenkin sellainen olo, ettei mulle jää vaihtoehtoja.

 

Tottakai se mies pärjää, jos on pakko. Yhdessä ne lapset on tehty joten yhdessä niistä vastuukin kannetaan. Ei niin että toinen menee omien kavereittensa kanssa mutta toinen ei pääse kun toinen ei muka pärjää.

 

Miksi sen miehen pitäisi päästä kun et sinäkään pääse, viideksi vuorokaudeksi!?? Ei reilua joten ymmärrän täysin miltä tuo tuntuu!

 

Miehen kanssa tuossa jutusteltiin ja Mies sanoi, ettei pärjäisi lasten kanssa kuin korkeintaan päivän. Tuntuu siis ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin joko lähteä lasten kanssa tai mököttää kotosalla. Jos perheen kesken tehtäisiin yhteinen reissu, niin se olisi totta kai ok, mutta siitä ei mies innostu.

Äh, en edelleenkään oikein kiinnostu tästä miehen matkakuumeesta... Kai mun sitten täytyy vain ns. poistua omalta mukavuusalueeltani ja toivottaa hyvää matkaa. Tuntuu vain että mä olen aina muutenkin se, jonka menoista/tarpeista tingitään,.. ja että taas ne saavat väistyä.

Minun on tätä TOSI vaikea uskoa. Oon sitä mieltä, että mies pärjää omien lastensa kanssa jos vaan haluaa pärjätä niitten kanssa.

 

Minkä ikäisiä teidän lapset sitten on? Tai minkä ikäinen on nuorin? Jos ei siis mies yksin pärjäisi tuota pidempää.

 

Tottakai se mies pärjää, jos on pakko. Yhdessä ne lapset on tehty joten yhdessä niistä vastuukin kannetaan. Ei niin että toinen menee omien kavereittensa kanssa mutta toinen ei pääse kun toinen ei muka pärjää.

Näin juuri!

 

Hanki omakin elämä niin tuo ei ole ongelma. Meillä ainakin reissuillaan molemmat vuorollaan omien kavereiden tai sisarusten kanssa, eikä toinen koe "jäävänsä yksin kotiin" vaan toivottaa hyvää matkaa. Miehellä on kaveri jolla on avopuoliso joka ei miestä mihinkään päästä, ainakaan ilman parin viikon mykkäkoulua tms ja sille miehelle nauretaan...

Heh... No en mä pidä mitään parin viikon mykkäkouluja enkä mitenkään systemaattisesti "kiellä" miestä menemästä mihinkään. Olen sitä mieltä, että loma varmaan olisi miehelle ihan paikallaan.

Mä olen vain muutenkin aina meillä se, joka vastaa lapsista, oli arki tai pyhä, olinpa sairas tai en. Jatkuvasti tingin omista menoistani, jotka auttaisivat mua jaksamaan tässä arjen pyörityksessä - koska mies ei ole valmis tinkimään omistaan. On suoraan sanonut, että mun menojen peruuntuminen ei kaada maailmaa. Hänen menojensa peruuntuminen kuulemma kaataa, koska on vapaaehtoistoiminnassa mukana.

En oikeastaan tiedä, mitä tässä vuodatan... Pohjimmiltani haluaisin sanoa miehelle, että mene vaan, mutta jotenkin on surullinen olo, koska tiedän, ettei mulla ole samaan mahdollisuuksia koska mies ajattelee niin kuin ajattelee.

 

Miehen kanssa tuossa jutusteltiin ja Mies sanoi, ettei pärjäisi lasten kanssa kuin korkeintaan päivän. Tuntuu siis ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin joko lähteä lasten kanssa tai mököttää kotosalla. Jos perheen kesken tehtäisiin yhteinen reissu, niin se olisi totta kai ok, mutta siitä ei mies innostu.

Äh, en edelleenkään oikein kiinnostu tästä miehen matkakuumeesta... Kai mun sitten täytyy vain ns. poistua omalta mukavuusalueeltani ja toivottaa hyvää matkaa. Tuntuu vain että mä olen aina muutenkin se, jonka menoista/tarpeista tingitään,.. ja että taas ne saavat väistyä.

Miksi ei muka osaisi? Totta kai hän nyt omista lapsistaan osaa huolen pitää.

 

Vastailinkin jo tossa edeltävään viestiin jossa sanottiin suunnilleen samaa... Eli siis käytiin tuossa pikakeskustelu miehen kanssa ja mies tuumi, ettei pärjäisi lasten kanssa kuin korkeintaan päivän... On siis jotenkin sellainen olo, ettei mulle jää vaihtoehtoja.

No sitten ymmärrän täysin vastahakoisuutesi! Kyllä nyt jotakuinkin tasapuolisuuden nimissä täytyisi pystyä tuollaisia asioita hoitamaan. Olisi kyllä miehelle korkea aika harjoitella sitä lasten kanssa oloa.

 

Heh... No en mä pidä mitään parin viikon mykkäkouluja enkä mitenkään systemaattisesti "kiellä" miestä menemästä mihinkään. Olen sitä mieltä, että loma varmaan olisi miehelle ihan paikallaan.

Mä olen vain muutenkin aina meillä se, joka vastaa lapsista, oli arki tai pyhä, olinpa sairas tai en. Jatkuvasti tingin omista menoistani, jotka auttaisivat mua jaksamaan tässä arjen pyörityksessä - koska mies ei ole valmis tinkimään omistaan. On suoraan sanonut, että mun menojen peruuntuminen ei kaada maailmaa. Hänen menojensa peruuntuminen kuulemma kaataa, koska on vapaaehtoistoiminnassa mukana.

En oikeastaan tiedä, mitä tässä vuodatan... Pohjimmiltani haluaisin sanoa miehelle, että mene vaan, mutta jotenkin on surullinen olo, koska tiedän, ettei mulla ole samaan mahdollisuuksia koska mies ajattelee niin kuin ajattelee.

Sun pitäis rehellisesti sanoa miltä susta tuntuu. Ja epäreilultahan tuo kuulostaa, ei sille mitään mahda!

 

[QUOTE="vieras";29204863]Miksi ei muka osaisi? Totta kai hän nyt omista lapsistaan osaa huolen pitää.[/QUOTE]

Ihanko allekirjoitat väitteesi? Kun ei kaikkia miehiä ne lapset ole kiinnostaneet edes siinä määrin että pärjäisivät päivääkään lasten kanssa. Eivät osaa vaihtaa vaippaa, eivät laittaa ruokaa saati tajua mitä se lapsi tarvitsee. Olishan se jo heitteillejättöjä jättää lapsia tuollaisen ihmisen hoidettavaksi. Ei se isyys tee kenestäkään automaattisesti hyvää huoltajaa tai edes tyydyttävää joka pärjäisi jos ei omia haluja siihen ole!

 

Tottakai se mies pärjää, jos on pakko. Yhdessä ne lapset on tehty joten yhdessä niistä vastuukin kannetaan. Ei niin että toinen menee omien kavereittensa kanssa mutta toinen ei pääse kun toinen ei muka pärjää.

Mäkin uskon, että mies varmasti halutessaan pärjäisi. Ei lastenhoito ole mitään tiedettä, eihän sitä tarvitse kuin huolehtia perustarpeista... Että on ruokaa, peruspuhtaat vaatteet, turvaa ja seuraa. Sanoin tämän miehelle tuon keskustelumme aikana, mutta miehen vastaus oli edelleen sama, ei pärjää... En oikein tiedä, mitä ja miten pitäisi sanoa. Ärsyttää!

 

Heh... No en mä pidä mitään parin viikon mykkäkouluja enkä mitenkään systemaattisesti "kiellä" miestä menemästä mihinkään. Olen sitä mieltä, että loma varmaan olisi miehelle ihan paikallaan.

Mä olen vain muutenkin aina meillä se, joka vastaa lapsista, oli arki tai pyhä, olinpa sairas tai en. Jatkuvasti tingin omista menoistani, jotka auttaisivat mua jaksamaan tässä arjen pyörityksessä - koska mies ei ole valmis tinkimään omistaan. On suoraan sanonut, että mun menojen peruuntuminen ei kaada maailmaa. Hänen menojensa peruuntuminen kuulemma kaataa, koska on vapaaehtoistoiminnassa mukana.

En oikeastaan tiedä, mitä tässä vuodatan... Pohjimmiltani haluaisin sanoa miehelle, että mene vaan, mutta jotenkin on surullinen olo, koska tiedän, ettei mulla ole samaan mahdollisuuksia koska mies ajattelee niin kuin ajattelee.

Miksi sinä alistut ja suostut tuollaiseen? Jos mies on mukana niin monessa vapaaehtoishommassa, että perheelle ei jää aikaa, silloin on aika karsia niistä. Olen itsekin vapaaehtoistoiminnassa, ja siinä on sellainen juttu, että se on todellakin vapaaehtoista. Pidä puolesi.

 

Jos pärjää päivän niin miksi ei pärjäisi useampaa päivää? Kummalakin pitää olla samat oikeudet.

 

[QUOTE="jahas";29204849]Miksi sen miehen pitäisi päästä kun et sinäkään pääse, viideksi vuorokaudeksi!?? Ei reilua joten ymmärrän täysin miltä tuo tuntuu![/QUOTE]

Ihanaa että joku tajuaa tuon pointin...

Musta tuntuu oikeasti kamalalta valittaa täällä. Tunnen itseni jotenkin omituiseksi kun kuitenkin suurin osa symppaa miehen reissuunlähtöä.

Sen keskustelumme aikana sanoin miehelle myös sen, että mustakin olisi kiva johonkin lähteä reissuun. Mies kysyi, mihin haluaisin mennä. Vastasin, etten tiedä, mutta että jotain lomailua mieleni kuitenkin halajaisi. Sitten mies sanoi, että mitään useamman päivän reissua mä en voi kyllä tehdä, koska hän ei pärjäisi lasten kanssa päivää kauempaa.