Miksi olette tehneet lapsia ennen säännöllisiä tuloja/opiskeluita/ammattia?

Ihmettelen asiaa. Miksi ihmiset toimivat niin. Ja sitten joutuvat köyhäilemään, kiristämään vyötä ja elämään "sitten kun" -elämää. Miksei vaan voisi hoitaa opoiskeluita, työpaikkaa ja taloudellista turvaa kuntoon enne lapsia? Sen ehtii hoitamaan 25-ikävuoteen mennessä, eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ja sitten kun lapsi on tuloillaan, on pakko ruveta siihen KELA:n tukirumbaan ja pohtimaan sitä, miksi kaikki muut oli viisaampia? Mikä on teidän selityksenne?

P.s. Kysyn siksi, että itse toimin aivan samalla tavalla ja on ollut todella vaikeuksia välillä hoitaa mukuloita, tehdä työtä, käydä lukio, AMK ja yliopistotutkinto ja sitten vasta saavuttaa sellainen taloudellinen tasapaino, että on mahdollista saada pientä liikkumavaraa. Väkisinkin sitä miettii, miten helpommalla olisi päässyt, jos olisin hoitanut opinnot ja työpaikan ennen lapsia. Minun selitykseni on, että tulin vahingossa parikymppisenä raskaaksi.

 

vahinkolaaki täälläkin jos se nyt on suht hyväksyttävä syy

 

Tulot on säännölliset ehkä eläkkeellä jos silloinkaan, joten en ajatellut lykätä lasten tekemistä sinne saakka.

 

[QUOTE="maggis";28993157]vahinkolaaki täälläkin jos se nyt on suht hyväksyttävä syy [/QUOTE]

Ilman muuta on Kuinka vanha esikoisesi nyt on? Oletko saanut lisää lapsia? Entä oletko voinut opiskella/ tehdä työtä tai muulla tavoin toteuttaa haaveitasi, vaikka ns. "parhaat opiskeluvuodet" menivätkin ohi pikkulapsiaikana?

 

Tulot on säännölliset ehkä eläkkeellä jos silloinkaan, joten en ajatellut lykätä lasten tekemistä sinne saakka.

Et vastanut kysymykseen. Eli eikö mieleesi tullut lasta halutessasi lainkaan se, miten sen elätät? Omasta puolestani voin todeta, että kohtuullisen huolettomasti tuli asiaan suhtaudutta kun testi näytti plussaa silloin nuorena. Ajateltiin oikeastaan molemmat, että kyllä se jotenkin sitten hoituu... Hmmm. No, hoituihan se, mutta en olisi koskaan arvannut, miten paljon se vaati enemmän työtä, järjestelyjä, taloudellista ahdistusta, valvottuja öitä, kireää pinnaa, joustamista ja päättäväisyyttä kuin silloin, jos olisi valinnut toisin. Ja niin, vertasin nyt vaikka niihin kanssaopiskelijoihin, jotka olivat 19-vuotiaita, juhlivat illat ja nukkuivat päivät jaksaakseen mennä yhdelle luennolle kahdelta iltapäivällä.

 

Oma selitykseni on, että valmistuminen (lyhytaikaisine työntekokeskeytyksineen) oli viemässä liian monta vuotta. Lisäksi olin valmistumassa alalle, jossa työllisyystilanne oli hyvä. Eikä perheen kokonaistaloudessa ollut ongelmia.

Valmistuin ennen esikoisen yksivuotissyntymäpäivää, joten opintojen jääminen "roikkumaan" ei päässyt kristallisoitumaan.

Minulle lapsihaaveen lykkääminen olisi ollut "sitten kun" -elämää.

 

Samaa olen ihmetellyt.

nimim. 25-vuotiaana vielä vapaaehtoisesti lapseton

 

Et vastanut kysymykseen. Eli eikö mieleesi tullut lasta halutessasi lainkaan se, miten sen elätät?

Tuli toki, eikä sen suhteen ongelmia ole ollutkaan. Olin kyllä yli kolmenkymmenen esikoisen syntyessä ja ammattiin valmistumisestakin oli jo aikaa kulunut useita vuosia.

 

Ihmettelen asiaa. Miksi ihmiset toimivat niin. Ja sitten joutuvat köyhäilemään, kiristämään vyötä ja elämään "sitten kun" -elämää. Miksei vaan voisi hoitaa opoiskeluita, työpaikkaa ja taloudellista turvaa kuntoon enne lapsia? Sen ehtii hoitamaan 25-ikävuoteen mennessä, eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ja sitten kun lapsi on tuloillaan, on pakko ruveta siihen KELA:n tukirumbaan ja pohtimaan sitä, miksi kaikki muut oli viisaampia? Mikä on teidän selityksenne?

P.s. Kysyn siksi, että itse toimin aivan samalla tavalla ja on ollut todella vaikeuksia välillä hoitaa mukuloita, tehdä työtä, käydä lukio, AMK ja yliopistotutkinto ja sitten vasta saavuttaa sellainen taloudellinen tasapaino, että on mahdollista saada pientä liikkumavaraa. Väkisinkin sitä miettii, miten helpommalla olisi päässyt, jos olisin hoitanut opinnot ja työpaikan ennen lapsia. Minun selitykseni on, että tulin vahingossa parikymppisenä raskaaksi.

Noinhan se toimii muualla maailmassa jossa ihmisillä ja heidän vanhemmillaan ei ole takaraivossa se, että "kyllä KELA auttaa". Vanhemmat pitävät jälkikasvunsa paremmin järjissään kun tietävät, että joutuvat itse muuten maksumiehiksi. Nuoret pelkäävät terveellä tavalla lasten vahingossa saamista ja ihan "oikeasti" jonkinlaiseen köyhyyteen joutumista ja vaille kunnon ammattia jäämistä, elatusmaksuja, jne. sen verran, että keskimäärin miettivät paljon tarkemmin. Suomessa nämä asiat opitaan kantapään kautta jos silloinkaan - siellähän käytännössä pystyy niillä Kelan ja sossun rahoilla kumminkin pysymään hengissä isommitta ongelmitta vaikkei mitään luksusta elämä olisikaan, ja juuri kotoa muuttaneilla nuorilla oma Kelan maksama asunto on suorastaan hyppy ylöspäin elintason, vapauden ja käytettävissä olevien tulojen osalta, vaikka siinä olisi se lapsikin mukana.

 

Koska tulin raskaaksi. Mää keskeytin opiskelut raskauden vuoksi. Nyt jatkan opiskeluita lapsen ollessa 2-vuotias, ja vaikka pienituloisiin kuulunkin, niin en koe elämää samalla tavalla kituutteeluna kun esim minimiäitiyspäivärahalla ja kht.lla ollessa. Ja koska pieneen tulotasoon on ennenkin totuttu, niin osaa olla tuhlaamatta rahaa juttuihin joihin ei ole varaa.
Enkä koe eläväni "sitten kun"-elämää, mietin asiaa siltä kannalta että ei tää arki juurikaan eroa työssäkäyvän arjesta. Rahatilanne on toki pienempi, mutta tiedän että jotkut saa duunista saman verran palkkaa kuukaudessa kun mää tukia opiskelevana yyhoona, niin ei oo ihan niin köyhä olo kun vois olla. + onhan se kiva tietää että tulevaisuudessa mitä todennäköisimmin rahatilanne paranee kun pääsee oikeisiin töihin.

Eikä mua harmita nykytilanne. Oon nuori, lapsi on pieni, elämä on molemmilla edessä ja kaikki on mahdollista. Meillä on kaikki tarpeellinen eikä nähdä nälkää.

 

Tulin suunnittelematta raskaaksi, enkä järkytykseltäni/shokiltani saanut mentyä keskeytykseen, vaikka olin jo käynyt terkkarilla ja lääkärillä hakemassa luvan ja tilannut ajan sinne (keskeytykseen).

 

Jos hankkii korkeakoulututkinnon, valmistuu parhaimmillaan 23-vuotiaana - riippuen tutkinnosta. Itse jo 24 (lukion jälkeen pidin välivuoden) ja opinnot kestävät vielä vuoden verran (opiskelen korkeampaa tutkintoa). Ja lapsiasia on meillä tällä hetkellä hyvin ajankohtainen! Jos lapsi siunaantuu ennen kuin siirryn työelämään: hienoa! Juuri tätä toivon, sillä omalla alallani tulee riittämään aina töitä ja lapsista olemme haaveilleet jo 4-5 vuotta. Ja miehellä hyväpalkkainen työ ja itsellä hyvin säästöjä niin ei tarvitse kituuttaa ja laskea senttejä..

 

Ilman muuta on Kuinka vanha esikoisesi nyt on? Oletko saanut lisää lapsia? Entä oletko voinut opiskella/ tehdä työtä tai muulla tavoin toteuttaa haaveitasi, vaikka ns. "parhaat opiskeluvuodet" menivätkin ohi pikkulapsiaikana?

Meillä on "pahin" vasta edessäpäin Poika on vasta 7,5kk. Jos ajoituksesta voi kiittää kuitenkin niin opinnot pitkälti enää gradusta kiinni, joten kerkesin rellestää oman aikani opiskelijariennoissakin Tosin työllistyminen niin epävarmaa että mahtaa olla toisen tutkinnon hankkiminen edessä mutta vauvojakin tekis hirveesti mieli lisää.

 

Jos olisin odottanut työpaikkaa, olisin voinut yrittää lapsen tekoa 37v. Olisinko enää tullut raskaaksi. Nyt minulla on kolme lasta. Kun lapset tekee nuorena, jaksaa kaiken paremmin. Ei lapset vaadi paljon rahaa (paitsi murkkuna), jos vanhemmat itse tyytyy kohtuulliseen elintasoon. Perhe on tärkein.

 

[QUOTE="maggis";28993229]Meillä on "pahin" vasta edessäpäin Poika on vasta 7,5kk. Jos ajoituksesta voi kiittää kuitenkin niin opinnot pitkälti enää gradusta kiinni, joten kerkesin rellestää oman aikani opiskelijariennoissakin Tosin työllistyminen niin epävarmaa että mahtaa olla toisen tutkinnon hankkiminen edessä mutta vauvojakin tekis hirveesti mieli lisää.[/QUOTE]

Ou nou... sitä gradua on tosi mukava tehdä varmaan samalla kun valvoo öitään ja esimerkiksi tissittelee kahden tunnin välein.

 

Opiskelin lastentarhanopettajaksi ja siinä samalla sain kaksi lasta. Opinnot eivät venyneet yhtään lasten takia, koska kävin vain synnyttämässä välillä ja palasin parin viikon kuluessa luennolle vauvan kanssa.

Miehellä oli vakituinen työ, joten tulimme taloudellisesti toimeen. Lisäksi minulla oli säästöjä, jotka oli tarkoitettu opiskeluajalle. Asennoiduimme miehen kanssa siihen, että tämä on vain yksi vaihe elämää. Tiesin kuitenkin, että saan varmasti töitä valmistuttuani. Ja niin sainkin. Reilun vuoden tein sijaisuuksia koko ajan ja sitten sain vakipaikan.

Jos talous on siinä mallissa, että lasten elättäminen on mahdollista ja oma pää kestää ja jaksaa, niin ei minusta ole estettä hankkia lapsia jo opiskeluaikana. Oma äitinikin oli kotiäitinä vuosikaudet ja lähti opiskelemaan, kun minä olin 9 ja veljeni 4. Isän hyvällä palkalla elimme. Rahallisesti äidin ei olisi ollut koskaan pakko hankkia ammattia ja mennä töihin. Ehkä juuri tämä lapsuudesta saatu malli vaikutti omaankin asenteeseen lasten hankkimisesta ennen työpaikkaa.

Lisään vielä, että en ole koskaan ollut mikään baareissa viihtyvä bilettäjätyyppi, joten lapset oli myös hyvä syy jäädä pois kaikenmaailman riennoista. Sanoin vain aina, että en pääse, kun on lapset. Se riitti hyvin selitykseksi

 

No mä odottelin sitä työpaikkaa 19-vuotiaasta kolmikymppiseksi, ja siinä vaiheessa ajattelin että sama kait se nyt on sitten vaikka tehdä ne lapset.
Miehellä toki oli työpaikka, tosin se mut sitten jättikin.
En kyllä ikinä sitten päässyt siihen vakityöhön käsiksi.

 

Ou nou... sitä gradua on tosi mukava tehdä varmaan samalla kun valvoo öitään ja esimerkiksi tissittelee kahden tunnin välein.

Olen ollut hirvittävän onnekas ja saanut maailman tyytyväisimmän vauvan joka nukkuukin 10-12 tuntia yöllä putkeen korvikkeella on menty n.4 kk eteenpäin niin olen päässyt tarpeen vaatiessa seminaareihin jne. kyllähän lapset omat hankaluutensa aikataulutuksiin tuo, mutta kaikki on ollut kyllä sen arvoista. sanoo ihminen joka ei koskaan halunnut lapsia

mutta joo. en kannusta ketään tukien varaan lähtökohtaisesti, mutta nykyään työelämäkin on niin pirstaloitunutta ja epävarmaa että jos jää odottamaan sitä Oikeeta Hetkeä niin ei sitä välttämättä koskaan tule. ei oo kovin leveetä elämä taloudellisesti, mutta saadaan perusasiat hoidettua. ja omat elämänarvot on kyllä muuttuneet ihan täysin lapsen myötä, toki toivon että pystytään tarpeeksi hyvä elintaso vielä saavuttamaan ja jotain lapsillekin jättämään, muta perhe ja muut läheiset ihmissuhteet on mulle kuitenkin se avain onneen, ei se materia ja mammona niinkuin ennen ajattelin.

 

Keksin vasta 26v mitä haluan opiskella, valmistuin 31v, etsin töitä muutaman vuoden mutta sain vain osa-aikaisia ja pätkähommia. Alettiin yrittämään lasta mutta ei kuulu, nyt olen 37. Välillä mietin et jos oltais tehty alta 30v niin ois voinut tärpätä helpommin mutta "järkevinä" odotettiin että ois kaikki täydellistä, talot, ammatit, työpaikat...

 

Koska mua kiinnosti vain se lapsenteko... Kuvittelin haluavani suht ison perheen, eikä ollu mitään mielenkiintoa opiskeluja tai uraa kohtaan. Kuvittelin, että piiiiitkä kotiäitiys olis mun juttu. Tosiasiassa pelkäsin elämää (taidan pelätä edelleen) ja halusin paeta elämää ja haasteita johonkin semmoseen tuttuun ja turvalliseen (omalla äidillä yli 20 vuoden kotiäitiys). Taisin myös uskoa että minusta ei ole mihinkään muuhun.

Edelleenkään ei mitään hajua, että mikä vois olla mun ala, mut sen tiiän ettei se ikuinen kotiäitiys todellakaan ole mun juttu...

 

no vahinkoraskaushan se oli. Sit tehtiin heti perään tälle "vahingolle" leikkikaveri. nyt mulla ikää 23v, käyn kokopäivätöissä ja opiskelen. Ensi keväänä pitäis olla valmista. Onhan tää rankkaa, mut onneksi on mies joka pystyy pyörittämään huushollia..

 

koska tuli mies jonka kanssa halusin lopultakin perustaa perheen.

 

Miksei vaan voisi hoitaa opoiskeluita, työpaikkaa ja taloudellista turvaa kuntoon enne lapsia? Sen ehtii hoitamaan 25-ikävuoteen mennessä, eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ja sitten kun lapsi on tuloillaan, on pakko ruveta siihen KELA:n tukirumbaan ja pohtimaan sitä, miksi kaikki muut oli viisaampia? Mikä on teidän selityksenne?

Tässä sinulle minun selitykseni lyhykäisyydessään.

Opiskelin itselleni yliopistotutkinnon alalta, jonka piti olla tulevaisuuden ala (ei DI/insinööri). Olin jo töissä opiskeluaikana n. 4 vuotta, jossa syystä opintoni hieman venyivät 7 vuoteen. Tunsin olevani haluttu ja itsevarma. Osasin hommani. Muutin pois opiskelupaikkakunnalta, jonka jälkeen tein jonkun aikaa vielä töitä ja valmistuin. Valmistumisen jälkeen olin 0,5 vuotta työttömänä, jonka jälkeen sain taas töitä määräaikaisena n. 3000 euron kk-palkalla. Elämä hymyili. Tästä on nyt n. 5 v aikaa. Työsuhteen aikana tulin raskaaksi suunnutellusti (oli määräaikainen homma muutenkin) ja olin laskelmoinut että saan työstäni ihan hyvät äitiyspäivärahat. Kuten mielestäni sainkin. Ne olivat luokkaa 1800-2100 euroa kuussa. Sitten tulin uudelleen raskaaksi ja olinkin laskelmoinut että lapsien väli ei auttaisi olla liian suuri, että saisin tuon saman päivärahan toisestakin lapsesta. Toisen lapsen jälkeen ja lapsien välissä olen ollut ansiosidonnaisella 1700 euroa kuussa. Nyt sekin on loppu ja olen työmarkkinatuella.

Olen alalla, josta luvattiin 15 vuotta sitten (eli silloin kun hain opiskelemaan), että tämä on tulevaisuuden ala. Odotan edelleen tulevaisuutta. Olen n. 35-vuotias.

Jos olisin odottanut vakityöpaikkaa, jotta voisin tehdä lapsia, niin odottaisinko sitä vieläkin ja olisinko lapseton. Nyt sen sijaan vanhin lapseni on kohta 5-vuotias.

Mitä minun olisi pitänyt sinun mielestäsi, hyvä Kaiutin, tehdä? Jäädä odottelemaan sitä vakityöpaikkaa, jota ei ole minulle ilmaantunut hakemisesta huolimatta, vaikka olenkin ollut pidetty työntekijä niissä kahdessa työpaikassa, joissa olen elämäni aikana ollut?

Missä minulla meni vikaan, kun sinun alkukantaisen käsityksen mukaan "25 ikävuoteen mennessä ehtii hoitamaan itselleen opiskelut, työpaikkan ja taloudellisen turvan eli ei tarvitse siirtää lapsentekoa nelikymmppiseksi."

 

Koska löysin miehen jonka kanssa halusin lapseni tehdä/saada ja kun en silloin (jos en oikeestaan vieläkään) tiennyt mitä haluan olla "isona", muuta kuin äiti.

 

Olen ajatellut, että riittää, että toisella on ne tulot.