olllanko me mielestäsi rikkaita ? millainen on rikas ihminen ?

"Katja"
Kyllä aika pienilläkin tuloilla voi ruokakaupassa valita mitä haluaa. Me olemme pienituloisia. Kummallakin palkka selvästi alle ns. keskipalkan. Silti ei ruokakaupassa ikinä tarvitse miettiä, mitä ostamme. Monipuolista ja terveellistä ruokaa on joka päivä ja ei sen kummemmin edes seurailla kauppalaskuja. Meillä on säästötilillä rahaa sen verran, että uusien auton renkaiden tai uuden pesukoneen ostaminen ei aiheuta ongelmia. Kesällä voidaan reissata lasten kanssa, mutta isompiin matkoihin (esim. viikko Lontoossa) säästetään. Toki säästötilin rahoilla olisi varaa lähteä vaikka heti kahdeksi viikoksi Brasiliaan, mutta ne säästötilin rahat ovat ns. pahan päivän varalle.
Velaton auto meillä on. Ihan tavallinen ja jo vanhempi. Audi a4 ja muistaakseni -03.

Asutaan rivarissa. Omistusasunto, mutta asuntolainaa meillä tottakai on.
 
"Hanna"
Mullakin pisti silmään toi, että on rikas jos on omakotitalo. Maalla saat omakotitalon isolla tontilla pikkurahalla. Esim. täällä Helsingissä, jos perheasunnon haluaa ydinkeskustasta, ei 400 000€ riitä mihinkään. Halvimmillakin alueilla kerrostalo-osake maksaa sen 150 000€, siis perheasunto. Omakotitalon saa halvimmillaan varmaan 250 000€. Itse asun Helsingissä kerrostalossa, enkä ikinä haluaisi omakotitaloon, tää on niin vaivatonta asumista =)
Ei täällä maallakaan nyt ihan niin halpaa ole. Me ostettiin kerrostalokolmio (Pohjanmaa, 10t asukkaan kunta) ja tämä on rakennettu 2004, neliöitä 80. Maksettiin 170.000 ja ihan keskihintainen asunto. Arvoa nostaa keskeinen sijainti. Tontit täällä ovat suurempia ja halvempia. Mutta noin 130m2 suht. tavallisen omakotitalon rakennuttaminen maksaa täälläkin sen noin 260.000-340.000, riippuu paljonko tekee itse.
Kalliimpia taloja (joissa on kallista tekniikkaa, materiaaleja jne) myydään täälläkin 400.000 +
 
"noo"
[QUOTE="Hanna";28977984]Ei täällä maallakaan nyt ihan niin halpaa ole. Me ostettiin kerrostalokolmio (Pohjanmaa, 10t asukkaan kunta) ja tämä on rakennettu 2004, neliöitä 80. Maksettiin 170.000 ja ihan keskihintainen asunto. Arvoa nostaa keskeinen sijainti. Tontit täällä ovat suurempia ja halvempia. Mutta noin 130m2 suht. tavallisen omakotitalon rakennuttaminen maksaa täälläkin sen noin 260.000-340.000, riippuu paljonko tekee itse.
Kalliimpia taloja (joissa on kallista tekniikkaa, materiaaleja jne) myydään täälläkin 400.000 +[/QUOTE]

170 000 ja 80 neliötä?
Kyllä se halvalta mun korviin kuulostaa. Kalliosta tolla summalla ei saisi edes puolta pienempää kaksiota...
 
"jenni"
[QUOTE="noo";28978007]170 000 ja 80 neliötä?
Kyllä se halvalta mun korviin kuulostaa. Kalliosta tolla summalla ei saisi edes puolta pienempää kaksiota...[/QUOTE]

Kirjoittajan pointti oliki se, että ei siellä maallakaan nyt niin halpaa ole, mitä luullaan. Itse olen asunut Vantaalla ja Helsingissä 20 vuotta elämästäni. Tiedän, että täällä on paljon kalliimpaa, mitä muualla.
Mun sisko rakensi talon Kauhajoelle, Etelä-Pohjanmaalle, eikä mikään ns. hulppea talo ole. Ihan kohtuu tavallinen, keskikokoinen omakotitalo. Rakennusprojekti oli maksanut heille 350.000. Kyllähän se on iso raha ja kallis projekti, kun esim. autotallin tekivät kokonaan itse ja laudoista, jotka sahautettiin omista puista. 170.000 kolmiosta on myös paljon. Meidän kolmio Vantaalla maksoi 319.000, mutta se ei poista sitä totuutta, että myös 170.000 on paljon rahaa, etenkin kolmiosta landella.
Kyllä monessa pienemmässäkin kunnassa on jo kallista.
 
Professional Griefer
Varmasti olette rikkaita jonkun tuilla elävän opiskelijan tai perheen mielestä. Mun käsitykseen rikkaasta ette istu, mutta sanoisin että olette hyvin toimeentulevia. Hyvä juttu.
 
"mie"
Joo tuo on huvittavaa, kun aina pääkaupunkiseudulla asuvat "kehuskelevat" kuinka kallista siellä on asua, rakentaa jne. Ok, joku kerrostalokaksio kaupungin ytimessä saattaakin maksaa sen miljoonan, mutta väitä että on aika harvassa ne lapsiperheet, jotka noissa asuvat.

Ihan samalla lailla se rakentaminen maksaa myös muualla Suomessa. Uuteen ok-taloon saa kevyesti uppoamaan tuollaiset 300 000-400 000€...Tonteista puhumattakaan. Pk-seudulla tontit kalliita, mutta ovat myös pieniä tulitikun kokoisia länttejä, muulta Suomesta löytää sentään vielä isompaa tonttia ympäriltä metsineen, ettei tarvitse ikkunasta katsoa mitä naapuri syö aamupalaksi.
 
meillä ei ole velkaa.oma kerrostalo-osake.yksi auto.
ruokakaupassa ei tartte koskaan miettiä onko rahaa ostaa tuota tai tuota - ja tilinsaldo ei ole koskaan lähellä nollaa.
säästöjä on senverran,että voidaan tehdä isompiakin ostoksia "tuosta noin vaan".viimeksi esim ostettiin uudet renkaat ja vanteet autoon ex tempore.

ollaan ihan tavallisia duunareita kumpikin,minä nyt kotona vauvan kanssa. aika paljon lueskellut palstoja ja alkanut miettiä,että olenko siis keskivertoa rikkaampi rahallisesti ?
Rikkaita ette ole missään nimessä. Jos olette parikymppisiä, niin olette ikäiseksenne varakkaita, jos taas viisikymppisiä, olette ikäiseksenne keskivertoa varattomampia. Oletan viisikymppisellä olevan jo muutakin omaisuutta kerrytettynä, jos asuntokin on velaton.
Ihan tavallinen lapsiperhe voi käydä kaupassa miettimättä hintoja ja ostamaan monipuolista ja terveellistä ruokaa. Tavallisen perheen ei tarvitse miettiä sen enempää, jos autoon pitää ostaa uudet talvirenkaat.
Se, että sinä pidät auton renkaiden ostoa ns. isona ostoksena, kertoo enemmän siitä, että olette keskivertoa köyhempia.
Velattomuus on aina hyvä juttu ja elämänne on toki hyvällä mallilla, koska omistatte velattoman asunnon. Tietenkään omistusasunto ei ole mikään hyvän elämän mittari.

Asumismuoto ei juurikaan kerro asujistaan sen enempää. Toiset ovat henkeen ja vereen kerrostaloihmisiä, eivätkä halua omakotitaloon kirveelläkään. Toiset taas haluavat pienen omakotitalon, vaikka olisi rahaa ja mahdollisuuksia asua paljon leveämminkin. Toiset rakentavat sen 100m2 omakotitalon ja eivät halua isompaa, vaikka rahaa olisi. En myöskään ymmärrä sitä, että kaikki haluaisivat ehdottomasti ison talon. Toiset eivät halua isoa taloa.
Minä taas tykkään siitä, että on tilaa ympärillä. Asumme keskikokoisessa omakotitalossa, mutta meillä on vain yksi lapsi. Minä taas nautin siitä, että ympärilläni on lääniä ja metsä lähellä. Ahdistuisin, jos pitäisi asua pienillä kaupunkitonteilla. Joku toinen taas viihtyy kaupunkilähiössä.
 
minusta sellainen, joka omistaa velattoman asunnon on varsin varakas

rikas olis sellainen jolla on sen lisäksi mökkiä, salkkua tai muuta toinen mokoma
Meillä on velaton talo, maata vähintäänkin riittävästi, salkkukin löytyy. En silti osaa ajatella meitä varakkaita. Usein jopa tuntuu, että kaikki muut ovat meitä rikkaampia, vaikka en nyt sen kummemmin muiden talouksia spekuloi. Ehkä sitä tulee sitten vain sokeaksi sille, mitä itsellä on.
 
"äide"
Aika todella monen mielestä olette rikkaita. Ihminen kun yleensä pitää rikkaina niitä ihmisiä jotka ovat itseään rikkaampia, itseään ei yleensä mielletä rikkaaksi.

Itselläni ei ole tuollaista omaisuutta ja asuntovelkaa reippaasti jäljellä, välillä suorastaan kitkutellaan rahan kanssa. Olen kuitenkin siinä mielessä onnekas, että suhteellisuuden tajuni pysyy suht hyvin kohdallaan, koska työssäni näen niitä ihmisiä joilla valitettavasti ei rahaa ole useinkaan edes välttämättömimpään. Takuueläkkeellä oleva voi hyvinkin miettiä ostanko tämän kuun "ylimääräisellä" rahalla jalkarasvan vai sateenvarjon, kumpi on kiireellisempi. Työpäivän jälkeen on monesti hyvin onnekas olo ruokakaupassa ruokia kärryyn kerätessä.

Ja hurskastelulta tämä tietenkin helposti kuulostaa..kerroinpa nyt kuitenkin..
 
Meillä on velaton talo, maata vähintäänkin riittävästi, salkkukin löytyy. En silti osaa ajatella meitä varakkaita. Usein jopa tuntuu, että kaikki muut ovat meitä rikkaampia, vaikka en nyt sen kummemmin muiden talouksia spekuloi. Ehkä sitä tulee sitten vain sokeaksi sille, mitä itsellä on.
eli omaisuutta alkaa olla sivu puolen miljoonan?

ette te kyllä mitään tyhjätaskujakaan ole
 
[QUOTE="äide";28978201]Aika todella monen mielestä olette rikkaita. Ihminen kun yleensä pitää rikkaina niitä ihmisiä jotka ovat itseään rikkaampia, itseään ei yleensä mielletä rikkaaksi.

Itselläni ei ole tuollaista omaisuutta ja asuntovelkaa reippaasti jäljellä, välillä suorastaan kitkutellaan rahan kanssa. Olen kuitenkin siinä mielessä onnekas, että suhteellisuuden tajuni pysyy suht hyvin kohdallaan, koska työssäni näen niitä ihmisiä joilla valitettavasti ei rahaa ole useinkaan edes välttämättömimpään. Takuueläkkeellä oleva voi hyvinkin miettiä ostanko tämän kuun "ylimääräisellä" rahalla jalkarasvan vai sateenvarjon, kumpi on kiireellisempi. Työpäivän jälkeen on monesti hyvin onnekas olo ruokakaupassa ruokia kärryyn kerätessä.

Ja hurskastelulta tämä tietenkin helposti kuulostaa..kerroinpa nyt kuitenkin..[/QUOTE]

Tuo on totta, että itseään harvoin pitää rikkaana. Omalle elämälleen tulee usein myös sokeaksi. Toisten luksus on se, että ostaa täysjyvämakaronia halvemman mömmöpastan sijaan ja se on se, mistä ei halua luopua ja mihin haluaa rahojen riittävän. Itse joskus kauhistelee, miten hirveää olisi, jos ei olisikaan rahaa ripsihuoltoon ja kalliiseen meikkivoiteeseen ja mitän olisi itkun paikka, jos joutuisi vaihtaa markettimeikkivoiteeseen.
 
eli omaisuutta alkaa olla sivu puolen miljoonan?

ette te kyllä mitään tyhjätaskujakaan ole
Varmasti ei tyhjätaskuja ollakaan. Suurin osa on silti kiinni jossakin. Uusi auto saataisiin käteisellä irti, mutta siihen menisi sitten käteisvarat. Ehkä kaikkea ajattelee sen kautta enemmän, mitä tilillä on rahaa, ei sen kautta, mitä omistaa.
Ehkä sitä kiinnittää huomiota enemmän itseä rikkaampii ja vertaa niihin. En siis osaa ajatella meitä mitenkään varakkaina. Ehkä sitä tosiaan tulee vaan sokeaksi sille, mitä itsellä on.

Tässä kallista proteiinirahkaa pupeltaessa ei normaalisti kävisi mielessäkään, ettei kaikille ole ihan ok ostella viiden euron rahkaa, vaan sillä hankitaan koko päivän ruoka.
 
Viimeksi muokattu:
Missäpäin Helsinkiä tarkalleen sijaitsee ne "huonot alueet", joilta saa perheasunnon 150t?

Yksiötkin ovat missä tahansa päin Helsinkiä yleensä siinä 100t hujakoilla, vähintään.


Vanhalta kotipaikkakunnalta katsoin juuri kolmioita ja muutama asunto näytti olevan myynnissä sellaisella "ihan ok"-asuinalueella. Hinnat alk. 195t.
Eli ei sielläkään mitään halpaa ole, mutta kyllä siinä lähellä on paikkoja, mistä saa jotain vanhoja rintamamiestaloja tyyliin 40 tuhannella, eli olisi vähemmän talolainaa, kuin monella palstalaisella autolainaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ekologiaa
Oikeesti rikkaat ei jumita täällä kehuskelemassa tolleen "esittäen ihmettynyttä"

"Voi voi mistä minulle kertyikään omakotitalo ilman velkaa ja 6 mersua ja david hasselhoffin alushousut nimikirjoituksella tihihihihii" Painu ny viduun.
 
mun mielestä varakkuus ei ole kiinni siitä missä muodossa omaisuus sattuu olemaan, olennaista on omaisuuserien yhteenlaskettu summa
Tavallaan, mut tavallaan ei.

90- luvun alussa oli paljon näennäisesti varakkaita, joilla oli talo ja mökki ja kas kummaa, hetken päästä oli kahden asunnon loukku, sen jälkeen ei taloa, ei mökkiä, vaan ainoastaan velkaa. Oli paljon menestyviä yrittäjiä, mutta kun valuuttalainojen korot hurahtivat 30%: ja kellutus nosti velan määrän pilviin, niin sit oli huomattavasti vähemmän niitä menestyviä yrittäjiä.
Nokian nousun myötä tuli hirvee määrä miljonäärejä, mut kun osake laski 65E - 2E muutamassa vuodessa, niin siinä monen miljoonat suli.

Melko monen varakkaan, tai ainakin ulkoisesti siltä vaikuttavan varakkuus heittää häränpyllyä avioeron myötä. Se on suurimmalle osalle suomalaisperheitä hemmetisti työttömyyttäkin suurempi taloudellinen katastrofi.

Mut jos ihan rahasta puhutaan, niin rikkaita on ne, joiden ei tartte käydä töissä tienatakseen leipänsä. Ne, joilla on varaa ostaa milloin muiden on pakko myydä.

Mut rahan perässä juokseminen on aika köyhää elämää.
 
Tavallaan, mut tavallaan ei.

90- luvun alussa oli paljon näennäisesti varakkaita, joilla oli talo ja mökki ja kas kummaa, hetken päästä oli kahden asunnon loukku, sen jälkeen ei taloa, ei mökkiä, vaan ainoastaan velkaa. Oli paljon menestyviä yrittäjiä, mutta kun valuuttalainojen korot hurahtivat 30%: ja kellutus nosti velan määrän pilviin, niin sit oli huomattavasti vähemmän niitä menestyviä yrittäjiä.
Nokian nousun myötä tuli hirvee määrä miljonäärejä, mut kun osake laski 65E - 2E muutamassa vuodessa, niin siinä monen miljoonat suli.

Melko monen varakkaan, tai ainakin ulkoisesti siltä vaikuttavan varakkuus heittää häränpyllyä avioeron myötä. Se on suurimmalle osalle suomalaisperheitä hemmetisti työttömyyttäkin suurempi taloudellinen katastrofi.

Mut jos ihan rahasta puhutaan, niin rikkaita on ne, joiden ei tartte käydä töissä tienatakseen leipänsä. Ne, joilla on varaa ostaa milloin muiden on pakko myydä.

Mut rahan perässä juokseminen on aika köyhää elämää.
mä puhuin velattomasta omaisuudesta

nettovarallisuus = omaisuus - velat
 
Nannnaa
Oikeesti rikkaat ei jumita täällä kehuskelemassa tolleen "esittäen ihmettynyttä"

"Voi voi mistä minulle kertyikään omakotitalo ilman velkaa ja 6 mersua ja david hasselhoffin alushousut nimikirjoituksella tihihihihii" Painu ny viduun.
Kohta A, miksi palsta olisi vain köyhien paikka? Kyllä täällä palstailee ihan kaikenkirjavaa sakkia. En ymmärrä tuota ajatusmaailmaa, että rikkaiden arki olisi jotenkin poikkeavaa ja he eivät tekisi samoja asioita. Suurista tuloista ja isosta omaisuudesta huolimatta minä tykkään palstailla, selailla blogeja ja lukea netistä lehtiä. Ihan samalla tavalla minä ajan töistä hakemaan lapsia hoidosta ja kiiruhdamme kotiin tekemään ruokaa. En tykkää ruuanlaitosta, joten yleensä meillä syödään kanaa ja riisiä, lasagnea, pihviä ja salaattia yms. Ihan samalla tavalla meillä käydään harrastuksissa, pestään pyykkiä, takutaan teinin kanssa kotiintuloajoista ja katsotaan illalla telkkarista niitä samoja ohjelmia, mitä naapuritkin.


Varmasti jokainen tietää, mistä on omaisuutensa saanut. Vai menikö meiltä jommalta kummalta ohi joku kohta? Voitko kertoa missä viestissä joku ihmetteli sitä, mistä oikein on rahansa saanut? Varmasti jokainen tietää, mistä se omaisuus on peräisin. Minä ainakin tiedän, että olemme poikkeusellisen suurituloisia ja me olemme saaneet mieheni kanssa kumpikin perintöä.

Kyseessä oli ehkä enemmänki se, että harva pitää itseään rikkaana. Harva osaa pitää itseään rikkaana. Kuten joku sanoi, sitä vaan tulee ehkä sokeaksi jollain tapaa. Kun on tarpeeksi kauan ostanut tuoretiskiltä kallista lihaa, ei vaan normaalista arjessa osaa edes ajatella, että monen mielestä kalliin lihan ostaminen on ehdotomasti vain pyhiin kuuluvaa luksusta.
Meidän talouteen tulee 11 lehteä. Me ollaan aina tilattu paljon lehtiä ja tykätään lukea kirjoja ja lehtiä. En mä silti normaalisti jollain tapaa "osaa" ajatella, että noin monen lehden tilaaminen on kallista ja kaikilla ei ole varaa siihen.
 

Yhteistyössä