Huudan lapsilleni - miten pystyn lopettamaan sen?

[leijona-76]

Hienoa! Minulla auttoi se, että poistuin paikalta hetkeksi.

Samahomma. Takavasemmalle laskemaan kunnes helpotti. Joskus sataan, toisinaan kymmeneen.

 

[äiti ja terkkari]

Voi herranjestas mitä neuvoja. Ihan että diapamia naamaan ja sillä ongelmat ratkeaa? Huhhuh. Ja automaattinen masennushan sen on oltava, vähintäänkin. Myöskään nuo saarnat siitä, miten lapselle ei kannata huutaa ei auta ap:ta yhtään mitenkään.

Ihmisiä, myös äitejä on erilaisia. Toiset ovat tempperamenttisempia kuin toiset - myös muilla elämän osa-alueilla. Jogu reagoi hermostumiseen ääntä korottamalla, toinen mököttämällä , joku purskahtamalla itkuun. On olemassa kovempiäänisiä perheitä ja perheitä, joissa kukaan ei ikinä uskalla edes sanoa negatiivista sanaa. Tervemenoa Italian meininkiä katsomaan, siellä ei äänenkäyttöä kavahdeta.

Kyllä tunteita saa näyttää, myös sille lapselle, silloin kun menee hermot. Kyllä lapsi saa nähdä, että aikuinen hermostuu ja korottaa ääntään. Monesti on syytäkin.. Päinvastoin, enemmän ärsyttää äidit, jotka eivät osaa ottaa ohjaksia tilanteessa jossa lapsi käyttäytyy törkeästi, vaimealla äänellä vaan toistellaan "että älähän, valtteri nyt..."

Jos ap tuntee itsensä masentuneeksi, ahdistuneeksi tai kohdistaa väkivaltaa lapsiin, on tilanne eri. Myös se, MITEN lapselle puhuu (tai huutaa) on olennaista, kiroileminen ja haukkuminen ei kuulu asiaan. Silloin ottaisin asian puheeksi neuvolassa. Muussa tapauksessa relax, kyllä niille lapsille saa korottaa ääntään jos ei muuten sana kuulu, ei ne siitä rikki mene.

 

[leijona-76]

Voi herranjestas mitä neuvoja. Ihan että diapamia naamaan ja sillä ongelmat ratkeaa? Huhhuh. Ja automaattinen masennushan sen on oltava, vähintäänkin. Myöskään nuo saarnat siitä, miten lapselle ei kannata huutaa ei auta ap:ta yhtään mitenkään.

Ihmisiä, myös äitejä on erilaisia. Toiset ovat tempperamenttisempia kuin toiset - myös muilla elämän osa-alueilla. Jogu reagoi hermostumiseen ääntä korottamalla, toinen mököttämällä , joku purskahtamalla itkuun. On olemassa kovempiäänisiä perheitä ja perheitä, joissa kukaan ei ikinä uskalla edes sanoa negatiivista sanaa. Tervemenoa Italian meininkiä katsomaan, siellä ei äänenkäyttöä kavahdeta.

Kyllä tunteita saa näyttää, myös sille lapselle, silloin kun menee hermot. Kyllä lapsi saa nähdä, että aikuinen hermostuu ja korottaa ääntään. Monesti on syytäkin.. Päinvastoin, enemmän ärsyttää äidit, jotka eivät osaa ottaa ohjaksia tilanteessa jossa lapsi käyttäytyy törkeästi, vaimealla äänellä vaan toistellaan "että älähän, valtteri nyt..."

Jos ap tuntee itsensä masentuneeksi, ahdistuneeksi tai kohdistaa väkivaltaa lapsiin, on tilanne eri. Myös se, MITEN lapselle puhuu (tai huutaa) on olennaista, kiroileminen ja haukkuminen ei kuulu asiaan. Silloin ottaisin asian puheeksi neuvolassa. Muussa tapauksessa relax, kyllä niille lapsille saa korottaa ääntään jos ei muuten sana kuulu, ei ne siitä rikki mene.

Ei se karjuminen jatkuvana myöskään tehoa. Äiti huutaa naamapunasena ja mitää ei tapahdu. Syytä sillon miettiä mitä muuta vois. En tiä mikä terkkari oot mut meijän neuvoilassa ei ainakaan puolleta karjumista ja jatkuvaa huutoa.

 

[kovaääninen äiti :)]

Pyykkihuoltoon ja tiskeihin kannattaa ottaa lapset mukaan. Teette yhdessä ja aika kuluu järkevissä merkeissä. Aluksi hommaan menee sulla enemmän aikaa, mutta pian huomaat että lapset oppii ja heistä on oikeaa apua. Sitten kannattaa jutella myös lasten kanssa, että menisikö vähän pienempikin ääni perille. Lapsille kannattaa antaa lupa muistuttaa äitiä huutamattomuudesta. Ja on syytä muistaa, että joskus kova ääni on tehokas ja toisessa hetkessä hiljainen puhe tai häipyminen paikalta esim. vessaan lukon taakse, on paljon tehokkaampi efekti. Tsemppiä!

 

["aapee"]

En lyö lapsiani, enkä muutenkaan kajoa fyysisesti. En myöskään kiroile tai käytä rumaa kieltä, enkä hauku lapsiani. En lyttää heidän itsetuntoaan. Tämän siis voin sanoa puolustuksekseni. Yritän toki silti vähentää huutamistani.

 

[minute]

Ennakointi on kyllä kaikkein suurin apu.

Joskus kyse voi olla tosi pienistä jutuista. Kun mies herättää koululaisen, aamut menevät usein kiireeseen ja rähjäämiseen (lapsen osalta), mutta kun minä herätän, homma sujuu yleensä hyvin. Syynä se pieni 15 minuuttia, eli herätän lapsen pikkuisen aikaisemmin, että ehtii nousta rauhassa, syödä rauhassa ja pukeutua rauhassa. Lapsi on aikaisemmin valmis, ja paremmalla tuulella kun on saanut pikkuisen hitaamman aamun. Se varttikin vaikuttaa.

Ja toinen, mikä kannattaa muistaa on se, että vaikka ennakoisit tai olisit järkevä, lapset eivät aina ole Eli lasten reaktio ei välttämättä seuraa sinun toimintaasi, huonojakin hetkiä tulee vaikka sinä pitäisit hermosi. Sille ei vaan voi mitään. Opettelua se on lapsillekin.

 

[hyvä alku päivälle]

Päiväkoti-ikäinen ei vetkuttele heräämisen kanssa. Vanhemman on syytä tuntea lapsensa ja antaa luonteenmukainen vara heräämiseen. Pitkän kaavan herääjä herätetään aiemmin kuin nopeasti heräävä. Säästyy hermotkin.

Oikein astrolabe! Itselle myös reilusti aikaa aamuisin, itse juon kahvit ja laitan itseni jo ennen lasten herättämistä. Siitä alkaa hyvä päivä kakille ja mukava lähteä hoitoon, kouluun ja töihin.

 

["Vieras"]

Jotkut on vaan temperamenttisia ja pinna palaa helpommin. Ei se tee sinusta yhtään huonopaa äitiä. Itse olen myös temperamentinen ihminen ja meillä räiskyy, huudetaan ja sitten vastapainoksi halaillaan ja suukotellaan paljon. Ei lapset ole siitä kärsineet, vaan ovat ihan tasapainoisia ja iloisia.
Miksi kaikkien pitäisi olla lammasmaisia "minä en ikinä huuda lapsilleni"-äitejä?Minusta lapselle saa näyttää koko tunneskaalan, kunhan sen selittää lapselle, ja siihen ei liity väkivaltaa eikä lapsen haukkumista.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28940378]Jotkut on vaan temperamenttisia ja pinna palaa helpommin. Ei se tee sinusta yhtään huonopaa äitiä. Itse olen myös temperamentinen ihminen ja meillä räiskyy, huudetaan ja sitten vastapainoksi halaillaan ja suukotellaan paljon. Ei lapset ole siitä kärsineet, vaan ovat ihan tasapainoisia ja iloisia.
Miksi kaikkien pitäisi olla lammasmaisia "minä en ikinä huuda lapsilleni"-äitejä?Minusta lapselle saa näyttää koko tunneskaalan, kunhan sen selittää lapselle, ja siihen ei liity väkivaltaa eikä lapsen haukkumista.[/QUOTE]

Juuri näin, täsmälleen samoilla linjoilla.

 

[äiti ja terkkari]

Ei se karjuminen jatkuvana myöskään tehoa. Äiti huutaa naamapunasena ja mitää ei tapahdu. Syytä sillon miettiä mitä muuta vois. En tiä mikä terkkari oot mut meijän neuvoilassa ei ainakaan puolleta karjumista ja jatkuvaa huutoa.

Kuka on puhunut jatkuvasta karjumisesta naama punaisena? Älä kärjistä ja lue viestini uudelleen.

On normaalia suutahtaa ja korottaa ääntään monta kertaa päivässä. Siihen ei todellakaan tarvita diapamia tai ollaan kohta ihan toisenlaisissa ongelmissa.

 

["vieraana"]

Kuka on puhunut jatkuvasta karjumisesta naama punaisena? Älä kärjistä ja lue viestini uudelleen.

On normaalia suutahtaa ja korottaa ääntään monta kertaa päivässä. Siihen ei todellakaan tarvita diapamia tai ollaan kohta ihan toisenlaisissa ongelmissa.

Joo, äänen korottaminen on normaalia, mutta ap itse kyllä aloitusviestissä jo kuvailee, että on tullut huutoherkäksi ja karjuu lapsille omastakin mielestään liian pienestä. Ei ap:ta silloin auta, että sanotaan vaan "ei se mitään, kyllä karjua saa"...

 

[Pinki]

Kuka on puhunut jatkuvasta karjumisesta naama punaisena? Älä kärjistä ja lue viestini uudelleen.

On normaalia suutahtaa ja korottaa ääntään monta kertaa päivässä. Siihen ei todellakaan tarvita diapamia tai ollaan kohta ihan toisenlaisissa ongelmissa.

Totta. Mutta karjuminen ja raivoaminen kitapurjeet punaisina koko ajan, ei ole mitekään päin normaalia.