V
voihan nenä
Vieras
5-vuotisneuvolassa täytettiin LAPS-niminen kyselylomake. Saimme 4 pistettä jonka takia arviointiin perheneuvolaan psykologille, ilmoitus meni myös päivähoitoon. Pisteet kertyivät mm. siitä että mulla oli 15 vuotta sitten vaikea-asteinen masennus. Olen vanhempieni hylkäämä ja kasvanut laitoksissa ja parissa sijaisperheessä lapsuuteni ja nuoruuteni. Omilleni lähdettyäni jäin totaalisen yksin, biosuku katkaisi välit enkä saanut tukea viimeisimmästä sijaispaikastakaan. Muistot puskivat päälle ja pari vuotta kärsin tosiaan masennuksesta. Sen jälkeen suoritin lukion, amk:n ja olen töissä. Olemme mieheni kanssa naimisissa ja töissä, ihan tavallisia ihmisiä. Minulla ei ole ollut hoitosuhdetta enää moneen vuoteen eikä mitään lääkityksiä saati sairaslomia päävikojen takia. Tämä tilanne tuntuu epäreilulta.
Lomakkeessa kysyttiin onko ollut vanhemmilla mielenterveysongelmia ja menneetkin laskettiin joten siitä saimme jo 2 pistettä, minulla ollut ja hoidettu ajat sitten, miehellä ei mitään. Lapsella oli vauvana seurantakäyntejä fysioterapiassa koska oli synnyttyään hieman jäykkä. Asia korjaantui jumpalla ja muutamalla käynnillä mutta siitäpä saimmekin yhden huolipisteen lisää! Viiden vuoden takaisista fyssarikäynneistä.
Päiväkodissa selviteltiin hetki sitten tyttöjen välistä riitaa, oli kiusaamista ja tönimistä. Omaan lapseeni tämä selvästi vaikutti ja keskustelimme monena iltana tapahtuman jälkeen kotosalla asiasta, mielipahasta ja siitä miten asioita voisi hoitaa toisella tavalla. Aloitteet keskusteluun lähtivät tyttäreltä ja hän pohtii yleisestikin paljon asioita. Kerroin tämän hoitajalle, että minua mietityttää välillä nämä kaverisuhteet ja miten toimia itse oikein vanhempana jotta lapsi ei kiusaa mutta ei olisi kiusattukaan. Itsetunnon tukemisesta ja tällaisesta. Taas ropisi pisteitä syntilistaan, tällä kertaa kohtaan "vanhemmalla huoli toisten kanssa toimeentulemisesta" tai joku tällainen, viimeinen kysymys.
Nyt sitten menemme selvittämään näitä "ongelmiamme" ammattilaisten kanssa ja vilauteltiin perhetyötäkin. Kun pisteseula hälytti niin tämä on käytäntö. Vasu-keskusteluissa puhuttiin reippaasta, toiset huomioon ottavasta ihanasta tytöstä joka on täysin ikätasoinen ja erityisen kiinnostunut kirjaimista. Joskus pyydellyt vaikeampia tehtäviä lastentarhanopettajalta, siinäkään ei mitään huolta nähnyt, ainoastaan tuon kiinnostuksen ympäristöön ja se oli hyvä asia lto:n mielestä. Keskittyy myös hyvin. Tätä kaverikriisiä ei ollut vielä silloin tapahtunut. Nyt hain kirjastosta pinkan luettavaa ja luulen saavani asian kuntoon omin neuvoin. Vastattua tyttären kysymyksiin ja keskusteltua. Tyttö ei ole ollut varsinaisesti ahdistunut vaan tuo viimeinen piste tuli äidin huolesta. En tiennyt ettei kannata yhtään puhua omasta, pienestäkään epävarmuudesta kasvattajana vaan se laitetaan heti kirjoihin ja kansiin.
Tällä ei ollut varsinaisesti mitään tarkoitusta, kunhan mieltäni puran. Ehkä olemme todella näin riskiperhe ja kovin syrjäytyneitä.
Nyt ymmärrän miksi vouhkataan elinikäisestä leimasta jos joskus on ollut mt-ongelmia.
Lomakkeessa kysyttiin onko ollut vanhemmilla mielenterveysongelmia ja menneetkin laskettiin joten siitä saimme jo 2 pistettä, minulla ollut ja hoidettu ajat sitten, miehellä ei mitään. Lapsella oli vauvana seurantakäyntejä fysioterapiassa koska oli synnyttyään hieman jäykkä. Asia korjaantui jumpalla ja muutamalla käynnillä mutta siitäpä saimmekin yhden huolipisteen lisää! Viiden vuoden takaisista fyssarikäynneistä.
Päiväkodissa selviteltiin hetki sitten tyttöjen välistä riitaa, oli kiusaamista ja tönimistä. Omaan lapseeni tämä selvästi vaikutti ja keskustelimme monena iltana tapahtuman jälkeen kotosalla asiasta, mielipahasta ja siitä miten asioita voisi hoitaa toisella tavalla. Aloitteet keskusteluun lähtivät tyttäreltä ja hän pohtii yleisestikin paljon asioita. Kerroin tämän hoitajalle, että minua mietityttää välillä nämä kaverisuhteet ja miten toimia itse oikein vanhempana jotta lapsi ei kiusaa mutta ei olisi kiusattukaan. Itsetunnon tukemisesta ja tällaisesta. Taas ropisi pisteitä syntilistaan, tällä kertaa kohtaan "vanhemmalla huoli toisten kanssa toimeentulemisesta" tai joku tällainen, viimeinen kysymys.
Nyt sitten menemme selvittämään näitä "ongelmiamme" ammattilaisten kanssa ja vilauteltiin perhetyötäkin. Kun pisteseula hälytti niin tämä on käytäntö. Vasu-keskusteluissa puhuttiin reippaasta, toiset huomioon ottavasta ihanasta tytöstä joka on täysin ikätasoinen ja erityisen kiinnostunut kirjaimista. Joskus pyydellyt vaikeampia tehtäviä lastentarhanopettajalta, siinäkään ei mitään huolta nähnyt, ainoastaan tuon kiinnostuksen ympäristöön ja se oli hyvä asia lto:n mielestä. Keskittyy myös hyvin. Tätä kaverikriisiä ei ollut vielä silloin tapahtunut. Nyt hain kirjastosta pinkan luettavaa ja luulen saavani asian kuntoon omin neuvoin. Vastattua tyttären kysymyksiin ja keskusteltua. Tyttö ei ole ollut varsinaisesti ahdistunut vaan tuo viimeinen piste tuli äidin huolesta. En tiennyt ettei kannata yhtään puhua omasta, pienestäkään epävarmuudesta kasvattajana vaan se laitetaan heti kirjoihin ja kansiin.
Tällä ei ollut varsinaisesti mitään tarkoitusta, kunhan mieltäni puran. Ehkä olemme todella näin riskiperhe ja kovin syrjäytyneitä.
Nyt ymmärrän miksi vouhkataan elinikäisestä leimasta jos joskus on ollut mt-ongelmia.
) että onko tämä ihan tarpeellista. Toki on hyvä että ennaltaehkäisevästi koitetaan puuttua asioihin, mutta ihan aukottomia nämä heidän pistejärjestelmänsä eivät ole.
