Saataisiin hyvä säästö kun lapsilisät vähenisivät mitä enemmän on lapsia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pirttiviljely pois
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="äiti kotona";28925038]Tukia jätetään hakematta enemmän kuin niitä huijataan kai sen olet kuitenkin kuullut.?
Mielestäni on hyvä myös muistaa, että ansio-käsite on harhaanjohtava. Ansiot eivät tässä maailmassa jakaudu oikeudenmukaisesti. Sovitusti ehkä useinkin, mutta eivät oikeudenmukaisesti. Joku joutuu kuitenkin tekemään ne pienipalkkaiset hommat ja on aivan toissijaista onko ajatunut niihin kunnianhimottomuuttaan vai kutsumuksestaan, kunhan tekee oman osansa tässä yhteiskunnassa. Tulonsiirrot ovat askel oikeudenmukaisempaan jakoon ja toteuttaa sitä tosiasiaa, että jokaista ihmistä tarvitaan ja he ovat arvokkaita. Toisinsanoen voisi todeta että. esim. omaishoitaja ansaitsee palkkionsa tai pienituloinen ansaitsee saada valtion kautta käytettäväksi rikkailta otettua rahaa. Tämä on ihan oikein. Luonnollisesti verotuksen kautta, ei ryöstämällä ketään. Suuret tuloerot ovat yhteiskunnalle huono asia.[/QUOTE]

Tuo on ihan totta. En vain oikein pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka aina jaksavat jankuttaa siitä, kun niitä ja näitä tukia tulisi leikata. Jos se tuki ei vaikuta itseen millään tavalla, niin miksi sitä täytyy ehdottaa leikattavaksi?

Toinen asia on se, että tukia jätetään hakematta yleensä siitä syystä, ettei tiedetä niiden olemassaolosta tai siitä, että on itse oikeutettu siihen. En oikeasti tunne ketään, joka verorahoja säästääkseen jättäisi hakematta vaikkapa lapsilisiä. Eikä niin minusta tarvitsekaan tehdä. Itsekin olen jokaisesta lapsesta lapsilisät hakenut, eikä siinä ole mielestäni mitän väärää. Niille vaan pienenä haasteena, jotka kannattavat lapsilisien leikkausta: Jättäkää itse lapsilisät hakematta.
Sama koskee kaikkia muita tukia.

Olen pahoillani, jos ilmaisin itseäni hieman sekavasti, koska ajattelen asioista suurinpiirtein samalla tavalla kuin sinä "äiti kotona".
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
Tuo olisi ihan hyvä muutos. Vaikka meilläkin on 5 lasta. Aika vähän se tästä meidän kokonaisbudjetista olisi pois jos lapsilisiä leikattaisiin. Ne, joilla tekisi tiukkaa, voisivat saada esimerkiksi (ikärajattoman) hoitolisän muodossa korotettua lapsilisää ja samassa jotain sosiaalipalveluita koko perheen tueksi. Saataisiin aidosti lapsiperheiden ongelmia näkyviksi, kun ei roikoteta lapsilisäriippuvuudessa vaan tarjotaan muutakin tukea esim harrastuksiin. Ehkä välinevuokraus ym. saisi myös tätä kautta vauhtia!
 
Mikä siinä valitussa lapsettomuudessa on tarkkaan ottaen niin vaikeaa ymmärtää? Tai yhden lapsen perheissä?

Se siinä on vaikea ymmärtää, että ymmärtävätkö ihmiset oikeasti mistä jäävät paitsi? Vaikka en usko, että lapsettomuus on sinulle parasta, tahdon kunnioittaa sinun valinnanvapauttasi eli tee miten lystäät.

Yhden lapsen perheissä sitten tietenkin on jo se lapsikin siinä, joka jää paitsi eikä omasta halustaan. Asenteita on toki monenlaisia, mutta jos ihmiset eivät pilaa asioita niin on suuri onni, että on sisaruksia.
 
Hullua puhetta äidiltä kotoa.

Miten raksaduunarilla on varaa elättää teidät kaikki?
Mielestäni varakkaat (joilla siis oikeasti vara kustantaa perheensä elämä) saavat lisääntyä niin paljon kuin lystäävät, mutta pienituloisten suurperheet on lähinnä surullisia.
Mutta kun joku vauvakuumeinen ja itsekäs mami haluaa, niin minkäs voit.

Kannatan lapsilisien leikkausta esim. toisen lapsen jälkeen.
 
Haluaisitko kommentoida vastaustani tähän esittämääsi mielipiteeseen?
 
Mikä siinä valitussa lapsettomuudessa on tarkkaan ottaen niin vaikeaa ymmärtää? Tai yhden lapsen perheissä?

Tulikohan tämä nyt väärään ketjuun?

Jos vaikka tulikin, niin vastaan silti kysymykseen. Siinä ei ole mitään, mikä olisi vaikea ymmärtää. Itse arvostan ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat. Sehän on hienoa, jos voi rehellisesti sanoa, että haluan yhden lapsen, kymmenen lasta tai en yhtään. Ei ihmisiä voi tietenkään arvottaa lapsimäärän mukaan. Onnellisuus ja hyvä elämä voi todellakin koostua jostain muustakin kuin vähintään kahdesta lapsesta. Hyvä ystäväni on omasta valinnastaan lapseton ja olen aina tukenut häntä valinnassaan, aivan kuten hän on tukenut minua valinnassani perustaa keskivertoa isompi perhe.
 
Kauniisti ajattelet. En pysty itse ihan samaan, minä vain suvaitsen, nykyajan tyyliin.
 
[QUOTE="äiti kotona";28924974]Ammattiylpeys on mielestäni sitä, että lapset opetetaan tekemään oman osuutensa yhteiskunnassa. Meillä lapset oppivat, että "syödäkseen" pitää tehdä töitä. Esimerkkiä tässä näyttävät sekä isä että äiti. On meillä toki muitakin arvoja ja lopputulos on, että kasvatan lapseni kotona kouluikäisiksi, jos se on taloudellisesti mahdollista.

Etkö ole huomannut miten tarkkaan ihmiset harkitsevat jo toista tai kolmatta lasta? Ei heidän taloutensa perustu tukiin, mutta koska pitää päästä 2 kertaa vuodessa ulkomaille, niin kas lapsiluku tulikin juuri täyteen. Kyllä se pienikin rahalisä monille puhuu ja samalla vaikuttaa siihen KV:hen. Ja minähän omassa ideassani juuri yritin optimoida jokaisen perheen lapsiluvun täsmälleen oikeaan kohtaan, en ehdottanut kannustinta alittaa enkä ylittää optimia..[/QUOTE]

Sinun on pakko olla provo. Miten ne sun lapset oppii että "syödäkseen pitää tehdä töitä"? Opetatko ne tehtailemaan vauvoja? Sehän se sinun "työsi" on.

Anteeksi nyt vaan muutenkin, mutta useimmat ihmiset haluavat tehdä muutakin kuin koota ympärilleen lastentarhaa.
 
[QUOTE="aloittaja";28925241]Montako lasta nimimerkillä äiti kotona on? millaiset on miehesi tulot?[/QUOTE]

Viides tulossa.
Eli nyt 6 hlöä ja 3200 N. Miehen palkka tästä n. 2100.
 
Sama olisi tuolloin poistaa lapsilisä kokonaan. Minä olen kansalaispalkan kannalla joka tulisi kaikille suomalaisille. Yksi vaihtoehto olisi poistaa muut tuet ja jättää vain toimeentulotuki jäljelle. Näin ylimääräistä ei maksettaisi.
 
Hullua puhetta äidiltä kotoa.

Miten raksaduunarilla on varaa elättää teidät kaikki?
Mielestäni varakkaat (joilla siis oikeasti vara kustantaa perheensä elämä) saavat lisääntyä niin paljon kuin lystäävät, mutta pienituloisten suurperheet on lähinnä surullisia.
Mutta kun joku vauvakuumeinen ja itsekäs mami haluaa, niin minkäs voit.

Kannatan lapsilisien leikkausta esim. toisen lapsen jälkeen.

Monta lasta sinulla on?
 
Vaikka en k.o. nimimerkki olekaan, niin voin kokemuksesta kertoa ettei 4 lapsen elättäminen yhden ihmisen tuloilla nyt nii-in mahdottoman vaikeaa ole.
Meillä 4 lasta, joista kolmesta saamme lapsilisää (voin kertoa että 17-vuotias kuluttaa enemmän kuin nuorempi lapsi), ja ihan olemme voineet hoitaa lähes kaikki n.4-6vuotiaiksi kotona, ilman tukia. Nytkin mies aloittaa opiskelun, ja vuoden päästä osa-aikaisen työnteon jottei ekalle menevän tarvitsisi olla yksinään kotona koulun jälkeen :heart:
Ja veikkaan että raksaduunari tienaa enemmän kuin minä tai mieheni.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="one";28925248]Sinun on pakko olla provo. Miten ne sun lapset oppii että "syödäkseen pitää tehdä töitä"? Opetatko ne tehtailemaan vauvoja? Sehän se sinun "työsi" on.

Anteeksi nyt vaan muutenkin, mutta useimmat ihmiset haluavat tehdä muutakin kuin koota ympärilleen lastentarhaa.[/QUOTE]

Emme ole provo, ei varmaan ihan tavallisimmasta päästä, mutta ihan oikeasti olemassa. Enemmän ihmettelen mistä löytyy aina uusi kommentoija, joka tuntee meidät noin hyvin, että on viitsii olla noin pahansuopa. Voiko olla tottakaan.?

Meillä ei tehtailla vauvoja, joten en ymmärrä, mistä lapset moista oppisivat. Oppivat asenteen työteliäisyyteen vanhemmiltaan, molemmilta.
 
[QUOTE="äiti kotona";28925268]Viides tulossa.
Eli nyt 6 hlöä ja 3200 N. Miehen palkka tästä n. 2100.[/QUOTE]

No noilla tuloilla teillä pitäisi olla vain yksi lapsi ihan maksimissaan kaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;28925283:
Vaikka en k.o. nimimerkki olekaan, niin voin kokemuksesta kertoa ettei 4 lapsen elättäminen yhden ihmisen tuloilla nyt nii-in mahdottoman vaikeaa ole.
Meillä 4 lasta, joista kolmesta saamme lapsilisää (voin kertoa että 17-vuotias kuluttaa enemmän kuin nuorempi lapsi), ja ihan olemme voineet hoitaa lähes kaikki n.4-6vuotiaiksi kotona, ilman tukia. Nytkin mies aloittaa opiskelun, ja vuoden päästä osa-aikaisen työnteon jottei ekalle menevän tarvitsisi olla ykisnään kotona koulun jälkeen :heart:
Ja veikkaan että raksaduunari tienaa enemmän kuin minä tai mieheni.

Mieheni ei valitettavasti ole tienesteissä ihan sillä tasolla mitä raksaduunarilla voisi olla. Näyttää toki siltä, etä ihmisten käsitys taloudellisesti mahdollisesta vaihtelee.

Mutta saattaa tässä vielä joutua viemään lapset jollekin toisellekin hoitoon. Vaikea ennustella, katsotaan tästä eteenpäin uudestaan, kun tullee noita uusia päätöksiä.
 
[QUOTE="aloittaja";28925310]No noilla tuloilla teillä pitäisi olla vain yksi lapsi ihan maksimissaan kaksi.[/QUOTE]

No onneksi et sinä päätä muiden asioista.
 
[QUOTE="äiti kotona";28925286]Emme ole provo, ei varmaan ihan tavallisimmasta päästä, mutta ihan oikeasti olemassa. Enemmän ihmettelen mistä löytyy aina uusi kommentoija, joka tuntee meidät noin hyvin, että on viitsii olla noin pahansuopa. Voiko olla tottakaan.?

Meillä ei tehtailla vauvoja, joten en ymmärrä, mistä lapset moista oppisivat. Oppivat asenteen työteliäisyyteen vanhemmiltaan, molemmilta.[/QUOTE]

"Emme ole provo", mistä monikko? Ootko onnistunut kloonaamaan jo itsesikin lisääntymishuumassasi. :D

Minä en ainakaan sinua tunne, ja kommentoin vaan kommenttiisi.
Ihmettelin vain sitä, miten näet niin paljon vaivaa jos kaikki eivät ole samanlaisia vauvakoneita kuin sinä, ja haluavat esimerkiksi mieluummin matkustella, löhötä illat sohvalla tai maalailla tauluja jne.
Elämä on tarpeeksi hankalaa jo ilman, että siitä tekee vielä hankalampaa hankkimalla liikaa lapsia.
 
Ihan vaan sivumennen sanoen: Jos lapsia ei tehdä enempää kuin 1-2, niin kuka sitten meidän eläkkeet maksaa aikanaan, kun veronmaksajat ovat vähentyneet reippaasti? (Ja ei, minulla ei ole lapsilaumaa, vain yksi lapsi ja käyn töissä.)
 
[QUOTE="äiti kotona";28925337]No onneksi et sinä päätä muiden asioista.[/QUOTE]

En päätäkkään mutta jos lapsilisiä vähennetään ja kaikkia muitakin lapsiperheiden tukia niin aika pulassa olette noin pienillä tuloilla.
 
[QUOTE="one";28925358]"Emme ole provo", mistä monikko? Ootko onnistunut kloonaamaan jo itsesikin lisääntymishuumassasi. :D

Minä en ainakaan sinua tunne, ja kommentoin vaan kommenttiisi.
Ihmettelin vain sitä, miten näet niin paljon vaivaa jos kaikki eivät ole samanlaisia vauvakoneita kuin sinä, ja haluavat esimerkiksi mieluummin matkustella, löhötä illat sohvalla tai maalailla tauluja jne.
Elämä on tarpeeksi hankalaa jo ilman, että siitä tekee vielä hankalampaa hankkimalla liikaa lapsia.[/QUOTE]

Meitä on täällä tosiaan kaksi ja molemmista ja molempien mielipiteistä olen kertonut ihan avoimesti.
Myönnän, että olen tässä keskustelussa arvostellut lapsettomia ja vähempilapsisia perheitä, mutta arvostelu on ollut molemminpuolista. Sitä paitsi en kunniakseni ole sortunut noin rumaan kielenkäyttöön kuin sinä ja kumppanit. Lisäksi vielä huomautan, että kommenttini alkuper. ketjun aiheeseen oli paremmin (objektiivisemminkin) perusteltu kuin alkuper. ehdotus, joka pohjasi tosiaan lähinnä, jonkun ideologiaan kuin järkeen.
 
Yhteistyössä