J
jokuuuuu
Vieras
Ollaan seurusteltu uuden miehen kanssa nyt hieman yli 2 vuotta, joista 8kk asuttu yhdessä. Ensimmäinen huono juttu sattui jo ennen yhteen muuttoa, paria kuukautta ennen, kun olin jo oman asuntoni myynyt..
-mies oli viestitellyt naapurilleen että olisi kiva tavata, mutta ei voi nyt jutella enempää kuin akka kyttää mustasukkasena (tämä facebookissa). Jätti siis vahingossa facen auki, ja minä luin kun siinä se oli. Siellä oli myös ennen meidän seurustelun alkua ollut jotain tule minun luo, olet kaunis juttua..
-kuukausi yhteenmuutosta tämä oli mennyt avautumaan minun ystävälleni, kuinka hän ei oikein jaksa minua (en saanut selvyyttä mitä tämä tarkoittaa, ei kuulemma humalansa vuoksi muistanut tätä)
-meillä loppui seksi, ja sitten yhtenä iltana yllätin hänet katsomasta pornoa ja runkkaamasta. Kun kysyin, miksi ei halua minua (olen yrittänyt tehdä aloitteita, mutta sanoo aina ettei jaksa), hän ei osannut sanoa mitään. Oli vaan kuulemma tehnyt just silloin mieli, vaikka minä olin hereillä toisessa huoneessa.
-humalassa kehuu aina muita naisia, siis menee ja yrittää jollain tapaa iskeä. Tämä ahistaa minua, saatan olla ihan vieressäkin mutta mies vaan nauraa että tämmöinen hän on humalassa. Tämä on toistuvaa, tapahtuu aina kun ollaan liikkeellä.
-kehuu minulle jatkuvasti muita naisia. Onpa nätti, onpa hoikka, kiinteät tissit jne. MInulle kaunein sanomansa asia on että kyllä mä tosta sun isosta mahasta ja riipputisseistä tykkään. Joo, kiitti.
No, tähän tulisi paaaaaljon muutakin.
Asia on, siis että, ennen tätä miiestä en ole ikinä ollut mustasukkainen. Mutta nyt olen. KOko ajan ahistaa ja vituttaa ja kuvottaa. Mitä tässä tekee? Miehelle koitan puhua, mutta hän nauraa eikä ota asiaa vakavasti, tai sitten suuttuu, ja asia jää siihen.
Oikeestaan, en oo ees varma miksi tätä tänne puran, mutta silti
-