Miehellä unohtui FB auki ja... Mitä mun pitäisi ajatella?

Sinulla on taustalla sinut omat ilmeisen ikävät kokemukset, jotka sinä olet kokenut sinun ainutlaatuisella tavallasi. Kaikkihan eivät koe samalla tavalla.
Minäkin olen tullut petetyksi, pahallakin tavalla, enkä silti uskoisi jättäväni miestäni, taloani jne jos mies ihastuisi nuoreen tyttöön. Voisi jopa olla, että ymmärtäisin hänen ahdistustaan/olojaan (sitä, mikä on johtanut pettämiseen tai mitä siitä on seurannut)

Minun kodistani tuskin tulisi huono, pelokas tai ahdistava sen vuoksi että mies kerran hairahtuisi.
Toisaalta, minusta voisikin tulla. Ja jos tietäisin etten voi anteeksi antaa enkä puhtaalta pöydältä aloittaa, niin toki eroaisin.

Vaikka se hurjalta kuulostaakin, niin kyllä minä jotenkin ymmärrän tämän Tinjan miestä. Teko on väärä ja inhottava, mutta ihastuminen jne. on inhimillistä. Ehkä tämä nyt johtuu siitä, että itse olen taannoin ihastuksen torjunut ja yrittänyt unohtaa, koska se oli oikein (moraalisesti).

Mutta joo, tietenkin me kaikki vastaamme täällä vain omiin ajatuksiimme ja kokemuksiimme pohjautuen. Kai nyt yritän vain avata, että kaikkien ajatukset eivät ole samanlaisia.

Musta 26-vuotias ei ole mikään nuori tyttö. 10 v nuorempi kuin mä ja Tinja.En kyllä itsekään antais anteeks. Tossa jatku toi valehtelu koko ajan ja mies olisi halunnut sen Lissun .

 

[QUOTE="Mie";28769811]En ymmärrä niitä joka sanoo että pitäisi yrittää lapsien takia. Lapset kyllä aistii jos vanhemmilla ei ole välit kunnossa.[/QUOTE]

Välit voi saada kuntoon. Näin on käynyt monelle parille pettämisen jälkeen.

 

Mitäs Tinjalle kuuluu?

 

Sinulla on taustalla sinut omat ilmeisen ikävät kokemukset, jotka sinä olet kokenut sinun ainutlaatuisella tavallasi. Kaikkihan eivät koe samalla tavalla.
Minäkin olen tullut petetyksi, pahallakin tavalla, enkä silti uskoisi jättäväni miestäni, taloani jne jos mies ihastuisi nuoreen tyttöön. Voisi jopa olla, että ymmärtäisin hänen ahdistustaan/olojaan (sitä, mikä on johtanut pettämiseen tai mitä siitä on seurannut)

Minun kodistani tuskin tulisi huono, pelokas tai ahdistava sen vuoksi että mies kerran hairahtuisi.
Toisaalta, minusta voisikin tulla. Ja jos tietäisin etten voi anteeksi antaa enkä puhtaalta pöydältä aloittaa, niin toki eroaisin.

Vaikka se hurjalta kuulostaakin, niin kyllä minä jotenkin ymmärrän tämän Tinjan miestä. Teko on väärä ja inhottava, mutta ihastuminen jne. on inhimillistä. Ehkä tämä nyt johtuu siitä, että itse olen taannoin ihastuksen torjunut ja yrittänyt unohtaa, koska se oli oikein (moraalisesti).

Mutta joo, tietenkin me kaikki vastaamme täällä vain omiin ajatuksiimme ja kokemuksiimme pohjautuen. Kai nyt yritän vain avata, että kaikkien ajatukset eivät ole samanlaisia.

Samaa mieltä! Antaisin miehelle yhden mahdollisuuden vielä, mutta sitten täytyisi tehdä kaikkensa. Uskon, että hyväkin mies voi joskus hairahtua, mutta sen jälkeen on mahdollistatulla järkiinsä. Ei se ihan aina mee niin, että kerran pettäjä on aina pettäjä. Ja emmehän voi tietää, onko Tinjan mies ollutkin pitkään onneton, ehkä yrtiiänyt puhua Tinjalle, muttei tämä ole ymmärtänyt tai kuunnellut. Olemme kuulleet vain Tinjan version.

Täällä on paljon ketjuja, joissa vaimo, joskus mieskin kertoo, miten onneton on liitossaan. Että on yrittänyt puhua ja puhua ja puhua, mutta puoliso ei vain ymmärrä. Varsinkin seksielämää koskien. Tällöin täällä monestirohkaistaan etsimään sivusuhde ja pitämään se salassa....

Joka tapauksessa tinjan perheelle kovasti tsemppiä. Itse henk koht tivon, että pääsisitte tästä yli ja perhe pysyisi kasassa.

 

Tultuani kotiin sinä iltana, vaimoni tarjoillessa illallista otin häntä kädestä ja sanoin "Minun täytyy kertoa sinulle jotain." Hän istui alas ja söi hiljaa. Näin jälleen loukkaantumisen hänen silmissään. Yhtäkkiä en osannutkaan avata suutani, mutta minun täytyi kertoa hänelle, mitä ajattelin. Haluan avioeron. Otin sen puheeksi rauhallisesti. Hän ei näyttänyt ärsyyntyvän sanoistani vaan kysyi minulta pehmeästi "Miksi?". Välttelin hänen kysymystään. Tämä teki hänet vihaiseksi. Hän heitti syömäpuikot pois ja huusi minulle "Sinä et ole mies!". Sinä iltana emme puhuneet toisillemme. Hän nyyhkytti. Tiesin, että hän halusi tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle tyydyttävää vastausta. Hän oli menettänyt sydämeni, se kuului nyt Janelle. En rakastanut häntä enää, ainoastaan säälin. Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen, jonka mukaan hän saisi talomme, automme ja 30% osuuden yrityksestäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen kappaleiksi. Nainen, jonka kanssa olin viettänyt kymmenen vuotta, oli muuttunut muukalaiseksi. Pahoittelin hänen menetettyjä vuosiaan, panostustaan ja minuun tuhlaamaansa energiaa, mutta en voinut peruuttaa sanojani, koska rakastin Janea niin paljon. Lopulta hän itki äänekkäästi edessäni, mikä oli näky jonka olin odottanut näkeväni. Minulle hänen itkunsa oli oikeastaan helpotus. Ajatus avioerosta, joka oli pyörinyt mielessäni jo viikkoja, tuntui lujemmalta ja selkeämmältä.

Seuraavana iltana tulin kotiin hyvin myöhään ja löysin hänet pöydän äärestä kirjoittamassa jotain. En syönyt illallista vaan menin suoraan nukkumaan ja nukahdin nopeasti, koska olin väsynyt tapahtumarikkaasta päivästä Janen kanssa. Kun heräsin, hän oli yhä pöydän ääressä kirjoittamassa. En välittänyt siitä, vaan käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Aamulla hän esitti ehtonsa: hän ei halunnut minulta mitään, mutta tarvitsi kuukauden aikaa ennen avioeroa. Hän ehdotti, että kuukauden ajan me molemmat yrittäisimme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Hänen syynsä olivat yksinkertaiset: meidän pojallamme oli kokeet ensi kuussa eikä hän halunnut häiritä pojan keskittymistä ilmoittamalla rikkoutuneesta avioliitostamme. Tämä kuullosti hyväksyttävältä. Mutta hänellä oli mielessään jotakin muutakin; hän pyysi minua muistelemaan miten olin kantanut hänet kynnyksen yli hääpäivänämme. Hän pyysi, että joka aamu seuraavan kuukauden ajan minä kantaisin hänet makuuhuoneesta ulko-ovelle. Luulin hänen tulleen hulluksi. Tehdäkseni meidän viimeiset yhteiset päivämme siedettäviksi, suostuin hänen outoon ehdotukseensa. Kerroin Janelle vaimoni ehdoista. Hän nauroin äänekkäästi ja sanoi sen olevan hullua. Huolimatta kaikenlaisista tempuista hänen täytyisi hyväksyä avioero, Jane sanoi halveksivasti.

Minulla ja vaimollani ei ollut ollut minkäänlaista kosketuskontaktia toisiimme siitä lähtien kun olin ilmoittanut haluavani avioeron. Joten kun kannoin häntä ensimmäisenä päivänä, me molemmat tunsimme olomme kömpelöiksi. Poikamme hurrasi takanamme, isäänsä pitelemässä äitiään sylissään. Hänen sanansa aiheuttivat minulle tuskaa. Makuuhuoneesta olohuoneeseen ja edelleen ovelle, kävelin yli kymmenen metriä kantaen häntä. Hän sulki silmänsä ja sanoi pehmeästi: "älä kerro pojalle avioerostamme". Nyökkäsin, tuntien oloni epävakaaksi. Laskin hänet ovella. Hän meni odottamaan bussia päästäkseen töihin ja minä ajoin yksinäni toimistolle.

Toisena päivänä se sujui meiltä molemmilta helpommin. Hän nojasi rintaani ja tunsin hänen parfyyminsa tuoksun puserolla. Tajusin, etten ollut katsonut tätä naista kunnolla pitkään aikaan. Tajusin, ettei hän ole nuori enää. Hänellä oli ryppyjä kasvoillaan ja hänen hiuksensa olivat harmaantumassa. Avioliittomme oli ottanut osansa hänestä. Hetken ajattelin, mitä olin tehnyt hänelle.

Neljäntenä päivänä nostaessani häntä ylös, tunsin läheisyyden tunteen palaavan. Tämä nainen oli antanut kymmenen vuotta elämästään minulle. Viidentenä ja kuudentena päivänä tajusin, että läheisyytemme oli kasvamassa. En kertonut Janelle tästä. Hänen kantamisestaan tuli päivä päivältä helpompaa. Ehkä jokainen päivä teki minut vahvemmaksi.

Yhtenä aamuna hän oli valitsemassa vaatteita ylleen. Hän koitti monia asuja, muttei tuntunut löytävän mieleistään. Sitten hän huokaisi, että kaikki pukunsä ovat liian isoja. Yhtäkkiä tajusin, että hän oli laihtunut niin paljon, se oli tehnyt hänen kantamisensa helpommaksi. Sitten tajusin sen.. hän oli haudannut niin paljon tuskaa ja katkeruutta sisälleen. Alitajuisesti kurotin häntä kohti ja kosketin hänen päätään. Poikamme tuli sillä hetkellä sisään ja sanoi "Isä, on aika kantaa äiti ulos". Hänelle siitä oli tullut oleellinen osa elämää, nähdä isänsä kantavan äitiään. Vaimoni pyysi poikamme tulemaan lähemmäs ja halasi häntä tiukasti. Käänsin kasvoni poispäin, koska pelkäsin että muuttaisin mieltäni viime hetkellä. Sitten pidin häntä sylissäni kävellessäni makuuhuoneesta, olohuoneen läpi eteiseen. Hänen kätensä oli kietoutunut niskaani kevyesti ja luonnollisesti. Pidin hänen vartalostaan tiukasti kiinni: tuntui kuin olisi hääpäivämme jälleen. Mutta hänen huomattavasti kevyempi vartalonsa teki minut surulliseksi.

Viimeisenä päivänä, kantaessani häntä pystyin tuskin ottamaan askeltakaan. Poikamme oli mennyt jo kouluun. Pidin vaimostani tiukasti kiinni ja sanoin, etten ollut tajunnut että elämästämme puuttui läheisyys.

Ajoin toimistolle.. hyppäsin autosta nopeasti lukitsematta ovia. Pelkäsin että pieninkin viivästys saisi minut muuttamaan mieleni. Kävelin yläkertaan. Jane avasi oven ja sanoin hänelle: "Olen pahoillani Jane, mutten enää halua erota hänestä. Avioelämämme oli tylsää luultavasti siksi, että me kumpikaan emme arvostaneet pieniä yksityiskohtia elämässämme, eikä siksi ettemme olisi rakastaneet toisiamme enää. Nyt ymmärrän, että kantaessani hänet sisään hääpäivänämme, velvollisuuteni on kantaa häntä kunnes kuolema meidät erottaa." Jane vaikutti yhtäkkiä heräävän. Hän antoi minulle äänekkään läimäytyksen, pamautti oven perässään ja puhkesi kyyneliin. Kävelin alakertaan ja ajoin pois. Pysähdyin matkalla kukkakauppaan ja ostin kimpun kukkia vaimolleni. Myyjätär kysyi mitä korttiin kirjoitettaisiin. Hymyilin ja kirjoitin "Kannan sinua jokaikinen aamu kunnes kuolema meidät erottaa. " Sinä iltana tulin kotiin kukat kädessäni ja hymy kasvoillani. Juoksin raput yläkertaan ja löysin vaimoni sängystä, kuolleena. Vaimoni oli taistellut syöpää vastaan kuukausia ja olin ollut niin kiireinen Janen kanssa, etten ollut edes huomannut sitä. Hän tiesi kuolevansa pian ja halusi pelastaa minut poikamme negatiiviselta reaktiolta, jos olisimme päätyneet eroon. Poikamme silmissä sentään... olin rakastava aviomies.

Elämän pienet asiat ovat niitä, joilla todella on merkitystä ihmissuhteissa. Ei talo, auto, omaisuus tai raha pankissa. Nämä luovat ympäristön joka johtaa onnellisuuteen, mutta eivät tuo onnellisuutta itsessään. Joten löydä aikaa ollaksesi puolisosi ystävä ja tehkää niitä pieniä asioita toisillenne, jotka luovat läheisyyttä. Olkaa onnellisia avioliitossanne.

Jos et jaa tätä, mitään ei tapahdu sinulle. Jos jaat, saatat pelastaa jonkun avioliiton. Monet elämän epäonnistujista ovat ihmisiä, jotka eivät ymmärrä kuinka lähellä he ovat onnistumista

 

Voi vittu mikä tarina...joo anna vaan niin se voi nauraa matkalla naisiin

 

Olipa koskettava tarina. Kunpa pystyisi muistamaan tuon ja säilyttämään läheisyyden yhtä hyvänä kuin se oli suhteen alussa.

 

Voi vittu mikä tarina...joo anna vaan niin se voi nauraa matkalla naisiin

Mä meinasin kirjottaa täsmälleen samanlaisen kommentin mutta nyt ei tarviikaan kun tää olikin jo laitettu

 

[QUOTE="hih";28771145]Mä meinasin kirjottaa täsmälleen samanlaisen kommentin mutta nyt ei tarviikaan kun tää olikin jo laitettu [/QUOTE]

onhan niitäki ihmisiä olemassa, joilla ei ole mitään tunnon tuskia mistään....

 

onhan niitäki ihmisiä olemassa, joilla ei ole mitään tunnon tuskia mistään....

Mitä lienee tarkoittaakaan, mutta olihan tuo juttu ihan liian teennäinen. Nimim. vasta äitinsä saattohoitanut hautaan saakka.

 

Samaa mieltä! Antaisin miehelle yhden mahdollisuuden vielä, mutta sitten täytyisi tehdä kaikkensa. Uskon, että hyväkin mies voi joskus hairahtua, mutta sen jälkeen on mahdollistatulla järkiinsä. Ei se ihan aina mee niin, että kerran pettäjä on aina pettäjä. Ja emmehän voi tietää, onko Tinjan mies ollutkin pitkään onneton, ehkä yrtiiänyt puhua Tinjalle, muttei tämä ole ymmärtänyt tai kuunnellut. Olemme kuulleet vain Tinjan version.

Täällä on paljon ketjuja, joissa vaimo, joskus mieskin kertoo, miten onneton on liitossaan. Että on yrittänyt puhua ja puhua ja puhua, mutta puoliso ei vain ymmärrä. Varsinkin seksielämää koskien. Tällöin täällä monestirohkaistaan etsimään sivusuhde ja pitämään se salassa....

Joka tapauksessa tinjan perheelle kovasti tsemppiä. Itse henk koht tivon, että pääsisitte tästä yli ja perhe pysyisi kasassa.

Miten minä olen missannut tällaiset ohjeet tällä palstalla kokonaan :O

 

onhan niitäki ihmisiä olemassa, joilla ei ole mitään tunnon tuskia mistään....

Toi oli niin teennäinen stoori että pahaa teki lukea. Ihan hyvä ajatus mutta huono toteutus.

 

Anteeksi, mutta...

Poikamme tuli sillä hetkellä sisään ja sanoi "Isä, on aika kantaa äiti ulos".

Kyllä on korni tarina. "Pehmeästi" puhuva, pyhimysmäinen syöpäsairas vaimo, äänekkäästi(!) naurava inhottava Jane, pölvästi aviomies joka jää lopussa kitumaan yksin, ja koomista kirjakieltä puhuva poika.
Tämän englanninkielinen versio kiersi netissä muutama vuosi sitten, mutta siinä taisi olla onnellinen loppu eikä mitään traagista syöpäkuolemaa?
Jään pohtimaan, mikä syvempi merkitys tarinan syömäpuikoilla on.

 

Miten minä olen missannut tällaiset ohjeet tällä palstalla kokonaan :O

Ekana tulee mieleen parikin pitkää ketjua ehkä vajaa kuukausi takaperin, en nyt jaksa etsiä. Toisessa ketjun ap:lla oli rakastaja, koska miehensä ei halunnut seksiä, oli joku fyysinen ongelmakin. oli pitkä tarina, ja ap sai hirvittävästi ymmärrystä sivusuhteelleen, jopa kannustusta. toisessa ketjussa ap eli myös puutteessa, ja neuvot olivat samat.. Moni tuli kertomaan ketjuun omasta ns onnistuneesta sivusuhteestaan, miten ei tarvinnut sitten hajottaa perhettä ja luopua talosta yms.

Tottakai suuri osa on pettämistä vastaan, mikä on hyvä asia, mutta ihan todella on täällä sellaisia ollut, en minä tätä päästäni keksi. Itsekin olen ollut yllättynyt palstan "moraalista" jos niin voi sanoa.

Ehkä luemme eri ketjuja sitten.

 

Oliko se Lissu nyt raskaana vai ei? En jaksaisi koko ketjua alkaa kahlaamaan

 

joo, en tiedä et onko lissu raskaana? Mut en myöskään tiiä mitä ap:n mies miettii?? Lissua? Eikö sen pitäis vaan anella? Tosin sehän olis jääny lisduttelemaan, niin eiköhän toi ero olekin järkevin.

 

Hei Tinja, mihin ratkaisuun olette päätyneet? Jatkatteko yhdessä?

Voimia sinulle!

 

oletko kunnossa ap?

 

ap, tilanne?????

 

Kiitos viesteistänne!

Minä en ole puhunut mitään sellaista, että tämä "lissu" olisi raskaana. Minu tietooni ei myöskään ole muuta kautta tullut mitään sellaista.

Me olemme mieheni kanssa puhuneet paljon. Nyt on vauhtiajoviikonloppu ja mua koko ajan kaivertaa mielessä se, että mieheni olisi huomenna menossa vauhtiajoihin "lissun" kanssa, ellen olisi ajoissa saanut häntä kiinni.
Mies on ollut todella rehellinen. Hän on suoraan myöntänyt, että olisi mennyt vauhtiajoihin, jos ei olisi jäänyt kiinni. Hänen oli tarkoitus myös noutaa "lissu" tänään lentokentältä. "Lissu" on antanut pakit miehelleni ja mies sanoi, että sillä hetkellä ne pakit tuntuivat pahalta ja oli hetkiä, jolloin olisi valinnut "lissun". Pitemmän päälle miehen mielestä touhusta "lissun" kanssa ei olisi tullut yhtään mitään ja mies sanoi, että olisivat eronneet ennemmin tai myöhemmin.
Lissun kanssa en ole enää jutellut. Mies ei ole enää ollut tekemisissä lissun kanssa, mutta ovat ennen lissun reissua puhuneet asiat selviksi.

Me mennään parisuhdeneuvojalle elokuussa ja yritetään jatkaa liittoamme. Vaikea sanoa, mitä tulevan pitää.

 

Miltä susta tuntuu tämä kaikki? Mitä oikeasti tunnet vai oletko vieläkin shokissa?

 

Mulla on suurin kolaus ollut itsetunnolle se, että en riitä. Mä eniten mietin sitä, mikä minussa on vikana. Mä olen todellakin itsestäni huolta pitävä, kiltti, en mikään mäkättävä akka ja mun mielestä olen huumorintajuinen ja tykkään hassutella. Mietin siis sitä, mikä on vikana. MIKSI en kaikesta huolimatta kelvannut? Miksi mies ei puhunut, jos jokin minussa mättäsi?
Mun olisi helpompi ehkä ymmärtää, jos olisin ollut viimeaikoina esim. todella kiukkuinen, tylsä, en olisi pitänyt enää itsestäni fyysisesti huolta, huono äiti tms.. Mutta kun olen ollut mielestäni ihan oma itseni, pirtsakka ja toimelias.

 

Lähti kesken äskeinen viesti..

Mies on sanonut, ettei mussa ole ollut vikaa. Lissu oli vaan jotakin uutta ja jännittävää ja nuori nainen kohotti mieheni itsetuntoa. Mä silti jostain syystä etsin vikaa itsestäni.
Mies on oikeasti katunut tosissaa ja sanonut monta kertaa, että häntä hävettää ja hänen on vaikea olla seurassani, koska häpeää tekoaan niin paljon ja on ollut täysi idiootti.

 

Mitenkä teidän seksielämä? Voitko enään ikinä harrastaa seksiä miehesi kanssa?

 

No miksi en voisi? Kyllä mä voin. Ei nyt tällä hetkellä kauheasti haluta, mutta joskus sitten.