Miehellä unohtui FB auki ja... Mitä mun pitäisi ajatella?

  • Viestiketjun aloittaja "Tinja"
  • Ensimmäinen viesti
"Tinja"
Näköjään minun nickilläni on vastailtu tähän ketjuun paljon. En tarkkaan jaksa kaikki viestejä lukea, mutta monta provoviestiä on nimelläni tullut.

Emme ole eronneet. Vaikeaa aikaa on silti edelleen. Nykyään menee jo paremmin siinä mielessä, että nukun ihan hyvin ja osaan jopa nauraa taas. Ero silti kummittelee mielessäni. Hirveän ahdistava ja vaikea tilanne, kun en tosiaankaan tiedä mitä haluan. En tiedä ns. mistään mitään.
Tämä tapahtuma sai auki niin monta muutakin vyyhtiä. Katsotaan nyt vähän aikaa taas eteenpäin.
Pian kuitenkin haluan tehdä jonkun ratkaisun itseni takia, sillä muuten romahdan tähän vatvomiseen.
 
"vaimo"
Luin juttusi alusta loppuun.Ei voi kuin toivoa että saatte asianne kuntoon, ero ei ole maailman loppu.Mutta eteenpäin pääseminen myös vahvistaa ajan myötä suhdetta.Meidän suhteessa on koettu kaikki kriisit ja kun niistä selvisimme ihmeen kaupalla, meillä on nyt entistä vahvempi liitto.Meillä rakkaus meni kaiken edelle mutta luottamusta emme ole täysin saaneet takaisin, puolin ja toisin. Voimia sinulle paljon!
 
tirlittandddd
olis kannattanut ottaa tuo "Lissu" sinne aviovuoteeseen kolmanneksi pyöräksi niin kaikki olis olleet voittajia, siis win-win-win -tilanne. ei kannata ajatella aina niin suoraviivaisesti asioita.
 
vierailija6444
Miehelle tuli kiire lähteä viemään poikaa jalkapallopeliin ja jätti siis koneensa auki, jossa FB:kin auki. Siinä oli myös auki viestiketju, jossa oli ihan selvästi poistettu paljon viestejä. (Ok ok..luin sen salaa..). Siis suurin osa viesteistä oli poistettu. Huomasin sen siitä, että mies ja vastapuoli oli esim. selvästi vastannut johonkin asiaan, mutta kysymys/asia poistettu jne..
Keskustelu oli pääosin sellaista small talkia, mutta siellä oli muutama kohta, jotka TODELLA vaivaavat minua.. Mies oli siis jutellut jonkun naisen kanssa.
muutamassa kohtaa kohtaa nainen mm. sanoo

"Jep, mutta sullahan onkin hyvä tyylitaju ;) "
"Yritäs nyt päästä sitten sinne vauhtiajoihin katsoon cheekiä ;)" Mun mies ei TODELLAKAAN tykkää cheekistä?"

Yhdessä kohtaa mies on vastannut naiselle

"Senkin kaunotar :p"


Katsoin tuon naisen profiilia ja hän on syntynyt 1987 ja asuu 70-80km päässä meistä...

Mun mies on siis syntynyt -73...
Tyypillistä. Naiset syyttää kilvan miestä, mutta kukaan teistä naisvastaajista ei tietenkään näe mitään eettistä ongelmaa siinä, että nainen on luvatta tonkinut miehensä vahingossa aukijäänyttä Facebookia. Hävetkää!
 

Yhteistyössä