Minkä verran te puhutte ns "omista asioistanne" työpaikalla?? Kun minua ihmetyttää työkaverini...

[Echo]

Sepä onkin taitolaji arvioida, mikä ketäkin kiinnostaa. Mutta jos työkaverisi alkaa puhumaan kanssasi Lähi-idän politiikasta, niin oletettavasti asia häntä kiinnostaa. Jos hän kertoessasi oman ukkosi viime viikonlopun sählyturnauksesta ei kommentoi mitään tai näyttää kyllästyneeltä, ukkosi sählyturnaukset eivät kiinnosta häntä.

Mä kyllä kavahdan tuota, että työpaikalla aletaan arvioda työntekijöitä heidän yksityiselämänsä perusteella. Varsinkaan, jos arvioija on työkaveri eikä esimies. Oletko kenties naisvaltaisella alalla?

Olen naisvaltaisella alalla, mutta olen pyörinyt muissakin ympyröissä.
Tässä vaan ajan takaa semmoista asiaa mistä olen joskus meinannut tehdä aloituksen: koska nykyisin jokainen voi tehdä elämällään mitä haluaa, niin onko oikein arvottaa eli asioita, eli tekeekö jokin käytös jostakusta oudon vai ei.
Tai oikeammin: onko mikään käytös (en puhu rikollisesta toiminnasta) enää luokiteltavissa oudoksi, ja saako toisen ihmisen määritellä oudoksi?

Ja voisin vastata ap:n kysymykseen että itsestä puhuminen ei ole pakollista, mutta jos ei missään vaiheessa puhu itsestään yhtään, niin nyky-yhteiskunnassa se on vähän outoa. Jossain piireissä on niinkin että jos muut kertovat itsestään ja yksi ei koskaan, niin olen vaan huomannut että sitä jopa aletaan pitää juorujen kuuntelijana joka ei halua antaa itsestään mitään (muuta kuin sen työpanoksen, joka sinänsä on se tärkein).
Tämmöistä vaan olen ollut huomaavinani...

 

[Echo]

[QUOTE="hmh";28686095]Veikkaan että Echo on hoitaja.

Nimittäin minä (se mörhöttäjä) olen hoitoalalla; olen ainoa lääkäri isossa työryhmässä. Enkä todella ehtisi kuunnella toimistossa sihteerin lörpottelyjä sen enempää kuin haluan kuunnella hoitajien poöpötyksiä, kun haluan miettiä sitä potilasta ja sen asioita.

Mutta näillä meidän työpaikan akoilla näyttää olevan suunnattomasti aikaa ja energiaa hölisemiseen...[/QUOTE]

En ole hoitoalalla varsinaisesti, vaikka naisia on työpaikalla.

 

[Keittiönoita]

Olen naisvaltaisella alalla, mutta olen pyörinyt muissakin ympyröissä.
Tässä vaan ajan takaa semmoista asiaa mistä olen joskus meinannut tehdä aloituksen: koska nykyisin jokainen voi tehdä elämällään mitä haluaa, niin onko oikein arvottaa eli asioita, eli tekeekö jokin käytös jostakusta oudon vai ei.
Tai oikeammin: onko mikään käytös (en puhu rikollisesta toiminnasta) enää luokiteltavissa oudoksi, ja saako toisen ihmisen määritellä oudoksi?

Ja voisin vastata ap:n kysymykseen että itsestä puhuminen ei ole pakollista, mutta jos ei missään vaiheessa puhu itsestään yhtään, niin nyky-yhteiskunnassa se on vähän outoa. Jossain piireissä on niinkin että jos muut kertovat itsestään ja yksi ei koskaan, niin olen vaan huomannut että sitä jopa aletaan pitää juorujen kuuntelijana joka ei halua antaa itsestään mitään (muuta kuin sen työpanoksen, joka sinänsä on se tärkein).
Tämmöistä vaan olen ollut huomaavinani...

Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Minusta työpaikalla on tultava toimeen kaikkien työkavereiden kanssa ihan riippumatta siitä, millaisia nämä ovat. Joten sillä, onko työkaveri outo vai ei, ei ole mitään merkitystä. Ei siis ole millään tavalla tarpeellista selvittää, onko joku outo. Ja mitä outous sitten itse kullekin on? Että on erilainen kuin minä? Esim näiden tässä ketjussa kirjoittamiesi juttujen perusteella minä voisin pitää sinua outona, jos mulla olisi jokin tarve jaotella ihmiset outoihin ja ei-outoihin.

Mä taas luulen, että nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti tulevaisuudessa alkaa olla yhä tavanomaisempaa, että henkilökohtaisista asioista ei puhuta muuta kuin läheisille ja korkeintaan omalle terapeutille. Kun työkaverin blogista tai FB-seinältä voi lukea itsestään - joskin ehkä ei tunnistettavana - kannattaa miettiä, mitä itsestään haluaa työkaverilleen kertoa. Tulevaisuuden työsuhteet tulevat olemaan projektinomaisia, lyhyempiä, tiimit muuttuvat ja vaihtuvat, joten työkavereissa on entistä tärkeämpää se, miten he työnsä hoitavat ja millaisia ovat työtehtävissään kuin se, millaisia he ovat vapaa-ajallaan.

 

["vieras"]

Minulle passaa oikein hyvin olla outo, jos se on seurausta siitä, etten kerro itsestäni. Oikeastaan taidan ollakin melko outo, usein kuulen olevani outo, kun en ole facebookissa.

 

[Echo]

Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Minusta työpaikalla on tultava toimeen kaikkien työkavereiden kanssa ihan riippumatta siitä, millaisia nämä ovat. Joten sillä, onko työkaveri outo vai ei, ei ole mitään merkitystä. Ei siis ole millään tavalla tarpeellista selvittää, onko joku outo. Ja mitä outous sitten itse kullekin on? Että on erilainen kuin minä? Esim näiden tässä ketjussa kirjoittamiesi juttujen perusteella minä voisin pitää sinua outona, jos mulla olisi jokin tarve jaotella ihmiset outoihin ja ei-outoihin.

Mä taas luulen, että nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti tulevaisuudessa alkaa olla yhä tavanomaisempaa, että henkilökohtaisista asioista ei puhuta muuta kuin läheisille ja korkeintaan omalle terapeutille. Kun työkaverin blogista tai FB-seinältä voi lukea itsestään - joskin ehkä ei tunnistettavana - kannattaa miettiä, mitä itsestään haluaa työkaverilleen kertoa. Tulevaisuuden työsuhteet tulevat olemaan projektinomaisia, lyhyempiä, tiimit muuttuvat ja vaihtuvat, joten työkavereissa on entistä tärkeämpää se, miten he työnsä hoitavat ja millaisia ovat työtehtävissään kuin se, millaisia he ovat vapaa-ajallaan.

Voi olla. Tässä ketjussa oikeastaan puhutaan kulttuuriasiasta, siis suomalaisesta työkulttuurista, millainen se on nykyisin ja mitä työntekijältä nykyään oletetaan. Ja se työkulttuurin luonne saattaa muuttua miksi tahansa, ja työntekijöiden odotukset muita kohtaan muuttuvat.

 

[Jätkä]

Työ on työtä, sitä tehdään jotta saa rahaa ja ruokaa. Ei siellä työpaikalla tarvitsekaan jutustella niitänäitänoita, riittää että tekee sen mitä pitääkin.

Mä olen päättänyt, että mitään henk.kohtaista en enää puhu työpaikallani kenellekään koskaan. Naisvaltainen työpaikka ja kyllä ne jutut leviää, voi että ne leviää ja saa väritystä. Kaikista parhain työpaikkani oli raksalla, sata ukkoa ja minä, ei perketi juorun juorua koskaan.

 

["vieras"]

Työ on työtä, sitä tehdään jotta saa rahaa ja ruokaa. Ei siellä työpaikalla tarvitsekaan jutustella niitänäitänoita, riittää että tekee sen mitä pitääkin.

Mä olen päättänyt, että mitään henk.kohtaista en enää puhu työpaikallani kenellekään koskaan. Naisvaltainen työpaikka ja kyllä ne jutut leviää, voi että ne leviää ja saa väritystä. Kaikista parhain työpaikkani oli raksalla, sata ukkoa ja minä, ei perketi juorun juorua koskaan.

Naisvaltaisella työpaikalla juorut leviää, vaikka et kertoisi itsetäsi yhtään mitään. Silloin aletaan arvailla, tehdään johtopäätöksiä ihan mistä vaan, joku on näkevinään sinut vapaa-ajalla jossain jonkun kanssa jne.

Silloin sitä vasta juorutaankin. =)

 

[Keittiönoita]

Voi olla. Tässä ketjussa oikeastaan puhutaan kulttuuriasiasta, siis suomalaisesta työkulttuurista, millainen se on nykyisin ja mitä työntekijältä nykyään oletetaan. Ja se työkulttuurin luonne saattaa muuttua miksi tahansa, ja työntekijöiden odotukset muita kohtaan muuttuvat.

Juuri näin. Meillä suomalaisilla noin yleisesti ottaen on ollut erinomaisen hyvä taito kunnioittaa toistemme yksityisyyttä ja kyky pitää nk hajurakoa toisiimme. Työpaikoilla ihmisiä arvostetaan sen mukaan, miten he suoriutuvat työtehtävistään eikä sen mukaan, mitä he tekevät vapaa-ajallaan. On aivan sama, vaikka se kolmekymppinen ohjelmointigurumies keräilisi vapaa-aikanaan Hello Kitty krääsää. Sillä tiedolla, että hän keräisi, ei edes ole sen työyhteisön ja työn kannalta mitään merkitystä.

Työntekijältä odotetaan täysipainoista työpanosta. Jos työntekijällä on jokin henkilökohtaisen elämänsä syy (esim lapsella todettu syöpä tai vanhalla äidillä dementia tai avioero tulossa), miksi sitä työpanostaan ei pysty antamaan, niin asia kuuluu korkeintaan esimiehelle. Jokainen voi sitten itse päättää, haluaako kertoa siitä työkavereilleenkin vai ei. Jotkut haluavat, jotkut taas suurin surminkaan eivät halua työkavereiltaan sääliä vaan työssäkäynti vaikeanakin aikana on heille juuri siksi "terapiaa", että se voi olla ainoa paikka, missä hetkeksi voi unohtaa ikävän elämäntilanteen.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28686230]Naisvaltaisella työpaikalla juorut leviää, vaikka et kertoisi itsetäsi yhtään mitään. Silloin aletaan arvailla, tehdään johtopäätöksiä ihan mistä vaan, joku on näkevinään sinut vapaa-ajalla jossain jonkun kanssa jne.

Silloin sitä vasta juorutaankin. =)[/QUOTE]

Sama pätee kyllä joihinkin miesvaltaisiin aloihinkin, omaanikin. Minusta on parempi, että jos minusta juorutaan, juorutaan sitten jotain, mikä ei pidä paikkaansa. En tiedä miksi se harmittaa vähemmän, kuin oikeitten tosiasioitten laulaminen.

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28686230]Naisvaltaisella työpaikalla juorut leviää, vaikka et kertoisi itsetäsi yhtään mitään. Silloin aletaan arvailla, tehdään johtopäätöksiä ihan mistä vaan, joku on näkevinään sinut vapaa-ajalla jossain jonkun kanssa jne.

Silloin sitä vasta juorutaankin. =)[/QUOTE]

Niinpä. Itse yritän kertoa jotain edes, ettei loppupuoli menisi arvailuksi.

Mutta toisaalta on helpottavaa kuulla siitä että ehkä yhä enemmän on työpaikkoja joissa keskitytään vaan työn tekemiseen, se vie kaikilta paineita puhua itsestään. Tietyllä tavalla reilumpi meininki kun työntekijä arvotetaan vain työpanoksensa kautta.

 

[Jätkä]

[QUOTE="vieras";28686230]Naisvaltaisella työpaikalla juorut leviää, vaikka et kertoisi itsetäsi yhtään mitään. Silloin aletaan arvailla, tehdään johtopäätöksiä ihan mistä vaan, joku on näkevinään sinut vapaa-ajalla jossain jonkun kanssa jne.

Silloin sitä vasta juorutaankin. =)[/QUOTE]

Oi kyllä vain ja (ikävä myöntää) joskus on ihan kiva antaa vähän lisää pökköä siihen.

 

[Keittiönoita]

Niinpä. Itse yritän kertoa jotain edes, ettei loppupuoli menisi arvailuksi.

Mutta toisaalta on helpottavaa kuulla siitä että ehkä yhä enemmän on työpaikkoja joissa keskitytään vaan työn tekemiseen, se vie kaikilta paineita puhua itsestään. Tietyllä tavalla reilumpi meininki kun työntekijä arvotetaan vain työpanoksensa kautta.

Samaa mieltä.

 

[Näin]

[QUOTE="Vieraana";28685371]En esim. tykkäisi jos joku kyselisi olenko naimisissa tai onko mulla lapsia, ne on henkilökohtaisia asioita eivätkä kuulu työhön. Mutta voi silti muustakin kuin työstä puhua, muttei ole pakko.[/QUOTE]

Anteeksi vaan mut tuollaisesta ihmisestä tulee mieleen et sillä on paljon luurankoja kaapissa.
Luottamus täysi nolla.

 

[Echo]

Anteeksi vaan mut tuollaisesta ihmisestä tulee mieleen et sillä on paljon luurankoja kaapissa.
Luottamus täysi nolla.

Juu, mäkin pitäisin semmoista jo hivenen psykopaattina joka hautoo ties mitä.
Tämä on siis vain mun mielipide, vaikka en pidä tämän ketjun ihmisiä psykopaatteina.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28686177]Minulle passaa oikein hyvin olla outo, jos se on seurausta siitä, etten kerro itsestäni. Oikeastaan taidan ollakin melko outo, usein kuulen olevani outo, kun en ole facebookissa.[/QUOTE]

En ole faces enkä mene.
En silti ole outo.
Avoimesti puhun kasvotusten ja tapaan paljon ihmisiä.

En halua virtuaalimaailmaan.

 

["vieras"]

Anteeksi vaan mut tuollaisesta ihmisestä tulee mieleen et sillä on paljon luurankoja kaapissa.
Luottamus täysi nolla.

Siis miten? Onko luuranko kaapissa siis huono asia? Eikö se ole joku tapahtuma menneisyydessä, jota ei halua jakaa? Jos joku ei luota minuun sen vuoksi, etten kerro yksityisasioitani työpaikalla, niin olkoon sitten niin.

 

[Keittiönoita]

Anteeksi vaan mut tuollaisesta ihmisestä tulee mieleen et sillä on paljon luurankoja kaapissa.
Luottamus täysi nolla.

Ja mä taas tulisin heti epäluuloiseksi, mitä kysyjä noilla tiedoilla tekisi. Muuttuisiko työkaverin suhtautuminen minuun, jos minulla olisi/ei olisi lapsia tai puolisoa vai mihin hän kyseistä tietoa tarvitsee. Ensimmäinen ajatukseni kun on, että työkaverini ei oikeasti tee tiedolla yhtään mitään, kunhan uteliaisuuttaan kyselee. Ja uteliailla ihmisillä on tapana alkaa udella muutakin ja valitettavan usein juuri uteliaat kuuluvat työpaikan juoruilijoihin.

 

["vieras"]

Se olenko parisuhteessa/naimisissa vai en niin ei todellakaan kuulu työkavereille. Ei luulisi sen kiinnostavankaan. Ei itseänikään kiinnosta onko työkavereilla lapsia, miestä/naista tai missä he asuvat.

 

["vieras"]

Juu, mäkin pitäisin semmoista jo hivenen psykopaattina joka hautoo ties mitä.
Tämä on siis vain mun mielipide, vaikka en pidä tämän ketjun ihmisiä psykopaatteina.

Ai tarkoitatteko, että se henkilö ei luota, joka ei kerro? Eikä niin ettette luottaisi häneen, joka ei kerro, vai molemmin päin?

 

[Echo]

Ja mä taas tulisin heti epäluuloiseksi, mitä kysyjä noilla tiedoilla tekisi. Muuttuisiko työkaverin suhtautuminen minuun, jos minulla olisi/ei olisi lapsia tai puolisoa vai mihin hän kyseistä tietoa tarvitsee. Ensimmäinen ajatukseni kun on, että työkaverini ei oikeasti tee tiedolla yhtään mitään, kunhan uteliaisuuttaan kyselee. Ja uteliailla ihmisillä on tapana alkaa udella muutakin ja valitettavan usein juuri uteliaat kuuluvat työpaikan juoruilijoihin.

Ehkei se uteliaisuus aina ole niin pahantahtoista. Mun mielestä ihmisen peruspiirteisiin kuuluu uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan. Liiallinen tunkeilu toisen alueelle ei ole oikein, mutta muutama kysymys silloin tällöin osoittaa mun mielestä semmoista kohteliaisuutta ja kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, ja on tavallaan yksi tykkäämisen merkki. Mun mielestä on kamalampaa jos koskaan ei kukaan kysy mitään.

Joskaan sitä toisen asioista kiinnostumista ei varsinaisesti työssä tarvita, eli joka paikassa ei edes pidä alkaa lätistä, varsinkin jos on kiire.

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28686280]Ai tarkoitatteko, että se henkilö ei luota, joka ei kerro? Eikä niin ettette luottaisi häneen, joka ei kerro, vai molemmin päin? [/QUOTE]

Siis jos joku ei kerro mitään pitemmälläkään aikavälillä niin mä pidän häntä vähän outona. Ei se ihminen mua haittaa, ei mua millään tapaa harmita, mutta luokittelen (kamala sana) hänet vähän oudoksi, tai että hänellä on kriisi meneillään.

 

[Keittiönoita]

Ehkei se uteliaisuus aina ole niin pahantahtoista. Mun mielestä ihmisen peruspiirteisiin kuuluu uteliaisuus muita ihmisiä kohtaan. Liiallinen tunkeilu toisen alueelle ei ole oikein, mutta muutama kysymys silloin tällöin osoittaa mun mielestä semmoista kohteliaisuutta ja kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, ja on tavallaan yksi tykkäämisen merkki. Mun mielestä on kamalampaa jos koskaan ei kukaan kysy mitään.

Joskaan sitä toisen asioista kiinnostumista ei varsinaisesti työssä tarvita, eli joka paikassa ei edes pidä alkaa lätistä, varsinkin jos on kiire.

No ei tarvitse olla kaksi ääripäätä eli joko kyselen työkaverin yksityisasioita tai sitten en kysele siltä yhtään mitään. Mun mielestä yksi ihan keskeisiä asioita ihmissuhteissa on tulkita toisen ilmeitä, eleitä ja sanoja siten, että osaa arvioida, mitä juuri tämä kyseinen henkilö minulta toivoo. Haluaako hän olla rauhassa, keskustella yleisistä asioista vai kenties kaivata minusta kuuntelijaa parisuhdeongelmilleen. Mutta mun tehtäväni ei ole mennä kyselemään toiselta sellaisia asioita, joista tämä ei kenties halua puhua ja jotka eivät millään tavalla kuulu minulle. Varsinkin lapsettomuus on jollekin niin arka paikka, että jos uudessa työpaikassa aletaan ensimmäisenä udella lapsista, niin se voi olla kuin sähköisku tälle uudelle työntekijälle. Mun vinkkini on, että kuuntele, mitä sinulle kerrotaan ja päättele siitä, millaisista asioista ko henkilö haluaa kanssasi keskustella.

 

["vieras"]

Siis jos joku ei kerro mitään pitemmälläkään aikavälillä niin mä pidän häntä vähän outona. Ei se ihminen mua haittaa, ei mua millään tapaa harmita, mutta luokittelen (kamala sana) hänet vähän oudoksi, tai että hänellä on kriisi meneillään.

Ymmärrän, tuollaisesta syystä outona pitäminen on minusta ihan ok, ei haittaisi. Mutta olisi vähän ikävää, jos ajateltaisiin, että koska en kerro, on minulla jotain salattavaa, siis jotain ikävää salattavaa tai että en sen vuoksi ole työssäni luotettava. Jos minulle olisikin tapahtunut jotain ikävä tai minulla olisi luuranko kaapissani, tekisikö minusta jotenkin vähemmän oudon, jos kertoisin, että minulla on vaikka takanani kamala avioero hirveän avioliiton jälkeen ja sairastin syövän ja lapseni kuoli onnettomuudessa. Liioittelen tietysti, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan.

 

[Keittiönoita]

Siis jos joku ei kerro mitään pitemmälläkään aikavälillä niin mä pidän häntä vähän outona. Ei se ihminen mua haittaa, ei mua millään tapaa harmita, mutta luokittelen (kamala sana) hänet vähän oudoksi, tai että hänellä on kriisi meneillään.

Sitä suuremmalla syyllä ei mennä utelemaan toisen yksityisasioita. Työ voi tälle ihmiselle olla juuri se henkireikä, jonka avulla kriisinsä keskellä jaksaa (koska siitä kriisistä ei tiedä kukaan työpaikalla...ehkä esimies, mutta ei välttämättä sekään).

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";28686312]Ymmärrän, tuollaisesta syystä outona pitäminen on minusta ihan ok, ei haittaisi. Mutta olisi vähän ikävää, jos ajateltaisiin, että koska en kerro, on minulla jotain salattavaa, siis jotain ikävää salattavaa tai että en sen vuoksi ole työssäni luotettava. Jos minulle olisikin tapahtunut jotain ikävä tai minulla olisi luuranko kaapissani, tekisikö minusta jotenkin vähemmän oudon, jos kertoisin, että minulla on vaikka takanani kamala avioero hirveän avioliiton jälkeen ja sairastin syövän ja lapseni kuoli onnettomuudessa. Liioittelen tietysti, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan.[/QUOTE]

No juu, silloin se sun tilanne menisi mulla edellämainitsemaani kategoriaan "kriisissä oleva ihminen jolta ei kysytä mitään".