Hanki lapsia - lakkaaat olemasta!

Vaikka sua kuinka nukuttais, nälättäis tai pissattas,, tulee ensin aina joku joka täytyy imettää tai ruokkia, vaippa vaihtaa, puhaltaa pipi pois tai lukea satu. Omia harrastuksia sulla ei enää ole vaan toivot vain pääseväsi joskus vessaan yksin. Illalla viimesenä imetät toista lasta ja aamulla heräät ennen kuutta. Salillemenostakin voit joskus haaveilla.

Ja kaiken tämän aikana mies jatkaa harrastuksiaan normaalisti ja ihmettelee vaimonsa saamattomuutta.

Ja yksikään noista äideistä ei kadu mitään eikä vaihtas päivääkään <3

 

Mä allekirjoitan tän täysin

 

Onko se noin sitten? En oo ite vielä äiti ku oon vasta 20v. mutta ihmettelen kyllä, että miten sitten jos se oma lapsi ei tyydytä sua? Entä jos se on ruma/epäviehättävä? Miten joku äiti voi pitää sellaista maailman ihanimpana ja olla ylpeä siitä Tätä oon miettiny monesti...

 

Hah, ei olis mennyt läpi meillä. Päivääkään en vaihtais pois, mutta mies olisi kyllä mennyt kiertoon tuolla asenteella.

 

Ne lapsetkin kasvaa, ei niitä myöhemmin kiinnosta tulla sun kanssas vessaan. Tahtovat omaa tilaa, ja itsenäistyvät, käyttävät haarukkaa, veistä ja lusikkaa, leikkivät kavereiden kanssa. Kaikkein hienointa on kun ne kasvavat.

 

Otsikosta tuli mieleen tapaus bussipysäkillä tänä juhannuksena. Olin menossa yövuoroon, olin laittanut ripsaria ja mekon päälle. Joku (nuori mies) tuli kehumaan tyyliäni ja siinä juteltiin. Mies totesi, ettei ole nähnyt mua täällä päin vaikka olen asunut seudulla jo jonkin aikaa ja käytän julkisia liki päivittäin. Teki mieli todeta, että hän ei ole katsonut kahdesti, koska normaalisti liikun kahden lapsen kanssa.. Niin näkymättömiä ovat äidit!

 

En todellakaan ole samaa mieltä. Kyllä mä olen lasten saamisenkin jälkeen voinut jatkaa harrastuksiani ja vessassa/suihkussa olen saanut käydä rauhassa. Mies on hoitanut lapset siinä kun mäkin, kummankaan ei ole tarvinnut luopua elämästään lasten takia.

 

Kahteen kohtaan eriävä kanta.

Mies on meillä miehekkäästi kantanut vastuunsa ja osansa ja yhtä lailla menettänyt oman elämänsä ja omat harrastuksensa.

Ja minä olisin kyllä valmis vaihtamaan aika hiton monta päivää pois viimeisistä kuudesta vuodesta...

Ja juu, äiti on just nyt vähän väsynyt

 

[QUOTE="vieras";28641758]Onko se noin sitten? En oo ite vielä äiti ku oon vasta 20v. mutta ihmettelen kyllä, että miten sitten jos se oma lapsi ei tyydytä sua? Entä jos se on ruma/epäviehättävä? Miten joku äiti voi pitää sellaista maailman ihanimpana ja olla ylpeä siitä Tätä oon miettiny monesti...[/QUOTE]

Usein ihminen pitää viehättävänä piirteitä, joita itseltä löytyy. Tietysti kaikilla on niitä negatiivisia puolia ulkonäössä, josta ei pidä, mutta usein se oma naama ja kaikki sitä muistuttava näyttää omaan silmään normaalilta ja se oma lapsi itseltä pienenä. Usein se lempilapsi on se eniten itseään muistuttava niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan, vaikka sitä ei itse myöntäisikään. Nainen usein haluaa raskaaksi miehen kanssa, joka viehättää itseään ulkoisesti ja monesti myös parit jollain tapaa muistuttavat toisiaan. Ollaan ns. rakastuttu vähän itseä muistuttavaan ihmiseen. Tietysti välillä valitaan täysin eri näköisiä kumppaneita kuin itse, eikä sekään ole mitenkään epänormaalia. Yleensä halutaan puoliso, jolla on miellyttäviä piirteitä.

 

Ei mun mies halua, että lakkaan olemasta. Se huolehtii, että saan pitää huolta itsestänikin, siivoaa kotiakin sen lisäksi että on lastensa kanssa.

 

Mut nimenomaan siksihän niitä just hankitaankin, että elettäis ikuisesti...saatas se biologinen dna jatkumaan. :xmas:

 

Voihan sitä olla ovimattokin, halutessaan. Meillä parisuhteen osapuolet aikuisia ihmisiä ja olemme sopineet asioista etukäteen molempia tyydyttävällä tavalla. Salillekin pääsee tai kahville kaverin kanssa.

 

[QUOTE="vieras";28641758]Onko se noin sitten? En oo ite vielä äiti ku oon vasta 20v. mutta ihmettelen kyllä, että miten sitten jos se oma lapsi ei tyydytä sua? Entä jos se on ruma/epäviehättävä? Miten joku äiti voi pitää sellaista maailman ihanimpana ja olla ylpeä siitä Tätä oon miettiny monesti...[/QUOTE]

Hih. Hauska kysymys. Jostain syystä sisäisesti rumien ihmisten sisäisesti rumat lapset ovat usein ilkeille ja pahoille vanhemmilleen elämän tärken asia, riippumatta siitä että lapset on jo vauvaiästä saakka opetettu kieruuteen ja pahuuteen ja ilkeyteen, tahallisesti tekemään toisille rumasti.


kai sisäisesti tai ulkoisesti ruma ihminen on jollain tapaa sokea ja kuuro omalle pahuudelleen tai lapsensa pahuudelle, rumuudelle tai tyhmyydelle.

 

Hanki lapsia ja parisuhteesi lakkaa olemasta....

 

sama täällä. mutta tätä oikeestaan toivoinkin, en ole romanttinen tyyppi.

 

Mulla on 3 lasta eikä äitiys tosiaankaan ole koskaan ollut tuota mitä kuvaukseesi laitoit. Kai se on miten sen ottaa.

 

No meidän lapsilla on kaksi vanhempaa

 

Minulla ei -onneksi- ole tuollaista kokemusta äitiydestä, vaikka yksin kaikesta vastaankin.

Enkä tiedä lähipiiristäkään ketään, jolla noin olisi käynyt.
Parisuhteessa olevat kaverit pääsevät salille lähes joka ilta, sillä mies on illalla lapsen/lasten kanssa.

 

Alat taas olla olemassa, kun saat lapsenlapsia. Odottele....

 

Mulla on 3 lasta eikä äitiys tosiaankaan ole koskaan ollut tuota mitä kuvaukseesi laitoit. Kai se on miten sen ottaa.

Väärin. Kyse on siitä oletko yksin niiden lasten kanssa, vai onko lapsilla kaksi tasavertaisesti vastuunsa kantavaa vanhempaa ja mahdollisesti vielä hyvä tukiverkosto päälle.

 

elämä on tasan niin vaikeaa kuin sen itselleen tekee, oikeita valintoja pitää joskus osata tehdä itsensä ja lastensa parhaksi, äijä pihalle jos noin paljon kiinnostaa perhe elämä!?

 

[QUOTE="vieras";28642181]Väärin. Kyse on siitä oletko yksin niiden lasten kanssa, vai onko lapsilla kaksi tasavertaisesti vastuunsa kantavaa vanhempaa ja mahdollisesti vielä hyvä tukiverkosto päälle. [/QUOTE]

Asennetta mä kyllä syytteisiin valtaosassa tapauksista, jotkut ei vain osaa.

Mä itse kasvoin kodissa, jossa isä oli kotona (tai edes samassa maassa) keskimäärin 6pv/kk, meitä lapsia lähemmäs kymmenen, eikä äitini siltikään kadottanut itseään.
Hän matkusteli yksin ja puolisonsa/kaverinsa kanssa, kävi salilla, shoppailureissuilla, luki kirjoja ja laittoi lapset illalla sen verran aikaisin nukkumaan, jotta sai viettää yksin aikaa hiljaisuudessa.
Jos itsensä hemmoittelu ja normaali harrastaminen onnistuu suurperheen "työleski"-äidiltä, niin mä todella ihmettelen, miten jotkut rampautuvat itsensä suhteen jo muutaman lapsen ja läsnäolevan miehen kanssa.

Peiliin siis voisi katsella, eikä suotta äitiyttä tai lapsia syyttää. Se lienee tullut tästä ketjustakin ilmi, ettei äitiyden myötä itsensä kadottaminen ole automaatio.

 

Ei meillä ainakaan ole mennyt noin, vaikka neljä lasta onkin. Kannattaa valita huolella se puoliso, eikä tehdä niitä lapsia jonkun sellaisen kanssa, josta selvästikään ei ole isäksi, kuten ap:n miehestä.
Oisko tässäkin kyse sellaisesta miehestä, joka "suostui" siihen lapseen. Vastahan aiheesta oli tääklä ketju (miksi mies ei s u o s t u kolmanteen lapseen).

Toki pikkuvauva-aikana äiti on vauvalle se ykkönen imetyksen ja isän työssäkäynnin takia, mutta kyllä lapsella yleensä on aina kaksi vanhempaa. Ja jos on kaksi vanhempaa, niin molemmat voivat lasta hoitaaa ihan yhtälailla.

 

Asennetta mä kyllä syytteisiin valtaosassa tapauksista, jotkut ei vain osaa.

Mä itse kasvoin kodissa, jossa isä oli kotona (tai edes samassa maassa) keskimäärin 6pv/kk, meitä lapsia lähemmäs kymmenen, eikä äitini siltikään kadottanut itseään.
Hän matkusteli yksin ja puolisonsa/kaverinsa kanssa, kävi salilla, shoppailureissuilla, luki kirjoja ja laittoi lapset illalla sen verran aikaisin nukkumaan, jotta sai viettää yksin aikaa hiljaisuudessa.
Jos itsensä hemmoittelu ja normaali harrastaminen onnistuu suurperheen "työleski"-äidiltä, niin mä todella ihmettelen, miten jotkut rampautuvat itsensä suhteen jo muutaman lapsen ja läsnäolevan miehen kanssa.

Peiliin siis voisi katsella, eikä suotta äitiyttä tai lapsia syyttää. Se lienee tullut tästä ketjustakin ilmi, ettei äitiyden myötä itsensä kadottaminen ole automaatio.

Kuulostaa ideaalilta. Miksi sinusta silti on tullut vittumainen ihminen?

 

[QUOTE="vieras";28642181]Väärin. Kyse on siitä oletko yksin niiden lasten kanssa, vai onko lapsilla kaksi tasavertaisesti vastuunsa kantavaa vanhempaa ja mahdollisesti vielä hyvä tukiverkosto päälle. [/QUOTE]

Väärin numero 2. Tiedän lukuisia äitejä jotka ovat hölmöyttään kadottaneet itsensä jo sen yhden ainokaisensa kanssa. Mies rinnallaan, vahvat tukiverkostot. Tuttuja lauseita "En ole muutamaan vuoteen ehtinyt aamun lehteä avaamaan... kun on lapsi." "Tykkäsin hirveesti lukemisesta ennen mutta nyt en voi... kun lapsi on pieni. Ehkä sitten joskus taas." jne jne, loputtomiin. MIKSI? No tuohan on ihan oma valinta. Sitä saa mitä tilaa.