Mä en ymmärrä lapsettomia häitä

[QUOTE="Minä vain";28334747]En vaan edelleenkään ymmärrä ap:n asennetta. Echolle omien lasten hoitoon laittaminen yhdeksi päiväksi on ylitsepääsemättömän vaikea ja kallis projekti.

Häiden järjestäjällehän se ei sitä ole lainkaan, itsekäs hääpari vain ei halua toteuttaa tätä pikkutoivetta josta ei aiheudu mitään vaivaa tai kustannuksia. Ja kaikki ehdotukset mitä on tehty lasten sisällyttämisestä ovat hyviä ideoita ja tottamooses hääpari haluaa maksaa "halvat" lihapullat, leikkihuoneet ja mahdolliset leikkitädit.

Eli vähätellään ja mitätöidään muiden tekemää työtä ja nostetaan oma työ alttarille palvottavaksi, vaikka se työ aiheutuisi omien, itse tietoisesti maailmaan hankittujen jälkeläisten hyvinvoinnin varmistamisesta.[/QUOTE]

Jokainen hääpari haluaa tehdä häistä omannäköisen. Ok. No kyllä he samalla tekevät vieraiden olon mukavaksi, eli tarjoavat hyvänmakuista ruokaa, kivankuuloista ohjelmaa, paikat laittavat nätiksi. Eivät he pelkästään itseä varten näitä hommaa, vai?
Mä ulottaisin sen vieraiden passaamisen vielä siihen, mikä ennen osattiin huomioida, eli että (usein vähän virkistystä kaipaavat) lapsiperheiden vanhemmat pääsisivät juhliin ja heidän olisi mahdollisimman helppoa selviytyä siitä päivästä lastensa kanssa. Lapsille se päivä olisi varmasti myös rikastuttava päivä, tavallisen arjen, lastenjuhlien ja hoploppien lomassa.
Jos sä pidät sitä itsekkäänä, niin pidä sitten.
 
"Minä vain"
Jos sä pidät sitä itsekkäänä, niin pidä sitten.

No valitettavasti pidän, enkä vaan itsekkäänä vaan pahempana. Sulle aiheutuu ylitsepääsemättömät kustannukset/vaivat kolmen lapsesi hoitoon saamisesta. Silti ihan pienenä huomioonottamisena odotat että hääpari sisällyttää 30 lasta juhlasuunnitelmiinsa, ihan vain siinä sivussa kuin muutkin juhlajärjestelyt.
 
"vieras"
Jokainen hääpari haluaa tehdä häistä omannäköisen. Ok. No kyllä he samalla tekevät vieraiden olon mukavaksi, eli tarjoavat hyvänmakuista ruokaa, kivankuuloista ohjelmaa, paikat laittavat nätiksi. Eivät he pelkästään itseä varten näitä hommaa, vai?
Mä ulottaisin sen vieraiden passaamisen vielä siihen, mikä ennen osattiin huomioida, eli että (usein vähän virkistystä kaipaavat) lapsiperheiden vanhemmat pääsisivät juhliin ja heidän olisi mahdollisimman helppoa selviytyä siitä päivästä lastensa kanssa. Lapsille se päivä olisi varmasti myös rikastuttava päivä, tavallisen arjen, lastenjuhlien ja hoploppien lomassa.
Jos sä pidät sitä itsekkäänä, niin pidä sitten.
Kun ei se toisten hääpäivän tarkoitus ole olla sinun virkistäytymispäiväsi. Se on hääparin juhla, sinä menet sinne juhlistamaan hääparia ja kunnioittamaan heidän tärkeää päiväänsä. Ne omat lomat sitten omalla ajalla ja rahalla. Miten sinä et oikeasti näe omaa itsekkyyttäsi?
 
"vieras"
Jokainen hääpari haluaa tehdä häistä omannäköisen. Ok. No kyllä he samalla tekevät vieraiden olon mukavaksi, eli tarjoavat hyvänmakuista ruokaa, kivankuuloista ohjelmaa, paikat laittavat nätiksi. Eivät he pelkästään itseä varten näitä hommaa, vai?
Mä ulottaisin sen vieraiden passaamisen vielä siihen, mikä ennen osattiin huomioida, eli että (usein vähän virkistystä kaipaavat) lapsiperheiden vanhemmat pääsisivät juhliin ja heidän olisi mahdollisimman helppoa selviytyä siitä päivästä lastensa kanssa. Lapsille se päivä olisi varmasti myös rikastuttava päivä, tavallisen arjen, lastenjuhlien ja hoploppien lomassa.
Jos sä pidät sitä itsekkäänä, niin pidä sitten.
Itsekäs ihminen on sellainen, joka menee toisten järjestämiin ja maksamiin juhliin ja alkaa sanella ehtoja mitä kaikkea juhlissa pitäisi muuttaa, että hän viihtyisi paremmin. Tuntuuko tutulta?
 
[QUOTE="Minä vain";28336229]No valitettavasti pidän, enkä vaan itsekkäänä vaan pahempana. Sulle aiheutuu ylitsepääsemättömät kustannukset/vaivat kolmen lapsesi hoitoon saamisesta. Silti ihan pienenä huomioonottamisena odotat että hääpari sisällyttää 30 lasta juhlasuunnitelmiinsa, ihan vain siinä sivussa kuin muutkin juhlajärjestelyt.[/QUOTE]

Tavallaan näitä kahta tapaa voi molempia pitää itsekkäänä.
 
[QUOTE="vieras";28336286]Itsekäs ihminen on sellainen, joka menee toisten järjestämiin ja maksamiin juhliin ja alkaa sanella ehtoja mitä kaikkea juhlissa pitäisi muuttaa, että hän viihtyisi paremmin. Tuntuuko tutulta?[/QUOTE]

Ei tässä ole pointtina se, että miten viihtyy juhlissa. Vaan että jokainen, mahdollisimman moni perheenjäsen ylipäätään pääsisi juhliin, jos kutsu on tullut ja jos haluaa osallistua niihin.
Se on eri asia sitten kuinka jokainen perhe itse ratkaisee sen, että ottaako lapset sinne vai ei.
 
"Minä vain"
Tavallaan näitä kahta tapaa voi molempia pitää itsekkäänä.
Juu, toki voi. Kysymys on vaan siitä, kumpi on oikeutettua ja tervettä itsekkyyttä. Se että hääpari omana ainutkertaisena vihkipäivänään järjestää itselleen mieluisat juhlat vai se, että kutsuvieras edellyttää hääparin ilolla muuttavan suunnitelmiaan että koko pikku kutsuperhe pääsee juhliin mahdollisimman vähällä vaivalla. Ja jos kutsuttuja on sata, pitääkö hääparin iloisesti suostua kaikkiin vieraiden toiveisiin vai onko tämä lapsiasia ainut?
 
[QUOTE="Minä vain";28336349]Juu, toki voi. Kysymys on vaan siitä, kumpi on oikeutettua ja tervettä itsekkyyttä. Se että hääpari omana ainutkertaisena vihkipäivänään järjestää itselleen mieluisat juhlat vai se, että kutsuvieras edellyttää hääparin ilolla muuttavan suunnitelmiaan että koko pikku kutsuperhe pääsee juhliin mahdollisimman vähällä vaivalla. Ja jos kutsuttuja on sata, pitääkö hääparin iloisesti suostua kaikkiin vieraiden toiveisiin vai onko tämä lapsiasia ainut?[/QUOTE]

Toistellaan samaa asiaa, mutta jos kerran hääpari ottaa sen riskin että läheisiä ihmisiä jää pois häistä, niin he kestävät varmasti sitten sen.

Itse en voisi koskaan pitää omannäköisyyttä isompana asiana kuin mulle läheisiä ihmisiä. Miten voi joku ihmisryhmä pilata sitä omannäköisyyttä?

Kertokaa mulle, aikuisten häiden järjestäjät, että miten ne lapset siellä olisi haitanneet?
Jos kuvitellaan että ei ole tönkkö tunnelma, niin aikuisista lähtee ääntä, täälläpäin ainakin. Jos on 100 aikuista äänessä joissain häissä ja naurunremakkaa piisaa, niin miten lasten äänet (kaikki ei ole niitä mölyapinoita, on rauhallisiakin lapsia) siinä haittaisi mukana, muksut kun yleensä ravaavat eteisessä tms? Tai musiikkiesitys tai puhe, yleensähän siinä on mikrofonit ja kajarit. Samoin jossain vaiheessa iltaa bändi, siitähän vasta ääntä lähtee.
 
[QUOTE="Minä vain";28336360]Miten on, onko kaikilla vierailla sama oikeus päättää, ottavatko koiransa, kissansa, hevosensa tai naapurin mannensa mukaan häihin? Vai koskeeko tämä päätäntävalta ainoastaan niitä pyhiä lapsia? =)[/QUOTE]

Et voi olla tosissas. Nyt on kyse perheenjäsenistä. Manne ei useimmiten ole perheenjäsen, enhän mäkään ole vaatinut että jokaisen perheen lasten koulukaveritkin pitää ottaa häihin mukaan.
Eläimet pärjäävät helpostikin 8-10 h keskenään, jos ruokaa on edessä. Sen sijaan meidän anoppi olisi sen 8-10 h helisemässä meidän lasten kanssa.
 
[QUOTE="vieras";28336274]Kun ei se toisten hääpäivän tarkoitus ole olla sinun virkistäytymispäiväsi. Se on hääparin juhla, sinä menet sinne juhlistamaan hääparia ja kunnioittamaan heidän tärkeää päiväänsä. Ne omat lomat sitten omalla ajalla ja rahalla. Miten sinä et oikeasti näe omaa itsekkyyttäsi?[/QUOTE]

Vastaapa tähän: miksi ylipäätään passaamaan tai miellyttämään vieraita ollenkaan? Laitetaan kaikki vaan hääparille mukavaksi, vieraista ei niin väliä.
 
"vieras"
Ei tässä ole pointtina se, että miten viihtyy juhlissa. Vaan että jokainen, mahdollisimman moni perheenjäsen ylipäätään pääsisi juhliin, jos kutsu on tullut ja jos haluaa osallistua niihin.
Se on eri asia sitten kuinka jokainen perhe itse ratkaisee sen, että ottaako lapset sinne vai ei.
"Mä ulottaisin sen vieraiden passaamisen vielä siihen, mikä ennen osattiin huomioida, eli että (usein vähän virkistystä kaipaavat) lapsiperheiden vanhemmat pääsisivät juhliin ja heidän olisi mahdollisimman helppoa selviytyä siitä päivästä lastensa kanssa. Lapsille se päivä olisi varmasti myös rikastuttava päivä, tavallisen arjen, lastenjuhlien ja hoploppien lomassa."

Minusta tuo kyllä kuulostaa siltä, että haluat toisen juhlien olevan sinun oma virkistyspäiväsi ja lastenhoidollisesti mahdollisimman helppo, kuitenkin niin, että siitä helppoudesta on vastuussa juhlien järjestäjä, et sinä itse. Ja lastesikin pitää vielä päästä rikastuttamaan elämäänsä. Tietysti muiden ajalla ja rahalla.
 
"Minä vain"
Toistellaan samaa asiaa, mutta jos kerran hääpari ottaa sen riskin että läheisiä ihmisiä jää pois häistä, niin he kestävät varmasti sitten sen.

Itse en voisi koskaan pitää omannäköisyyttä isompana asiana kuin mulle läheisiä ihmisiä. Miten voi joku ihmisryhmä pilata sitä omannäköisyyttä?

Kertokaa mulle, aikuisten häiden järjestäjät, että miten ne lapset siellä olisi haitanneet?
Jos kuvitellaan että ei ole tönkkö tunnelma, niin aikuisista lähtee ääntä, täälläpäin ainakin. Jos on 100 aikuista äänessä joissain häissä ja naurunremakkaa piisaa, niin miten lasten äänet (kaikki ei ole niitä mölyapinoita, on rauhallisiakin lapsia) siinä haittaisi mukana, muksut kun yleensä ravaavat eteisessä tms? Tai musiikkiesitys tai puhe, yleensähän siinä on mikrofonit ja kajarit. Samoin jossain vaiheessa iltaa bändi, siitähän vasta ääntä lähtee.

Sullehan on selitetty nämä asiat moneen kertaan. Jonkun mielestä häät menevät pilalle jos joku on kännissä, häissä ei siis tarjoilla alkoholia. Jonkun mielestä häntä ei ole huomioitu kun hän ei saa juoda alkoholia häissä. Alkoholisoitunutta Esko-Setää voi harmittaa niin paljon ettei hän pääse tulemaan häihin. Pitäisikö hääparin muuttaa suunnitelmiaan Esko-Sedän takia ja antaa viinin virrata?

Sinun mielestäsi lapset eivät pilaa häitä, hääpari on päättänyt ettei häissä ole lapsia. Nyt sinua harmittaa niin paljon ettet pääse häihin.

Näetkö yhtäläisyyden tilanteissa?
 
[QUOTE="vieras";28336408]Kyllä häiritsi, että lapset pyöri jaloissa ku tanssittiin häävalssia. Vanhempien mielestä söpöä. :/[/QUOTE]

Siis kuinka te kestitte? Siiis....häiriötekijä teidän niin sliipatuissa juhlissa? Meni varmasti koko juhla pilalle. :'(
 
lucifer
Jos hääpäri haluaa lapsettomat häät on se minulle vieraana ok, jos hääpäri haluaa kutsua myös lapset on se minulle ok. mutta yleensä en ole ottanut lapsiani mukaan, koska olen itsekäs paska muori ja haluan nauttia kerrankin rauhassa juhlasta. mutta ei minua lapset häiritsekään.
 
[QUOTE="vieras";28336426]"Mä ulottaisin sen vieraiden passaamisen vielä siihen, mikä ennen osattiin huomioida, eli että (usein vähän virkistystä kaipaavat) lapsiperheiden vanhemmat pääsisivät juhliin ja heidän olisi mahdollisimman helppoa selviytyä siitä päivästä lastensa kanssa. Lapsille se päivä olisi varmasti myös rikastuttava päivä, tavallisen arjen, lastenjuhlien ja hoploppien lomassa."

Minusta tuo kyllä kuulostaa siltä, että haluat toisen juhlien olevan sinun oma virkistyspäiväsi ja lastenhoidollisesti mahdollisimman helppo, kuitenkin niin, että siitä helppoudesta on vastuussa juhlien järjestäjä, et sinä itse. Ja lastesikin pitää vielä päästä rikastuttamaan elämäänsä. Tietysti muiden ajalla ja rahalla.[/QUOTE]

Sanotaan vielä kerran, että kyse ei ole minusta. Mä pääsen aina kaikkiin häihin, joko perheineni, miehen kanssa tai yksin.
Kyse on eräänlaisen uuden ilmiön tarkastelemisesta.
 
"Minä vain"
Et voi olla tosissas. Nyt on kyse perheenjäsenistä. Manne ei useimmiten ole perheenjäsen, enhän mäkään ole vaatinut että jokaisen perheen lasten koulukaveritkin pitää ottaa häihin mukaan.
Eläimet pärjäävät helpostikin 8-10 h keskenään, jos ruokaa on edessä. Sen sijaan meidän anoppi olisi sen 8-10 h helisemässä meidän lasten kanssa.
Kyllä se mun koira on mulle ihan yhtä tärkeä perheenjäsen kuin sinulle sinun lapset. Koira voi ikävystyä kotona ja mä haluan sen mukaan nauttimaan häistä. :)
 
[QUOTE="vieras";28336441]Kutsuttuja ja juhliin haluttuja vieraita viihdytetään ja passataan. Helppoa.[/QUOTE]

Niin, on se nyt mukavaa äipän ja iskän miettiä juhlissa että kuinka se tuhottoman kallis MLL:n hoitaja nyt jouduttiinkaan ottamaan, pitäisiköhän lähteä jo kahvin jälkeen niin ei tulis niin kalliiksi....
 
"vieras"
Sanotaan vielä kerran, että kyse ei ole minusta. Mä pääsen aina kaikkiin häihin, joko perheineni, miehen kanssa tai yksin.
Kyse on eräänlaisen uuden ilmiön tarkastelemisesta.
Uuden ilmiön, jota sinä et ymmärrä ja jankutat vastaan, vaikka asian sinulle kuinka perustelisi. Mitä vielä haluat kuulla, mitä tässä piiiiitkässä ketjussa ei sinulle ole jo selitetty moneen kertaan?
 
[QUOTE="Minä vain";28336455]Kyllä se mun koira on mulle ihan yhtä tärkeä perheenjäsen kuin sinulle sinun lapset. Koira voi ikävystyä kotona ja mä haluan sen mukaan nauttimaan häistä. :)[/QUOTE]

Sä siis hommaat arkisin koiralle hoitajan kun olet töissä, aivan kuin lapset laitetaan päiväkotiin?
 
"vieras"
Niin, on se nyt mukavaa äipän ja iskän miettiä juhlissa että kuinka se tuhottoman kallis MLL:n hoitaja nyt jouduttiinkaan ottamaan, pitäisiköhän lähteä jo kahvin jälkeen niin ei tulis niin kalliiksi....
Ja se on juhlien järjestäjän ongelma, jos äippä ja iskä eivät osaa nauttia juhlista ja arvostaa kutsua edes sen verran, että yrittäisivät käyttäytyä? Itsekkäitä ihmisiä tuollaiset.
 
pöhhh
Mä en kyllä odota mitään extrapalveluja lapsellisille vieraille. En odota lihapullia, en lastennurkkausta, en leikkitätiä. Ainoa mitä odotan, että saataisiin edes tulla käymään sukulaisen häissä, mutta ei saada, kun ei ole lapsen hoitajaa - häät ovat siis kuulema täysin lapsettomat eikä saa edes tulla piipahtamaan. Ja mistäs lastenhoitaja saataisiin, kun mummot ja sisarukset on siellä samoissa häissä.
 

Yhteistyössä