L
lapsettomat häät
Vieras
Hääpari on päättänyt kenet kutsuu ja siihen ei muksut kuulu. Joten älä mene erikseen kyselemään jollei ole oikeasti tooosi läheinen 
Minun siskoni aikoinaan meni naimisiin ja halusi ehdottomast lapsettomat häät, hän tiesi tasan tarkkaan että ei ole lapsenvahtia.
Isämme meni häihin ja äitiämme ei oltu kutsuttu.
No siitähän tietty nämä "muut" sukulaiset sanomaan että vie äidille eli lasten mummolle lapset hoitoon,
juu varmaan vien kun on juoppo josta ei oikeasti tiedä juoko itsensä humalaan tai saako päähänsä heittää muksut 5min päästä asunnostaan ulos.
(aikoinaan vahti kerran meidän esikoista ja oli juonnut itsensä sillävälin kaatokänniin kun käväsin vain kaupungilla, en tosiaan uskont että tekisi näin ja en nyt ala kenenkään käsilaukkuja tarkistelemaan)
Jippii, suvun vihat päälle ja ei ymmärrystä ei.
Miehen suku kaukana ja eipä olisi sairaasta iäkkäästä toisesta mummostakaan ollut hoitajaksi
Ja kuten kyllä jo todettu MLL on kallis, myös meille.
Meidän olisi ollut pakko ottaa hoitaja vähintään 8h koska tuonne siskoni hääpaikkaankin olisi ollut matkaa joten ei ihan vaan viitsinyt mennä juon kupin kahvia.
Siskoni piti erikseen sukuhäät ja sitten tiettyyn klo aikaan loppui, ja sen jälkeen alkoi kaverihäät ja koetin kysellä jos sinne kaverihäihin olisimme tulleet kun isä voisi vahtia lapsiamme vaan eipä luonnollisestikaan halunnut.
Joten arvaten häät jäi välistä.
Harmitti se minuakin, etenkin kun juhlapaikkaan ei mennyt julkista liikennettä jne. että olisi päässyt ja täällä missä me asutaan ei asu ketään meidän sukulaisia kenen kyydillä sinne olisi päässyt "yksin"
No itsepä hääpari halusi ilman lapsia häät joten minä ajattelen asian näin että silloin on turha herneitä nenään vetää kun tässäkin tilanteessa sisko tiesi meidän perheemme tilanteen.
Koettihan nuo olla näreissään mutta olipa porukka hiljaa kun kerroin nuo "syyt" muillekin sukulaisille jotka ihmetteli minun ja puolisoni poissaoloamme.