Tyytymättömyys elämäänsä ja itseensä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuihtumassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kuihtumassa

Vieras
sekä jatkuvasti vaivaa alistettu olo ja huonommuuden tunne parisuhteessa. Vaikka oikeastaan en osaa edes nimetä tarkasti mitään tiettyjä asioita mitä se kumppani tekee tai ei tee joka herättää mussa tällaisia tuntemuksia.

enkä saa itsestäni mitään irti. haluaisin tehdä jotain muutoksia elämässäni ja olen joskus listannut asiat ja yrittänyt saada aikaan jotain mutta loppujen lopuksi en saa mitään tapatumaan, en yhtään mitään. Aina seuraa epäonnistuminen ja nyt en enää edes tiedä mitä voisin/haluaisin tehdä.

oma vikani tietysti kaikki on kun olen antanut itseni ajautua tällaiseen tilanteeseen..
 
Ainakin olet jo hyvässä alussa, kun tiedostat ongelmasi. Nyt vaan miettimään miten saat tehtyä elämästäsi onnellisen ja kun olet sen keksinyt niin alat toteuttamaan. Se voi olla helpommin sanottu kuin tehty mutta kukaan muukaan ei sitä puolestasi tee. Tsemppiä!
 
Itse kiertelin aika kauan tuollaisissa samanlaisissa tuntemuksissa. Lopulta tajusin, että vika on minun epävarmuudessani itseäni kohtaan, en tehnyt asioita joista saisin onnistumisen tunteita, en voinut olla hyvällä tuulella mistään koska en tehnyt mitään mikä saisi minut hymyilemään, kunhan odotin mieheni muuttavan oloni paremmaksi. Kun vihdoin aloin elämään, hyppäämään omalle epämukavuus alueelle, tunsin vihdoin eläväni, nykyään suuhtemme voi paremmin kuin koskaan aikaisemmin, vain sen takia että vihdoin mies näkee edessään energisen, elämän iloa pursuvan naisen.
 
mutta kun mä en ole mikään positiivinen, iloinen tai sosiaalinen ihminen. Mutta musta tuntuu että mun mies toivois mun olevan sellainen... mutten ole... mä olen negatiivinen, melankolinen, epäsosiaalinen, arka, herkkä ja varovainen. Sellainen mä olen... eikä sekään helpota yhtään että mua on enemmän ja vähemmän kiusattu koko lapsuuden ja teini-iän...

jotenkin mä haluaisin vaan että joku hyväksyis ja rakastais mua vaikka mä olen tällainen "huono"...
 
mutta kun mä en ole mikään positiivinen, iloinen tai sosiaalinen ihminen. Mutta musta tuntuu että mun mies toivois mun olevan sellainen... mutten ole... mä olen negatiivinen, melankolinen, epäsosiaalinen, arka, herkkä ja varovainen. Sellainen mä olen... eikä sekään helpota yhtään että mua on enemmän ja vähemmän kiusattu koko lapsuuden ja teini-iän...

jotenkin mä haluaisin vaan että joku hyväksyis ja rakastais mua vaikka mä olen tällainen "huono"...

Jospa pelkäät kuitenkin hypätä sinne omalle epämukavuus alueelle? Sun ei kuulukkaan muutta sun luonnettas, vaan oppia rakastamaan itseäsi. Kääntämään omat piirteet voimavaroiksi. Ei kukaan osaa rakastaa ketään jos ei itseänsä rakasta, eikä kukaan osaa rakastaa suakaan sellaisena kuin sä olet, jos et itse osaa hyväksyä itsesi tuollaisena. Ootko kuullut ikinä sellasta ajatusta että me saadaan sitä mitä omalla käytöksellämme tilataan? Eli joko sä voit rypeä itsesäälissä tai alkaa tehdä juttuja mistä SÄ pidät. Sä olet sun oman elämäsi herra, ja tää elämä koostuu pelkistä valinnoista.

Etkä edelleenkään voi sysätä sitä vastuuta jonkun muun niskaan sun omasta elämästäs.
 
[QUOTE="minävain";28248968]Jospa pelkäät kuitenkin hypätä sinne omalle epämukavuus alueelle? Sun ei kuulukkaan muutta sun luonnettas, vaan oppia rakastamaan itseäsi. Kääntämään omat piirteet voimavaroiksi. Ei kukaan osaa rakastaa ketään jos ei itseänsä rakasta, eikä kukaan osaa rakastaa suakaan sellaisena kuin sä olet, jos et itse osaa hyväksyä itsesi tuollaisena. Ootko kuullut ikinä sellasta ajatusta että me saadaan sitä mitä omalla käytöksellämme tilataan? Eli joko sä voit rypeä itsesäälissä tai alkaa tehdä juttuja mistä SÄ pidät. Sä olet sun oman elämäsi herra, ja tää elämä koostuu pelkistä valinnoista.

Etkä edelleenkään voi sysätä sitä vastuuta jonkun muun niskaan sun omasta elämästäs.[/QUOTE]

No en mä vissiin sit rakasta itseäni? En mä oikein enää edes tiedä mistä mä pidän tai mitä mä haluan tehdä. Just nyt tuntuu vaan siltä että mies ja lapset takuulla ansaitsee paremman kumppanin/äidin. Mä en valitettavasti osaa muuksi muuttua joten paras olis varmaan kun mä ottaisin ja lähtisin.
 
Oletko aina tuntenut näin?
Jos et, niin käy otattamassa kilpirauhasarvot.

Itselläni todettiin juuri kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireina väsymys, masentuneusuus ja melankolisuus ym.
 
mutta kun mä en ole mikään positiivinen, iloinen tai sosiaalinen ihminen. Mutta musta tuntuu että mun mies toivois mun olevan sellainen... mutten ole... mä olen negatiivinen, melankolinen, epäsosiaalinen, arka, herkkä ja varovainen. Sellainen mä olen... eikä sekään helpota yhtään että mua on enemmän ja vähemmän kiusattu koko lapsuuden ja teini-iän...

jotenkin mä haluaisin vaan että joku hyväksyis ja rakastais mua vaikka mä olen tällainen "huono"...

Ihminen voi olla molempia ääripäitä yhtaikaa, tai siis vuoronperään. Kotona mä olen puolet ajasta melankolian kuningatar, ihmisten ilmoilla nautin ja riekun. Eikä tässä ole mielestäni juurikaan ongelmaa. Ihminen voi vaikuttaa paljon asioihinsa, ja harjoitella säätelemään sitä negatiivisuuttakin.

Jutelkaa miehen kanssa avoimemmin siitä, kuka mitäkin on ja kokee ja arvelee. On paljon helpompaa, kun ei tarvitse niin kovasti puolustautua arvailujaan vastaan.
 
Oletko aina tuntenut näin?
Jos et, niin käy otattamassa kilpirauhasarvot.

Itselläni todettiin juuri kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireina väsymys, masentuneusuus ja melankolisuus ym.

No kyllä niin kauan kun mä muistan oon ollu tällainen väsynyt, masentunut ja laiskapaska ihminen.

noi alemmuuden ja arvottomuuden tunteet tullu kuvaan pari vuotta sitten...
 
No en mä vissiin sit rakasta itseäni? En mä oikein enää edes tiedä mistä mä pidän tai mitä mä haluan tehdä. Just nyt tuntuu vaan siltä että mies ja lapset takuulla ansaitsee paremman kumppanin/äidin. Mä en valitettavasti osaa muuksi muuttua joten paras olis varmaan kun mä ottaisin ja lähtisin.

Ei sun tarvitse muuksi muuttua. Vain ottaa itseäsi niskasta kiinni. Soita huomenna terveyskeskukseen ja pyydä itsellesi apua, sun lapsesi tarvitsee äitiään ja sä olet niille lapsille maailman paras äiti, usko pois. Jos nyt otat ja lähdet, ympärilläsi olevat läheiset kuvittelee heissä olevan vikaa, et tahdo tehdä niin itsekästä päätöstä ja jättää lapsiisi koko loppuelämäksi syyllisyyden tunnetta. Jos et itsesi takia, niin lasten takia hae apua.
 
Ei me oikein puhuta miehen kanssa tällaisista asioista. eikä olla koskaan puhuttukaan. ei me oikeen olla sellaisella tasolla että vois puhua tällaista. en mä pysty sanomaan sille että mulla on jotaki tuollaisia ajatuksia. sittenhän se saiskin vahvistuksen siihen että mä olen se huono ja heikko ihminen. mies kun on virheetön itse.
 
[QUOTE="minävain";28249053]Ei sun tarvitse muuksi muuttua. Vain ottaa itseäsi niskasta kiinni. Soita huomenna terveyskeskukseen ja pyydä itsellesi apua, sun lapsesi tarvitsee äitiään ja sä olet niille lapsille maailman paras äiti, usko pois. Jos nyt otat ja lähdet, ympärilläsi olevat läheiset kuvittelee heissä olevan vikaa, et tahdo tehdä niin itsekästä päätöstä ja jättää lapsiisi koko loppuelämäksi syyllisyyden tunnetta. Jos et itsesi takia, niin lasten takia hae apua.[/QUOTE]

se tässä onkin niin vaikeaa kun en voikaan lähetä lasten takia, en halua lapsiani jättää koska en voisi olla varma siitä että niistä huolehdittaisiin kunnolla.
 
Sulla on nyt paha olla kun et saa mitään aikaiseksi. Mutta mieti miten paha olo on kahdenkymmenen vuoden päästä kun huomaat että on liian myöhäistä saada enää mitään aikaiseksi.

Jokaisella on vaan yksi elämä ja useimmilla meistä on vapaus tehdä siihen liittyvät valinnat. Vain itse voit vaikuttaa elämääsi, kukaan muu ei sua tee onnelliseksi kuin sinä itse.
 
Ihan niinkuin joku ois lukenut miun ajatukset ja kirjoittanu ne tänne. Suurin osa kuulostaa niin tutulta. Joskus oli vielä huonommin asiat, lapset oikeestaan piti vaan ajatukset siinä että miun pitää vaan jaksaa. :hug: Koita löytää asioita joista saat voimaa ja iloa, niitä onnistumisen tunteita. Helppo sanoa kun itelläkin on homma kesken..mut tsemppiä oikeesti!
 
Ottakaa vaikeudet ja haasteet ilolla vastaan. Jatkuva helppous veltostuttaa. Ei jäätelöä joka päivä. Täytyy taistella. Entisaikaan psyykkinen hyvinvointi oli parempi mm. tästä syystä. Ei me oikeesti tarvita sipsejä ja löhöilyä hyvinvointiin.
 
En kai mä nyt niin sekaisin ole että tarvitsis kallonkutistajalle mennä. Tai no joskus tietty miettinyt olisko lievää masennusta kun ei saa mitään aikaan. Toisaalta voihan se olla että mä olen vaan laiska ja saamaton.. Tai sitten mä olen vaan hemmetin heikko ihminen.
 
Ei me oikein puhuta miehen kanssa tällaisista asioista. eikä olla koskaan puhuttukaan. ei me oikeen olla sellaisella tasolla että vois puhua tällaista. en mä pysty sanomaan sille että mulla on jotaki tuollaisia ajatuksia. sittenhän se saiskin vahvistuksen siihen että mä olen se huono ja heikko ihminen. mies kun on virheetön itse.

ahaa,tää avaa mulle vähän sitä miksi mieheni ei puhunut mulle tunteistaan ja ajatuksistaan kun hän oli masentunut. Koska hän luulee mun kuvittelevan itseni täydelliseksi,joskus hän sanoikin mulle että mä en ikinä näe vikaa itsessäni. mikä ei pidä paikkaansa.mun on vaan vaikea myöntää olevani väärässä,koska se tuo mulle sellainen tunteen että olen mokannut eikä mua enään rakasteta(aloin työstää tätä ongelmana vasta hetki sitten mutta melko varmasti syynä on lapsuuden koti.. eihän mua rakastettu, mutta jos olin oikeessa,tein oikein ja toimin oikein niin mut edes hyväksyttiin).

Mies ei ole virheetön,eikä ajattele edes itse niin. mutta mä avaan vähän sitä miltä tuntuu kun puoliso ei puhu! sä näät että toisella on pahaolla,mutta toinen ei silti tartte sua,eikä halua jakaa itseään toisen kanssa.

sä rakennat teidän välille tarpeetonta muuria! joka saa sut voimaan vieläkin huonommin!!! asioista pitää puhua jos ei onnistu kirjoita kirje. jos sekään ei onnistu varaa pariterapiaan aika!

olisi myös hyvä miettiä että oeltko ollut masentunut jo hyvinkin kauan?

älä hylkää läheisiäs, sillähän sä vahvistaisit miehen tunteen siitä että hän on sulle tarpeeton

lue väestöliitolta kaikki parisuhde materiaali: erityisesti pidä lähelläsi!
 
Jos mies edes joskus näyttäis tekevänsä virheitä ja lakkais olemasta ylimielinen niin ehkä sille voiskin puhua.
Ei mies itsekään puhu syvällisiä mulle... pakkohan mun on hylätä läheiseni jos ne saa mut tuntemaan itseni huonoksi ja vialliseksi. minähän se tarpeeton ja taakka miehelle olen kun en osaa tehdä mitään oikein. kyllä sen näkee miten se pitää kaikkia muita naisia parempina. ottais itsellensä jonkun niistä.
 
mutta kun mä en ole mikään positiivinen, iloinen tai sosiaalinen ihminen. Mutta musta tuntuu että mun mies toivois mun olevan sellainen... mutten ole... mä olen negatiivinen, melankolinen, epäsosiaalinen, arka, herkkä ja varovainen. Sellainen mä olen... eikä sekään helpota yhtään että mua on enemmän ja vähemmän kiusattu koko lapsuuden ja teini-iän...

jotenkin mä haluaisin vaan että joku hyväksyis ja rakastais mua vaikka mä olen tällainen "huono"...
 

Yhteistyössä