Pelottavat ajatukset :(

[sekoamassako]

Kolmannen lapsen syntymän jälkeen mieleeni on tullut kauheita juttuja. Ne tulevat yhtäkkiä jostain ja menevät pois mutta ne ahdistavat ja edelliset ajatukset jäävät mieleen pyörimään. Stressi pahentaa niitä. Käyn tällä hetkellä terapiassa, psykologi on nuori nainen ja sanoi ettei ole opiskellut lapsiin ja vanhemmuuteen liittyviä asioita kovin hyvin, mutta hänen mielestään ajatuksia voi tulla ja mennä. Minua ei kuulemma vaivaa mikään muu kuin alakuloisuus ja juttelu auttaa.

Mutta ne ajatukset. Pari viikkoa onkin mennyt taas hyvin mutta eilen olin suihkussa ja verkkokalvoille tuli tyhjästä kuva, jossa mummo on ulkoiluttamassa lapsia ja joku hullu tappaa ne. Miten minä menen paikalle ja vaunut ovat veren tahrimat ja siellä makaa tohjona, verisenä mössönä pieni poikani. Isommat lapset on ammuttu viereen ja tiedän että esikoinen on pakotettu katsomaan pienten ja mummon lahtaamista ennen omaa kuolemaansa.

Samanlaisia mielikuvia on useita. Esikoisen kerhoon voisi mennä joku terroristi ja polttaa tai räjäyttää lapset hengiltä. Minä mietin, millaisena muistan esikoiseni kasvot koska en näe häntä enää. Miten kantaisin pientä kevyttä ruumista pois sieltä hiiltyneestä kerhotilasta. Mitä haluaisin kirkossa laulettavan tai papin puhuvan lapseni hautajaisissa, ajattelen jo etukäteen.

Näen tyttäreni väkivaltaisesti raiskattuna. Siis taaperon. Ja pudonneena veteen, hukkumassa olevana. Yhdessä mielikuvassa tapan itse kituvan lapseni, häneltä on revitty jalat irti ja hän itkee äitiä, minä "lopetan" hänet koska en voi tehdä kärsimykselle muuta.

Lapseni ovat suon silmässä, kaivossa, auton alla, sotilaiden tappamina, kidutettuina, murskaantuneina, verisinä, paistuineina, jäätyneinä ja you name it.

Mä en oikein jaksa enää.

 

[viiras]

Pakkoajatuksia.Googletapa.

Onko sulla mitään lääkettä tuon terapian rinnalla?Kaverillani lääkitys auttoi pakkoajatuksiin ja hällä oli vähintääkin yhtä hirveitä kun sulla..

 

[psyko]

Kuullostaa tosi pahalta, ootko menossa psykoosiin? Menisit vaikka päivystykseen.

 

[sekoamassa]

Ei ole lääkitystä, psykologin mukaan en tarvitse sellaista vaan tämä on normaalia alakuloisuutta. Minulla ei ole mitään diagnoosia. Psykoositaipumusta ei kuulemma ole ollenkaan vaan olen kiinni todellisessa maailmassa. Olen ulospäin tavallinen perheenäiti joka jaksaa hoitaa lapset ja he ovat tyytyväisiä ja hyvin voivia. Kukaan ei ole ollut meistä huolissaan. Hakeuduin mt-toimistolle koska pelkään toistavani suvun kaavaa: äitini on väkivaltainen hullu ja samoin hänen äitinsä, lapset otettu pois. Olen ollut vaarassa kuolla äitini käsittelyssä jne. Sitä mukaa kun muistan asioita lapsuudesta, menevät nämä pakkoajatukset (ilmeisesti siis niitä) entistä raaemmiksi ja kauheammiksi ja tulee fyysinen pahoinvointi niistä.

 

[viiras]

Ei ole lääkitystä, psykologin mukaan en tarvitse sellaista vaan tämä on normaalia alakuloisuutta. Minulla ei ole mitään diagnoosia. Psykoositaipumusta ei kuulemma ole ollenkaan vaan olen kiinni todellisessa maailmassa. Olen ulospäin tavallinen perheenäiti joka jaksaa hoitaa lapset ja he ovat tyytyväisiä ja hyvin voivia. Kukaan ei ole ollut meistä huolissaan. Hakeuduin mt-toimistolle koska pelkään toistavani suvun kaavaa: äitini on väkivaltainen hullu ja samoin hänen äitinsä, lapset otettu pois. Olen ollut vaarassa kuolla äitini käsittelyssä jne. Sitä mukaa kun muistan asioita lapsuudesta, menevät nämä pakkoajatukset (ilmeisesti siis niitä) entistä raaemmiksi ja kauheammiksi ja tulee fyysinen pahoinvointi niistä.

Vaihda psykologia.Oletko puhunu hälle noista ajatuksista?

Normaalia alakuloisuutta,nou nou nou.

 

["jepp"]

Ainakaan sinun ei pidä katsoa pelottavia tv-ohjelmia ja elokuvia eikä lukea kauheita uutisia. Itselläni on vähän samanlaista ongelmaa ja se on kauheaa Olen sellainen että osaan kuvitella mitä kaikkea VOI tapahtua. Yleensä nään kyllä asiat silloin kun ne voivat oikeasti tapahtua, esim jos nyt lapsi nousee seisomaan sohvalla, näen jo silmissäni kuinka hän kaatuu ja tippuu niin että silmä osuu sohvapöydän kulmaan. Yritän näiden ajatusten takia välttää kaikkia riskitilanteita.

 

[sekoamassako]

Olen psykologille puhunut sillä tavalla että tulee pahoja ajatuksia ja pelkään lasten vahingoittuvan, mutta tiedän ettei niin käy. Ymmärrän ja tiedän ettei niin käy. Silti ne ajatukset tulee. Tämä oli kuulemma ihan ok, mutta pitää jatkaa keskustelukäyntejä. Kun tajuan ettei ajatukset ole totta, niin ei ole mitään vakavaa.

Pitää seuraavalla kerralla olla enemmän tosissaan.

 

[Määa]

No pakkoajatuksilta nuo kuulostaa. Voihan olla, että historiasi on sen saanut aikaan. Kannattaa googlailla, mullakin vastaavassa helpotti kun tajusin mistä on kyse.
Ja ehkä tosiaan se lääkityskin voi auttaa, ole seuraavalla kerralla tosiaan lujempi, ja ehkä saisit ajan myös lääkärille.

 

[waninka]

Pakkoajatuksia. Mulla niitä tulee myös. Esim. univaje teettää ja stressi vaikka ei olisi mitään masennustakaan. Esim. vauvan synnyttyä jännitin toki paljon että teenkö kaiken oikein ja olenko hyvä äiti ja tietysti olin huolissani vauvasti ihan niinkuin kaikki esikoisen äidit. Olin kuitenkin onnellinen suurimman osan aikaa, silti samaan aikaan saattoi päähäni tulla ajatus itsestäni hakkaamassa vauvaa seinään tai jotain muuta vastaavaa yhtä hirveää. Minulla ei siis ole synnytyksen jälkeistä masennusta, enkä ole koskaan harkinnut tekeväni tai halunnut tehdä pahaa lapselleni, enkä ole millään muotoa väkivaltainen ihmminen. Ajatukset ovat vain joku reaktio stressiin ja mua ainakin auttaa tietää että ne johtuu stressistä ja menee ohi kun sitä stressiäkin saa hoidettua. Jos en tietäisi mitä noi on varmasti kokisin ne hyvin ahdistavina.

 

[sekoamassako]

Kiitos vastauksista. Helpottaa tieto että jollain muillakin on ollut samanlaista.

Mullekin saattaa ihan yhtäkkiä tulla mieleen joku paska-ajatus ja sielun silmin nähty väkivaltatilanne. Olen esimerkiksi puistossa lasten kanssa ja sellainen lävähtää päähän. En mielestäni ole masentunut ja lapsiani viimeksi ihaltiin neuvolassa laajassa terveystarkastuksessa, lääkäri kehui miten ovat hyväkäytöksisiä ja tasapainoisia lapsia ja meillä on toimiva hyvä perhe. Teki mieli vain huutaa päin lääkärin naamaa että tiedätkö miltä minusta tuntuu?! Tänä aamuna viimeksi olen mielessäni tappanut kärsivän lapseni. Että siltä tuntuu ja voi kun meillä on kaikki hyvin!

Kontrasti ulkomaailman ja mun pään sisäisen maailman välillä on suuri. Kaikki on päältäpäin katsottuna erittäin hyvin. Jonkin verran olen saanut arvostelua ja tuhahtelua sukulaisiltani kun yritän aina kaikkeni lasten parhaaksi, en saisi yrittää niin paljon vaan pitäisi höllätä. Esimerkiksi olen liian tarkka lasten hygienian suhteen, joka ilta ei tarvitse pestä hampaita ja lapsia voisi kuljettaa ilman turvaistuintakin. Pitäisi antaa vauvan huutaa ettei opi liian hyvään, tämän sanoi psykologi. En pysty tuollaiseen ja se tuo lisää painetta ja stressiä.

 

[cvbb]

Kuulostaa pakkoajatuksilta, tai joiltain pelkotiloilta tms. Ei ehkä ihan normaalia kuitenkaan, kannattaa käsitellä. onko sulla lapsuudessa jotain traumaa (tiedostamatonta tai tiedostettua)? En usko et nyt ihan psykoosi, mut jotain kuitenkin.

 

[cvbb]

Siis on myös pakko-oireita (pelot, käsienpesu, pöpöjen pelko, kuolemanpelko ym). oisko sellasesta kyse. Siihen on hyvät lääkkeet.

 

["jepp"]

Jonkin verran olen saanut arvostelua ja tuhahtelua sukulaisiltani kun yritän aina kaikkeni lasten parhaaksi, en saisi yrittää niin paljon vaan pitäisi höllätä. Esimerkiksi olen liian tarkka lasten hygienian suhteen, joka ilta ei tarvitse pestä hampaita ja lapsia voisi kuljettaa ilman turvaistuintakin. Pitäisi antaa vauvan huutaa ettei opi liian hyvään, tämän sanoi psykologi. En pysty tuollaiseen ja se tuo lisää painetta ja stressiä.

Kai ymmärrät että nuo neuvot ovat aivan typeriä? Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Tiedät itse mikä on parhaaksi lapsille ja itsellesi. Sanoiko nykyinen psykologisi tuon vauvan huudattamisjutun? Jos sanoi, vaihtaisin heti psykologin, eihän tuollainen tiedä mitään.

 

[viiras]

Kuulostaa pakkoajatuksilta, tai joiltain pelkotiloilta tms. Ei ehkä ihan normaalia kuitenkaan, kannattaa käsitellä. onko sulla lapsuudessa jotain traumaa (tiedostamatonta tai tiedostettua)? En usko et nyt ihan psykoosi, mut jotain kuitenkin.

"Olen ollut vaarassa kuolla äitini käsittelyssä jne." oli laittanut ap.

 

[cvbb]

Kuulostaa pakkoajatuksilta, tai joiltain pelkotiloilta tms. Ei ehkä ihan normaalia kuitenkaan, kannattaa käsitellä. onko sulla lapsuudessa jotain traumaa (tiedostamatonta tai tiedostettua)? En usko et nyt ihan psykoosi, mut jotain kuitenkin.

Anteeks, luin alotuksen huonosti, luulen et käsittelet noin omaa menneisyyttäsi. Eli hyvä että haet apua, niin katkaset kierteen. Meil kans ollu suvussa masennusta ym äideillä, mut itse hain hoitoon ja käsittelin menneisyyden.

 

[vaihtoon]

Vaihda psykologia sellaiseen, jolla on kokemusta pakkoajatuksista. Jos sulla on vielä tuollainen historia, niin tarvitsisit ehkä vähän järeämpää apua.

Kuulostat fiksulta ihmiseltä, joten hae ajoissa apua, ennen kuin tilanne pahenee.

Imetätkö vielä, jos sulla on jotain hormonin puutetta myös? Mulla on kaikkien lasten syntymien jälkeen ollut sellaista epämääräistä maailmanahdistusta ja pelkoja, mutta ne on menneet sitten ekojen kuukausien jälkeen ohi.

 

[sekoamassako]

Psykalle kerroin miten tuntuu pahalta kun vauva joutuu joskus itkemään mun hoitaessa muita lapsia. Siis sellaisia hetkiä kun vauvalla on väsyraivari mutta on pakko pestä taaperon kakkapeppu ja siivota potta. Psykologi kehotti olemaan stressaamatta, vauvoille on pelkästään hyväksi että välillä joutuu huutamaan, oppii odottamaan omaa vuoroa. Vauvan pitää oppia ymmärtämään ettei hänen tarpeensa ole aina etusijalla ja näin. Mun mielestä toi neuvo on aivan kauhea enkä pysty sitä noudattamaan.

Nuo muut on tulleet sukulaisilta, pingotan liikaa kun en suostunut antamaan 3 kk ikäiselle soseita, ylisuojelen lapsia kun ne käyttää tällaisella aurinkoisella talvikelillä aurinkolaseja, siis ne arskat on oikein turhamaisuuden huippu. Olen kauhean herkkä ottamaan itseeni noi neuvot ja mulkoilut. Kukaan mun ympärillä ei varmaan tajua eikä tiedä miten paha on olla.

Psykologi on korostanut jo usean kerran ettei hän ole opiskellut juurikaan vanhemmuuden alueita. Ehkä pitäisi tosiaan vaihtaa toiseen.

 

[sekoamassako]

Imetän kyllä, vauva on hieman yli puolivuotias ja pääruoka on edelleen maito. Senkään takia en halua ottaa ensimmäiseksi ratkaisuksi psyykenlääkkeitä, mistä tietää mitä menee maitoon ja imetys on mulle henkilökohtaisesti tärkeä asia.

Kiitos edelleen vastauksista!

 

["jepp"]

Psykalle kerroin miten tuntuu pahalta kun vauva joutuu joskus itkemään mun hoitaessa muita lapsia. Siis sellaisia hetkiä kun vauvalla on väsyraivari mutta on pakko pestä taaperon kakkapeppu ja siivota potta. Psykologi kehotti olemaan stressaamatta, vauvoille on pelkästään hyväksi että välillä joutuu huutamaan, oppii odottamaan omaa vuoroa. Vauvan pitää oppia ymmärtämään ettei hänen tarpeensa ole aina etusijalla ja näin. Mun mielestä toi neuvo on aivan kauhea enkä pysty sitä noudattamaan.

Nuo muut on tulleet sukulaisilta, pingotan liikaa kun en suostunut antamaan 3 kk ikäiselle soseita, ylisuojelen lapsia kun ne käyttää tällaisella aurinkoisella talvikelillä aurinkolaseja, siis ne arskat on oikein turhamaisuuden huippu. Olen kauhean herkkä ottamaan itseeni noi neuvot ja mulkoilut. Kukaan mun ympärillä ei varmaan tajua eikä tiedä miten paha on olla.

Psykologi on korostanut jo usean kerran ettei hän ole opiskellut juurikaan vanhemmuuden alueita. Ehkä pitäisi tosiaan vaihtaa toiseen.

Vaihda tosiaan psykologia, hän on yksiselitteisesti väärässä.

Jos itse saan toistuvasti typeriä neuvoja lastenhoidossa, vastaan lopulta tylysti takaisin. Esim: "onneksi tiedän paremmin kuin sinä" tai "ei se kyllä noin ole".

Näiden kirjoitusten perusteella vaikutat oikein fiksusti toimivalta äidiltä. Nuo ajatukset ovat varmasti vain pelkoa rakkaiden lasten menettämisestä ja sinä reagoit pelkoon noin. Ethän sinä toivo noin käyvän vaan pelkäät että niin käy.

Toivottavasti löydät hyvän psykologin joka on perehtynyt pakkoajatuksiin tai pelkoihin tai vanhemmuteen, sieltä saat varmasti apua!

 

[mulla]

oli ekan jälkeen tuollaista, pelkotiloja ja pakkoajatuksia, varmaan vähän lievemmässä muodossa. Mutta lopetin oloni vuoksi aika pian imetyksen ja kun kuukautiset alkoi pyöriä, niin mun elo helpotti, lääkitystä en tarvinnut. Kärsin varmaan lievästä masennuksesta ja jostain hormonivajeesta. Toisen aikaan pelkäsin masennusta, mutta kaikki menikin hienosti. Tsemppiä sinulle!

 

["jepp"]

Ja hei, mitä minä olen kuullut psyyk. lääkkeistä, en itsekään niitä suostuisi ottamaan. Itsekin olen parantunut vakavasta masennuksesta ilman lääkkeitä.

Uskon että pääset ajatuksista eroon tai ainakin ajatukset vähenevät jossain vaiheessa.

 

["vieras"]

Hienoa että tiedät toimivasi oikein lastesi kanssa. Olen itse myös tarkka joka ikisestä asisasta lasten asioissa, kaiken pitää olla täydellisesti. Olen unohtanut itseni ja voin huonosti. Hain apua ja pyysin lääkkeet, imetän ja minulle vakuutettiin monesta eri paikasta että turvalliset lääkkeet ovat imettäessä. Tajusin, että tarvitsen lääkkeet pian, mietin myös omaa kuolemaa, itseni tappamista kun karmeita ajatuksia tulee mieleen jatkuvasti. Olen masentunut.
Pian alkaa psykoterapia ja odotan sitä todella paljon, tarvin piain apua, muuten en jaksa.

 

[vaihtoon]

Vois olla tosiaan hyvä käsitellä myös ne menneisyyden peikot, erityisesti jos ne perustuu joihinkin hatariin, yksittäisiin asioihin, joita olet kuullut tai muistat.

Ja on sulla arjessakin aika raskasta, jos on puolivuotias vauva, taapero ja kerhoikäinen, että jo yksistään väsymys voi vahvistaa niitä negatiivisia ajatuksia. Saisitko yhtään otettua aikaa itsellesi, sekin voisi auttaa ihan siihen akuuteimpaan ahdistukseen, nukkuminen, yksin ulkoilu jne.

Aurinkoa kevääseen

 

["nip"]

Mulla myös, mutta ei noin "pahoja" mielikuvia. Ennemmin näin mielessäni kolarit, tippumiset, hukkumiset ym. "todellisemmat" vaaratilanteet. Menetyksen pelko on suunnaton... Kamalinta on juuri se, kuinka mielessään todella näkee ne kuvat lapsesta tulipalon keskellä tai auton renkaan alla. Pahimpina pelot tulee, jos lapset ovat jonkun muun vahdittavana. En kuitenkaan tästä syystä jätä lapsia viemättä mummolaan tai tarhaan. Itseni kohdalla uskon kuitenkin tilanteen olevan vielä jollain tasolla normaalia, koska palkotiloja tulee vain silloin tällöin, eivätkä ne hallitse koko elämää. Suosittelen myös vaihtamaan psykologia!

Mutta noi sukulaisten antamat neuvot... Unohda moiset. Jos he ottavat asiat hyvinkin rennosti, niin kyllä sä saat silti mennä ihan omalla tavallasi. Mä en edes harkitse autolla liikkumista ilman asiaan kuuluvia turvaistuimia, pesen hampaat illoin ja aamuin (kunhan muista), soseita syötin vasta 5kk alkaen ja aurinkolasit on jo kaivettu esiin. Enkä todellakaan koe olevani ylisuojeleva äiti! Ja vaistonvaraisesti munkin tekee mieli juosta heti vauvan luo, kun se huutaa. Aina se vaan ei ole mahdollista heti ja ikävältähän se tuntuu. En oikein tiedä, oppiiko vauva tolla huutamisella vielä mitään.

 

[omia mietteitä]

minusta sinun kannattaa pyytää psykologin vaihtoa, hän ei todellakaan kuulosta vanhemmuuden asiantuntijalta. Vauvan ei kuulu odotella vuoroaan, vauva ei siitä mitään positiivista opi. Jokaisen normaalin terveen äidin tekee pahaa kun vauva itkee yksinään, niitä tilanteita vain tulee väkisinkin kun useampi lapsi. Siinä ei auta kuin muistaa, että se vauva ei siitä onneksi kuitenkaan rikki mene.

Kuulostat hyvältä äidiltä; unohda saamasi typerät neuvot lastenhoidosta ja luota itseesi ja osaamiseesi! Toivottavasti saat paremman psykologin joka pystyy auttamaan sinua käsittelemään vaikeat asiasi ja tuntosi ja pääkoppasi herraksi.

Itse olen ristinyt äititutkaksi tuon automaattisen ympäristön skannauksen ja kaiken vaarallisen huomaamisen. Huonekalut, raput, kivet ja kannot; kaikki riskit vilahtavat päässä. Tärkeintä on se, että ei anna tuon "kyvyn" rajoittaa väärällä tavalla lasten elämää.

Minullakin on äärimmäisen hyvä mielikuvitus keksiä mitä kaikkea vaarallista ja ikävää voi tapahtua. Tulipalot, kouluammuskelut, pahoinpitelyt; kaikenlaisia skenaarioita on päässä käynyt siitä mitä voi läheisille tapahtua. Jälleen tärkeintä on laittaa nuo ajatukset omaan lokeroonsa ja olla antamatta niille tilaa määräillä elämää. Uskoisin, että tietyssä määrin nuo ajatukset ovat ihan normaaleja useimmille ihmisille. Sitten siinä vaiheessa jos ne alkavat rajoittaa elämää, niin sitten sitä apua pitää hakea ja saada.

Kuulostat ap fiksulta ja huolehtivalta äidiltä. Nyt tsemppaat ja taistelet itsellesi oikeanlaisen avun!