I
ikäkriisi jo nyt
Vieras
Olen 24-vuotias ja tuntuu että elämä menee ihan ohi.
Elämä on silkkaa suorittamista, jatkuvaa stressaamista, ahdistusta ja haaveilua paremmasta joka ei tunnu koskaan tulevan.
Minulla on ihana parisuhde, yhtä ollaan pidetty muutama vuosi mutta en osaa nauttia tästä seurusteluajasta kun haaveilen jo häistä ja avioelämästä jne.
Minulla on kiva koti mutta en viihdy siellä koska se on vuokrakämppä ja vain "lainassa". Sitä ei hyödytä rempata eikä laittaa koska muutetaan siitä kuitenkin vuoden tai parin päästä pois.
Minulla on opiskelut joita suoritan hirveällä tarmolla. Opiskelijaelämää on vielä neljä vuotta jäljellä. Kaikki lomat kuluvat töissä koska opintotuella ei elä ja olen onnekkaasti saanut jalkaa oven rakoon oman alan työhön. Vapaa-aikaa ei ole lainkaan.
Energiaa ei ole juhlimiseen kaiken tämän suorittamisen keskellä. Haluaisin palavasti matkustella mutta siihen ei ole aikaa eikä varaa. Haluaisin elää huoletonta nuoruutta mutta koko ajan on tentti nurkan takana johon pitää valmistautua, pitää juosta töihin ja koko ajan paahtaa menemään. Siltikään en ehdi töitä tehdä tarpeeksi jotta rahaa olisi kustantaa itselle edes silloin tällöin isompia nautintoja kuten matkaa tai kunnon shoppailua tms. Aikaakaan ei ole, en edes muista milloin olisi päivä jolloin voisin vain löhötä ja nauttia siitä että mitään ei pidä tehdä.
Rakkauselämä kukoistaa, mutta siinäkin vain haaveilen tulevasta sen sijaan että nauttisin siitä mitä on nyt. Koko ajan mietin että ollakseni onnellinen pitäisi saavuttaa se naimisiinmeno, omistusasunto ja vakituinen työ vakituisine tuloineen. Mutta niihin aikoihin kuvaan tuleekin sitten ne lapset jotka kuulema vievät kaiken "vapauden ja oikeuden itsekkyyteen" elämästä.
Kun katson vuosia taaksepäin niin elämä on aina ollut juuri tätä. Suorittamista, stressaamista, ja vain unelmointia siitä että joskus olisi huoletonta. Ja se vapaa-aika... Minulla oli lomaa viimeksi ylä-asteikäisenä. Sen jälkeen on aina pitänyt olla lomat töissä.
Ahdistaa, kun ympärillä ihmiset uhkailevat että nuoruudesta ja vapaudesta ja huolettomuudesta pitää nauttia vielä kun voi, mutta kun minulla ei tunnu noita ylellisyyksiä ikinä olleenkaan! Ahdistaa kun mietin että pian olen keski-ikäinen, ja elämä on ollut pelkkää tätä.
En voi lopettaa enkä vähentää töitä koska sitten ei olisi rahaa elämiseen.
En voi lopettaa enkä vähentää opiskelua koska sitten en valmistuisi enkä ikinä pääsisi siihen vakituiseen työhön josta haaveilen. (Ei kyllä nykyaikana ole varmaa että pääsisi vaikka kaikkensa tekisi, mutta kuitenkin...)
ARGH. MITEN TÄSSÄ VOI OLLA HUOLETON JA NAUTTIA NUORUUDESTA?!
Elämä on silkkaa suorittamista, jatkuvaa stressaamista, ahdistusta ja haaveilua paremmasta joka ei tunnu koskaan tulevan.
Minulla on ihana parisuhde, yhtä ollaan pidetty muutama vuosi mutta en osaa nauttia tästä seurusteluajasta kun haaveilen jo häistä ja avioelämästä jne.
Minulla on kiva koti mutta en viihdy siellä koska se on vuokrakämppä ja vain "lainassa". Sitä ei hyödytä rempata eikä laittaa koska muutetaan siitä kuitenkin vuoden tai parin päästä pois.
Minulla on opiskelut joita suoritan hirveällä tarmolla. Opiskelijaelämää on vielä neljä vuotta jäljellä. Kaikki lomat kuluvat töissä koska opintotuella ei elä ja olen onnekkaasti saanut jalkaa oven rakoon oman alan työhön. Vapaa-aikaa ei ole lainkaan.
Energiaa ei ole juhlimiseen kaiken tämän suorittamisen keskellä. Haluaisin palavasti matkustella mutta siihen ei ole aikaa eikä varaa. Haluaisin elää huoletonta nuoruutta mutta koko ajan on tentti nurkan takana johon pitää valmistautua, pitää juosta töihin ja koko ajan paahtaa menemään. Siltikään en ehdi töitä tehdä tarpeeksi jotta rahaa olisi kustantaa itselle edes silloin tällöin isompia nautintoja kuten matkaa tai kunnon shoppailua tms. Aikaakaan ei ole, en edes muista milloin olisi päivä jolloin voisin vain löhötä ja nauttia siitä että mitään ei pidä tehdä.
Rakkauselämä kukoistaa, mutta siinäkin vain haaveilen tulevasta sen sijaan että nauttisin siitä mitä on nyt. Koko ajan mietin että ollakseni onnellinen pitäisi saavuttaa se naimisiinmeno, omistusasunto ja vakituinen työ vakituisine tuloineen. Mutta niihin aikoihin kuvaan tuleekin sitten ne lapset jotka kuulema vievät kaiken "vapauden ja oikeuden itsekkyyteen" elämästä.
Kun katson vuosia taaksepäin niin elämä on aina ollut juuri tätä. Suorittamista, stressaamista, ja vain unelmointia siitä että joskus olisi huoletonta. Ja se vapaa-aika... Minulla oli lomaa viimeksi ylä-asteikäisenä. Sen jälkeen on aina pitänyt olla lomat töissä.
Ahdistaa, kun ympärillä ihmiset uhkailevat että nuoruudesta ja vapaudesta ja huolettomuudesta pitää nauttia vielä kun voi, mutta kun minulla ei tunnu noita ylellisyyksiä ikinä olleenkaan! Ahdistaa kun mietin että pian olen keski-ikäinen, ja elämä on ollut pelkkää tätä.
En voi lopettaa enkä vähentää töitä koska sitten ei olisi rahaa elämiseen.
En voi lopettaa enkä vähentää opiskelua koska sitten en valmistuisi enkä ikinä pääsisi siihen vakituiseen työhön josta haaveilen. (Ei kyllä nykyaikana ole varmaa että pääsisi vaikka kaikkensa tekisi, mutta kuitenkin...)
ARGH. MITEN TÄSSÄ VOI OLLA HUOLETON JA NAUTTIA NUORUUDESTA?!