Kertokaa jokin kaunis muisto lapsuudesta/nuoruudesta!

Itse olin jotain n.12-13v, en tarkkaan muista. Sain ensimmäisen kerran luvan mennä läheisen nuorisotalon diskoon. Olin ihan täpinöissäni, jännitti, ja oli ihanaa mennä sinne...
MUTTA... Diskossa vaan tuli tosi orpo olo, vierasta porukkaa ihan liian paljon. Ei oikein osannut mennä porukkaan mukaan. Jännitti. Oli sellainen yksinänen olo, vaikka oli porukan keskellä, vaikka tuttujakin siellä oli.
Muistan kun äiti, joka silloin kävi yhdessä koulutuksessa tuli hakemaan mut ja siskoni iltakoulunsa jälkeen diskosta pois. Mitään sellasta ei oltu sovittu. Meillä oli tietty aika milloin viimeistään olisi pitänyt mennä kotiin.
Mutta äiti tuli vaan sinne, kun vaistoten että sieltä haluttiin pois.
Ja se ihana tunne kun näki tutun, rakkaan ihmisen ja sai lähteä sen kanssa kotiin! Muista ikuisesti äidin hahmon siellä portaiden yläpäässä, kun se etsi meitä katseellaan.

Minkälaisia onnen hetkiä teidän lapsuudesta/nuoruudesta löytyy? Olis kiva kuulla.

 

Eipä oikein mitään tuu mieleen. Sun kokemus kuulostaa kivalta.

 

Ne ovat liian tärkeitä ja henkilökohtaisia, että haluaisin jakaa niitä tällaisella loanheitto -palstalla...

 

muistelen lämmöllä mummolan kesiä. Aurinko paistoi ja pääskyset sirkuttivat jo anivarhain vinttikammarin katolla. Mummoa ikävä edelleen, vaikka hän kuoli jo kaksikymmentä vuotta sitten.

 

Oltiin parhaan ystävän kanssa yläasteikäisinä piknikillä suolla. Siellä sitä maattiin suopursujen keskellä pehmeillä mättäillä ja katseltiin puutonta suota. Oli syksy ja ihana ruska kaikkialla.

 

Onhan niitä kun muistelee. Yhden muistan kun olin melkein 17 v., ja isä ja mummo kehuivat, että olenpa nätiksi kasvanut. Ja mummo sanoi, että niinhän sitä sanotaan, että seitsentoistavuotias on neito kaunehin, tai jotain siihen suuntaan. Sen muistan, itse sitä en silloin tietysti tajunnut.

 

Mun lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole kun kauniita muistoja

 

Noin 16 vuotiaana muistan kun katsoin peiliin ja näin penikseni. Siis tooosi kaunis!

 

Mulla on lapsuudesta enimmäkseen huonoja muistoja... mutta muistanpa sit semmosenkin, kun olin jotain 5 vuotias ja enoni, yksi lempisukulaisistani tuli kotiin... asuin siis isovanhempieni luona. Enoni oli merimies ja jostain syystä heräsin sit hänen tuloonsa ja voi mikä riemu keskellä yötä kun hänet näin ja hänellä oli kaikkia tuliaisia taas mua ja veljeäni varten ja sitten hän antoi aina markkoja, että sain laittaa kultapossuuni. En kyllä muista tuliko siinä enää loppuyöstä nukuttua, enon kotiin tulot oli aina niin mukavia tapahtumia. Ja niitä markkoja en ikinä unohda.

 

Sinä kesänä, kun Suomessa oli ETYK, oli tosi lämmintä. En minä ETYKistä mitään erityistä ymmärtänyt, mutta se vaan jäi mieleen kun siitä niin paljon puhuttiin, silloin opin uimaan auttavasti. Minusta on tosi vähän lapsuuskuvia, mutta siltä kesältä on muutamia mukavia kuvia tallella

 

ollessani ala-asteella lauloin koulun kuorossa kevätjuhlassa. Isäni sanoi ettei ole varma ehtiikö katsomaan esitystäni töiltään. isän tytön ilme kirkastui kun kesken laulun huomasin juhlasalin ovella tutut kasvot. myöhemmin kuulin, että hän oli lähtenyt oikeuden istunnon väliajalla käymään koululla, ihana isä.

 

kotoolta huonoja muistoja, lstenkodista sekä hyviä että huonoja..enimmäkseen hyviä..ja niitä on monta. kaikki ne yhdessä tehdyt retket ja muut..välillä on niin ikävä niitä ystäviä, onneksi olen monen kanssa vieläkin tekemisissä :heart:

 

Oli kesä 1993. Olin juuri tulossa kielikurssilta, vanhemmat olivat vastassa lentokentällä (olin 13v). Olimme kotiseudulla vasta puolen yön tienoilla, mutta vanhemmat ajoivatkin jonnekin toiseen pihaan kuin kotiin. He halusivat heti näyttää pakkohuutokaupasta ostamansa suurehkon tilan ja sen rakennukset. Ei maatila, vaan entinen ilmapallotehdas. Tehdasrakennuksesta tuli autotalli monille autoillemme ja joenrantaan rakennettiin meille parinsadan neliön okt.

 

Mukavin muistoni on se, että 12vuotiaana tipuin juhannusaattona koivusta ja mursin ranteeni

 

Kaipa se on se kun aina sateisina päivinä meillä leivottiin. oli ihana tulla koulusta kotiin sateessa kun ties että jotain on leivottu. Kyllä se sen verran on tarttunut että aina sateisina päivinä jos on vapaa, niin munkin tekee mieli leipoa.

 

Varmaankin kesälomat yhdessä samanikäsen serkkuni kanssa mummolassa sekä tietenkin sunnuntait/joulut yms. jotka useimmiten olimme mummolassa.

 

Varmaankin kesälomat yhdessä samanikäsen serkkuni kanssa mummolassa sekä tietenkin sunnuntait/joulut yms. jotka useimmiten olimme mummolassa.

oo

 

Se, kun lähdin kotoa pelkän patjan kanssa äidin huutaessa, että painu, äläkä ikipäivänä tule takaisin. Tuli semmonen hyvä olo, nyt lähdin, enkä saatana tule. Siinä sitten istuin pimeässä yksiössäni iltaa katulamppujen loisteessa ja mietin, että huomenna kirpparille heti aamusta. Ostan verhot, kattilan ja lakanat.

Siitä se lähti. Lapsilleni en moista lähtöä halua, muta minulle se oli vapautus.

 

Joskus pienenä lapsena hetki, kun kesällä söimme kissan kanssa samaa pullaa ulkona yhdessä.

 

[QUOTE="vieras";25403455]Se, kun lähdin kotoa pelkän patjan kanssa äidin huutaessa, että painu, äläkä ikipäivänä tule takaisin. Tuli semmonen hyvä olo, nyt lähdin, enkä saatana tule. Siinä sitten istuin pimeässä yksiössäni iltaa katulamppujen loisteessa ja mietin, että huomenna kirpparille heti aamusta. Ostan verhot, kattilan ja lakanat.

Siitä se lähti. Lapsilleni en moista lähtöä halua, muta minulle se oli vapautus.[/QUOTE]

Toivottavasti sulla on kaikki hyvin! Kuinka pelottavaa, ja en voi tajuta miten äiti voi noin sanoa?

 

muistelen lämmöllä mummolan kesiä. Aurinko paistoi ja pääskyset sirkuttivat jo anivarhain vinttikammarin katolla. Mummoa ikävä edelleen, vaikka hän kuoli jo kaksikymmentä vuotta sitten.

Näin myös mulla. Ikävä on isovanhempiani.

 

Minullakin on jäänyt mieleen kesälomat mummolassa. Ja muistan kun olin jotain 15-vuotias ja kävimme äitin kanssa mummolassa... Siihen liittyi kaunista ja surullista... Istuttiin mummon kanssa vierekkäin sohvalla ja minua alkoi nukuttaa. Mummo käski minun köllähtää sohvalle pää hänen sylissää ja hän silitteli hiuksiani niin kauan, että nukahdin :heart: Sitten kun oltiin lähdössä niin mummo ei tunnistanut äitiäni (mummolla oli muistaakseni alkava alzheimer). Muistan vieläkin miten järkyttynyt äitini oli ja itki kotimatkalla. Sitten vähän jälkeen kun päästiin kotiin, niin mummo soitti hädissään äidilleni, että miten ihmeessä minä en muka sinua tunnistanut! Itkivät siinä yhdessä puhelimessa

 

Kaikkein ihanimpia olivat perheen yhteiset lomamatkat. Vaikka elämä oli kuin pelkkää lomaa ihanan järven rannassa asuessa, reissut olivat vielä mieleenpainuvampia. Nähtiin monia eri paikkoja, erityisesti lappia ja Norja ihastutti valtavasti.

 

Se kun 3.luokkalaisena kaaduin koulun ruokalassa viedessäni kalasoppalautasta pöytään. Mahallani makasin maassa soppa ja lautasensirpaleet ympärilläni. Nolona ja häpeissäni siitä nousin. Opettaja tuli paikalle, käski mennä keittiöön keittäjätädiltä kysymään, että miten voin korvata lautasen
Noh, peloissani ja häpeissäni menin sitten kysymään. Keittiötäti sanoi lempeästi ja lohduttavasti:"Älä sitä sure, ei sitä tarvitse korvata, tietäisitpä vain, kuinka paljon me täällä joka päivä rikomme lautasia!"

 

Kun menin ekaa kertaa kaverin kotiin, ja hänen äiti oli tehnyt ruokaa ja pyysi minutkin pöytään! Lämmintä ruokaa, ihan kuin enon luona, jonne pääsin välillä yöksi. Ja kaverin äiti oli yhtä kiltti kuin eno ja sen vaimo. Oli pannukakkuakin. Söin vatsani täyteen. Nautin rauhasta, joka siinä kodissa oli. Kaveri ja sisaruksensa ei hakanneet toisiaan eikä äiti lyönyt ketään, vaikka me vähän metelöitiinkin. Hän jutteli ystävällisesti ja vaikutti niin huolehtivaiselta. Kun lähdin kotiin niin tuntui kuin olisin käynyt Taivaassa ja nähnyt enkelin. Sitten kun kävin nukkumaan sen jälkeeen kun olin hakenut äidilleni naapurista pullon, jääden itse ilman iltapalaa kuten yleensä, ajattelin että mulla on nyt toinen paikka missä on hyvä olla, enon lisäksi.