Toinen lapsi rakkaampi kuin toinen?

Mulla on ihan kamala olo itselläni, huono omatunto... Mulla on kaksi aivan ihanaa lasta ja rakastan molempia hirmuisesti mutta musta tuntuu liian usein että toinen on läheisempi ja rakkaampi mulle... Toisen lapsen tekemiset saa mut helpommin ärsyyntymään ja tiedostan olevani tiukempi toiselle lapselle. Ja koska tiedostan tämän yritän muuttaa asiaa koko ajan, mutta silti huomaan uudestaan ja uudestaan että en vain pysty olemaan tasapuolinen lapsilleni... Sen lisäksi että toisen tekemiset herkemmin ärsyttää niin huomaan antavani toiselle enemmän läheisyyttä kuin toiselle.

Olen hirveästi miettinyt mistä näin kamala asia voisi johtua. Lapsilla on vuosi ikäeroa, esikoinen ei päässyt syntymän jälkeen heti viereeni ja imetys ei onnistunut, mistä koen suurta epäonnistumista vieläkin. Kuopuksen syntymä meni hyvin ja imetys lähti hyvin käyntiin, täysimetin 5kk ja imetyksen lopetin n. vuoden iässä. Voiko tämä olla syy tunteisiini?

Esikoinen kun syntyi meni mulla hetki siihen että tunsin edes olevani äiti, ajattelin sen johtuneen siitä että en saanut lasta heti viereeni ja näinkin hänet ensimmäisen kerran kunnolla vasta yli 12h syntymän jälkeen, syntymän jälkeen hänet vain nopeasti vilautettiin ja vietiin pois. Kun äidin tunteet heräsivät olin varmasti hirviö muiden silmissä koska en luottanut kehenkään lapseni hoidossa enkä mielelläni antanut muiden pitää edes häntä sylissä vaan omin hänet täysin, isään toki luotin ja hän lisäkseni kyllä lasta hoitikin, mutta en antanut muiden läheistemme vaihtaa vaippoja tai syöttää jne. En uskonut kenenkään muun kuin itseni ja lapsen isän osaavan hoitaa vauvaamme oikein. Olin ylisuojelevainen ja kun aloin pian toista odottaa niin mietin koko raskausajan voinko rakastaa edes toista yhtä paljon kuin esikoista rakastin.

Kuopus kun syntyi niin äidinrakkaus vauvaan syntyi heti ja sama ylisuojelevaisuus alkoi vauvan kohdalla, mutta jatkui myös pienen esikoisen kanssa. Ylisuojelevainen olen edelleen vaikka ikää lapsilla jo 4 ja 5. Mutta nyt viimeisen vuoden sisällä olen huomannut esikoisen tekemisien alkaneen ärsyttää ja kuopuksen tulleen läheisemmäksi.

Ja olo itsellä on aivan kamala tämän takia ja koen epäonnistuneeni äitinä esikoiselle...

 

Olet kamala. Ymmärrän jotenkin, että ehkä et voi asialle mitään. Mun vanhemmille, etenkin äidilleni oli mun veli tärkeämpi ja rakkaampi. Vaikka äiti kohteli meitä samalla tavalla, kyllä mä sen aistin ja ymmärsin, että veli on äidille tärkeämpi. Kyllä satutti ja satuttaa vieläkin. Vaikka kasvoin ihan normaalissa perheessä, niin traumat tuosta jäi.

 

Jospa yrittäisit tehdä asialle jotain kun kerran tiedostat ongelman? Hillitä hermojasi tietoisesti ja järjestää yhteistä aikaa tuon esikoisen kanssa jolloin toinen lapsi ei olisi viemässä huomiotasi?

 

Tuo on yllättävän tavallista. Ehkei kyse edes ole niinkään rakkaudesta kuin siitä, että jopa omien lasten kanssa kemiat kohtaa toisilla helpommin ja toisilla ei niin helposti. Itse en voi sanoa rakastavani toista enemmän kuin toista, mutta ymmärrän kyllä toista lapsistani jotenkin paremmin. Vieläpä sitä esikoista, jonka kanssa oli puudutukset synnytyksessä ja vaikeampi imetyksen alku ja en osannut ensiviikkoina kantoliinailla ja muut kliseet päälle.

Ehdottaisin, että viettäisit säännöllisesti aikaa kummankin lapsen kanssa erikseen. Varsinkin sen esikoisen. Ainakin itse huomaan ihan toisella tavalla huomaavani, miten mahtava persoona kuopus on, kun olen välillä vain hänen kanssaan. Kun on lapset pienellä ikäerolla, on aika vähän aikaa ihan vaan tutustua heihin yksi kerrallaan juuri siihen lapseen keskittyen. Ja jos lapsen perusolemus ei tunnu ikään kuin valmiiksi tutulta, se saattaisi vaatia juuri sitä tutustumista.

 

Ja onhan lapsilla noita ikäkausia, jolloin ne vaan on ns. raivostuttavia. Jospa se menee ohi.

 

Mä olen muotoillut asian niin, että yhtä lapsistani on vaikeampi rakastaa, kuin kahta muuta. Syynä on hänen vahva temperamenttinsa, joka aiheuttaa monenlaista skismaa välillemme. Rakkauden määrän jokaista lastani kohtaan koen sinänsä yhtäsuureksi.

Ja tuo tasapuolisuus on kanssa hankala asia, koska lapset ovat eri ikäisiä, eri sukupuolta ja heillä on erilaiset tarpeet - eli pyrin vastaamaan heidän tarpeisiinsa yksilöllisesti, enkä tasapuolisesti.

 

Mä olen muotoillut asian niin, että yhtä lapsistani on vaikeampi rakastaa, kuin kahta muuta. Syynä on hänen vahva temperamenttinsa, joka aiheuttaa monenlaista skismaa välillemme. Rakkauden määrän jokaista lastani kohtaan koen sinänsä yhtäsuureksi.

Ja tuo tasapuolisuus on kanssa hankala asia, koska lapset ovat eri ikäisiä, eri sukupuolta ja heillä on erilaiset tarpeet - eli pyrin vastaamaan heidän tarpeisiinsa yksilöllisesti, enkä tasapuolisesti.

Peesi tolle tasapuolisuus pohdinnalle.

 

[QUOTE="jep";28189700]Tuo on yllättävän tavallista. Ehkei kyse edes ole niinkään rakkaudesta kuin siitä, että jopa omien lasten kanssa kemiat kohtaa toisilla helpommin ja toisilla ei niin helposti. Itse en voi sanoa rakastavani toista enemmän kuin toista, mutta ymmärrän kyllä toista lapsistani jotenkin paremmin. Vieläpä sitä esikoista, jonka kanssa oli puudutukset synnytyksessä ja vaikeampi imetyksen alku ja en osannut ensiviikkoina kantoliinailla ja muut kliseet päälle.

Ehdottaisin, että viettäisit säännöllisesti aikaa kummankin lapsen kanssa erikseen. Varsinkin sen esikoisen. Ainakin itse huomaan ihan toisella tavalla huomaavani, miten mahtava persoona kuopus on, kun olen välillä vain hänen kanssaan. Kun on lapset pienellä ikäerolla, on aika vähän aikaa ihan vaan tutustua heihin yksi kerrallaan juuri siihen lapseen keskittyen. Ja jos lapsen perusolemus ei tunnu ikään kuin valmiiksi tutulta, se saattaisi vaatia juuri sitä tutustumista.[/QUOTE]

Olen kahdenkeskistä aikaa koettanutkin järjestää ja nautin suunnattomasti tehdä esikoisen kanssa kaksin kaikkea, hänen kanssa on niin helppoa olla, helppo keskustella ja todella on mahtava tyyppi. Mutta nämä tilanteet joissa huomaan olevani hänelle tiukempi tuleekin ihan tavallisissa hetkissä kun olemme koko perhe koolla. Ja yksi suuri asia varmasti on että näen itseäni hänessä tosi paljon ja nimenomaan kaikki missä voin peiliin katsoa lapsessa ärsyttää... Hän on juurikin yhtä tulinen ja äkkipikainen ja helposti loukkantuva ja ylidramaattinen kuin äitinsäkkin. Tiedän itse että elämä olisi helpompaa ilman näitä piirteitä ja toivoisin ettei tässä asiassa olisi samanlainen...

 

Samanlaisia tuntemuksia. Meillä lapset 2v ja 3v. Lohdutan itseäni sillä, että huomaan esikoiseni taas olevan hienoisesti mieheni "suosikki". Toinen on siis tavallaan äidin ja toinen isän silmäterä. Tietoisesti kuitenkin pyrin kohtelemaan lapsia oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti ja molempia tottakai rakastan. Kemiat vain kohtaavat paremmin toisen lapsen kanssa, joka on nuorempana nuutenkin vielä enemmän minussa kiinni. Myös ulkonäöllisesti näen itseni kuopuksessa, mieheni esikoisessa.

 

Onko suosikkisi poika? Sitten ainoastaan ymmärrän. Poika on äidille aina rakkaampi kuin tytöt, aina.

 

Vähän samanlailla kävi minullekin. Esikoisen syntymässä oli paljon dramatiikkaa, sairastin erittäin vakavaa raskausmyrkystä ja ilman sairaalan tehohoitoa olisin voinut menehtyä. Vauva syntyi sectiolla ja sen jälkeen häntä hoidettiin vastasyntyneiden tarkkailussa ja minua hoidettiin toisaalla. Olin tosi heikkona. Vauva oli neljän päivän ikäinen kun aloitetiin varovaisesti vierihoitoa sillä olin pahasti puolikuntoinen. Sairaalassa vierahti sitten vielä melkein viikko ennenkuin olin kotiinlähtökunnossa. Olin henkisesti ja fyysisesti kovilla. Alkuun kiintymyssuhteen muodostumisessa oli kovasti ongelmia, mutta vähitellen niitä tuli ja jo neljän viikon iässä asiat olivat muuttuneet parempaan suuntaan, mutta ei tässä vielä kaikki kun vauva oli 1-2 kuukautta vanha niin alkoi raju puklaus ja se johti lopulta siihen että mahalaukusta leikattiin mahaportti. Sairaalajakso oli rankka ja se veti taas mielen synkäksi, lisäksi kun vauva ei tahtonut anestesiasta toipua ja kukaan ei tehnyt sille mitään ennenkuin kovaan ääneen vaadin sitä. Hoito oli olemassa, mutta piti tarkistaa "kirjasta" ensin! Lisäksi kotiutuksen jälkeen meni kuukausia ennenkuin mahaportin toiminta parani kokonaan. Silti vauva-aika oli mukavaa aikaa kun tilanne oli normalisoitunut.

Esikoisen uhmaikä ja pikkusiskon syntyminen muutti asioita. Pikkusisko syntyi normaalisti ja olin koko raskauden terve ja synnytyksessä myös hyväkuntoinen. Vierihoitoon tuli siinäkin viivästys mutta ei muutamia tunteja enempiää niin kiintymyssuhde oli muutenkin jo syntymähetkestä kunnossa. Lisäksi kun tyttö on varsinainen päivänsäde, kaikki ihmiset huomaa sen kun on sellainen hymyilevä sosiaalinen tyttö ja tosi helposti rakastettava.

Ei tätä mitenkään suunniteltu että tilanne olisi menny näin, mutta nuorempaa on niin helppo rakastaa kun on sellainen kun on ja esikoinen taas osaa olla tosi hankala. Eihän se lasten syytä ole, tämä asia on omassa päässäni vain. Esikoinen on tapahtumiin itse täysin syytön ja tiedän sen. Käytännössä tilanteet joskus kärjistyy, mutta olen koittanut olla avoimempi ja kuunnella ja ottaa huomioon myös esikoiden ajatuksia ja tunteita ja muutenkin tehty esim. palapelejä yhdessä. En sitä sano että meidän välit olisi mitenkään tulehtuneet, mutta paremmatkin ne voisi olla.

 

Samanlaisia tuntemuksia. Meillä lapset 2v ja 3v. Lohdutan itseäni sillä, että huomaan esikoiseni taas olevan hienoisesti mieheni "suosikki". Toinen on siis tavallaan äidin ja toinen isän silmäterä. Tietoisesti kuitenkin pyrin kohtelemaan lapsia oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti ja molempia tottakai rakastan. Kemiat vain kohtaavat paremmin toisen lapsen kanssa, joka on nuorempana nuutenkin vielä enemmän minussa kiinni. Myös ulkonäöllisesti näen itseni kuopuksessa, mieheni esikoisessa.

Meillä tilanne onkin juuri toisin päin, kuopus on aivan isänsä näköinen ja esikoinen äitinsä, esikoinen perinyt myös luonteensa minulta, kuopus on luonteeltaan taas "oikeassa suhteessa" sekoitus molempia.

 

[QUOTE="Kaarina";28189803]Onko suosikkisi poika? Sitten ainoastaan ymmärrän. Poika on äidille aina rakkaampi kuin tytöt, aina.[/QUOTE]

Molemmat ovat poikia.

 

[QUOTE="aloittaja";28189842]Molemmat ovat poikia.[/QUOTE]

Olet onnekas! Varmasti rakastat kuitenkin toistakin lastasi, koska hän on poika, ja kyllä poika tietää sen. Tyttöä sen sijaan on vaikea rakastaa ja ne tietää sen...

 

[QUOTE="Kaarina";28189803]Onko suosikkisi poika? Sitten ainoastaan ymmärrän. Poika on äidille aina rakkaampi kuin tytöt, aina.[/QUOTE]

Onks tää totta? Mulla ei oo vielä ku yks lapsi, en osaa aatella et miks poika ois rakkaampi äidille ku tyttö?

 

[QUOTE="pojan äiti";28189860]Onks tää totta? Mulla ei oo vielä ku yks lapsi, en osaa aatella et miks poika ois rakkaampi äidille ku tyttö?[/QUOTE]

Kun äiti ekaksi saa tytön niin silloin voi luulla että se on rakkautta. Mutta kun saa sen jälkeen pojan niin silloin huomaa että tämä se vasta on todellista rakkautta. Jos eka lapsi on poika niin silloin ei voi käsittää miksi tyttö olisi vähemmän rakas... mutta kun saa tytön niin huomaa että ei tämä ole mitään ihanaan äiti-poika suhteeseen verrattuna.

 

Vähän samanlailla kävi minullekin. Esikoisen syntymässä oli paljon dramatiikkaa, sairastin erittäin vakavaa raskausmyrkystä ja ilman sairaalan tehohoitoa olisin voinut menehtyä. Vauva syntyi sectiolla ja sen jälkeen häntä hoidettiin vastasyntyneiden tarkkailussa ja minua hoidettiin toisaalla. Olin tosi heikkona. Vauva oli neljän päivän ikäinen kun aloitetiin varovaisesti vierihoitoa sillä olin pahasti puolikuntoinen. Sairaalassa vierahti sitten vielä melkein viikko ennenkuin olin kotiinlähtökunnossa. Olin henkisesti ja fyysisesti kovilla. Alkuun kiintymyssuhteen muodostumisessa oli kovasti ongelmia, mutta vähitellen niitä tuli ja jo neljän viikon iässä asiat olivat muuttuneet parempaan suuntaan, mutta ei tässä vielä kaikki kun vauva oli 1-2 kuukautta vanha niin alkoi raju puklaus ja se johti lopulta siihen että mahalaukusta leikattiin mahaportti. Sairaalajakso oli rankka ja se veti taas mielen synkäksi, lisäksi kun vauva ei tahtonut anestesiasta toipua ja kukaan ei tehnyt sille mitään ennenkuin kovaan ääneen vaadin sitä. Hoito oli olemassa, mutta piti tarkistaa "kirjasta" ensin! Lisäksi kotiutuksen jälkeen meni kuukausia ennenkuin mahaportin toiminta parani kokonaan. Silti vauva-aika oli mukavaa aikaa kun tilanne oli normalisoitunut.

Esikoisen uhmaikä ja pikkusiskon syntyminen muutti asioita. Pikkusisko syntyi normaalisti ja olin koko raskauden terve ja synnytyksessä myös hyväkuntoinen. Vierihoitoon tuli siinäkin viivästys mutta ei muutamia tunteja enempiää niin kiintymyssuhde oli muutenkin jo syntymähetkestä kunnossa. Lisäksi kun tyttö on varsinainen päivänsäde, kaikki ihmiset huomaa sen kun on sellainen hymyilevä sosiaalinen tyttö ja tosi helposti rakastettava.

Ei tätä mitenkään suunniteltu että tilanne olisi menny näin, mutta nuorempaa on niin helppo rakastaa kun on sellainen kun on ja esikoinen taas osaa olla tosi hankala. Eihän se lasten syytä ole, tämä asia on omassa päässäni vain. Esikoinen on tapahtumiin itse täysin syytön ja tiedän sen. Käytännössä tilanteet joskus kärjistyy, mutta olen koittanut olla avoimempi ja kuunnella ja ottaa huomioon myös esikoiden ajatuksia ja tunteita ja muutenkin tehty esim. palapelejä yhdessä. En sitä sano että meidän välit olisi mitenkään tulehtuneet, mutta paremmatkin ne voisi olla.

Minkä ikäinen esikoisesi on?

Meillä ei kuopus niin hirmuisen helppo ole ja usein kun ns. "jaetaan" miehen kanssa lapset kun molemmilla menoa niin kumpikin haluaisi mukaansa esikoisen koska hänen kanssa on vaan niin helppo mennä hoitaa ikäviä aikuisten asioita ja kuopus taas on niin villi kuin vaan voi olla että asioilla käyminen hänen kanssaan ei ole helppoa. Emme toki lasten kuullen heistä "kilpaile" se menee aina vähän niin että kumpi ehtii kysyy lapsilta eka

 

[QUOTE="Kaarina";28189896]Kun äiti ekaksi saa tytön niin silloin voi luulla että se on rakkautta. Mutta kun saa sen jälkeen pojan niin silloin huomaa että tämä se vasta on todellista rakkautta. Jos eka lapsi on poika niin silloin ei voi käsittää miksi tyttö olisi vähemmän rakas... mutta kun saa tytön niin huomaa että ei tämä ole mitään ihanaan äiti-poika suhteeseen verrattuna.[/QUOTE]

Ne aamulääkkeet olisi tosi hyvä muistaa ottaa säännöllisesti

 

[QUOTE="Kaarina";28189803]Onko suosikkisi poika? Sitten ainoastaan ymmärrän. Poika on äidille aina rakkaampi kuin tytöt, aina.[/QUOTE]

Höpöhöpö. Mä ja pikkuveljeni olemme vanhemmillemme yhtä rakkaita. Ainakaan en osaisi nimetä kumpaakaan suosikiksi.

 

[QUOTE="Kaarina";28189856]Olet onnekas! Varmasti rakastat kuitenkin toistakin lastasi, koska hän on poika, ja kyllä poika tietää sen. Tyttöä sen sijaan on vaikea rakastaa ja ne tietää sen...[/QUOTE]

Tottakai rakastan molempia, mutta tunteet heitä kohtaan erilaiset.

Vaikkakin nyt kun tätä pyörittelee mielessä ja kirjoittaa ajatuksiaan julki niin huomaan kuitenkin että ehkäpä se on kuitenkin niin että rakastan lapsiani erilailla mutta yhtä paljon. Omat ajatukset huvittaa ja ylireakoin taas kaikkeen, niin kuin aina, tämä on se yksi ärsyttävä luonteenpiirre itsessäni ja esikoisessa, ylidramaattinen

 

[QUOTE="Kaarina";28189896]Kun äiti ekaksi saa tytön niin silloin voi luulla että se on rakkautta. Mutta kun saa sen jälkeen pojan niin silloin huomaa että tämä se vasta on todellista rakkautta. Jos eka lapsi on poika niin silloin ei voi käsittää miksi tyttö olisi vähemmän rakas... mutta kun saa tytön niin huomaa että ei tämä ole mitään ihanaan äiti-poika suhteeseen verrattuna.[/QUOTE]

Tää kuulostaa kyllä aika sairaalta... :O

 

Höpönpöpön. Minä olen kokenut helpompana suhteeni tyttäreeni kuin poikaani. Tosiaan en osaa asettaa rakkaudessa toista toisen edelle, mutta tytön kanssa luonteet jotenkin kohtaavat luonnostaan helpommin. Miehellä taas pojan kanssa.

 

[QUOTE="pojan äiti";28189860]Onks tää totta? Mulla ei oo vielä ku yks lapsi, en osaa aatella et miks poika ois rakkaampi äidille ku tyttö?[/QUOTE]

No ei _todellakaan_ ole totta. Kaikkea roskaa ei kannata uskoa, mitä täällä kirjoitellaan.

Mä olisin voinut veikata ap:n aloituksesta melkein toisin päin, vilkasta poikaa on vaikeampi rakastaa kuin pientä kilttiä tyttöä...

 

[QUOTE="jep";28190110]Höpönpöpön. Minä olen kokenut helpompana suhteeni tyttäreeni kuin poikaani. Tosiaan en osaa asettaa rakkaudessa toista toisen edelle, mutta tytön kanssa luonteet jotenkin kohtaavat luonnostaan helpommin. Miehellä taas pojan kanssa.[/QUOTE]

Sama juttu. Esikoistyttöni kanssa on niin helppo olla. Kuopukseni on poika ja osaa olla aika haastava. Toki rakastan lapsiani ihan yhtä paljon, mutta huomattavasti rankempaa on olla pojan kanssa..

 

[QUOTE="Kaarina";28189896]Kun äiti ekaksi saa tytön niin silloin voi luulla että se on rakkautta. Mutta kun saa sen jälkeen pojan niin silloin huomaa että tämä se vasta on todellista rakkautta. Jos eka lapsi on poika niin silloin ei voi käsittää miksi tyttö olisi vähemmän rakas... mutta kun saa tytön niin huomaa että ei tämä ole mitään ihanaan äiti-poika suhteeseen verrattuna.[/QUOTE]

HÖPÖHÖPÖ!

Sinä olet juuri sellainen tuleva hirmuanoppi joka valitsee vaimonkin pojan puolesta ettei vaan tule valittua huonoa yksilöä.