paha mieli... :(
Mulla on ihan kamala olo itselläni, huono omatunto... Mulla on kaksi aivan ihanaa lasta ja rakastan molempia hirmuisesti mutta musta tuntuu liian usein että toinen on läheisempi ja rakkaampi mulle... Toisen lapsen tekemiset saa mut helpommin ärsyyntymään ja tiedostan olevani tiukempi toiselle lapselle. Ja koska tiedostan tämän yritän muuttaa asiaa koko ajan, mutta silti huomaan uudestaan ja uudestaan että en vain pysty olemaan tasapuolinen lapsilleni... Sen lisäksi että toisen tekemiset herkemmin ärsyttää niin huomaan antavani toiselle enemmän läheisyyttä kuin toiselle.
Olen hirveästi miettinyt mistä näin kamala asia voisi johtua. Lapsilla on vuosi ikäeroa, esikoinen ei päässyt syntymän jälkeen heti viereeni ja imetys ei onnistunut, mistä koen suurta epäonnistumista vieläkin. Kuopuksen syntymä meni hyvin ja imetys lähti hyvin käyntiin, täysimetin 5kk ja imetyksen lopetin n. vuoden iässä. Voiko tämä olla syy tunteisiini?
Esikoinen kun syntyi meni mulla hetki siihen että tunsin edes olevani äiti, ajattelin sen johtuneen siitä että en saanut lasta heti viereeni ja näinkin hänet ensimmäisen kerran kunnolla vasta yli 12h syntymän jälkeen, syntymän jälkeen hänet vain nopeasti vilautettiin ja vietiin pois. Kun äidin tunteet heräsivät olin varmasti hirviö muiden silmissä koska en luottanut kehenkään lapseni hoidossa enkä mielelläni antanut muiden pitää edes häntä sylissä vaan omin hänet täysin, isään toki luotin ja hän lisäkseni kyllä lasta hoitikin, mutta en antanut muiden läheistemme vaihtaa vaippoja tai syöttää jne. En uskonut kenenkään muun kuin itseni ja lapsen isän osaavan hoitaa vauvaamme oikein. Olin ylisuojelevainen ja kun aloin pian toista odottaa niin mietin koko raskausajan voinko rakastaa edes toista yhtä paljon kuin esikoista rakastin.
Kuopus kun syntyi niin äidinrakkaus vauvaan syntyi heti ja sama ylisuojelevaisuus alkoi vauvan kohdalla, mutta jatkui myös pienen esikoisen kanssa. Ylisuojelevainen olen edelleen vaikka ikää lapsilla jo 4 ja 5. Mutta nyt viimeisen vuoden sisällä olen huomannut esikoisen tekemisien alkaneen ärsyttää ja kuopuksen tulleen läheisemmäksi.
Ja olo itsellä on aivan kamala tämän takia ja koen epäonnistuneeni äitinä esikoiselle...
Olen hirveästi miettinyt mistä näin kamala asia voisi johtua. Lapsilla on vuosi ikäeroa, esikoinen ei päässyt syntymän jälkeen heti viereeni ja imetys ei onnistunut, mistä koen suurta epäonnistumista vieläkin. Kuopuksen syntymä meni hyvin ja imetys lähti hyvin käyntiin, täysimetin 5kk ja imetyksen lopetin n. vuoden iässä. Voiko tämä olla syy tunteisiini?
Esikoinen kun syntyi meni mulla hetki siihen että tunsin edes olevani äiti, ajattelin sen johtuneen siitä että en saanut lasta heti viereeni ja näinkin hänet ensimmäisen kerran kunnolla vasta yli 12h syntymän jälkeen, syntymän jälkeen hänet vain nopeasti vilautettiin ja vietiin pois. Kun äidin tunteet heräsivät olin varmasti hirviö muiden silmissä koska en luottanut kehenkään lapseni hoidossa enkä mielelläni antanut muiden pitää edes häntä sylissä vaan omin hänet täysin, isään toki luotin ja hän lisäkseni kyllä lasta hoitikin, mutta en antanut muiden läheistemme vaihtaa vaippoja tai syöttää jne. En uskonut kenenkään muun kuin itseni ja lapsen isän osaavan hoitaa vauvaamme oikein. Olin ylisuojelevainen ja kun aloin pian toista odottaa niin mietin koko raskausajan voinko rakastaa edes toista yhtä paljon kuin esikoista rakastin.
Kuopus kun syntyi niin äidinrakkaus vauvaan syntyi heti ja sama ylisuojelevaisuus alkoi vauvan kohdalla, mutta jatkui myös pienen esikoisen kanssa. Ylisuojelevainen olen edelleen vaikka ikää lapsilla jo 4 ja 5. Mutta nyt viimeisen vuoden sisällä olen huomannut esikoisen tekemisien alkaneen ärsyttää ja kuopuksen tulleen läheisemmäksi.
Ja olo itsellä on aivan kamala tämän takia ja koen epäonnistuneeni äitinä esikoiselle...