[QUOTE="vieras";28178375]Minusta tämä on ihan hirvittävän mielenkiintoinen aihe, koska itse olen ollut ylipainoinen leikki-ikäisestä lähtien ja varhaisaikuisuudessa kipuillut sairaalloisen lihavuuden kanssa, kunnes laihdutin niin että olen enää lievästi ylipainoinen (ja tähän on tyytyminen).
Olen miettinyt pääni puhki, miksi minusta tuli lihava. Mitä meillä syötiin? Oikeasti aika tavallista ruokaa. Jauhelihakeittoa, kinkkukiusausta, tonnikalasalaattia, uunilohta ja kasviksia. Kolme sisarustani ovat kaikki normaalipainoisia, samoin vanhempani, joskin äitini tekee töitä sen eteen jatkuvasti. En muista lapsuudestani mitään herkuttelua, en itse tiedä lihoinko syömällä "oikeaa ruokaa" järjettömiä määriä vai herkuttelinko sittenkin. Teini-iässä aloin kyllä syödä herkkuja suhteettomasti, kai sen voisi väittää liittyvän jotenkin itsetuntoon. Eniten lihoni asuessani vuoden yksin, kärsiessäni nukahtamisvaikeuksista ja ollessani kai vähän masentuntukin (ilman diagnoosia).
Lapsena terveydenhuolto puuttui painooni. Käytiin ravitsemusterapeutilla, joka esitteli lautasmalleja ja margariinipaketteja - kaikki ennestään tuttua. Käynnit koin lähinnä loukkaavina ja arvostelevina, mutta kokemus kumpusi varmasti minusta sisältä eikä työntekijästä. Toistuvat terveydenhuollon avuntarjoukset eivät tuottaneet tulosta. Muistan äitini yrittäneen motivoida minua kasvisten käyttöön ja annoskokoon. En osaa nimetä, mitä kukaan olisi tehnyt väärin, ja vielä vähemmän mitä he olisivat voineet tehdä estääkseen/korjatakseen tilanteen, mutta lihava olin.
Vastauksia minulla ei siis ole, mutta paljon kysymyksiä. Sekä pieni lapsi, jota rakastan järjettömästi tuli hänestä minkä kokoinen tahansa, mutta toki mietin että miten minun tulisi toimia jotta säästäisin hänet tältä tieltä. En tiedä.[/QUOTE]
Lisätään vielä: äiti roikotti meitä hiihtoretkillä, innosti harrastuksiin, mahdollisti minkä tahansa liikuntaharrastuksen johon osoitin kiinnostusta. Olin lihava silloinkin, kun minulla oli kahdeksat luistelutreenit viikossa. Eikä minulla tietääkseni ole mitään sairauttakaan, joka vaikuttaisi painon kertymiseen (tai no, aikuisiällä todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ei lääkitys helpottanut painonhallintaa). Voi kumpa tietäisinkin missä meni vikaan, niin osaisin ainakin sen virheen välttää omien lasteni kanssa... (vaikka heitä rakastaisinkin kokoon katsomatta enkä katsoisi heidän/minun epäonnistuneen mahdollisen ylipainon vuoksi!)