Riitelivätkö omat vanhempanne teidän lasten kuullen?

  • Viestiketjun aloittaja riita
  • Ensimmäinen viesti
"aapee"
Ja minulle se riitelemättömyys vanhempien välillä loi perusturvan. Veljen kanssa nujakoiminen opetti kyllä riitelyä ja sopimista, saatiin hoitaa erimielisyydet välillä kovaäänisestikin, vanhemmat puuttui vasta jos lyötiin tai heiteltiin tavaroita toistemme päälle.

Ei minusta vanhempien riitelemättömyys lasten nähden ollut mikään ongelma. Eri mieltä olivat varmasti useinkin, mutta meidän lasten edessä olivat tiimi ja osoittivat vaan niitä helliä tunteita toisilleen. Toki vanhemmat väittelivät asioista, mutta ei silleen kiihtyneesti kuitenkaan, meidän lasten nähden siis.
 
"vieras"
Eivät kunnolla. Muistan että joskus puhuivat toisilleen tympääntyneellä äänellä tai tiuskaisivat jotain, mutta mitään kunnon huutoa, kiroilua tai raivoamista ei ole tarvinnut kuunnella. Eivätkä vanhempani ole koskaan haukkuneet toisiaan ainakaan lasten kuullen.

Olen eri mieltä siitä että tuollainen malli estäisi lapsia näyttämästä omassa parisuhteissaan tunteita, kyllä mä olen mieheni kanssa joskus riidellyt ihan kunnolla itkien ja raivoten, eikä se ole ollut mikään maailmanloppu meidän suhteessa. Mutta ollaan miehen kanssa molemmat pääasiassa hyvin rauhallisia ja sellainen räiskyvä ja äänekäs tapa selvittää erimielisyyksiä ei ole meille kummallekaan ominainen. Saatetaan vähän tiuskia ja äyskiä puolin ja toisin ja toinen/molemmat vetäytyy omiin oloihinsa jos se on mahdollista, ja selvitetään asia hetken päästä puhumalla ja tarvittaessa väittelemällä.
 
"Mie"
Kyllä riitelivät ja usein. Jopa öisin kn olivat pikkupienissään. Luulivat etten minä kuule kun olen nukkumassa, mutta siellähän minä napotin korva ovessa kiinni ja itkin samalla kun kuuntelin heidän solvauksiaan toisilleen. Samaa en toivo omille lapsilleni, ja aion pitää huolen etteivät he joudu kuulemaan vastaavaa.
 
En muista heidän riidelleen. Tosin isä teki reissutyötä, joten oli ajoittain aika vähän kotona ja on luonteeltaan hyvin sopeutuvainen ja kiltti, niin varmasti näissä on osasyy heidän riitelemättömyyteensä.
 
Lähes aina kun isä tuli kotiin, niin tappelivat, huusivat, tönivät, löivät, rikkovat ovia ja ikkunoita.. olipahan yö tai päivä. Tilanne rauhottu kun isä sammu, tai poliisit haki sen pois.
Ja seuraavana päivänä sitten äiti vittuili ja valitti, isä hiljaa kuunteli.
 
Perusturvaisa
Kyl ne riiteli, äiti varsinkin on semmoinen temperamenttinen. Mutta yhdessä ovat yhä :). Itse totuin pitämäännormaalina sitä että tunteet todellakin näkyy ja kuuluu hyvässä ja pahassa, vasta nyt aikuisena olen oppinut tietämään että tämmöistä pidetään haitallisena ja lasta pelottavana (siis ihan vain huutamista ja suunpieksentää, en tietenkään hyväksy väkivaltaa.) Mutta näin ollen yritän kovasti oman lapseni ja perheeni kohdalla olla hillitympi, välillä onnistuu paremmin ja välillä huonommin. Ja toisinaan ihmettelen että onko kaikki eteläeurooppalaiset lapset sitten ihan perusturvattomia ihmisraunioita...
 
niimpä
[QUOTE="hilpeä";28088325]kyllä riitelivät äänekkäästi, joskus jopa joka päivä,joskus muutaman kerran kuussa. ja hyvä niin! enpähän pelkää riitelemistä, enkä sitä jos joku on vihainen. niinku tuntemani ihmiset jotka ovat kasvaneet perheessä jossa on riidelty kerran ja se johti isän pois muuttoon,tai joissa ei ole ollenkaan riidelty. se on säälittävää kun nää ihmiset koettaa sitte elää parisuhteessa ja sitten kaikki on pilalla jos toinen hermostuu pari kertaa, tai on riitaa, kun eihän ne omatkaan vanhemmat koskaan riidelly(niin lasten kuullen/nähden) niin lapsi kasvaa sitte siihen uskoon että riiteleminen ei kuulu parisuhteeseen ja että se on jotakin pelottavaa,eivätkä osaa aikuisenakaan käsitellä noita tunteita.

sanoisin siis että se on karhun palvelus lapselle jos luo heille illuusion![/QUOTE]

Itse perheestä, jossa huuteltiin, tapeltiin ja riideltiin ihan tarpeeksi, en ole samaa mieltä. Minunkin vanhemmat vaan riitelivät, tyhjästä ja opin jo kovin pienenä toivomaan, että he eroaisivat. Ero tuli, kun olin 17v. Siihen astiin se oli vaan kärsittävä.
Mun mieskin on eroperheestä, sielläkin riideltiin korkeelta ja kovaa, nyrkit saattelivat tahtia, jos ei muuten onnistunut.
Yhdessä olemme olleet 13v, meillä on kolme lasta. Ja jos me jostain asiasta olemme samaa mieltä, niin siitä, että meidän lasten ei tarvitsee tälläistä nähdä ja kokea. Me emme juurikaan riitelee, erimielisyydet selvitellään saunassa puhumalla. Kyllä meillä ääni korottu ja välillä hermostutankin (varsinkin mies on kovinkin tempperamenttinen), mutta eipä meillä ole näiten vuosien aikana vielä kertakaan tarvinnut huutaa napit vastakkain.
 
"Miriam"
Hyvin paljon. Pahinta siinä oli se, että riidat ketivät päiväkausia ja päättyivät vasta siihen, kun äiti aneli anteeksi, vaikka isä olisi ollut varsinainen syypää. Myös itse malliopin tästä, että en pitänyt puoliani, enkä osannut asettaa omia rajojani.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja :äiti:;28088557:
Olen ihan samaa mieltä. Ihmiset jotka ei ole nähnyt oikeaa riitaa eivät osaa itse riidellä tai näyttää negatiivisia tunteita.

Meillä riideltiin, huudettiin, itkettiin ja raivottiin kotona kun olin lapsi enkä ole mitenkään traumatisoitunut, mutta minä kuulun myös niihin jotka ovat saaneet ihan oikeasti selkään eikä sekään ole aihettanut minkäänlaista katkeruutta.
Oho, olen ihan eri mieltä. Meillä oli harvat ne hetket, jolloin vanhemmat eivät riidelleet tai mököttäneet, ja kyllä siinä pelon ilmapiirissä oli kurja olla. Selkäsaunojakin sain, vaikkaa olin kiltti ja arka lapsi. Joskus siihen riitti itkeminen eli pahaa mieltä ei meillä saanut näyttää.

Sitä en tiedä, millaista olisi ollut, jos vanhemmat olisivat osanneet riidellä asiallisesti ja pyytää toisiltaan anteeksi. Koskaan raivostumisen ja riitelyn syytä ei selitetty, siinäpä sitä saikin itsekseen ihmetellä, miksi isällä heilui nyrkki.
 
Sillon kun oltiin pieni, vanhemmat riiteli aika harvoin.

Mutta, kun oltiin sisarusten kanssa teini- ikäsiä, niin sillon oli vanhemmilla ihan järkyttäviä riitoja. Ite puutuin niihin huutamalla vanhemmille, että lopettakaa se riitely, nyt jumalauta. Ei teijän kanssa pysty olee samassa paikassa. Eli isä petti äitiä kun olin itse 15-vuotias ja siitä repes muutaman helvetti irti. Muutin kotoo, kun täytin 18-vuotta. Sisko ja veli joutu vielä vuoden tai pari, sitä riitelyä seuraamaan. Isä petti tuossa vaiheessa jo aikalailla äitin serkun kanssa äitiä. Sitten sen jälkeen repes kun isä ilmotti tavanneensa nuoruuden rakkautensa ja sitten samaan rytinään kävi ilmi, että ovat saamassa lapsen ja äiti ja isä eros. Asuin jo tuolloin toisella paikkakunnalla. En siltikään ole katkera, sain kuitenkin hyvän lapsuuden ja mun vanhemmat on kuitenkin antanu paljon rakkautta ja ollaan heille tärkeitä. Isä on naimisissa nuoruuden rakkautensa kanssa ja heillä kaksi tytärtä ja äiti asuu avopuolisonsa kanssa :). Eli isän nykyisestä vaimosta on tullu, mulle ja mun biologisille sisaruksille hyvin tärkee ja samoin äidin avopuolisosta :).
 
mykkäkoulua
Eivät riidelleet. Pitivät mykkäkoulua useita päiviä ja sen jos minkä koin ahdistavaksi:/

Mielestäni ei ole (aikuisen) lapsen asia kritisoida sitä että vanhemmat ovat joskus riidelleet. Riitely kuuluu normaaliin elämään, puukot ja nyrkit ei todellakaan.
Jokaisella on oikeus olla joskus pahalla tuulella, myös äidillä ja isillä.
Minusta riitelemättömyys ei ole mikään tie onneen tai huima saavutus.
 
"vieras"
riitelivät, joka päivä suunnilleen.. Lisäksi äiti saattoi mököttää päiväkausia, mikä oli todella ahdistavaa. Isä taas lähti kävelemään vähän väliä, mikä tuotti turvattomuutta. Kuvioon liittyi henkinen väkivalta, väkivallan uhka, alkoholi, uskottomuus ym. Erosivat, onneksi, sillä heidän ei olisi pitänyt mennä naimisiin lainkaan. Meillä on miehen kanssa isojakin kriisejä mutta ei tapella lasten nähden juuri koskaan. Olen päätänyt pysyä tässä liitossa, vaikka vaikeaa onkin ja yritämme selviytyä, mutta jos tilanne ajatuisi jatkuvaan riitelyyn tai ilmapiiri ahdistavaksi eroaisin lasten vuoksi. Minusta on todella typerää syyllistää vanhempia erosta, koskaan, "pysykää yhdessä lasten vuoksi" "pikkulapsiaikana ei saa erota" ovat typerimpiä ja yksisilmäisimpiä "neuvoja" mitä voi kenellekään antaa tietämättä todellista tilannetta. Ihmiset ja etenkin lapset kärsivät aivan liikaa liitoissa, joihin liittyy alkoholi, uskottomuus, henkinen ja fyysinen väkivalta.
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath
"hilpeä"
Alkuperäinen kirjoittaja niimpä;28089307:
Itse perheestä, jossa huuteltiin, tapeltiin ja riideltiin ihan tarpeeksi, en ole samaa mieltä. Minunkin vanhemmat vaan riitelivät, tyhjästä ja opin jo kovin pienenä toivomaan, että he eroaisivat. Ero tuli, kun olin 17v. Siihen astiin se oli vaan kärsittävä.
Mun mieskin on eroperheestä, sielläkin riideltiin korkeelta ja kovaa, nyrkit saattelivat tahtia, jos ei muuten onnistunut.
Yhdessä olemme olleet 13v, meillä on kolme lasta. Ja jos me jostain asiasta olemme samaa mieltä, niin siitä, että meidän lasten ei tarvitsee tälläistä nähdä ja kokea. Me emme juurikaan riitelee, erimielisyydet selvitellään saunassa puhumalla. Kyllä meillä ääni korottu ja välillä hermostutankin (varsinkin mies on kovinkin tempperamenttinen), mutta eipä meillä ole näiten vuosien aikana vielä kertakaan tarvinnut huutaa napit vastakkain.

mä en ole sanonut että mun vanhemmat vain riiteli!(ne myös sopi ja pussaisi ja hali a teki yhdessä kotitöitä yms) vaan että joskus riitelivät jopa joka päivä(ja joskus kerran kuussa), mun vanhemmat ei oo tapellu nyrkein tms väkivaltaa. ja mulla on 5aikuista sisarusta ja kukaan heistäkään ei ole tramatisoitunut, ja kaikki osataan ottaa vastoin käymiset ja riitatilanteet vastaan,eikä itkeä volloteta jos puoliso vähän korottaa ääntään.


->mutta mä tosiaan tunnen isoja miehiä jotka pakenee suhteissaan kaikkia konflikteja,pakenee muutenkin elämässään kaikkea ikävää,jopa omia tunteitaan, ovat sitte olleet vakavasti masentuneita ja osastolla sisällä ja ja terapiassa, kun eivä osaa kohdata sitä tosi asiaa että aina ei ole kivaa ja helppoa ja että myös ne ikävät tunteet on ok.niitte kanssa selviää. ei osa atuoda julki omia tunteita,pelkää jos joku suuttuu yms epänormaalia! kiitos heidän vanhemmille kun ikinä eivät näyttäneet tunteita lapsen nähden!
 
"Vieras"
Riitelivät, mutta myös sopivat lasten nähden. Mielestäni tilanne oli parempi kuin kaverilla, jossa lapset oli autuaan tietämättömiä kriiseistä ja riidoista, siis mukamas, koska lapset vaistoaa. Sellainen painostava ilmapiiri (ikään kuin mitäön ei olisi tapahtunut) oli kuulema usein huomattavasti kamalampaa kuin varsinaisen riidan näkeminen.

Ei riitaa kannata pelätä, niitä tulee parisuhteissa ja lapsillekin voi osoittaa "terveen riitelyn" säännöt sekä riitojen sopiminen aikuismaisesti.
 
"vieras"
Meillä riideltiin kotona, tai oikeastaan äiti karjui ja sätti isää, isä yritti rauhallisena puolustautua ja saada sanan väliin, mutta äiti oli aina niin raivona ettei kuunnellut järkeä, vaan jatkoi ja jatkoi... Se tuntui niin väärältä isän puolesta. Ja kun ne riidat aina alkoi ihan olemattomilla, tyyliin "hei oletko sä urpo siis syönyt täältä jääkaapista jogurtin, senkin läski, sun pitäs nyt vähän ruveta ajattelemaan itseäs ja muita, syöt lapsilta täältä välipalat vaikka tuohon mahaan ei kyllä enää yhtään tarviis mitään syödä..." Ja siis sellainen asia jolla ei kenellekään ole mitään väliä, eikä se ollut mitään pientä nalkuttamista vaan kunnon riita, jossa sitten lopuksi otettiin esiin isän kaikki "huonot" ominaisuudet ja haukuttiin samaan syssyyn lapsetkin saamattomiksi ja kyvyttömiksi puolustamaan itseään isän hirmutekoa, jogurtin syömistä, vastaan!

Muistan että joskus kävin kesken vanhempien riidan hakemassa leipäveitsen ja uhkasin tappaa itseni(varmaan alle kouluikäisenä) jos eivät lopeta, niin ei tarviis enää kuunnella huutoa! Myöhemmin kyllä on äiti onneksi rauhoittunut, kai, enhän minä tietysti kaikkea kuule kun en asu heidän kanssaan. On kyllä edelleen aika herkkä kaikesta syyttelemään muita ja etenkin isää, mutta yhdessä ovat edelleen. Itse olen enemmän kuin isä enkä tykkää yhtään riidellä, eikä miehen kanssa kovaan ääneen olla riidelty oikein ikinä. Jotain nalkuttamista ja nälvimistä toki toisinaan on.
 
Äitini se aina välillä yrittää. Isäni ei lähde siihen mukaan ja kun mutsi on rauhoittunut niin puhuvat asiat läpi.
Mun kanssa se mutsi sitten saikin ottaa tosissaan yhteen ja lopputuloksena muutin pois kotoa 16-vuotiaana kun en voinut sietää sitä riidanhaastamista.

Jaa ja mitäkö opin vanhemmiltani: mä en jää kuuntelemaan huutamista, jos toinen lähtee kiihtymään nollasta sataan niin tuumaan että jatketaan sitten kun osaa olla ihmisiksi.
 

Yhteistyössä