Riitelivätkö omat vanhempanne teidän lasten kuullen?

Minä muistan lapsuudestani yhden ainoan kerran kun korottivat ääntä toisilleen ja itkivät ja myöhemmin nyt minun ollessani aikuinen äiti kertoikin, että heillä oli tuolloin isompi kriisi meneillään.

Muuten meille lapsille ei vanhempien välisiä riitoja näytetty. Korottivat kyllä ääntä meille lapsille kun riehuttiin tai ei toteltu, mutta keskenään ei riidelleet näkyvästi/kuuluvasti.

Mites muilla?

 

Mä en muista kovin montaa kertaa, että meillä olis vanhemmat kovin montaa kertaa yleensäkään puhuneet toisilleen. Kai ne joskus jutteli, mut mulla ei ole muita muistikuvia kuin et mutsi jotain joskus tiuskaisi marttyyrityylillä ja faija sanoi siihen automaattisesti joojoo, katsetta telkkarista kääntämättä....
Mutta ei, eivät riidelleet.

 

kyllä meillä vaan riideltiin. Ihan huutamalla huudettiin ja kiroiltiin. Jopa yöaikaan joskus muistan kun oltiin jo nukkumassa tai käymässä nukkumaan, sängyissämme kuitenkin ja kun se huuto alkoi, niin äiti vielä kutsui meidät olohuoneesee, ettei tarvi keskenämme sitä pimeässä kuunnelle. :headwall: no meidän äiti nyt on muutenkin paska äiti, joten ehkä sitä ei nyt lasketa tähän ketjuun.

itse kyllä "riidellään" miehen kanssa lasten läsnä ollessa, mut ei kyllä huutamalla, eikä meillä kiroilla. Sit jos lapsi ihmettelee niin selitetään et äidillä/isällä on paha päivä. Meillä on ainakin lapset sen ymmärtäneet...

 

Kyllä kait, en muista.

 

Minun vanhemmat riitelivät kerran kun olin 5 v. Itse en ole koskaan riidellyt omien lasten kuulleen.

 

kyllä riitelivät äänekkäästi, joskus jopa joka päivä,joskus muutaman kerran kuussa. ja hyvä niin! enpähän pelkää riitelemistä, enkä sitä jos joku on vihainen. niinku tuntemani ihmiset jotka ovat kasvaneet perheessä jossa on riidelty kerran ja se johti isän pois muuttoon,tai joissa ei ole ollenkaan riidelty. se on säälittävää kun nää ihmiset koettaa sitte elää parisuhteessa ja sitten kaikki on pilalla jos toinen hermostuu pari kertaa, tai on riitaa, kun eihän ne omatkaan vanhemmat koskaan riidelly(niin lasten kuullen/nähden) niin lapsi kasvaa sitte siihen uskoon että riiteleminen ei kuulu parisuhteeseen ja että se on jotakin pelottavaa,eivätkä osaa aikuisenakaan käsitellä noita tunteita.

sanoisin siis että se on karhun palvelus lapselle jos luo heille illuusion!

 

Kyllä. Puukkojen ja poliisienkin kera

 

Hyvinkin useasti, viimeistään joka viikonloppu oli tappelua ja äiti lensi asunnosta pihalle. Oli talvi tai kesä niin ilman vaatteita pihalle. Itse me lapset ei koskaan ja meille ei huudettu tai riehuttu.

 

Minä muistan lapsuudestani yhden ainoan kerran kun korottivat ääntä toisilleen ja itkivät ja myöhemmin nyt minun ollessani aikuinen äiti kertoikin, että heillä oli tuolloin isompi kriisi meneillään.

Muuten meille lapsille ei vanhempien välisiä riitoja näytetty. Korottivat kyllä ääntä meille lapsille kun riehuttiin tai ei toteltu, mutta keskenään ei riidelleet näkyvästi/kuuluvasti.

Mites muilla?

toivottavasti ei nää lapset...näin ja kuulin vaikka piti nukkua. Jossakin asioissa en voinut auttaa kun olin pieni...mutta omasta suhteesta lapsi ei ois saanut nähä...se koki sitä turvattomuutta. mitä en voinut antaan!

 

Muistan yhden tilanteen, milloin äiti mökötti ja isä käyttäyty lapsellisesti, mut ei ne varsinaisesti riidelly ole ikinä.
Siis meidän nähden. Eikä ne kyllä muutenkaan ole sellasia riitelijöitä, mistähän neki edes riitelis?

 

K yllä. Ihan kovaan ääneen ja tavaroita paiskoen. Olin vaan ylpeä kun äiti uskalsi huutaa takaisin

 

[QUOTE="vieras";28088346]toivottavasti ei nää lapset...näin ja kuulin vaikka piti nukkua. Jossakin asioissa en voinut auttaa kun olin pieni...mutta omasta suhteesta lapsi ei ois saanut nähä...se koki sitä turvattomuutta. mitä en voinut antaan![/QUOTE]


se yksinään jääminen!???

 

todellakin, huutamista se oli. muttei väkivaltaa tms. nyt ovat jo rauhoittuneet, yhdessä ovat edelleen.

 

Kyllä vanhemmat riitelivät. Mielestäni se ei ollut se huono asia, vaan se ettei kummallakaan riittänyt ymmärtäminen tai kärsivällisyys toisen osaa kohtaan; meni nyrkkitappeluksi tai siihen, että toinen karkasi paikalta raivoten. Ja anteeksi ei koskaan pyydetty mitään.

 

Hyvin, hyvin harvoin. Ja sitten kun riitelivät, niin se oli meistä lapsista todella pelottavaa.

Mielestäni lapsille olisi parempi nähdä enemmän (rakentavaa) riitelyä ja ehdottomasti myös sovintoja.

 

Eivät oikeastaan. Jotain erimielisyyksiä oli ja isä mökötti Mutta ei mitään riitariitoja eikä kiroilua.

 

no riitelivät, jatkuvasti ja usein isoilla kirjaimilla

 

Kyllä vanhemmat riitelivät. Mielestäni se ei ollut se huono asia, vaan se ettei kummallakaan riittänyt ymmärtäminen tai kärsivällisyys toisen osaa kohtaan; meni nyrkkitappeluksi tai siihen, että toinen karkasi paikalta raivoten. Ja anteeksi ei koskaan pyydetty mitään.

suhteessa jos sama ? jos olet viellä siinä?

 

Ei koskaan. Isa joskus yritti, mutta aiti ei osaa riidella. Aiti ei oikeastaan osaa edes suuttua. En koskaan muista aidin menettaneen hermojaan, 11 lapsen aidilta aika omituista.

 

[QUOTE="vieras";28088525]suhteessa jos sama ? jos olet viellä siinä?[/QUOTE]

Kyllä minä riitelen oman mieheni kanssa välillä, mutta yleensä selvitään sillä että korkeintaan korotetaan ääntä ja sanotaan ääneen se, mikä vaivaa. Joskus tulee sanottua typerästi, mutta aina pyydämme anteeksi ja sovimme lapsen(kin) nähden.

 

[QUOTE="hilpeä";28088325]kyllä riitelivät äänekkäästi, joskus jopa joka päivä,joskus muutaman kerran kuussa. ja hyvä niin! enpähän pelkää riitelemistä, enkä sitä jos joku on vihainen. niinku tuntemani ihmiset jotka ovat kasvaneet perheessä jossa on riidelty kerran ja se johti isän pois muuttoon,tai joissa ei ole ollenkaan riidelty. se on säälittävää kun nää ihmiset koettaa sitte elää parisuhteessa ja sitten kaikki on pilalla jos toinen hermostuu pari kertaa, tai on riitaa, kun eihän ne omatkaan vanhemmat koskaan riidelly(niin lasten kuullen/nähden) niin lapsi kasvaa sitte siihen uskoon että riiteleminen ei kuulu parisuhteeseen ja että se on jotakin pelottavaa,eivätkä osaa aikuisenakaan käsitellä noita tunteita.

sanoisin siis että se on karhun palvelus lapselle jos luo heille illuusion![/QUOTE]

Olen ihan samaa mieltä. Ihmiset jotka ei ole nähnyt oikeaa riitaa eivät osaa itse riidellä tai näyttää negatiivisia tunteita.

Meillä riideltiin, huudettiin, itkettiin ja raivottiin kotona kun olin lapsi enkä ole mitenkään traumatisoitunut, mutta minä kuulun myös niihin jotka ovat saaneet ihan oikeasti selkään eikä sekään ole aihettanut minkäänlaista katkeruutta.

 

riitelyä! sinä voit riidellä kaikkien kanssa! Se pitäs opettaa!

 

Lähes päivittäin riitelivät meidän lasten kuullen.

 

[QUOTE="vieras";28088577]Lähes päivittäin riitelivät meidän lasten kuullen.[/QUOTE]

en varmaan sais neuvoa mutta kysysin silti itseltä? miks en tule toimeen toisten kanssa?

 

Olen ihan samaa mieltä. Ihmiset jotka ei ole nähnyt oikeaa riitaa eivät osaa itse riidellä tai näyttää negatiivisia tunteita.

Meillä riideltiin, huudettiin, itkettiin ja raivottiin kotona kun olin lapsi enkä ole mitenkään traumatisoitunut, mutta minä kuulun myös niihin jotka ovat saaneet ihan oikeasti selkään eikä sekään ole aihettanut minkäänlaista katkeruutta.

Minä kyllä osaan. Varsinkin teininä riitelin äidin kanssa kovaa ja korkealta, huudettiin, itkettiin ja raivottiin.

Omassa parisuhteessa kotoa saatu malli vanhempien riitelemättömyydestä on ollut vaan hyväksi. Miehen kanssa riidellään kyllä, ollaan eri mieltä ja välillä ärtyneitä, minä nalkutan ja mies täräyttää oman mielipiteensä aika suoraan. Ei kuitenkaan huudeta ja raivota, saati sitten haukuta toista tai isketä sanallisesti arkaan paikkaan. Sopiakin osataan ja pyytää anteeksi.

Seitsemän vuoden aikana tapeltu kunnolla huutamalla kaksi kertaa, nekin stressaantuneina ja väsyneinä, ihan hölmön erimielisyyden kärjistyessä.