Valitettavasti tässä ei ole kyse provosta, olisikin...
Jos mies olisi kertonut projektin luonteesta tarkemmin jo aiemmin (kesto, paikka, jne.) olisin tietysti sanonut, että lähdetään sitten koko perhe tai mies ei lähde ollenkaan - tai keksitään joku muu yhtä hyvä kompromissi, koska näinhän tämä ei nyt voi mennä. Näin tosin aion sanoa joka tapauksessa vielä tänään - kunhan mies nyt ensin kotiutuu töistä.
Joku kyseli, miksi kummassa miehen kanssa pitää tehdä noin paljon lapsia jos jo olemassaolevien kanssakin on rankkaa. No, pointtihan ei nyt ollutkaan siinä, etten tietäisi, että lasten kanssa on ajoittain enemmän tai vähemmän rankkaa - eiköhän meistä jokainen, jolla yksikin lapsi on, ole jollakin tavoin kartalla asiasta. Yhdessä ja yhteisymmärryksessä me on nämä lapset "suunniteltu", tehty ja haluttu. Näitä lapsia en vaihtaisi pois, en sitten millään. Tämä tuoreinkin "ehkä" (jonka muuten tänään testaan!) on kyllä yhteisesti toivottu.
Mainitsin, että lasten kanssa on ajoittain rankkaa vaikka meitä on tässä kaksikin aikuista - ja tiettyyn sävyyn mainitsin myös mahdollisesta ja todennäköisestä raskaudestani, mutta vain siksi, että tämä hemmetin projekti tuli niin yllättäen ja puun takaa. Siinä sitä vain tuli mieleen, että jos mies nyt haluaa häipyä projektinsa pariin tyyliin muutamaksi viikoksi kerrallaan, niin miten tässä jaksaa ns. ihan yksin, juurikin kun tämä arki on välillä ihan haasteellista vaikka mies on kotosallakin. Äh, ymmärsikö joku nyt kuitenkin mitä yritän sanoa?
Täällä on ollut nyt aika kireä tunnelma, joskin mies on tällä hetkellä töissä. Aamulla vaihdettiin muutama sana, sovittiin että teen raskaustestin täällä jossain vaiheessa ja puhuttiin niukasti tulevasta päivästä. Mies olisi höpötellyt enemmänkin, mutta minä aikuismaisena olin edelleen (ja olen vieläkin) vihainen, ja pidin mykkäkoulua. No, mies soitti tuossa pari tuntia sitten, kyseli hienovaraisesti joko täällä ollaan yhtään paremmissa tunnelmissa (eikä muuten taatusti olla ennen kuin asia on selvitetty ja puitu siihen malliin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä!!!) ja sovittiin, että miehen tultua töistä jutellaan tästä työprojektista ja siihen liittyvistä asioista ihan perusteellisesti. Totesin miehelle jo puhelun aikanakin, ettei hän perheellisenä ihmisenä voi tehdä tällaisia päätöksiä tuosta noin vain, vaikka työprojekti kuinka olisi upea mahdollisuus ja vaikka siihen kuinka olisi hinku mennä. "Muistutin" miestä siitäkin, että meillä on lapsia jotka tarvitsevat isäänsä - ja ettei parisuhdekaan tule toimimaan pelkästään siten, että toinen osapuoli on läsnä. Mies ei puhelun aikana juuri puhua pukahtanut asiaan mitään, mutta lähetti hetki sitten viestin, jossa totesi minun olevan oikeassa ja sanoi olevansa varma että pääsemme kyllä yhteisymmärrykseen ja saamme sovittua tämän riitamme (vaikka minähän se tässä oikeastaan olen, joka riitelee).
Tässä nyt sitten odottelen, että kello menee eteenpäin. Toivon, että tosiaan saadaan miehen kanssa puhuttua asiasta ihan kunnolla ja että pystytään ratkaisemaan asia koko perheen parasta ajatellen niin, ettei kummankaan tarvitse miettiä katkerana myöntyneensä johonkin sellaiseen mihin ei tahdo ruveta.
Mies tosiaan vaikutti halukkaalta sovittelemaan ja ratkaisemaan asian parhain päin ja sellainen hän luonteeltaan onkin... Yleensä ottaakin muut (eli myös meidät, perheensä) huomioon tosi hienosti melkeinpä asiassa kuin asiassa lukuunottamatta pieniä ajatuskatkoja. Eli kai mun pitää nyt sitten uskoa, että skenaarioni katastrofin alusta ei toteudu.
Palailen vielä myöhemmin kertomaan, mitä raskaustesti sanoi - ja miten juttutuokio miehen kanssa meni. Jos jollakulla on nyt vielä jotain hyviä "Jäitä hattuun, näin keskustelet rakentavasti, ota esille nämä asiat"- vinkkejä, niin saa kyllä ehdottomasti kertoa. Vähän tässä on jo rauhoituttu tuosta illallisesta ja aamullisestakin, mutta kenties alan taas kiehua asiaa enemmälti vatvoessani, joten...
Toivokaa parasta!