Minun mielestäni on järjetöntä, että omaisuus ja rahat ovat puolison kanssa yhteisiä.

Sanon nyt heti aluksi, että tämä on VAIN MINUN mielipiteeni. Jokainen saa tehdä kuten haluaa.
Toistan: Jokainen saa tehdä kuten haluaa. Minulle ei kuulu muiden asiat ja tämä tosiaankin on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, enkä tarkoita, että muiden tapa toimia olisi väärä.

Meillä on alusta asti ollut omat tilit ja omat rahat. Mies on alusta asti hoitanut kaikki asumiskulut jne ja olen aina siirtänyt tietyn summan hänelle kuukaudessa rahaa ja hän on sitten maksanut kulut.
Muuten meillä on palkat, perinnöt, lahjat yms mennyt omille tileille ja kumpikin on saanut tehdä rahoilaan mitä haluaa. Alusta asti ollaan maksettu asumiskulut puoliksi ja ruokamenot jaettu niin, että kumpikin käy kaupassa, mutta mitään tarkkoja ei tässä asiassa olla oltu. Ravintolassa on aina toinen maksanut ja ei ole mietitty kumpi on maksanut enemmän.
Minusta on erikoista, että esim. yksi ystäväni miettii kenkiä tai vaatteita ostaessaan, onko se miehelle ok.
Omat kenkä- tai vaatehankintani ei mielestäni kuulu miehelleni ja jos soittaisin hänelle kaupungilta, voinko ostaa uudet kengät, niin mies joko repeäisi ja luulisi vitsiksi tai sitten luulisi mun seonneen.
Meillä on myös tehty selväksi kaikki eron varalta. NIin että kaikki vähänkin isompi hankinta on joko minun tai hänen.

Meillä on molemminpuolinen luottamus toisiin, rakastamme ja kunnioitamme toisiamme ja en usko meidän koskaan eroavan.

 

Meillä on yhteinen perhe, yhteinen koti, yhteinen talous ja sen myötä yhteiset rahatkin.

 

Tapanne on järkevin vaihtoehto. Teillä ilmeisesti on hyvin rahaa. Monilla on yhteistä kaikki siksi, että ei ole varaa ostaa yksin sohvakalutoa, autoa, astianpesukonetta tai telkkaria jne.

 

Meillä on yhteinen perhe, yhteinen koti, yhteinen talous ja sen myötä yhteiset rahatkin.

Tää toimii, jos molempien taloudellinen tilanne käy yksi yhteen ja kummallakaan ei ole mitään iosmpaa.
Entäs jos eroatte?

 

Meillä on yhteinen perhe, yhteinen koti, yhteinen talous ja sen myötä yhteiset rahatkin.

Näin myös meillä. Kaikki rahamme ohjautuu yhdelle tilille, josta sitten niitä käytetään tarpeen mukaan. Oli se sitten kauppareissu, ravintolareissu tai jommalle kummalle uudet kengät. Tai mitä lie muutakaan.

 

Mulle sopii myös tuo ap:n tapa, en haluaisi yhteisiä rahoja. Mutta ymmärrän, että monelle muulle yhteiset rahat on paras ja luontevin tapa.

 

No tavallaanhan teillä ap on yhteiset rahat. Meinaan, että meillä on samanlainen systeemi eli molemmilla omat tilit ja rahat. Lisäksi on yhteinen asuntotili, josta lähtee automaattisesti lainanlyhennykset ja vastike, ja johon laittaa rahaa aina se joka ehtii tai jolla sattuu enemmän olemaan. Ruuan maksan yleensä minä koska käyn useinmiten kaupassa, laskut maksaa se joka ehtii. Eikä todellakaan tarvitse kysyä että saako ostaa jotkut kengät. Minä kuitenkin näkisin että meillä on yhteiset rahat siinä mielessä, että molemmat maksaa yhteisiä ja välillä toistemme kuluja.

 

Tää toimii, jos molempien taloudellinen tilanne käy yksi yhteen ja kummallakaan ei ole mitään iosmpaa.
Entäs jos eroatte?

Miksi eroaisimme?

 

Tää toimii, jos molempien taloudellinen tilanne käy yksi yhteen ja kummallakaan ei ole mitään iosmpaa.
Entäs jos eroatte?

Vaikken mummeliisa olekkaan, niin saanen vastata kuitenkin.

Meillä ei mitään isomaa omaisuutta olekkaan. Arvokkain omaisuutemme taitaa olla huonekalut, telkkarit ym. Autoa ei ole, kesämökkiä ei ole etc.
Taloudellinen tilanne käy siinä mielessä yksiin, että itse olin juuri 3 vuotta hoitovapaalla lasten kanssa. Mies kävi töissä, eli tienasi suurimman osan rahoistamme ja minä vain kotihoidontuen. Nyt kelkka on kääntynyt jossain määrin nurin, minä tienaan rahamme ja mies käy koulussa. Tämä on toiminut siis molemmin päin, kumpi vain onkaan töissä ja kumpi pienemmällä rahalla.

Jos eroaisimme, niin uskon, että mietittäisiin kumpi tarvitsee ko. kodinkonetta enemmän. Esim, lapset jäisi minun luokseni viikottaisesti asumaan, todennäköisesti minulla olisi siis enempi tarvetta pyykinpesukoneelle. Vastaisesti mies saisi vaikka television. Ei sen enempää olla ajateltu eroa ja tavaroiden jakoa, mutta uskoisin että jotenkin noin se menisi. Mieheni on onneksi järkevä ja ajattelee myös lapsiaan mahdollisen eron tullen. Ei siis tahtoisi tehdä vain kiusaa minulle, olla suostumatta järkevään pesäjakoon.

 

Se, että on yhteiset rahat ei kyllä monessakaan perheessä tarkoita sitä, että toiselta pitää kysyä lupaa kenkien ostoon. Silloin on kyllä suhteessa mielessäni jotain pielessä, joko toinen kontrolloi liikaa tai toisen rahankäyttö on holtitonta.

 

Tää toimii, jos molempien taloudellinen tilanne käy yksi yhteen ja kummallakaan ei ole mitään iosmpaa.
Entäs jos eroatte?

Minulla oli talo kun menimme naimisiin.
Miehellä nykyään selvästi isompi palkka.
Muitakin "hupsutuskohtia" löytyy jos lähdettäisiin siitä ajatuksesta että perheen sijaan tässä pitäisikin taloutta kaksi erillistä ihmistä mahdollista eroaan varmistellen.

 

Näin myös meillä. Kaikki rahamme ohjautuu yhdelle tilille, josta sitten niitä käytetään tarpeen mukaan. Oli se sitten kauppareissu, ravintolareissu tai jommalle kummalle uudet kengät. Tai mitä lie muutakaan.

näin myös meillä. Molemmat tietää paljonko tilillä on rahaa ja mitä sieltä pitää vielä maksaa ja mitä on käytettävissä, siitä sitten voi miettiä voiko ostaa jotain vai ei. Isommat ostokset sovitaan aina yhdessä, ettei käy niin että molemmat ostaa jotain isompaa yhtäaikaa ja hups tilille ei jäänytkään mitään.
Itse en jaksaisi alkaa säätää mitään "mun laskut ja sun laskut" kuviota tai stä että kumpi nyt maksaa lasten sukset tai vaatteet ja sitten tapellaan siitä kumpi viimeksi osti ja mitä.

 

Samoilla linjoilla alottajan kanssa....ei tulis mieleenkää yhteinen tili!! Ja me ollaan toimittu näin
22 vuotta!!

 

meillä ei ole yhteistä tiliä, mies maksaa vuokran ja omat laskunsa, mä ruoat pääosin ja omat laskuni ja lapsen hankinnat. säännöllisesti mies antaa mulle käteistä ja molemmat laitetaan lapsen säästötilille kuukausittain rahaa. köyhiä ollaan, kaikki mikä tulee, menee.

 

[QUOTE="Manna";27691289]Sanon nyt heti aluksi, että tämä on VAIN MINUN mielipiteeni. Jokainen saa tehdä kuten haluaa.
Toistan: Jokainen saa tehdä kuten haluaa. Minulle ei kuulu muiden asiat ja tämä tosiaankin on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, enkä tarkoita, että muiden tapa toimia olisi väärä.

Meillä on alusta asti ollut omat tilit ja omat rahat. Mies on alusta asti hoitanut kaikki asumiskulut jne ja olen aina siirtänyt tietyn summan hänelle kuukaudessa rahaa ja hän on sitten maksanut kulut.
Muuten meillä on palkat, perinnöt, lahjat yms mennyt omille tileille ja kumpikin on saanut tehdä rahoilaan mitä haluaa. Alusta asti ollaan maksettu asumiskulut puoliksi ja ruokamenot jaettu niin, että kumpikin käy kaupassa, mutta mitään tarkkoja ei tässä asiassa olla oltu. Ravintolassa on aina toinen maksanut ja ei ole mietitty kumpi on maksanut enemmän.
Minusta on erikoista, että esim. yksi ystäväni miettii kenkiä tai vaatteita ostaessaan, onko se miehelle ok.
Omat kenkä- tai vaatehankintani ei mielestäni kuulu miehelleni ja jos soittaisin hänelle kaupungilta, voinko ostaa uudet kengät, niin mies joko repeäisi ja luulisi vitsiksi tai sitten luulisi mun seonneen.
Meillä on myös tehty selväksi kaikki eron varalta. NIin että kaikki vähänkin isompi hankinta on joko minun tai hänen.

Meillä on molemminpuolinen luottamus toisiin, rakastamme ja kunnioitamme toisiamme ja en usko meidän koskaan eroavan.[/QUOTE]

Aika pitkästi se on meilläkin näin. 14v on näin ollut ja kolme lastakin eikä tilanne ole muuttunut. Ei ole tarvetta kun kaiki sujuu hienosti. Itseäni ahdistaisi kovasti yhteinen tili, en edes tajua miten sellainen voi edes toimia, varsinkaan kun minä olen kova tekemään heräteostoksia

 

Vaikken mummeliisa olekkaan, niin saanen vastata kuitenkin.

Meillä ei mitään isomaa omaisuutta olekkaan. Arvokkain omaisuutemme taitaa olla huonekalut, telkkarit ym. Autoa ei ole, kesämökkiä ei ole etc.
Taloudellinen tilanne käy siinä mielessä yksiin, että itse olin juuri 3 vuotta hoitovapaalla lasten kanssa. Mies kävi töissä, eli tienasi suurimman osan rahoistamme ja minä vain kotihoidontuen. Nyt kelkka on kääntynyt jossain määrin nurin, minä tienaan rahamme ja mies käy koulussa. Tämä on toiminut siis molemmin päin, kumpi vain onkaan töissä ja kumpi pienemmällä rahalla.

Jos eroaisimme, niin uskon, että mietittäisiin kumpi tarvitsee ko. kodinkonetta enemmän. Esim, lapset jäisi minun luokseni viikottaisesti asumaan, todennäköisesti minulla olisi siis enempi tarvetta pyykinpesukoneelle. Vastaisesti mies saisi vaikka television. Ei sen enempää olla ajateltu eroa ja tavaroiden jakoa, mutta uskoisin että jotenkin noin se menisi. Mieheni on onneksi järkevä ja ajattelee myös lapsiaan mahdollisen eron tullen. Ei siis tahtoisi tehdä vain kiusaa minulle, olla suostumatta järkevään pesäjakoon.

No teidän tilanne on vähän eri.


Mun eno ja hänen ex-vaimo olivat maailman onnellisin ja rakastunein pari, joiden ei pitänyt koskaan erota. Heillä oli kolme ihanaa lasta ja rakkautta riitti. Molemmilla omaisuutta.
Kunnes vaimo löysi uuden ja uusi puoliso viilasi enon exää linssiin niin, että meni erossa enon omaisuudesta puolet ja ylikin puolen. Omaisuudesta, jonka mun eno oli kovalla työllä itse hankkinut ja äidiltään saamaa perintöä yms..

 

näin myös meillä. Molemmat tietää paljonko tilillä on rahaa ja mitä sieltä pitää vielä maksaa ja mitä on käytettävissä, siitä sitten voi miettiä voiko ostaa jotain vai ei. Isommat ostokset sovitaan aina yhdessä, ettei käy niin että molemmat ostaa jotain isompaa yhtäaikaa ja hups tilille ei jäänytkään mitään.
Itse en jaksaisi alkaa säätää mitään "mun laskut ja sun laskut" kuviota tai stä että kumpi nyt maksaa lasten sukset tai vaatteet ja sitten tapellaan siitä kumpi viimeksi osti ja mitä.

Ei kyllä mekään tapella, vaikka yhteistä tiliä ei olekaan. Se joka menee kauppaan, niin ostaa samalla lapsille tarpeelliset jutut. Mitäs noista tappelemaan.

 

[QUOTE="vieras";27691333]Se, että on yhteiset rahat ei kyllä monessakaan perheessä tarkoita sitä, että toiselta pitää kysyä lupaa kenkien ostoon. Silloin on kyllä suhteessa mielessäni jotain pielessä, joko toinen kontrolloi liikaa tai toisen rahankäyttö on holtitonta.[/QUOTE]
Samaa mieltä. Me jaetaan sataprosenttisesti samanlainen ajatusmaailma mitä rahankäyttöön tulee. Me mainitaan toisillemme ostoksistamme, eikä se ole sen kummoisempi juttu. Jopa siis minun mieheni, joka 95% rahasta tällä hetkellä pöytään tuo. Edes se ei osta kenkiä pohtimatta ensin, onko liian kalliit, ovatkohan laadukkaat eli onko järkiostos. Me ei ostella kumpikaan hömppää kuin aniharvoin. Toimii ehdottomasti meillä!

 

[QUOTE="Manna";27691289]Sanon nyt heti aluksi, että tämä on VAIN MINUN mielipiteeni. Jokainen saa tehdä kuten haluaa.
Toistan: Jokainen saa tehdä kuten haluaa. Minulle ei kuulu muiden asiat ja tämä tosiaankin on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, enkä tarkoita, että muiden tapa toimia olisi väärä.

Meillä on alusta asti ollut omat tilit ja omat rahat. Mies on alusta asti hoitanut kaikki asumiskulut jne ja olen aina siirtänyt tietyn summan hänelle kuukaudessa rahaa ja hän on sitten maksanut kulut.
Muuten meillä on palkat, perinnöt, lahjat yms mennyt omille tileille ja kumpikin on saanut tehdä rahoilaan mitä haluaa. Alusta asti ollaan maksettu asumiskulut puoliksi ja ruokamenot jaettu niin, että kumpikin käy kaupassa, mutta mitään tarkkoja ei tässä asiassa olla oltu. Ravintolassa on aina toinen maksanut ja ei ole mietitty kumpi on maksanut enemmän.
Minusta on erikoista, että esim. yksi ystäväni miettii kenkiä tai vaatteita ostaessaan, onko se miehelle ok.
Omat kenkä- tai vaatehankintani ei mielestäni kuulu miehelleni ja jos soittaisin hänelle kaupungilta, voinko ostaa uudet kengät, niin mies joko repeäisi ja luulisi vitsiksi tai sitten luulisi mun seonneen.
Meillä on myös tehty selväksi kaikki eron varalta. NIin että kaikki vähänkin isompi hankinta on joko minun tai hänen.

Meillä on molemminpuolinen luottamus toisiin, rakastamme ja kunnioitamme toisiamme ja en usko meidän koskaan eroavan.[/QUOTE]

Yleensä perheen kotina käytetty asunto on perheen arvokkain omaisuus, kumman se teillä on, siis jos mikään ei ole yhteistä?

 

Meillä on tilit erikseen, mutta raha on yhteistä. Se maksaa kumpi ehtii. Olisi hirveän stressaavaa aina olla siirtämässä toisen tilille "korvaus" esim lainanlyhennyksestä. Talolaina menee suoraan miehen tililtä ja minä hoidan useimmiten juoksevat kulut ja isommat hankinnat.

Koska raha on yhteistä, on tapana yli 200euron ostoista jutella yhdessä. Lupaa ei tarvitse "kysyä", mutta neuvotellaan onko ostos tarpeellinen. Tämä tulee ihan luonnostaan. Olen minä myös soittanut mielipidettä "ostaisinko nämä kengät" mutta ei se johdu siitä että mies kieltäisi niitä ostamasta, vaan siitä että olen ollut hitusen epävarma onko ne tarpeelliset ja tahdon vain synninpäästön

Jos ero tulisi, niin joka tapauksessa kalusteet yms. pitäisi osittaa. Ei se riittäisi että toinen saa maksamansa sängyn ja sohvakaluston, ja toinen ei sitten saisi mitään kun osti uuden kiukaan ja jääkaapin joka jää talon ostajalle. Siis onhan se käytäntö kuitenkin muutakin, kuin että luetaan takuukuitista kuka minkäkin maksoi.

 

Kotimme ja huonekalut ovat minun. Eli jos eroaisimme (mitä en usko ikinä tapahtuvan) niin minä jäisin tähän huonekalujeni kanssa. Silti kaikki myös miehen. Kaikki on miehen yhtä paljon kuin minun ja vain erotilanteessa ne muuttuisivat minun omikseni.
Mies maksaa meidän ulkomaanmatkat aina, koska minä ostin meille asunnon.

 

No teidän tilanne on vähän eri.


Mun eno ja hänen ex-vaimo olivat maailman onnellisin ja rakastunein pari, joiden ei pitänyt koskaan erota. Heillä oli kolme ihanaa lasta ja rakkautta riitti. Molemmilla omaisuutta.
Kunnes vaimo löysi uuden ja uusi puoliso viilasi enon exää linssiin niin, että meni erossa enon omaisuudesta puolet ja ylikin puolen. Omaisuudesta, jonka mun eno oli kovalla työllä itse hankkinut ja äidiltään saamaa perintöä yms..

Ai, anteeks. En ymmärtänytkään, että kun puhun omasta puolestani ja meidän taloudenhallinnasta, niin pitää ottaa huomioon myös enosi ja hänen ex-vaimonsa ja muut samankaltaiset tarinat.

 

Ei toimisi yhteinen tili meilläkään. Minä haluan olla koko ajan selvillä siitä paljonko rahaa on käytettävissä ja se ei millään onnistuisi, jos toinen käyttäsi samaa tiliä kanssani.

 

Meillä on yhteiset rahat, mutta en mä silti kysele lupaa saanko ostaa jotain...

 

[QUOTE="Manna";27691289]
Omat kenkä- tai vaatehankintani ei mielestäni kuulu miehelleni ja jos soittaisin hänelle kaupungilta, voinko ostaa uudet kengät, niin mies joko repeäisi ja luulisi vitsiksi tai sitten luulisi mun seonneen.
[/QUOTE]

Niin, meillä on yhteinen tili ja tilanne kenkien oston suhteen ihan sama kuin sinulla. Mieheni kuvittelisi minun seonneen, jos jostain tuollaisesta alkaisin hänelle soittelemaan. Ehkä ystäväsi tapauksessa ei ole kyse yhteisestä tilistä vaan jostain ihan muusta?